"Laaja musiikkimaku"

> "Laaja musiikimaku ainakin itsellä tarkoittaa sitä, että kuuntelen paljon erillaista musiikkia ja vieläpä pidän monenlaisesta musiikista, tähän tietysti kuuluu ei kaupallinen ja kaupallinen musiikki.

Mä ainakin koen oman musiikkimakuni laajaksi.
Kuuntelen mm. klassista musiikkia, jazzia, folkia, countrya, rockia, metallia, poppia jne. noita eri genrejähän riittää ja niiden ala genrejä.
Itse en niinkään välitä mihinkä genreen musiikki kuuluu vaan enempi mulla vaikuttaa se, että pidän kuulemastani."

Tuo on mielestäni aika hyvä kuvaus laajasta musiikkimausta. Musiikki on se ratkaiseva tekijä eli sen laatu eikä niinkään laji. Tuo laatuvaatimuskinkin on tapauskohtaisesti aika häilyvä käsite, jokin piisi saattaa kolahtaa ihan kohtalaisesti vaikka olisikin musiikillisesti "huono".

Oma musiikkimakuni osuu aktiivisemman harrastamisen osalta ehdottomasti rockiin. mielusimpia alalajeja ovat proge, 60-luvun jälkipuoli, 70-luku, jazz rock, fuusio, hard rock, heavy rock, heavy metal, prog metal,... Tyylillisesti asian voisin kiteyttää 'Dire Straiststa Dream Theateriin'.

Passivisemman harrastamisen eli diggaamisen piiriin sisällytän muun rockin ohella klassista, jazzia, soulia, poppia ja iskelmää tapauksesta riippuen. En pyri olemaan 'musiikin suhteen kaikkiruokainen', kuten joskus kuulee jonkun kuvailevan musiikkimauttomuuttaan.

Hiphoppia ja/eli räppiä en yleisesti ottaen voi sietää. Myös kaikenlainen tusinameininki ja mitäänsanomattomuus ei innosta. Iskelmämusiikisssakin on upeita helmiä aiemmilla vuosikymmenillä, nyttemmin harvemmin.

TÄSMÄLLEEN SAMAA MIELTÄ !!!! sielunkumppani !

muutama räp esitys on kuunneltavaa, muutama korkeatasoinen iskelmä samoin.

No eipä sitten tosiaan näköjään olekaan mulla musiikkimakua! :-D Aika jännä kun olen ajatellut että se on aika laaja. Mutta tuo kuvauksesi sopii minuun täydellisesti.

En varsinaisesti kuuntele enää nykyään mitään, mutta ei tarvitse kovin monella kauppareissulla olla radio auki kun ne tämän hetken hittibiisit on mieleen syöpyneet. Mitään ei niistäkään tiedä sillä juontajat eivät nykyään kerro mistään mitään vaan enimmäkseen hihittelevät parinsa kanssa jotain omia juttujaan. Sitä samaa musiikkia tulee joka tuutista ja se on enimmäkseen varsin mitäänsanomatonta. Missä kaikki erikoisohjelmat, onko niitä enää?

Silloin joskus niitä hittibiisejäkin esiteltiin vain tunnin verran päivässä radiossa ja televisiossa. Tai yksi kiva erikoisohjelma kerran viikossa. Ja niitä biisejä sitten kytättiin nauhurin ja c-kasetin kanssa! :-) Ja jos joskus kuuli jotain mielenkiintoista niin mentiin divariin penkomaan vanhoja musiikkilehtiä ja etsimään tietoa esittäjästä. Nykyään musiikkia tuppaa joka tuutista kokoajan, ei tässä touhussa ole enää mitään fiilistä.

Hyvä pointti tämäkin. Onko se vielä kuuntelemista jos radio on toisessa huoneessa auki kun imuroi? Eihän se.

Hyvä hyvä =) Kun itse aikoinaan kuuntelin pääsääntöisesti klassista, ei mulla ollu siinä ihan noin laaja maku. Kuuntelin kyllä eri säveltäjiä (lähinnä 1600-1700 -lukujen piiristä), mutta eniten luukutin Mozartia. Sitten vasta myöhemmin tässäkin genressä alkoi musiikkimaku laajentua ja löysin esim. Camille Saint-Saënsin ja sellaisiakin barokkisäveltäjiä, joiden kappaleita en ollut aikaisemmin kuunnellut.

Sibelius ei mene kyllä vieläkään mulla oikein Waltze Triesteä lukuunottamatta ja muita suomalaisia kuten Melartinia ja Kokkosta ja vaikka Einojuhani Rautavaaraa en kuuntele. Nykyään en kauheasti muutenkaan enää kuuntele tuota klassista, mutta joskus saatan jonkun kappaleen kuunnella, mutta silloin se on lähinnä barokkimusiikkia tai Camille Saint-Saënsin "Eläinten karnevaali" tai keskiaikaista musiikkia, jos se lasketaan klassiseksi.

Norppa83 kirjoitti:

Hyvä hyvä =) Kun itse aikoinaan kuuntelin pääsääntöisesti klassista, ei mulla ollu siinä ihan noin laaja maku. Kuuntelin kyllä eri säveltäjiä (lähinnä 1600-1700 -lukujen piiristä), mutta eniten luukutin Mozartia. Sitten vasta myöhemmin tässäkin genressä alkoi musiikkimaku laajentua ja löysin esim. Camille Saint-Saënsin ja sellaisiakin barokkisäveltäjiä, joiden kappaleita en ollut aikaisemmin kuunnellut.

Sibelius ei mene kyllä vieläkään mulla oikein Waltze Triesteä lukuunottamatta ja muita suomalaisia kuten Melartinia ja Kokkosta ja vaikka Einojuhani Rautavaaraa en kuuntele. Nykyään en kauheasti muutenkaan enää kuuntele tuota klassista, mutta joskus saatan jonkun kappaleen kuunnella, mutta silloin se on lähinnä barokkimusiikkia tai Camille Saint-Saënsin "Eläinten karnevaali" tai keskiaikaista musiikkia, jos se lasketaan klassiseksi.

Lue lisää

Kyllä se lasketaan mutta on aivan hämmästyttävää tai jopa täysin käsittämätöntä että olet hylännyt noin suuressa määrin klassisen musiikin sen kerran löydettyäsi siirrtyttyäsi popin pariin ja musiikkimakusi on minun makuuni nähden kulkenut aivan vastakkaiseen suuntaan kun yleensähän siirrytään popista klassiseen eikä toisin päin. Minä kuuntelin alle kymmenen vanhana Frediä ja muuta suomalaista iskelmää ja diskoa kunnes vähitellen löysin klassisen musiikin pariin. Juuri nyt kuuntelen Tuukkasen viulukonserttoa ja juuri sitä ennen meri sinfonian viimeistä osaa larghetto ma non troppoa. Minäkin kuuntelin ja suorastaan palvoin Mozartia ennen mutta nykyisin kuuntelen mieluummin 1900 luvun suomalaista musiikkia vaikka ei siitä ole kauaa kun kuuntelin myös Mozartin Jupiter sinfoniaa.

Norppa83 kirjoitti:

Hyvä hyvä =) Kun itse aikoinaan kuuntelin pääsääntöisesti klassista, ei mulla ollu siinä ihan noin laaja maku. Kuuntelin kyllä eri säveltäjiä (lähinnä 1600-1700 -lukujen piiristä), mutta eniten luukutin Mozartia. Sitten vasta myöhemmin tässäkin genressä alkoi musiikkimaku laajentua ja löysin esim. Camille Saint-Saënsin ja sellaisiakin barokkisäveltäjiä, joiden kappaleita en ollut aikaisemmin kuunnellut.

Sibelius ei mene kyllä vieläkään mulla oikein Waltze Triesteä lukuunottamatta ja muita suomalaisia kuten Melartinia ja Kokkosta ja vaikka Einojuhani Rautavaaraa en kuuntele. Nykyään en kauheasti muutenkaan enää kuuntele tuota klassista, mutta joskus saatan jonkun kappaleen kuunnella, mutta silloin se on lähinnä barokkimusiikkia tai Camille Saint-Saënsin "Eläinten karnevaali" tai keskiaikaista musiikkia, jos se lasketaan klassiseksi.

Lue lisää

Tarkoitatko Valse Tristeä eikä Triesteä?

"Minä en kuuntekle poppia vaan klassista ja siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi minulla on laaja musiikkimaku. minulle kelpaa niin Mozartit, Beethovenit, Alfvenit, Melartinit kuin Kokkoset ja Meriläisetkin."

Sehän on kiva vaan maistuuko Sibelius? Entä Grieg?

Anonyymi kirjoitti:

"Minä en kuuntekle poppia vaan klassista ja siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi minulla on laaja musiikkimaku. minulle kelpaa niin Mozartit, Beethovenit, Alfvenit, Melartinit kuin Kokkoset ja Meriläisetkin."

Sehän on kiva vaan maistuuko Sibelius? Entä Grieg?

Lue lisää

Olenhan jo kertonut etten voi oikein sietää kummankaan musiikkia, Sibeliuksen musiikki on liian sentimentaalista ja Griegin imelää eikä hän säveltänyt sinfonioita.

Anonyymi kirjoitti:

Tarkoitatko Valse Tristeä eikä Triesteä?

Valse Triste, sitä tarkoitin. En vain ollut ihan varma miten se kirjoitetaan =)

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä se lasketaan mutta on aivan hämmästyttävää tai jopa täysin käsittämätöntä että olet hylännyt noin suuressa määrin klassisen musiikin sen kerran löydettyäsi siirrtyttyäsi popin pariin ja musiikkimakusi on minun makuuni nähden kulkenut aivan vastakkaiseen suuntaan kun yleensähän siirrytään popista klassiseen eikä toisin päin. Minä kuuntelin alle kymmenen vanhana Frediä ja muuta suomalaista iskelmää ja diskoa kunnes vähitellen löysin klassisen musiikin pariin. Juuri nyt kuuntelen Tuukkasen viulukonserttoa ja juuri sitä ennen meri sinfonian viimeistä osaa larghetto ma non troppoa. Minäkin kuuntelin ja suorastaan palvoin Mozartia ennen mutta nykyisin kuuntelen mieluummin 1900 luvun suomalaista musiikkia vaikka ei siitä ole kauaa kun kuuntelin myös Mozartin Jupiter sinfoniaa.

Lue lisää

Totta puhut, että iän karttuessa usein siirrytään joko iskelmään ja/tai tangomusiikkiin ja/tai tuohon klassiseen ja ehkä myös oopperaan. Mulla taas on käynyt päinvastoin. Teininä luukutin tuota klassista ja hieman yli parikymppisenä ja nyt klassisen musiikin kuuntelu on vähemmistössä ja tänä päivänä kuuntelen eniten ehkä klassista rockia (joskus myös heavya) ja toisiks eniten ehkä soulia, funkia, jazzia, countrya, folkia, poppia ja elokuvamusiikkia. Ja sitten vaihdellen muita musiikin tyylilajeja aina kansanmusiikkiin ja etniseen asti.

En tiedä muuta syytä miksi en nykyään kuuntele enää niin paljon klassista kuin sen, että aikoinaan kuuntelin sitä niin paljon, että sain vissiin jonkinlaisen yliannostuksen. Etenkin Mozartia en nykyään pysty enää kauheasti kuuntelemaan. Sen sijaan esim. klassista rockia voisin kuunnella vaikka kuinka. Musiikkimaun laajentuessa ja eritoten rockmusiikin myötä tuntuu, että olen joissain asioissa vain nuorentunut ja katselen maailmaakin hieman värikkäämpien lasien takaa. En enää rajoita itseäni niin paljon kuin esim. teininä, jolloin ajattelin, että on hienon ihmisen merkki, jos kuuntelee vain klassista. Olen löytänyt niin hienoja artisteja ja bändejä muunkinlaisesta musiikista, että olisin menettänyt paljon, jos mun musiikkimaku ei olisi laajentunut. Kipinän siihen, että voin alkaa kuunnella myös muunkinlaista musiikkia kuin vain klassita sain ehkä mun pikkusiskolta, joka kuunteli aikoinaan vähän kaikenlaista esim. Eminemiä, Beatlesia, The Rasmusta, Bob Dylania, John Lennonia, Billy Joelia, Peter, Paul and Marya ja Lionel Richiä, Jonny Cashia. Aloin esimerkiksi tykätä tuosta John Lennonin soolotuotannosta, kun mun sisko yhteen aikaan soitti sitä ja siitä se kai lähti ja löysin muitakin musiikkityylejä.

En ole oikein koskaan pitänyt Brahmsin musiikista Haydn muunnelmia lukuunottamatta ja nytkin kuuntelen Hugo Alfvenin 3. sinfoniaa kuunneltuani ensin Tuukkasen meri sinfoniaa.

Anonyymi kirjoitti:

En ole oikein koskaan pitänyt Brahmsin musiikista Haydn muunnelmia lukuunottamatta ja nytkin kuuntelen Hugo Alfvenin 3. sinfoniaa kuunneltuani ensin Tuukkasen meri sinfoniaa.

Lue lisää

Tuntuu huvittavalta että Alfvenin 3. sinfoniassa on sen myöhäisromanttisesta tyylistä huolimatta hiukan Beethoveninkin vaikutusta motiivisine yhtymäkohtineen 8. ja ehkä prestossa 7. sinfoniaan ja hidas osa perustunee johonkin tunnettuun lauluun vaikka onhan se silti persoonallinen ja valloittava sinfonia ja sitä on mukava kuunnella taustamusiikkinakin kun puuhailee muuta vaikka niin ei pitäisikään tehdä yhdelläkään säveltäjälle on Alain Rich huomauttanut orkesterimusiikkikirjassa.

Anonyymi kirjoitti:

Tuntuu huvittavalta että Alfvenin 3. sinfoniassa on sen myöhäisromanttisesta tyylistä huolimatta hiukan Beethoveninkin vaikutusta motiivisine yhtymäkohtineen 8. ja ehkä prestossa 7. sinfoniaan ja hidas osa perustunee johonkin tunnettuun lauluun vaikka onhan se silti persoonallinen ja valloittava sinfonia ja sitä on mukava kuunnella taustamusiikkinakin kun puuhailee muuta vaikka niin ei pitäisikään tehdä yhdelläkään säveltäjälle on Alain Rich huomauttanut orkesterimusiikkikirjassa.

Lue lisää

Minä en oikein osaa keskustella tuosta klassisesta musiikista mitenkään asiantuntevasti, vaikka aikoinaan sitä kuuntelin paljon. Tuosta rockista taas mulla riittää keskusteltavaa, asiantuntijuudesta en sitten tiedä, sanoisin enemmänkin, että keskustelu kumpuaa rakkaudesta musiikinlajia kohtaan. Myös muista mulle läheisimmistä musiikin tyylilajeista ja artisteista ja bändeistä mulla riittää välillä juttua. Siksiköhän täälläkin kommentoin näitä musiikkiaiheisia keskuteluja =)

Ehkä se on niin, että kun en itse soita mitään soitinta enkä ole muusikko, niin sitten paneudun sitäkin ahkerammin tähän kuuntelijan rooliin ja mitä enemmän vuodet vierii, sitä enemmän olen huomannut, että kyllä rock ´n´rollin osuus vain lisääntyy, tosin nyt tänä kesänä ja syksynä tuli jazz taas takaisin mun elämään (nyt aluksi Miles Davisin muodossa), kun olin ollut kuuntelematta sitä useita vuosia. Ehkä joskus taas klassinenkin tulee enemmän, kuka tietää =) Mun musiikkimaku tuntuu olevan jatkuvassa aaltoliikkeessä. Välillä joku vanha suosikki ja/tai kokonaan joku tyylilaji jää pois vähäksi aikaa, kunnes jossain vaiheessa tulee taas takaisin mun elämään ja joskus joku artisti tai bändi jää kokonaan pois ja aina tulee uusia tilalle (sellaisia vanhoja artisteja ja bändejä, joita en ole ennen kuunnellut ja uusia nykyajan artisteja ja bändejä).

Anonyymi kirjoitti:

Tuntuu huvittavalta että Alfvenin 3. sinfoniassa on sen myöhäisromanttisesta tyylistä huolimatta hiukan Beethoveninkin vaikutusta motiivisine yhtymäkohtineen 8. ja ehkä prestossa 7. sinfoniaan ja hidas osa perustunee johonkin tunnettuun lauluun vaikka onhan se silti persoonallinen ja valloittava sinfonia ja sitä on mukava kuunnella taustamusiikkinakin kun puuhailee muuta vaikka niin ei pitäisikään tehdä yhdelläkään säveltäjälle on Alain Rich huomauttanut orkesterimusiikkikirjassa.

Lue lisää

Taitaa ollakin niin että tuo Alfvenin 3. sinfonian hidas perustuukin osittain Schubertin 4-kätisen piano rondon d 951 rondoteemaan.

Norppa83 kirjoitti:

Minä en oikein osaa keskustella tuosta klassisesta musiikista mitenkään asiantuntevasti, vaikka aikoinaan sitä kuuntelin paljon. Tuosta rockista taas mulla riittää keskusteltavaa, asiantuntijuudesta en sitten tiedä, sanoisin enemmänkin, että keskustelu kumpuaa rakkaudesta musiikinlajia kohtaan. Myös muista mulle läheisimmistä musiikin tyylilajeista ja artisteista ja bändeistä mulla riittää välillä juttua. Siksiköhän täälläkin kommentoin näitä musiikkiaiheisia keskuteluja =)

Ehkä se on niin, että kun en itse soita mitään soitinta enkä ole muusikko, niin sitten paneudun sitäkin ahkerammin tähän kuuntelijan rooliin ja mitä enemmän vuodet vierii, sitä enemmän olen huomannut, että kyllä rock ´n´rollin osuus vain lisääntyy, tosin nyt tänä kesänä ja syksynä tuli jazz taas takaisin mun elämään (nyt aluksi Miles Davisin muodossa), kun olin ollut kuuntelematta sitä useita vuosia. Ehkä joskus taas klassinenkin tulee enemmän, kuka tietää =) Mun musiikkimaku tuntuu olevan jatkuvassa aaltoliikkeessä. Välillä joku vanha suosikki ja/tai kokonaan joku tyylilaji jää pois vähäksi aikaa, kunnes jossain vaiheessa tulee taas takaisin mun elämään ja joskus joku artisti tai bändi jää kokonaan pois ja aina tulee uusia tilalle (sellaisia vanhoja artisteja ja bändejä, joita en ole ennen kuunnellut ja uusia nykyajan artisteja ja bändejä).

Lue lisää

Itse taas olen huomannut musiikkimakuni korostavan nykyään enemmän kansallista myöhäisromantiikkaa kuin klassismia jota kuuntelin nuorempana hyvin intensiivisesti ja koin korkeimmanasteisia transsendentaalisia transsinkaltaisia psykofyysisiä tiloja ja katharsiksia Mozartista, Beethovenista ja Schubertista sekä Haydnista. Nykyään kuuntelen mieluummin Melartinia, Alfvenia ja Tuukkasta vaikka toivoisin että heidän ja muiden unohdettujen suomalaisten myöhäisromantikkojen musiikkiaan levytettäisiin enemmänkin.

Anonyymi kirjoitti:

Itse taas olen huomannut musiikkimakuni korostavan nykyään enemmän kansallista myöhäisromantiikkaa kuin klassismia jota kuuntelin nuorempana hyvin intensiivisesti ja koin korkeimmanasteisia transsendentaalisia transsinkaltaisia psykofyysisiä tiloja ja katharsiksia Mozartista, Beethovenista ja Schubertista sekä Haydnista. Nykyään kuuntelen mieluummin Melartinia, Alfvenia ja Tuukkasta vaikka toivoisin että heidän ja muiden unohdettujen suomalaisten myöhäisromantikkojen musiikkiaan levytettäisiin enemmänkin.

Lue lisää

Sibeliusta kiehtoi yksinkertainen modaalinen arkaisoiva ilmaisu, jota hän toteutti salaisessa puutarhassaan pöytälaatikkosävellyksissään poissa opettajansa valvovan silmän alta joita ei tohtinut tälle ensinkään aina esittää murskakritiikin pelossa ollessaan tuolloin tyyli-ihanteensa mukaisesti etsiytymässä kohti muinaissuomalaista atmosfääriä ja sävelkieltä kansanomaisessa sävytyksessä käyttäessään säestyksissään toisinaan pitkään paikallaan pysyvää pohjakvinttiä ARKAAISENA TYYLIKEINONA luoden melodiikkaansa kansanomaisten vaikutteiden hengessä ilman suoria lainauksia kansanlaulun temaattisine piirteineen kansanomaisuutta josta todistavat, nelijakoisuus, daktyylissä oleva rytmi, suppea ambitus ja doorinen kirkkosävelsävytys vasten opettajansa pedagogisia ja tyylillisiä ihanteita wagneriaanis-lisztiläistä kompleksista saksalaisen koulukunnalle ominaista kromaattista äänenkuljetusta ja ankaratyylistä polyfonista kontrapunktista satsitekniikkaa jonka vuoksi opttajan ja oppilaan tyyli-ihanteiden välinen ristiriita tuli ilmi ja siben arvosanat kevättodistuksessa laskivat musiikin teorian ja säveltapailun hyvistä arvosanoista huolimatta, Sibeliuksen musiikillista makua kiehtoessa Tsaikovskin subjektiivinen melankolia, joka wegeliukselle edusti viulistista pötyä ja Griegin pohjoismaisen raikas kansallisväritteinen Debussyn varhaistuotannolle virikkeitä antanut impressonismi, joka Wegeliukselle oli nationalisoivaa realismia, jota hän ekstrovertin kromaattisuuden kannattajana inhosi.

Ensimmäisenä kotimaisessa säveltaiteessa kalevalaista 5-iskuista runosävelmäähän käytteli sujuvasti muistaakseni Filip von Schanzt sinfoniansa Scherzo Finnico-osassa, josta muut omivat sen sitten omaan sävelkieleensä eräänlaiseksi museaaliseksi tai arkaisoivaksi muinaismuisto-syntaksiksi vastalauseena saksalaisen koulukunnan ja wagnerin ylivallalle kansallisromantiikan kukoistuskaudella kansallistunteen herätessä voimakkaana.

Norppa83 kirjoitti:

Minä en oikein osaa keskustella tuosta klassisesta musiikista mitenkään asiantuntevasti, vaikka aikoinaan sitä kuuntelin paljon. Tuosta rockista taas mulla riittää keskusteltavaa, asiantuntijuudesta en sitten tiedä, sanoisin enemmänkin, että keskustelu kumpuaa rakkaudesta musiikinlajia kohtaan. Myös muista mulle läheisimmistä musiikin tyylilajeista ja artisteista ja bändeistä mulla riittää välillä juttua. Siksiköhän täälläkin kommentoin näitä musiikkiaiheisia keskuteluja =)

Ehkä se on niin, että kun en itse soita mitään soitinta enkä ole muusikko, niin sitten paneudun sitäkin ahkerammin tähän kuuntelijan rooliin ja mitä enemmän vuodet vierii, sitä enemmän olen huomannut, että kyllä rock ´n´rollin osuus vain lisääntyy, tosin nyt tänä kesänä ja syksynä tuli jazz taas takaisin mun elämään (nyt aluksi Miles Davisin muodossa), kun olin ollut kuuntelematta sitä useita vuosia. Ehkä joskus taas klassinenkin tulee enemmän, kuka tietää =) Mun musiikkimaku tuntuu olevan jatkuvassa aaltoliikkeessä. Välillä joku vanha suosikki ja/tai kokonaan joku tyylilaji jää pois vähäksi aikaa, kunnes jossain vaiheessa tulee taas takaisin mun elämään ja joskus joku artisti tai bändi jää kokonaan pois ja aina tulee uusia tilalle (sellaisia vanhoja artisteja ja bändejä, joita en ole ennen kuunnellut ja uusia nykyajan artisteja ja bändejä).

Lue lisää

On sangen mielenkiintoista havaita kuinka paljon iän myötä musiikinharrastaja saattaa etääntyä nuoruutensa ihanteista jolloin Beethovenit, Mozartit, Schubertit ja Haydnit kuluivat levylautasella mutta tunteekin sitten ajan kuluessa olevansa yhtäkkiä tällainen postromantikko nimenomaan ja varsinkin suomalaisen säveltaiteen vankkumattomana ihailijana ja kannattajana josta siihen aikaan oli Sibeä enempää tuskin mitään kuullutkaan jotakin prinsessa ruususen juhlamarssia lukuunottamatta. Ne teokset jotka aikoinaan merkitsivät valtavan paljon kuten Missa Solemnis, Beethovenin sinfoniat, Haydnin oratoriot, Mozartin pianokonsertot, jotka edustavat länsimaisen säveltaiteen huippua, Böhmin tai Karajanin johtamina tulkintoina ovat jotenkin menettäneet merkitystään ja lumovoimaansa kun vielä silloin täysin tuntemattomat suomalaiset viime vuosisadan säveltäjänimet ovat valloittaneet sydämeni jollaisesta muutosprosessista en olisi voinut kuvitellakaan kun muistaa kuinka palvoin wienikläisklassikoita ja päivittäin kuuntelin heidän teoksiaan toisinaan väkevienkin tunteiden vallassa. Mutta että osat ovat näin vaihtuneet tuntuu paitsi ihmeeltä todistaa sen että suomessa on osattu säveltää hienoa musiikkia modernilla aikakaudella ja että repertoaari kaipaa vaihtelua mikä ei totta totisesti ole niin itsestäänselvää kuin sen pitäisi olla.

On jotenkin ironista että sanon noin koska kukapa muukaan niin intohimoisesti puolustaisi meidän sveltäjäsuuruuksiamme joita historia ei ole kohdellut aivan oikeudenmukaisesti mutta mikäpä hulppeampaa kuin lähes yksin taittaa peistä unohdetun musiikinhistoriamme puolesta joka ei sellaista ansaitsisi taiteellisten saavutusen valossa jotka vain harvat tuntevat kun markkinavoimat suosivat vain aniharvoja tiettyjä kansainvälisen maineen omaavia nimiä joihin kuulijakunta on suggeroitu uskomaan ainoina vaihtoehtoina potentiaalisten säveltäjien luettelossa, mutta vanha koira harvoin oppii istumaan tai uusia leikkejä kun sille on tuputettu Brahmsia, Schumannia. Mendelssohnia, Mahleria, Sibeliusta, Stravinskyä mekaanista ja frigidiä rytmikonetta,koko ikänsä sillä eläinhän ei ole yhtä älykäs kuin ihminen vaikka me älykkäämmät kultivoituneemmat musiikinrakastajat kykenemme kehittymään tässä suhteessa kun muusikot tähtäävät vain soittotaitonsa kehittymiseen vaikka ohjelmisto pysyisi samana kehdosta kiikkutuoliin mitä pidän hiukan kehittymättömän ja älyllisesti laiskan ihmisen tuntomerkkinä, polkea paikallaan vaikka kaikki ovet rikkaampaan musiikkimaailmaan olisivat selkosen selällään kaikkiin ilmansuuntiin vain arkistojen oven aukaisun päässä,niin eikös se pappa parta Brahmsin pedanttinen sentimento vain soi konserttisaleissa vaikka vuosisadat vaihtuvat ja ihmisten musiikimaku kehittyy ja suosikit vaihtuvat jatkuvasti,

En kuuna päivänä kykenisi johtamaan tällaista tylsää loppuunkaluttua ja puhkisoitettua musiikkiohjemistoa semminkin kun nämä kestosuosikit eivät tee minuun väkevää pakahduttavaa emotionaalista vaikutusta rajoittuneessa mielikuvituksessaan.ja tyyliskaalassaan vaan vaikuttavat väsyttävässä retoriikassaan nuhruisilta ja tunkkaisilta monumenteilta joilta puuttuu sisäinen voima ja sielukkuus akateemisssa kuivakkuudessaan ja ovat kovin yllätyksetöntä ja suorastaan eltaantunutta triviaaleissa teemoissaan.

Anonyymi kirjoitti:

On sangen mielenkiintoista havaita kuinka paljon iän myötä musiikinharrastaja saattaa etääntyä nuoruutensa ihanteista jolloin Beethovenit, Mozartit, Schubertit ja Haydnit kuluivat levylautasella mutta tunteekin sitten ajan kuluessa olevansa yhtäkkiä tällainen postromantikko nimenomaan ja varsinkin suomalaisen säveltaiteen vankkumattomana ihailijana ja kannattajana josta siihen aikaan oli Sibeä enempää tuskin mitään kuullutkaan jotakin prinsessa ruususen juhlamarssia lukuunottamatta. Ne teokset jotka aikoinaan merkitsivät valtavan paljon kuten Missa Solemnis, Beethovenin sinfoniat, Haydnin oratoriot, Mozartin pianokonsertot, jotka edustavat länsimaisen säveltaiteen huippua, Böhmin tai Karajanin johtamina tulkintoina ovat jotenkin menettäneet merkitystään ja lumovoimaansa kun vielä silloin täysin tuntemattomat suomalaiset viime vuosisadan säveltäjänimet ovat valloittaneet sydämeni jollaisesta muutosprosessista en olisi voinut kuvitellakaan kun muistaa kuinka palvoin wienikläisklassikoita ja päivittäin kuuntelin heidän teoksiaan toisinaan väkevienkin tunteiden vallassa. Mutta että osat ovat näin vaihtuneet tuntuu paitsi ihmeeltä todistaa sen että suomessa on osattu säveltää hienoa musiikkia modernilla aikakaudella ja että repertoaari kaipaa vaihtelua mikä ei totta totisesti ole niin itsestäänselvää kuin sen pitäisi olla.

On jotenkin ironista että sanon noin koska kukapa muukaan niin intohimoisesti puolustaisi meidän sveltäjäsuuruuksiamme joita historia ei ole kohdellut aivan oikeudenmukaisesti mutta mikäpä hulppeampaa kuin lähes yksin taittaa peistä unohdetun musiikinhistoriamme puolesta joka ei sellaista ansaitsisi taiteellisten saavutusen valossa jotka vain harvat tuntevat kun markkinavoimat suosivat vain aniharvoja tiettyjä kansainvälisen maineen omaavia nimiä joihin kuulijakunta on suggeroitu uskomaan ainoina vaihtoehtoina potentiaalisten säveltäjien luettelossa, mutta vanha koira harvoin oppii istumaan tai uusia leikkejä kun sille on tuputettu Brahmsia, Schumannia. Mendelssohnia, Mahleria, Sibeliusta, Stravinskyä mekaanista ja frigidiä rytmikonetta,koko ikänsä sillä eläinhän ei ole yhtä älykäs kuin ihminen vaikka me älykkäämmät kultivoituneemmat musiikinrakastajat kykenemme kehittymään tässä suhteessa kun muusikot tähtäävät vain soittotaitonsa kehittymiseen vaikka ohjelmisto pysyisi samana kehdosta kiikkutuoliin mitä pidän hiukan kehittymättömän ja älyllisesti laiskan ihmisen tuntomerkkinä, polkea paikallaan vaikka kaikki ovet rikkaampaan musiikkimaailmaan olisivat selkosen selällään kaikkiin ilmansuuntiin vain arkistojen oven aukaisun päässä,niin eikös se pappa parta Brahmsin pedanttinen sentimento vain soi konserttisaleissa vaikka vuosisadat vaihtuvat ja ihmisten musiikimaku kehittyy ja suosikit vaihtuvat jatkuvasti,

En kuuna päivänä kykenisi johtamaan tällaista tylsää loppuunkaluttua ja puhkisoitettua musiikkiohjemistoa semminkin kun nämä kestosuosikit eivät tee minuun väkevää pakahduttavaa emotionaalista vaikutusta rajoittuneessa mielikuvituksessaan.ja tyyliskaalassaan vaan vaikuttavat väsyttävässä retoriikassaan nuhruisilta ja tunkkaisilta monumenteilta joilta puuttuu sisäinen voima ja sielukkuus akateemisssa kuivakkuudessaan ja ovat kovin yllätyksetöntä ja suorastaan eltaantunutta triviaaleissa teemoissaan.

Lue lisää

Minä taas puolustan tuota rockmusiikkia =) Toki joskus muutakin, mutta olen havainnut, että mitä enemmän vuosia tulee lisää sitä enemmän tuon rockmusiikin osuus on lisääntynyt ja tällä hetkellä isoin osa mun kuuntelemasta musiikista on juurikin tuota rock ´n´rollia. Kyllä olisin ehkä teininäkin ja hieman yli 20-vuotiaana kuunnellut myös rockia, mutta minusta oli silloin hienompaa kuunnella klassista (tykkäsin kyllä aidosti tuosta klassisesta), mutta tykkäsin silloin jo esim. AC/DC:stä ja Queenistä, mutta en jotenkin sallinut itselleni sellaisen musiikin kuuntelua kuten en myöskään Bob Marleyn, josta myös pidin ja pidän edelleen. Nyt sitäkin ahkerammin luukutan tuota rockia (mutta en toki pysyttele vain tuossa genressä, vaan joskus kuuntelen muutakin, mutta rock on nyt mun sydäntä lähinnä oleva genre, se on ollut aina mun sydämessä ja jos musta itsestäni vain on kiinni on edelleen hamaan tulevaisuuteen).

Norppa83 kirjoitti:

Minä taas puolustan tuota rockmusiikkia =) Toki joskus muutakin, mutta olen havainnut, että mitä enemmän vuosia tulee lisää sitä enemmän tuon rockmusiikin osuus on lisääntynyt ja tällä hetkellä isoin osa mun kuuntelemasta musiikista on juurikin tuota rock ´n´rollia. Kyllä olisin ehkä teininäkin ja hieman yli 20-vuotiaana kuunnellut myös rockia, mutta minusta oli silloin hienompaa kuunnella klassista (tykkäsin kyllä aidosti tuosta klassisesta), mutta tykkäsin silloin jo esim. AC/DC:stä ja Queenistä, mutta en jotenkin sallinut itselleni sellaisen musiikin kuuntelua kuten en myöskään Bob Marleyn, josta myös pidin ja pidän edelleen. Nyt sitäkin ahkerammin luukutan tuota rockia (mutta en toki pysyttele vain tuossa genressä, vaan joskus kuuntelen muutakin, mutta rock on nyt mun sydäntä lähinnä oleva genre, se on ollut aina mun sydämessä ja jos musta itsestäni vain on kiinni on edelleen hamaan tulevaisuuteen).

Lue lisää

Itse kuuntelen oikeastaan vain klassista taidemusiikkia joka vaikuttaa usein kohottavasti tunteisiin emotionaalisten kokemusten muodossa vaikkei ihan kaikki klassinenkaan marginaalisine säveltäjineen vaikuta syvästi tunteisiin johon ei myöskään pysty Sibelius nauttimastaan populariteetista huolimatta mikä on melko paradoksaalista ja on syytä miettiä mistä hänen saamansa suuri suosio johtuu kun sen frigidistä klassismista puuttuu ekspressiiviset ominaisuudet, metafyysinen ja emotionaalinen syvyys jota esim. hänen aikalaiseltaan myöhäisromantikko Erik Gustav Oskarinpoika Melartinilta löytyy kosolti joka saa kuulijansa haltioitumaan ja pakahtumaan..

Anonyymi kirjoitti:

Itse kuuntelen oikeastaan vain klassista taidemusiikkia joka vaikuttaa usein kohottavasti tunteisiin emotionaalisten kokemusten muodossa vaikkei ihan kaikki klassinenkaan marginaalisine säveltäjineen vaikuta syvästi tunteisiin johon ei myöskään pysty Sibelius nauttimastaan populariteetista huolimatta mikä on melko paradoksaalista ja on syytä miettiä mistä hänen saamansa suuri suosio johtuu kun sen frigidistä klassismista puuttuu ekspressiiviset ominaisuudet, metafyysinen ja emotionaalinen syvyys jota esim. hänen aikalaiseltaan myöhäisromantikko Erik Gustav Oskarinpoika Melartinilta löytyy kosolti joka saa kuulijansa haltioitumaan ja pakahtumaan..

Lue lisää

Sibeliuksen suuren suosion takana on luultavasti pitkä esitystraditio vaikka musiikki itsessään olisikin tekotaiteellista ja epäaitoa, sentimentaalista kitschiä.

Anonyymi kirjoitti:

Sibeliuksen suuren suosion takana on luultavasti pitkä esitystraditio vaikka musiikki itsessään olisikin tekotaiteellista ja epäaitoa, sentimentaalista kitschiä.

Sibeliuksen myöhäissinfoniat ovat niin vaisuja ja staattisia vailla suurta orkestraalista voimaa ja rytmistä draivia.

Minä kuuntelen oikeastaan vain klassista myöhäisromanttista sinfoniamusiikkia koska siitä löytyy emotionaalista kosketuspintaa.

Eihän tuossa ole kuin rokki, poppi ja klassinen mainittuna. Missä humppa, hip hop, jazz, blues, country, folk, elektroninen musiikki, afrikkalainen rumpumusiikki?

Niin no, useinhan tuon voisi luulla olevan sellaisen geneerisen mainstreamin ystävän luonnehdinta omasta poppimaustaan, kun "kaikki putoo".

Toisaalta miten muuten sitten monitahoista makua äkkiä vahingossakaan kuvailisi, kuin sanomalla sen olevan "laaja"?

Tästä ei nyt muuta tullut mieleen kuin että pitäisi ehkä taas laajentaa omaa musiikkimakua. Aikoja on vierähtänyt melko ahtaan puristisesti retroillessa (laajasti), mikä on toki mahtavan hienoa myös.

...Sori, ei pitänyt oikeastaan vastata tähän kommenttiin vaan ketjuun / aloitukseen.