Mitä tehdä, kun kipu valtaa elämän, ja usko loppuu lääkäreiden apuun?
Olen sairastanut selkääni vasta vuoden, mutta syytä ei löydy. Kaikkea mahdollista melkein on kokeiltu paitsi fysioterapiaa, kun erään lääkärin mukaan se ei ole aiheellista vielä. Minulla epäiltiin välilevyn pullistumaa, joka MRI-kuvauksen johdosta päätettiin aiheettomaksi epäilyksi, ja lääkäri laukoi suoraan päin naamaa ajatuksen että kyseessä saattaisi olla kasvain joka puristaa hermoja aiheuttaen kipua, ja tämän jälkeen käytännössä potkaisi huoneesta pihalle sanoen että mennä terveyskeskukseen jos kivut vielä vaivaa.
Kuitenkin, jatkuvasta valittamisesta ja lääkärissä juoksemisesta on alkanut tulla puuduttava tunne, kun ketään ei tunnu näennäisesti kiinnostavan oma olotilani, tai oireilu. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että tilanne ei ole minun kannaltani enää helppo, kun en pysty syömään oksentamatta ruokia pois, nukkumaan, kävelemään, harrastamaan urheilua tai tekemään oikeastaan mitään, mitä haluaisin. Kipu on vienyt kyvyn olla minä itse, on jäljellä enää kuori joka pyrkii näyttämään että kaikki on hyvin, eikä kipua ole, vaikka todellisuus on pelkkää itkua ja depressiota.
Yksityiselle menisin heti, jos taloustilanne sen sallisi. Ensin jäin lyhyelle sairaslomalle työpaikalta, kun luvattiin että pääsen tutkimuksiin alle viikossa.. Kului viikko, jos toinenkin. Viikot vaihtuivat kuukausiksi. Tämän seurauksena menetin työpaikkani, kun minulla ei ollut näyttää työnantajille vakuuttavaa todistusta kivun täsmällisestä syystä, kun sairaslomalapuissa luki aina suurinpiirtein "kroonisesti paska selkä", eikä sairaalan henkilökunta anna sairaskertomuksia vaikka olen pyytänyt.
En tiedä enää mitä tekisin, karkoitan ne viimeisetkin ihmiset ympäriltäni sen takia että olen niin kipeä, ettei sitä kukaan kestä vierestä katsoa, ja lääkärit ei ota tosissaan. Jos jollakin olisi takanaan samantyyppinen helvetti, mitä itse koen tälläkin hetkellä, olisin kiitollinen omista kertomuksistanne, että miten selvisitte tilanteesta, ja mistä saitte uutta energiaa asioiden eteenviemiseksi?
Pienikin asia voi osoittautua suureksi arvoltaan tässä asiassa..
Olen sairastanut selkääni vasta vuoden, mutta syytä ei löydy. Kaikkea mahdollista melkein on kokeiltu paitsi fysioterapiaa, kun erään lääkärin mukaan se ei ole aiheellista vielä. Minulla epäiltiin välilevyn pullistumaa, joka MRI-kuvauksen johdosta päätettiin aiheettomaksi epäilyksi, ja lääkäri laukoi suoraan päin naamaa ajatuksen että kyseessä saattaisi olla kasvain joka puristaa hermoja aiheuttaen kipua, ja tämän jälkeen käytännössä potkaisi huoneesta pihalle sanoen että mennä terveyskeskukseen jos kivut vielä vaivaa.
Kuitenkin, jatkuvasta valittamisesta ja lääkärissä juoksemisesta on alkanut tulla puuduttava tunne, kun ketään ei tunnu näennäisesti kiinnostavan oma olotilani, tai oireilu. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että tilanne ei ole minun kannaltani enää helppo, kun en pysty syömään oksentamatta ruokia pois, nukkumaan, kävelemään, harrastamaan urheilua tai tekemään oikeastaan mitään, mitä haluaisin. Kipu on vienyt kyvyn olla minä itse, on jäljellä enää kuori joka pyrkii näyttämään että kaikki on hyvin, eikä kipua ole, vaikka todellisuus on pelkkää itkua ja depressiota.
Yksityiselle menisin heti, jos taloustilanne sen sallisi. Ensin jäin lyhyelle sairaslomalle työpaikalta, kun luvattiin että pääsen tutkimuksiin alle viikossa.. Kului viikko, jos toinenkin. Viikot vaihtuivat kuukausiksi. Tämän seurauksena menetin työpaikkani, kun minulla ei ollut näyttää työnantajille vakuuttavaa todistusta kivun täsmällisestä syystä, kun sairaslomalapuissa luki aina suurinpiirtein "kroonisesti paska selkä", eikä sairaalan henkilökunta anna sairaskertomuksia vaikka olen pyytänyt.
En tiedä enää mitä tekisin, karkoitan ne viimeisetkin ihmiset ympäriltäni sen takia että olen niin kipeä, ettei sitä kukaan kestä vierestä katsoa, ja lääkärit ei ota tosissaan. Jos jollakin olisi takanaan samantyyppinen helvetti, mitä itse koen tälläkin hetkellä, olisin kiitollinen omista kertomuksistanne, että miten selvisitte tilanteesta, ja mistä saitte uutta energiaa asioiden eteenviemiseksi?
Pienikin asia voi osoittautua suureksi arvoltaan tässä asiassa..
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tiedän asia on vakava.
Luulen, että tämä on Jumalan sallima pysäytys sinulle, että voisit ymmärtää jotkakin tärkeäpää kuin terveys.
Jumala auttaa ajallaan, kuka huomaa pyytää!?
tässä 260 iheellistä kertomusta ihmeistä, tavallisille ihmisille.
http://tv7.fi/vod/categories.html?id=71
on varmaan väärä paikka mainostaa tota ihme olentoa jos toinen oikeesti apua hakee...
Kannattaa huomioida ja varsinkin silloin, kun lääkäritkään ei voi auttaa.
http://tv7.fi/vod/player.html?id=13632&translation=FI
Joo hyvin tutulta kuulostaa... Mun ex:llä oli aikalailla samat vaivat ja ehkä se oli myös syynä meidän eroon... Siis kun kaikki mahdollinen oli tehty ja mikään ei auta..
Kokeile sitä fysioterapiaa ja taistele koska kukaan muu ei sitä sun puolesta tee...
Ja jos meet terkkariin niin ota mukaan kaveri joka tietää tilantees, voi vaikuttaa noihin lääkäreihin...
Älä missään nimessä hylkää puolisoasi/kavereitasi tämän takia koska varmasti tarvitset niitä!!!
Kaikkea hyvää toivottaen, tiedän etteä se ei ole helppoa...
Kokeile kiropraktikkoa.
Itse sain pysyvän avun sieltä.
Kirjoituksestasi ei oikein saa selvää, mistä sattuu ja mitä on tutkittu ja miten kipusi alkoi.
http://www.kiropraktiikka.org/loyda_kiropraktikkosi/
Pyydä lähete Hyks selkäkirurgian puolelle , saattaisi apua löytyä.
Kiropraktikko muuten ihan hyvä ajatus, mutta kävin viime kesänä vastaavalla joka tutki koko rangan eikä löytänyt kuin kaksi nikamaa jotka olivat pois paikoiltaan (lapaluiden välissä), ja asia korjattiin myöhemmin.
Taustatietoa voisin ehkä hieman kertoa, kun siitä mainitsit.
Olen 23-vuotias nainen, harrastanut koko ikäni urheilua tavalla tai toisella siitä asti kun olen kävelemään oppinut. Yli vuosi takaperin alkoi alaselässä ja yläselässä tuntua viiltävää kipua, joka haittasi työntekoa ja harrastamista. Yläselkä siis saatiin kuntoon, mutta kukaan ei ole tähän päiväänkään mennessä löytänyt alaselän kivun aiheuttajaa. Vasta vuoden verran olen asiasta kärsinyt jokapäiväisesti, ennen sitä oireilu haittasi vain töitä tehdessä, ja pitkään istuessa.
Oireiluna oli aluksi pientä säteilykipua vasempaan jalkaan. Tämän jälkeen oireet ovat pahentuneet, ja nykyisin oireina ovat ajoittainen kävelykyvyttömyys (jalat lähtee alta), kivusta pyörtyily, unettomuus, vatsakivut, oksentelu, vasemman jalan ja käden puutuminen, alaselän/pakaroiden puutuminen ja kylkikipu, näin muutamia mainitakseni. Olen jatkuvasti väsynyt, ja usein pakotan itseni nukkumaan unilääkkeiden avulla kun en kestä kipua, ja yleensä otan sellaisen määrän lääkkeitä, että nukun tarvittaessa vaikka vuorokauden putkeen. Jos en ota lääkkeitä, saatan valvoa kolmekin vuorokautta peräkkäin kipujen takia, kun määrätyt kipulääkkeet eivät vie kipua pois. Pienenä lisänä tähän on se, että laihdun jatkuvasti kun en voi syödä normaalisti, vaan kaikki tulee samaa reittiä ylös. Voin ajoittain syödä normaalisti, mutta useimmiten pelkkä syömisen yritys epäonnistuu.
Alun alkaen lääkärit kehottivat vain liikkumaan enemmän, ja sanoivat että kipu häviää rangasta kovasti lenkkeilemällä. Tein työtä käskettyä, ja tilanne vain huononi. Tämän jälkeen sain lähetteen (puoli vuotta myöhemmin) röntgeniin, jossa katsottiin onko synnynnäistä rankavikaa, mutta eipä sieltä mitään löytynyt. Tästä kuukausia eteenpäin, sain magneettikuvaan ajan, eikä sieltäkään löytynyt mitään selventävää. Selkäytimessä on joku varjostuma, mistä ei saa selvää, ja näinollen lääkäri antoi syyn epäillä kasvainta tai muuta samantyyppistä asiaa. Nyt odottelen CT-kuvausta, jonka jälkeen tulee ENMG-tutkimukset.. Kysyessäni että voinko helpottaa mitenkään oloani, lääkäri tuhahti etten, että minun pitää vain kärsiä siihen asti kunnes jotain selviää.
Sen takia tämä niin turhauttaakin, kun elän lähestulkoon vihanneksena eikä kukaan edes yritä kuunnella mitä sanon. Pakotan itseni väkisin joka päivä pienelle lenkille, että saisin edes raitista ilmaa ja piristyisin hieman ulkoilmasta, mutta ei sekään auta. Mieliala on painunut jo kirjaimellisesti helvetin paremmalle puolelle koko homman takia, ja luultavasti jääkin sinne ellei asiaa joku lääkäri ala ottamaan tosissaan..
Tämä meidän alueen sairaala on surullisen kuuluisa juurikin potilashuollostansa, ja siitä että ihmisiä pallotellaan lääkäriltä toiselle kun ei itse viitsitä ottaa asioita hoidettavikseen. "Kiireellinen" tarkoittaa täällä vähintään kolmen kuukauden odottamista, eikä kukaan ota vakavasti potilasta. Sain itse todistaa vierestä hoitovirhettä, kun lääkäri laiminlöi potilaan tarpeen jatkotutkimuksiin, ja tämä ihminen saattaisi vieläkin olla hengissä, jos olisi päässyt ajoissa tutkimuksiin, ja hoitoihin..
Minä kävin niin monta kertaa tk.ssa ja soittelin, että sain sen lähetteen kirran polille ja kipupolille. Ensin hoidettiin kipupolilla kipu kondikseen ja sitten kirranpolilla selvitettiin miksi kipu on. Asia vaatii aktiivisuutta ja peräänantamattomuutta, tarvitset ystävän tueksi. Minäkään en olisi jaksanut sitä rumbaa ilman ystävää. Minun kipuni syyksi osoittautui ortopedin tekemä moka. Mutta rahakaan ei korvaa sitä kipua ja kärsimystä ennenkuin sain avun.
Voimia ja sinnikkyyttä sinulle!!
Tiedän, että asia vaatii aktiivisuutta, mutta itseltäni on voimat niin loppu kaiken tämän jälkeen että pelkkä ajatus masentaa, ja luonteenomainen taistelutahto on karissut jo aikapäiviä sitten pois. Päivät täyttyy vain ajatuksilla, kuinka helppoa olisikaan olla olematta, ilman kipua, ja ilman murheita.
Ystäviä on toki parikin kappaletta, mutten viitsisi millään vaivata heidän elämäänsä omilla asioillani, tuntuu jotenkin kurjalta vain valittaa omasta olostansa kun heilläkin on omia ongelmia elämässään, eikä minusta tunnu kivalta vain lisätä sitä taakkaa kertomalla miltä minusta oikeasti tuntuu.. Yksi ihminen olisi, joka luultavimmin olisi lojaalisti valmis auttamaan, mutten vain kehtaa, tai tohdi pyytää apua, vaikka sitä kipeästi tarvitsisinkin. Sekin kysymys tuottaa pelkästään ajatustyönä niin valtavia ponnistuksia, että pahaa tekee.
Miksei ihmisille ole kehitetty jotain kunnollisia piristysruiskeita? Kaikenmaailman rokotteita kyllä on, muttei sellaista ainetta, millä jaksaisi tällaiset kaamosajat vain tarpoa ongelmien läpi ja vain uskoa parempaan..
Kokemusta ei kauheesti ole, mutta ihan joltain hermon puristukselta oireesi vaikuttaa. Voihan olla, että lääkäri ei ole osannut oikein tulkita noita kuviasi.
Mutta kirjaudu selkäliiton keskustelufoorumille. Siellä on paljon kokemusta ja asiallista keskustelua.
http://selkaliitto.captesting.net/
Ystävät ovat sitä varten, tukena huonona päivänä. Annat sitten tukea takaisin, kun olet paremmassa kunnossa. Hermokipu on pahinta mitä tiedän, se vie järjenkin, ainakin minusta tuntui. Mutta kun kipu hoidettiin siedettäväksi (kokonaan sitä ei saa pois) pystyi ajattelemaan jotain järkevästi.
Pyydä apua, jos et saa ystävältä niin ammattilaiselta. Se kannattaa. Yksin ei pidä jäädä kipujen kanssa. Voimahaleja sinulle ja kunnon rohkaisupotku takamukselle:)
No, se järkevä ajattelukin olisi nyt plussaa, kun oma mieli hortoilee ties missä, ja päässä pyörii ajatuksia skaalalla masentuneisuus-naurettavuus. Voisin kuvitella eläväni naurettavan masentavaa elämää, jos mustalla huumorilla tohtii heittää omaan nilkkaan.
Minullahan olisi yksi tuttava, joka näistä asioista alan opiskelijana tietäisi, mutta oma kantti ei vain anna periksi kysyä apua, tai edes neuvoja. Kaiken huippuna, jos kyseinen henkilö yrittää oma-aloitteisesti auttaa, torjun nekin yritykset mielitasolla. Ts, kuulen kyllä, mutten kuuntele. Ärsyttävä piirre minussa, tiedetään..
Ehkäpä sitä tarvitsisi pari napakampaakin konkreettista potkua persuksille, että heräisi omaan tilanteeseen ja jaksaisi taas taistella hetken matkaa eteenpäin.
No sitä lääkärikin sanoi, että voi olla pienimuotoinen kasvain joka puristaa hermoja, mutta mene ja tiedä, kun minulle ei annettu mahdollisuutta kysyä tästä enempää.
Kiitoksia linkistä, tuollahan sitä varmaankin sitten seuraavat yöt pällistellään muiden kohtalotovereiden kertomuksia..
Kerää jostain rahaa ja mene yksityiselle lääkäriin. Yritä löytää joku hyvä. Selkäliiton foorumilla voi olla jotain vinkkejä.
Paranemista ja voimia.
Muista D-vitamiini.
Pakko sitä on yksityiselle kokeilla, jossei muut keinot auta, sääli vain kun niistä riistetään niin järjetön hinta (äidilläni oli tähystys joka kesti 15min -> 340e..), mutta toisaalta mielummin olisin MINÄ, kuin tämä aliravittu vihannes mikä tällä hetkellä olen..
D-vitamiini? Pitänee pistää hankintalistalle..
Voimia sulle Kajastuska! Täällä toinen kipuilija joka valvoo öitä kipujensa kanssa:( Mutta luovuttaa ei kannata, vaikka asiat tuntuvatkin raskailta juuri nyt, silti kannattaa säilyttää toivo parempaan
...jatkuuu Niin tilaa heti aika selkäortopedille ja mene sinne papereiden&kuvien kanssa, hän voi tarvittaessa lähettää sinut lähetteellä vaikka kipupolille( julkiselle puolelle) saamaan hermojuuripuudutuksen ensihätään, jos arvioi siitä olevan sinulle hyötyä? Terveyskeskuksestakin pitäisi saada kortisoonipuudutuksia, joista toiset saavat myös pienen avun vähäksi aikaa kovimpiin kipuihin. Monesti jo se, että tietää jotain apua olevan tulossa, autta jaksamaan juuri kaikkien kovimpien kipujen keskellä. Niin ja taas asiasta toiseen, eli terv.keskuslääkäri voi kirjoittaa sinulle hakemuksen tens-laitteeseen, jonka saat ilmaiseksi lainaan itsellesi kaupungin apuvälinelainaamosta. Voit tutkia netistä, mikä tens-laite on, jos et tiedä? Se on pieni sähkövirtalaite , mitä käytetään paljon juuri hermokivun hoidossa, tosi yksinkertainen käyttää, ja auttaa kyllä korkeimpaan kipupiikkiin. Toivottavasti tästä sekavasta sepustuksestani oli jotain hyötyä sinulle:) Itsekin uskovana ihmisenä toivotan sinulle siunausta ja voimia tuskiesi keskelle! Ja sille toiselle uskovaiselle joka tälle palstalle kirjoitti, lähetän terveisiä, että kyllä Jumala auttaa, kuin myös Jumalaan uskovat ihmiset, sekä lääkärit. Se ei varmasti ole Jumalasta lähtöisin, että fyysisesti sairasta ihmistä aletaan vielä syyllistämään epätoivoisesta tilanteestaan. Jumala on luonut myös terveen järjen, sekä halun auttaa lähimmäisiämme, kun kuulemme avunpyynnön, joten siunausta sinullekin
Itse olen käynyt Ortonissa monia kertoja 1999-2004 ja 2009, ja yhteensä 15 vuotta hain apua si-nivelen, selän, jalan vaivoihin. Ortonissa diagnoosiksi annettiin joku toimintahäiriö, kunnes vuonna 2009 sain oikean diagnoosin toiselta ortopediltä. Katkaistiin iliopsoasjänne, syynä snapping hip.
Kireä iliopsoas vetää koko selkärangan sellaiseen asentoon, että kropassa ei toimi enää mikään normaalisti. Varsinaisesti kyse on lonkan ongelmasta, mutta sillä on vaikutusta koko selkärankaan. Vaikka tämä ulkopuolinen ortopedi oli jo epäillyt jänteen ongelmaa, niin silti Ortonin lääkärit ja OMT-terapeutti tyrkyttivät minulle edelleen diagnoosiksi toimintahäiriötä.
Kokemukseni mukaan Orton on oikea toimintahäiriötehdas, ja jos potilas on käynyt siellä, niin ne lääkärit jotka tutkivat potilasta sen jälkeen, ajattelevat, että Ortonissa on tutkittu jo kaikki mahdollinen, eikä mitään vikaa ole. Eli ikään kuin Ortonin lausunnot olisivat joku jumalan sana, eikä siellä tehtäisi mitään virheitä. Näin ei asia ole, valitettavasti.
Joo, en itsekkään toki ajattele, että Ortonien lääkäreiden sana olisi se ainoa ja yksi totuus. Olen myös itse viime aikoina tutkinut asioita paljon, mutten kuitenkaan sillä perusteella toki ala itselleni suoraan diagnooseja tekemään, ja ainahan lääkäreiden suhteen olisi parasta olla se ns. second opinion, eli toisen samanalan lääkärin näkemys , tai vaikka kolmannekin, jos se vaan on mahdollista? :) Kuitenkin, jos joutuu julkisten palveluiden kautta menemään , niin siellä on yleensä se peruskaava, minkä kautta mennään, ja Suomessa se tarkoittaa, että vastaavanlaisissa vaivoissa yleensä se viimeinen etappi lausuntojen ja tutkimusten suhteen on Orton. Jos on rahaa käytettävissä, niin varmasti löytyy myös vastaavaa, jopa parempaa ja laajempaa asiantuntemusta yksityisten erikoislääkäreiden puolelta. Mutta hoitava lääkärini on jo valmiiksi suunnitellut minun Ortonin kuntoutus-tutkimuksen mahdollisesti ns. välivaiheeksi, sillä jos ei Ortonissa pystytä saamaan todellista ja pysyvää apua vaivaani, niin sen jälkeen on mahdollista lääkärin lähetteellä päästä jopa Suomen ulkopuolelle erikoissairaanhoitoon juuri tähän kyseiseen vaivaan erikoistuneeseen klinikalle, koska kuulumme EU.n. Mutta Suomen rajojen ulkopuolelle hoitoon pääsemiseksi vaaditaan ehdottomasti juuri tämä Ortonin käynti ensin, byrokratia vaatii sen. Eli odotan sieltä lisää tutkimuksia, arvioita ja hoitosuunnitelmia, mutten siis pidä etukäteen niitä ns.viimeisinä totuuksina, etenkin kun tiedän että vaivani ei ole sieltä yleisimmästä päästä, vaan vaatii todellakin erityistä erikoisosaamista. Kuitenkin olisin kiinnostunut tietämään sinua hoitaneen ortopedin nimen, on varmasti pätevä ihminen alallaan, ja jos ei vastaanotolla käyminen ole aivan hirveän kallista, niin harkitsen vakavasti kys. ortopedin vastaanotolle menoa, jo ennen Ortoniin menoa,siis jos hän mahdollisesti ottaa vastaan pääkaupunkiseudulla? Vaivani on hieman erilainen kuin sinulla, mutta sijoittuu aika lähelle samaa aluetta, ja jos löytyy ortopedi, joka tuntee hyvin sen alueen ongelmat, niin olen siis hyvin hyvin kiinnostunut!!! Laitan vielä sähköpostiosoitteeni tähän ,jos voit laittaa ortopedin nimen minulle? ( en tiedä saako täällä nimiä tai vastaanottopaikkoja kertoa??) [email protected]
Lueppa netistä laki:Potilaan oikeudet. Se selventää monta asiaa,sairaalan tai minkä tahansa hoitopaikan on annettava sinulle kaikki itseäsi koskevat potilas asiakirjat,ne on vaan pyydettävä kirjallisesti mieluummin niin että pyynnön vastaanottaja allekirjoittaa kopion pyynnöstä(jää todiste että olet moisen pyynnön tehnyt).Kerran vuodessa nämä asiakirjat ovat ilmaisia,sama koskee Kelaa,Vakuutusyhtiöitä ,YM,YM.
Voi että, osaattepa te olla ihania kun olette käyneet kertomassa omia kokemuksianne tänne :) Nyt vasta pitkän ajan jälkeen pystyin raahautumaan koneelle, kun kivut on olleet niin sietämättömiä viime päivinä (oma vikani osaksi, kun raahasin väkisin koiranruokasäkin toiseen kerrokseen, kun ei kukaan kavereista vastannut puhelimeen), etten ole voinut muutakuin hortoilla tajunnanmenetyksen rajoilla.
Taas on tullut valvottua melkein 32h, ja vain sängyssä maaten, ja oksentaen. Ei tämä enää ole ihmisen elämää, luulin että 23-vuotiaana pitäisi kovastikin olla jo perhettä, ja mahdollisuus tehdä vakituista työtä ynnä muuta.. Ei näemmä.
Huomenna CT-kuvaan, ja 14.4 ENMG-tutkimuksiin. Kirran polille ei aikaa ole tullut, epäilen että siinä voi venyä kuukausikin. Siihen mennessä aion saada omat tietoni vaikka väkisin sairaalasta, ja pyrin saamaan lähetteen OYS:iin, kun se tässä lähimpänä yliopistollisena on, ja maineensa puolesta menenkin sinne riemusta kiljuen, jos vain pääsen. Meillä täällä Keski-Pohjanmaalla vaikuttaa nämä niinsanotut "lännen lait", ja tämä minua kerran vilkaissut ortopedi niittää näillä seuduilla mainetta liikanimellä "taltta ja vasara". Tiedän kymmenkunta ihmistä, jolta on leikannut hermot pilalle, ja juuri sen takia olisi niin kova hätä päästä jonnekkin toisaalle, kun haluaisin vielä kävelläkin joskus kunnolla operaatioiden jälkeen..
Minulla siis on todettu, ettei rangassani ole synnynnäistä vikaa, ja SI-nivelet ja muut nikamat yms on kunnossa. Vikaa ei löytynyt mistään, ei edes välilevyistä, vaikka vaivaa alkujaan ajateltiin pelkäksi välilevyn pullistumaksi. Magneettikuvauksen (MRI) jälkeen lääkäri vain totesi, että selkäydinkanavassa on jotain ylimääräistä, että voi olla kasvain joka painaa hermoja.
Toivottavasti ei, äitini kun kuoli 54-vuotiaana syöpään joulun alla, ja olin hänellä itse omaishoitajana koko sairauden viimeiset 7kk, enkä todellakaan halua kokea uudelleen sitä helvettiä.
Kiitos ihan hirveästi, piristi aivan upeasti lukea teidän tarinoita, kun tajusin etten olekaan maailman ainoa ihminen, joka on tässä kunnossa.. :)