Olli Rehnikin vilautteli paperia

Lauantain TV1:n ykkösaamuohjelmassa Olli Rehn livautteli paperia Anneli Jäätteenmäen tapaan ja tuli mieleen, että oliko hänelle ennalta annettu kysymykset, joihin hän sitten vastasi tässä ohjelmassa. Ohjelman loputtua Olli Rehnin kädessä oli taitettu paperilappunen, jossa aivan selvästi oli kysymyksiä. Yleensähän tähän ohjelmaan haastateltavat on sen verran olleet politiikassa mukana, että heille ei tarvitse ennalta antaa kysymyksiä, joihin voi sitten ajan ja asiantuntijoiden kanssa laatia vastaukset.

Paavo Lipponekin paukutteli suoraan toimittajalle vastauksia ja sai vastauksillaan YLE:n toimittaja totiseksi. Eikös se ole katsojien aliarvioimista, jos ohjelmaan kutsutaan sellaisia henkilköitä, jotka eivät pysty lonkalta vastaamaan kysymyksiin? En ole havainnut tässä ohjelmassa muilta haastateltavilta politiikoilta paperilappusien vilattelua. Niin kuin muistamme Anneli Jäätteemäkihän suorassa vaalitentissä vilautteli paperilappusta, mutta ei koskaan paljastanut mitä siihen oli oikeasti sitten printattu. Anneli Jäätteenmäki vilautti ja tämä Olli Rehn vilautti myös.
577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tässä nähdään tämä YLE:n puolueettomuus, toisille annetaan ennalta kysymykset ja toisille ei. Onhan tuo kepulaisuus saastuttanut YLE:n ja kokoomuksen johdolla huolehditaan siitä, että kokoomus keikkuu gallupien kärjessä.

Äänestä

Kyllä tälläisessä tapauksessa, missä käsitellään useita eri suuria lukuja, niin kysymykset on annettava etukäteen, aihe on yksinkertaisesti niin laaja. Varmaan muistat, kun Jäätteenmäeltä meni haastattelussa miljoonat ja miljardit pahasti sekaisin, mutta se oli hyvä esimerkki siitä, että lukuja käsitellessä kysymykset pitäisi antaa tarkistamista varten. Luultavasti Kiviniemellä on myös ollut ongelmia käsittää summia ja sen vuoksi vastaukset oli mitä oli.

Äänestä

Olen Kimmo Kiljunen maankuulu seiväsmatkaajaa ja vuotaja iänikuinen.

Zavi do do dovo did pa tiit Erkki on kaverini ja 17.12. maanpetosepäilty Lipponen toverini...

Äänestä

Rehnin suullinen ulosanti on niin hidastempoista, että hänelle olisi syytä antaa paitsi kysymykset niin myös vastaukset.

Äänestä

Niin kai tehtiinkin, ei taida the Ollista olla pressaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi etukäteen? kirjoitti:

Lauantain TV1:n ykkösaamuohjelmassa Olli Rehn livautteli paperia Anneli Jäätteenmäen tapaan ja tuli mieleen, että oliko hänelle ennalta annettu kysymykset, joihin hän sitten vastasi tässä ohjelmassa. Ohjelman loputtua Olli Rehnin kädessä oli taitettu paperilappunen, jossa aivan selvästi oli kysymyksiä. Yleensähän tähän ohjelmaan haastateltavat on sen verran olleet politiikassa mukana, että heille ei tarvitse ennalta antaa kysymyksiä, joihin voi sitten ajan ja asiantuntijoiden kanssa laatia vastaukset.

Paavo Lipponekin paukutteli suoraan toimittajalle vastauksia ja sai vastauksillaan YLE:n toimittaja totiseksi. Eikös se ole katsojien aliarvioimista, jos ohjelmaan kutsutaan sellaisia henkilköitä, jotka eivät pysty lonkalta vastaamaan kysymyksiin? En ole havainnut tässä ohjelmassa muilta haastateltavilta politiikoilta paperilappusien vilattelua. Niin kuin muistamme Anneli Jäätteemäkihän suorassa vaalitentissä vilautteli paperilappusta, mutta ei koskaan paljastanut mitä siihen oli oikeasti sitten printattu. Anneli Jäätteenmäki vilautti ja tämä Olli Rehn vilautti myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu