Englantilaisrouva Jean Neil koki ihmeparantumisen kun hänen puolestaan rukoiltiin Birminghamissa 1988 ja on siitä lähtien ollut terve.
Hän oli ollut pyörätuolissa selkärankavaurion vuoksi 25 vuotta. Ihmeparantuminen tapahtui 12.000 silminnäkijän läsnäollessa.
Hänen lääkärinsä Stephen Eisenstein Ostwestryn ortopedisesta sairaalasta sanoo: "Hän voi mainiosti. Kaikki hänen oireensa ovat pois, enkä osaa selittää sitä."
Googlesta voi katsoa videon, jossa alussa on muiden lausuntoja ja loppupuolella hengellisestä tilaisuudesta, jossa parantuminen tapahtui. Yksityiskohtainen kuvaus suomeksi löytyy www.patmos.fi sivulta. Sieltä löytyy myös tiedot tilaisuuksista joihin Jean Neil tulee vierailessaan Suomessa 1-3.4.11. Tilaisuudet ovat Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Tervemenoa kaikki ateistit saamaan henkilökohtainen todistus ihmeparantumisen kokeneelta henkilöltä.
Hän oli ollut pyörätuolissa selkärankavaurion vuoksi 25 vuotta. Ihmeparantuminen tapahtui 12.000 silminnäkijän läsnäollessa.
Hänen lääkärinsä Stephen Eisenstein Ostwestryn ortopedisesta sairaalasta sanoo: "Hän voi mainiosti. Kaikki hänen oireensa ovat pois, enkä osaa selittää sitä."
Googlesta voi katsoa videon, jossa alussa on muiden lausuntoja ja loppupuolella hengellisestä tilaisuudesta, jossa parantuminen tapahtui. Yksityiskohtainen kuvaus suomeksi löytyy www.patmos.fi sivulta. Sieltä löytyy myös tiedot tilaisuuksista joihin Jean Neil tulee vierailessaan Suomessa 1-3.4.11. Tilaisuudet ovat Turussa, Helsingissä ja Tampereella. Tervemenoa kaikki ateistit saamaan henkilökohtainen todistus ihmeparantumisen kokeneelta henkilöltä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitähän sinä oikein meinaat? Se on kuule niin, että meitä pyörätuolissa istuvia tässä maassa on tuhansdittain ja jokaisen ainoa mahdollisuus on oppia elämään tämän kanssa. Selkäydinvauriot kun eivät tunnetusti parane.
Olliwer Hawk sanoi aikanaan: "Vain pellet myyvät toivoa toivottomille". Ja samoin sanoisin sinulekin. Lopeta tyhjän höyryäminen ellet halua joutua pellen kirjoihin.
Ja vielä: Minä en aio lähteä Turkuun enkä muuallekaan.
Lapin profeetta ei siis usko Raamatun ilmoitukseen, että Jeesus parantaa sairaita ja on "sama eilen, tänään ja iankaikkisesti". Lapin profeetta uskoo Jumalan Sanaa enemmän suomalaisen hypnotisoijan sanoihin. Tiedoksi Lapin profeetalle, että syntyjään Hakasalo, taiteilijanimeltään Oliver Hawk, kuoli Kemissä 58-vuotiaana, mutta Jeesus elää.
Olliver Hawk (synt. Olavi Erkki Wilhelm Hakasalo, 1930 Merikarvia[1] – 1988 Kemi) oli suomalainen hypnotisoija (Wikipedia).
Nuorena Jumalan kieltäjänä eksyin tämän Hakasalon harhoihin, mutta Jeesus pelasti minut niistä ja sain armon sanoutua irti kaikesta hänen sielullisesta opetuksestaan ja valkeuden enkeleiksi pukeutuneiden pahojen henkien opetuksesta ja vallasta.
Reunahuomautuksena tähän, että jo murrosiässä Hakasalon oppeja seuraten kykenin kaatamaan muutamassa sekunnissa ihmisiä ja kaventamaan heidän tahtomaailmaansa siten, että he tekivät hypnoosissa sitä mihin heitä kehoitin. Jeesus ei koskaan ottanut eikä ota kenenkään ihmisen tahtomaailmaa hallintaansa vaan pyytää seuraamaan Häntä.
Saman kehotan Sinua tekemään ja koko sydämestäsi sanomaan Jeesukselle "tapahtukoon Sinun tahtosi". Hylkää hypnoosi ja pimeyden voimat, jotka jäjittelevät valkeutta.
Älä sinä kuule höpäjä. Jo minä sen Hakasalon tiedän ja tiedän myös, mitä hypnoosilla saadaan aikaan ja mitä sillä ei saada.
Kaikkein säälittävintä teillä uskiksilla on se, että te jauhatte jotain toisella puolen maapalloa muka tapahtuneita ihmeitä, mutta tässä maassa eläville invalideille, vanhuksille ja vammaisille teillä ei ole mitään annettavana. Korkeintaan katteettomia lupauksia jostain ihmeparantumisista; ja sitten ne ihmiset, jotka eivät ole teidän mieliksenne ihmeparantuneet, ovat arvottomia roskia, joista teidän ei tarvitse välittää.
Todellisten Jumalan palvelijoiden tehtävä tässä ajassa on toimia lähimmäisten ja koko yhteiskunnan hyväksi. Kantaa kärsivien taakkoja sekä puolustaa heikommasa asemassa olevien ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia eikä vouhottaa turhaa.
Ne, jotka eivät ihmeparane, joutuvat elämään tilanteensa kanssa lopun ikäänsä ja monet heistä henkisen jaksamisen äärirajoilla. Nämä ihmiset tarvitsevat aitoja rinnallaolijoita, tarvitsevat kuuntelevia korvia ja rohkaisun sanaa jaksaakseen vielä elää; ja juuri tähän teistä uskiksista ei ole. Tarvitaan kokonaan muuta.
Viikko sitten kirjoitin jäsenkirjeen Sodankylän Invalidiyhdistyksen jäsenille ja sen liitteeksi kirjoitin myös oheisen artikkelin. Lue, jos sinusta on lukijaksi, ja syytä vasta sitten hypnoosia jos on velä syyttäjäksi.
http://www.sodankylan-invalidiyhdistys.com/1/uuden.aamun.kajastusta.pdf
Jukka.finland näyttää olevan täysin tietämätön siitä, mitä hypnoosi oikeasti on, oletko romani? Kysyn näin, koska tällaista taikauskoa/tietämättömyyttä esiintyy muilla kansalaisyhmillä tänä päivänä enää melko vähän.
Hypnoosilla sinällään ei ole mitään tekemistä minkään uskonnon kanssa, eikä varsinkaan pimeyden voimien kanssa, jotka sinne uskontojen puolelle jäävät.
Kuitenkin, kun hypnoosi itsesuggestion muodossa on itseasiassa ihmismielen normaalia jokapäiväistä toimintaa, niin tästä syystä sitä esiintyy muodossa jos toisessakin, jokaisella ihmisellä ja vielä useasti päivittäin.
Juurihan tuollainen Jukan harrastaman taikauskon(Pelko) toimintakin, perustuu itsesuggestioon ja niinollen voidaan sanoa, että jukka.finland ei ole sittenkään päässyt eroon hypnoosin harrastamisesta nuorena miehenä, vaikka luuleekin niin, Haa.. Miksi siis uskot niin kovasti taikauskoon Jukka?
Kirjoitit
>>Tervemenoa kaikki ateistit saamaan henkilökohtainen todistus ihmeparantumisen kokeneelta henkilöltä
Totuutta puhut jukka, Jumalan siunausta !
Se oli silloin apostolisena aikana ne ihmeet. Entäs nyt? Hyväksykää vain se tosiasia että ihmeitä ei tapahdu, eikä se ole uskosta kiinni vaan Fakta.
Totuus on se etä Jean Neilillä ei ollut mitään selkäydinvauriota eikä mitään mikä olisi hänet sitonut pyörätuoliin.
Hän oli masentunut eikä halunnut kävella.
Kaikki muu on valehtelua noiden hihujen puolesta.
Kuulemma ripuli oli parantunut kuin ihmeen kautta...
mikä on se oikea usko?
kertokaapa!
tässä jokaiselle mietittävää, lukekaa ja ihmetelkää!
Mormooni Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith
http://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/36481_fin.pdf?lang=fin
hänkin koki vainoa, ihmeitä,koettelemuksia ja jne...
mutta olikon hän oikea Herran palvelija?
****** esiintyy Jeesuksena.
Eihän se lopun ajan eksytys muuten niin raju olisikaan ellei ******* esiintyisi Jeesuksena, valkeuden enkelinä ja sen apulaiset esiintyy saarnaajina ja parantajina.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse ******* tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Paavalin toisesta kirjeestä Korinttolaisille
Luku 11:3,4
3. Pelkään kuitenkin, että KUTEN KÄÄREME KAVALUUDELLAAN PETTI EEVAN, teidänkin mielenne ehkä turmeltuu vilppittömyydestä ja puhtaudesta Kristusta kohtaan.
4. JOS JOKU TULEE LUOKSENNE JA SAARNAA TOISTA JEESUSTA KUIN MEIDÄN SAARNAAMAMME, TAI JOS SAATTE ERI HENGEN KUIN SEN, MINKÄ OLETTE SAANEET, TAI ERILLAISEN EVANKELIUMIN KUIN SEN, MINKÄ OLETTE OTTANEET VASTAAN, SELLAISTA TE HYVIN SUVAITSETTE
kyllä, ******* tietää kuka on Jeesus!
Luuk. 8:28
Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: "Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä rukoilen sinua: älä minua vaivaa."
Ap. t. 16:17
Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien".
Paavalin kirjeestä Galatalaisille
Luku 1:7-9
7. TOISTA EVANKELIUMIA EI KUITENKAAN OLE.
On vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat VÄÄRISTÄÄ KRISTUKSEN EVANKELIUMIN.
8. Mutta vaikka ME TAI ENKELI TAIVAASTA SAARNAISI teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon KIROTTU.
ROOM.16:17 ja 18
17. Kehotan teitä veljet pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, minkä olette saaneet. vetäytykää pois heistä.
18. Sellaiset eivät palvele Heraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa.
SULOISILLA JA KAUNIILLA PUHEILLA HE PETTÄVÄT VILPPITTÖMIEN SYDÄMET.