STUK: Fukushiman meriveden säteilyarvot tuhatkertaisia

Säteilyturvakeskus luonnehtii Fukushiman ydinvoimalan lähistön meriveden säteilypitoisuuksia merkittäviksi.

Merivedestä mitatut säteilyn raja-arvot ylittyvät jo yli tuhatkertaisesti. Vielä toissapäivänä säteilypitoisuudet olivat ”vain” noin 140 kertaa yli raja-arvojen.

- Pitoisuudet merivedessä ovat hyvin suuria voimalaitoksen purkuaukon lähellä, mutta myös kauempana merellä aina 30 kilometriin säteeltä löytyy voimalaitoksesta peräisin olevaa radioaktiivista ainetta, sanoo Stukin johtaja Tarja K. Ikäheimonen.

Voimalasta vastaava yhtiö Tepco totesi aiemmin tänään, että säteily ei vielä saastuta mereneläviä ja leviä vaarallisesti, sillä radioaktiivisen jodin puoliintumisaika on hyvin lyhyt. Ikäheimonen on eri mieltä asiasta.

- Kyllä erityisesti rannikon lähialueen merenelävät sekä Japanissa yleisesti ruoka-aineena käytettävä merilevä saastuvat näin korkeista radioaktiivisuuspitoisuuksista.

Vaikka tilanne Fukushimassa on erittäin huolestuttava, pitää Stukin johtaja turmaydinvoimalan meripäästöjä tässä tilanteessa vähiten pahimpana vaihtoehtona.

- Fukushiman äärimmäisen vaikeassa tilanteessa radioaktiivisten aineiden joutuminen mereen on pahimmista vaihtoehdoista kuitenkin paras. Se ei ole ihmisille niin vaarallista, ja radioaktiiviset aineet laimentuvat isoon merivesimassaan, joka nopeuttaa merenelävien toipumista. Maalle tuleva radioaktiivisuus on hyvin paljon vaarallisempaa, Ikäheimonen korostaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


toivoa riittää kirjoitti:

Säteilyturvakeskus luonnehtii Fukushiman ydinvoimalan lähistön meriveden säteilypitoisuuksia merkittäviksi.

Merivedestä mitatut säteilyn raja-arvot ylittyvät jo yli tuhatkertaisesti. Vielä toissapäivänä säteilypitoisuudet olivat ”vain” noin 140 kertaa yli raja-arvojen.

- Pitoisuudet merivedessä ovat hyvin suuria voimalaitoksen purkuaukon lähellä, mutta myös kauempana merellä aina 30 kilometriin säteeltä löytyy voimalaitoksesta peräisin olevaa radioaktiivista ainetta, sanoo Stukin johtaja Tarja K. Ikäheimonen.

Voimalasta vastaava yhtiö Tepco totesi aiemmin tänään, että säteily ei vielä saastuta mereneläviä ja leviä vaarallisesti, sillä radioaktiivisen jodin puoliintumisaika on hyvin lyhyt. Ikäheimonen on eri mieltä asiasta.

- Kyllä erityisesti rannikon lähialueen merenelävät sekä Japanissa yleisesti ruoka-aineena käytettävä merilevä saastuvat näin korkeista radioaktiivisuuspitoisuuksista.

Vaikka tilanne Fukushimassa on erittäin huolestuttava, pitää Stukin johtaja turmaydinvoimalan meripäästöjä tässä tilanteessa vähiten pahimpana vaihtoehtona.

- Fukushiman äärimmäisen vaikeassa tilanteessa radioaktiivisten aineiden joutuminen mereen on pahimmista vaihtoehdoista kuitenkin paras. Se ei ole ihmisille niin vaarallista, ja radioaktiiviset aineet laimentuvat isoon merivesimassaan, joka nopeuttaa merenelävien toipumista. Maalle tuleva radioaktiivisuus on hyvin paljon vaarallisempaa, Ikäheimonen korostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu