Karateka vs bodari

Olin taannoin baarissa kaveriporukassa. Porukkaan kuului yksi Julian-niminen tyyppi, joka on mustan vyön karateka (pituutta 198cm). Itsekin siis olen kamppailu urheilija (ja yli 190cm). No, näimme baarin tanssilattialla jonkun helvetin lyhyen bodarin. Todellinen tappi oli, varmaan 170cm. Sillä oli päällä joku penkki-paitaa muistuttava asu, niin kireä että kädet olivat koko ajan levällään. Sen housut oli myös äärimmäisen rumat bodarifarkut. Kaiken lisäksi se lääppi ja ahdisteli naisia jatkuvasti. Tämä ei käynyt laatuun.

Kaverini Julian käveli tanssilattialle ja suoraan vauhdilla bodaria päin: bodari lensi maahan ja sekä penkkipaita että rumat housut repesivät riekaleiksi. Kaatuessaan bodari vielä päästi ruskeat ripulipaskat kaiken kansan nähtäville. Julian heitti tyynesti "Sori pätkä, en huomannut että täällä on ruskeiden kääpiöiden kokoontumisajot" (siis kelatkaa mikä läppä!). No, bodari roinahöyryissään tietysti hyökkästi suoraan päälle. Ihmiset ympärillä pidätti hengitystään. PAM. Julianin kirves potku tuli alas suoraan bodarin päälaelle ja se vajosi tainnuksissa maahan. "Se joka leikkiin ryhtyy leikin kestäköön" Julian heitti coolisti. Poket (ei bodareita) tuli onnittelemaan ja ihmiset hurras baarissa. Kimulit oli tietty sulaa vahaa koko meidän porukalle. Kytät haki vielä bodarin putkaan, oli puhetta että Julianille ehdotettaisiin kaupungin kunniamitalin myöntämistä. Siitä ei ole vielä varmuutta et saako se sen.
9335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja sitten heräsin todellisuuteen. Mites tämä liittyy aihealueen keskusteluun?

Äänestä
  • Mitä ihmettä höpötät? Tuo viesti käsittelee kehonrakennusta yhteiskunnallisessa kontekstissa. Sopii tänne yhtä hyvin kuinmoni muu viesti. Lienet kirjoittanut kritiikkiviestisi humalassa?

    Äänestä

Valetta koko juttu. Ei sulla oo kavereita.

Äänestä

oliko se boudari Mike ? onks Julian treenari82 ?

Äänestä

Ensimmäiseksi kannattaa olla yhteydessä myyjään tai maahantuojaan. Penkkipaidan ei kuulu revetä näin helposti.

Äänestä

Mike juttu tää on ja quiz mä en oo kuullu tästä aigaisemmin

Äänestä

karatekan nyt vaan useimmin ottaa turpaansa kun ovat tottuneet ottelemaan/sparraamaan sääntöjä noudattaen, siinä sitten menee sormi suuhun kun joku nappaakin sut kantoon ja slämmää kanveesiin

katutappelija joka ei kunnioita mitään sääntöjä tai tyylilajia on usein vahvoilla tappeluissa

Äänestä

Ja kun heräsin housut oli märät ja tikku oli pystyssä ja aattelin mitä tää on

Äänestä

Se oli tiitaanik, rautavuori, tiitaanic, aina nuori, maine kauas kantautui sen eessä ihmismieli antautui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TappajanNäkönenMies2 kirjoitti:

Olin taannoin baarissa kaveriporukassa. Porukkaan kuului yksi Julian-niminen tyyppi, joka on mustan vyön karateka (pituutta 198cm). Itsekin siis olen kamppailu urheilija (ja yli 190cm). No, näimme baarin tanssilattialla jonkun helvetin lyhyen bodarin. Todellinen tappi oli, varmaan 170cm. Sillä oli päällä joku penkki-paitaa muistuttava asu, niin kireä että kädet olivat koko ajan levällään. Sen housut oli myös äärimmäisen rumat bodarifarkut. Kaiken lisäksi se lääppi ja ahdisteli naisia jatkuvasti. Tämä ei käynyt laatuun.

Kaverini Julian käveli tanssilattialle ja suoraan vauhdilla bodaria päin: bodari lensi maahan ja sekä penkkipaita että rumat housut repesivät riekaleiksi. Kaatuessaan bodari vielä päästi ruskeat ripulipaskat kaiken kansan nähtäville. Julian heitti tyynesti "Sori pätkä, en huomannut että täällä on ruskeiden kääpiöiden kokoontumisajot" (siis kelatkaa mikä läppä!). No, bodari roinahöyryissään tietysti hyökkästi suoraan päälle. Ihmiset ympärillä pidätti hengitystään. PAM. Julianin kirves potku tuli alas suoraan bodarin päälaelle ja se vajosi tainnuksissa maahan. "Se joka leikkiin ryhtyy leikin kestäköön" Julian heitti coolisti. Poket (ei bodareita) tuli onnittelemaan ja ihmiset hurras baarissa. Kimulit oli tietty sulaa vahaa koko meidän porukalle. Kytät haki vielä bodarin putkaan, oli puhetta että Julianille ehdotettaisiin kaupungin kunniamitalin myöntämistä. Siitä ei ole vielä varmuutta et saako se sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu