Pitkään autoilla ajaneena voin hyvällä omatunnolla sanoa, että Mersusta parempaa autoa ei ole olemassakaan. Autojen paremmuutta vertaillessa kannattaa aina miettiä kokonaisuutta, sillä auto on yhtä hyvä kuin sen ominaisuuksien summa. Mersu on jokaisella osa-alueella erinomainen tai lähes erinomainen. Hinta on ainoa alue, millä Mersu ei voi kilpailla, mutta hyvästähän pitää luonnollisesti maksaa ja halvalla harvoin hyvää saa.
Pistän mielestäni autoilun tärkeimpiä kohtia ja kerron samalla miten Mersu mielestäni näillä alueilla pärjää verrattaessa muihin merkkeihin.
1. Ajo-ominaisuudet
Tässä kohdassa on mielestäni kaksi merkkiä ylitse muiden: BMW ja Mercedes. Joku voi sanoa, että Audi tai Volvo ovat hyviä talviautoja, mutta saa niitä nelivetoja Mersulta ja Bemariltakin. Jos osaa ajaa, ei edes nelikkoa tarvitse, sillä takaveto kulkee talvella siinä missä etuvetokin. Kesästä puhuttaessa ei kellään liene epäselvyyttä siitä kumpi vetotapa on parempi. Tiedän tarkkaan, että etenkin maantiellä nämä kaksi merkkiä ovat selvästi ylitse muiden. Omien kokemuksien perusteella rankkaan merkit ajo-ominaisuusien perusteella seuraavaan järjestykseen: 1. BMW 2. Mercedes 3. Audi 4. Lexus 5. Volvo/Saab. Muista merkeistä ei sitten voida juuri puhua.
2. Luotettavuus
Vikojen määrä on oikeastaan suoraan verrannollinen sähkölaitteiden määrään. Uusien Mersujen kaikki vempaimet toimivat sähköllä, joten vikojakin on tullut. Toyota/Lexus on luotettavuudessa omalla tasollaa, sen jälkeen tasaisesti Mersu, BMW ja muut Japanilaiset.
3. Kestävyys
Pitääkö tähän jotain sanoa? Jokainen tietää kun katsoo vaikka myynti-ilmoituksia, että millä merkillä ajetaan pisimpään. Mersu on selvä ykkönen, jonka jälkeen tulee Volvo. Muista merkeistä ei juurikaan voida puhua. Missä ovat muuten kaikki yli 500t km ajetut BMW:t ja Audit? Tai Toyotat? Niinpä.
4. Mukavuus
Saksalaiset osaavat tämän homman. Kaikki on siellä missä pitää, loogisesti käden ulottuvilla. Melupuoli on hallussa; takapenkille kantautuu vain hiljainen kuiskaus. Ei nitinöitä tai kolinoita. Paikat eivät tule kipeäksi edes pitkiä matkoja tehdessä, koska penkit on suunniteltu oikein. Mitä muuta voi vielä toivoa? Top3 ranking aakkosjärjestyksessä (ei paremmuus) on Audi, BMW ja Mercedes.
5. Turvallisuus
Renault on tässä kohdassa syrjäyttänyt Volvon ykköspaikalta. Volvo ei ole enää entisellä tasollaan. Saksalaismerkit Mercedes ja BMW tulevat heti Renaultin jälkeen. Neljänneksi sijoitan Toyotan. Mercedeksellä on esimerkiksi viiden tähden autoja enemmän kuin kaikilla Japanilaismerkeillä yhteensä. Eikö se kerro jo jotain?
6. Ulkonäkö/Persoonallisuus
Ensimmäinen ns. mielipidekohta. BMW teki vielä 80- ja 90-luvulla hienoja autoja, mutta ei enää. Persoonallisia ja futuristisia ne toki ovat. Audilta loppui ideat kesken kun uudesta A4:stä piti tehdä vanhan A6:den kopio. Samoin Volvo, idea uudesta muodosta löydettiin, mutta ei muuta. Volvot ovat identtisiä mallista riippumatta, piste i:n päälle on uusi S40. Kukaan ei voi väittää etteikö Mersun CL tai S olisi yksi maailman kauneimmista. Lexus on kovasti yrittänyt kopsata muilta, onko se persoonallista? Japanilaiset autot ja persoonallisuus on kaukana toisistaan. Ranskalaisille hatunnosto kovasta yrityksestä, uusia hienoja autoja tulee kokoajan. Mutta itse sijoitan yhden vielä Mersunkin edelle: Jaguarin. Oma järjestys: Jaguar, Mercedes, BMW ja Ranskalaiset.
7. Jälleenmyyntiarvo
Yksi Mersun valttikorteista ollut aina ja tulee olemaan. 400t km ajetuista taksimersuista saa vielä hyvän hinnan kuin muun merkkiset autot ovat jo jossain muualla. Saksantuonnit ovat jälleenmyyntiarvoa tiputtaneet Mersultakin, mutta silti Mersu on tässä vielä ykkönen.
8. Innovaatiot
Mistä merkistä alkoi mm. ABS:n aikakausi? Tai turvatyynyjen? Aivan. Mersu on tuonut aina jotain uutta ja mullistavaa. Turvallisuuspuolella myös Volvolle ja Saabille kunniamaininta. Näiden lisäksi voisin mainita myös BMW:n sekä muutamia Jenkkimerkkejä. Mitä uutta esimerkiksi Japanilaismerkit ovat tuoneet markkinoille?
9. Imago
Gottlieb Daimler ja Karl Benz keksivät auton 1800-luvun lopulla. Siitä alkoi myös maailman vanhimman automerkin menestystarina. Mikä auto herättää vielä 15 vuotta vanhanakin sellasia tunteita kuin Mercedes? Väitän, että tavallsella E200 -95 Väyrysmersulla saa tavallisten tallaajien keskuudessa enemmän huomiota kuin Audi RS6:lla tai Lexus LS430:lla. Asiantuntijat taas tietävät jo vähän mallien päällekkin. Mersu on aina Mersu. Tähti keulalla kertoo korkeasta elintasosta ja vauraudesta. Mersu on rikkaan kansan auto, jolla ajavat valtion päämiehet. Mikä merkki on monien maiden presidentin virka-auto? Aivan.
Lopuksi vielä. Jos väitätte jonkin merkin olevan Mersua parempi, niin kertokaa kohta kohdalta miksi niin on. Perustelkaa väittämänne.
Mersu on aina Mersu.
Pistän mielestäni autoilun tärkeimpiä kohtia ja kerron samalla miten Mersu mielestäni näillä alueilla pärjää verrattaessa muihin merkkeihin.
1. Ajo-ominaisuudet
Tässä kohdassa on mielestäni kaksi merkkiä ylitse muiden: BMW ja Mercedes. Joku voi sanoa, että Audi tai Volvo ovat hyviä talviautoja, mutta saa niitä nelivetoja Mersulta ja Bemariltakin. Jos osaa ajaa, ei edes nelikkoa tarvitse, sillä takaveto kulkee talvella siinä missä etuvetokin. Kesästä puhuttaessa ei kellään liene epäselvyyttä siitä kumpi vetotapa on parempi. Tiedän tarkkaan, että etenkin maantiellä nämä kaksi merkkiä ovat selvästi ylitse muiden. Omien kokemuksien perusteella rankkaan merkit ajo-ominaisuusien perusteella seuraavaan järjestykseen: 1. BMW 2. Mercedes 3. Audi 4. Lexus 5. Volvo/Saab. Muista merkeistä ei sitten voida juuri puhua.
2. Luotettavuus
Vikojen määrä on oikeastaan suoraan verrannollinen sähkölaitteiden määrään. Uusien Mersujen kaikki vempaimet toimivat sähköllä, joten vikojakin on tullut. Toyota/Lexus on luotettavuudessa omalla tasollaa, sen jälkeen tasaisesti Mersu, BMW ja muut Japanilaiset.
3. Kestävyys
Pitääkö tähän jotain sanoa? Jokainen tietää kun katsoo vaikka myynti-ilmoituksia, että millä merkillä ajetaan pisimpään. Mersu on selvä ykkönen, jonka jälkeen tulee Volvo. Muista merkeistä ei juurikaan voida puhua. Missä ovat muuten kaikki yli 500t km ajetut BMW:t ja Audit? Tai Toyotat? Niinpä.
4. Mukavuus
Saksalaiset osaavat tämän homman. Kaikki on siellä missä pitää, loogisesti käden ulottuvilla. Melupuoli on hallussa; takapenkille kantautuu vain hiljainen kuiskaus. Ei nitinöitä tai kolinoita. Paikat eivät tule kipeäksi edes pitkiä matkoja tehdessä, koska penkit on suunniteltu oikein. Mitä muuta voi vielä toivoa? Top3 ranking aakkosjärjestyksessä (ei paremmuus) on Audi, BMW ja Mercedes.
5. Turvallisuus
Renault on tässä kohdassa syrjäyttänyt Volvon ykköspaikalta. Volvo ei ole enää entisellä tasollaan. Saksalaismerkit Mercedes ja BMW tulevat heti Renaultin jälkeen. Neljänneksi sijoitan Toyotan. Mercedeksellä on esimerkiksi viiden tähden autoja enemmän kuin kaikilla Japanilaismerkeillä yhteensä. Eikö se kerro jo jotain?
6. Ulkonäkö/Persoonallisuus
Ensimmäinen ns. mielipidekohta. BMW teki vielä 80- ja 90-luvulla hienoja autoja, mutta ei enää. Persoonallisia ja futuristisia ne toki ovat. Audilta loppui ideat kesken kun uudesta A4:stä piti tehdä vanhan A6:den kopio. Samoin Volvo, idea uudesta muodosta löydettiin, mutta ei muuta. Volvot ovat identtisiä mallista riippumatta, piste i:n päälle on uusi S40. Kukaan ei voi väittää etteikö Mersun CL tai S olisi yksi maailman kauneimmista. Lexus on kovasti yrittänyt kopsata muilta, onko se persoonallista? Japanilaiset autot ja persoonallisuus on kaukana toisistaan. Ranskalaisille hatunnosto kovasta yrityksestä, uusia hienoja autoja tulee kokoajan. Mutta itse sijoitan yhden vielä Mersunkin edelle: Jaguarin. Oma järjestys: Jaguar, Mercedes, BMW ja Ranskalaiset.
7. Jälleenmyyntiarvo
Yksi Mersun valttikorteista ollut aina ja tulee olemaan. 400t km ajetuista taksimersuista saa vielä hyvän hinnan kuin muun merkkiset autot ovat jo jossain muualla. Saksantuonnit ovat jälleenmyyntiarvoa tiputtaneet Mersultakin, mutta silti Mersu on tässä vielä ykkönen.
8. Innovaatiot
Mistä merkistä alkoi mm. ABS:n aikakausi? Tai turvatyynyjen? Aivan. Mersu on tuonut aina jotain uutta ja mullistavaa. Turvallisuuspuolella myös Volvolle ja Saabille kunniamaininta. Näiden lisäksi voisin mainita myös BMW:n sekä muutamia Jenkkimerkkejä. Mitä uutta esimerkiksi Japanilaismerkit ovat tuoneet markkinoille?
9. Imago
Gottlieb Daimler ja Karl Benz keksivät auton 1800-luvun lopulla. Siitä alkoi myös maailman vanhimman automerkin menestystarina. Mikä auto herättää vielä 15 vuotta vanhanakin sellasia tunteita kuin Mercedes? Väitän, että tavallsella E200 -95 Väyrysmersulla saa tavallisten tallaajien keskuudessa enemmän huomiota kuin Audi RS6:lla tai Lexus LS430:lla. Asiantuntijat taas tietävät jo vähän mallien päällekkin. Mersu on aina Mersu. Tähti keulalla kertoo korkeasta elintasosta ja vauraudesta. Mersu on rikkaan kansan auto, jolla ajavat valtion päämiehet. Mikä merkki on monien maiden presidentin virka-auto? Aivan.
Lopuksi vielä. Jos väitätte jonkin merkin olevan Mersua parempi, niin kertokaa kohta kohdalta miksi niin on. Perustelkaa väittämänne.
Mersu on aina Mersu.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Miten jaksat noin paljon paskaa kirjoittaa? Oletko työtön?
lestapösö on paras
rolls. perustelu: kaikkia mainitsemiasi on ns. riittävästi.hinta tosin on kovan puoleinen, sen noustessa kynnyskysymykseksi on tyydyttävä massatuotannon keinoin edullisiksi puristettuihin volyymimerkkeihin kuten mersu.
Korjataanpa hieman:
1. Ajo-ominaisuuksiltaan Mersu on keskinkertainen.
2. Luotettavuudessa Mersu on hieman keskinkertaista parempi.
3. Kestävyydessä Mersu on hyvä, samaa tasoa japsiautojen kanssa.
4. Mukavuudessa vastaavan kokoisiin muihin verrattuna Mersu on keskinkertaista hieman parempi.
5. Turvallisuudessa Mersu on yhtä hyvä kuin mikä tahansa nykyauto, ei kuitenkaan edusta ihan parasta kärkeä.
6. Ulkonäkö/persoonallisuus on Mersun ehdottomasti heikoin lenkki. Reippaasti alle keskinkertaisen tason.
7. Jälleenmyyntiarvo Mersulla on hyvä.
8. Innovaatioiden suhteen kunniamaininnat menevät muille. Mersu käyttää jo keksittyjä juttuja.
9. Imagon suhteen Mersu on turvallista keskiluokkaa. Uppoaa massaan, yhdenlainen harmaavarpunen, kuten Toyota.
10. Mersu on Mersu. Mikäpä muu? Olen samaa mieltä.
1. Ajo-ominaisuuksiltaan keskinkertainen? Heh heh.
3. kestävyys samaa tasoa japsien kanssa? Kerroppa Japsi, jolla ALKUPERÄISELLÄ moottorilla on ajettu esim. 800t km. Katso autotallista kaikki yli 500t km autot, 95% Mersuja.
5. Mersulla on enemmän 5 tähden autoja kuin japsilla yhteensä
6. Selvästi heikompi ulkonäkö? Heh heh.
Sinä et taida tajuta mistään mitään.
Älä nyt noin ota henkilökohtaisesti, jos joku menee korjailemaan sinun vääriä käsityksiäsi autoista. Monet asiat ovat kaiken lisäksi makuasioita.
Kun Suomessa autot ovat niin pirun kalliita, ja Mersu vielä keskivertoa kalliimpi, niin tottahan toki se yritetään pitää tienpäällä mahdollisimman pitkään... vaikka kakkosnelosella pidettäis pohja ylhäällä ja auto kasassa.
Eipä ne esim. tuolla Saksanmaalla näytä ajavan Mersuillakaan kuin 200-300tkm.
Ja vielä totean, että jos sun isälläsi on 20-vuotias Mersu, johon olet rakastunut, älä tule sitä tänne julistamaan. Pahoitat vain mielesi! Parempi pitää suhde omana tietonasi.
P.S. älä vain pinnaa tunnilta, kun niin kiihkeästi kirjoittelet... ope suuttuu! :o)
...vähäosainen ajaa autolla 800 000 kilsaa?
Tulkaa kaikki lestadiolaisuus-palstalle kirjoittelemaan, jooko, eiks vaa, siellä ei ainakaa keskustelu oo ihan näin kuivaa.
>Mukavuus..Saksalaiset osaavat tämän homman.
Ilmeisesti et ole nykyaikaisella Cadillacilla tai Lincolnilla ajanut ikinä. Tai mukavuudessa vertaa oman aikansa mb'tä ja luxury-amerikkalaista.
>6. Ulkonäkö/Persoonallisuus
ks edellinen, tosin makuasioita
>Mistä merkistä alkoi mm. ABS:n aikakausi?
En tiedä koska MB'llä alkoi, mutta ainakin '69 Lincolniin sai "anti-lock-brakes"
>Tai turvatyynyjen?
1974 Oldsmobileen sai, koska MB'hen?
Ei sillä hyviä autoja mersut ovat, mutta on niitä muitakin. Hyvä sulle, että olet löytänyt mieleisesi automerkin :) Lisäksi monia innovaatioita on ollut jo ennen mersua muilla, mutta mb on pitänyt niistä eniten älämölöä ja fanaattiset mb kuskit ovat helposti "omineet" keksinnöt.
Nykyinen ABS tuli Mersuun muistaakseni -78. Ensimmäisenä maailmassa. Nykyiset turvatyynyt ovat myös lähtöisin mersulta. Katso innovaatiotaulukoita.
mersu on siis matkinut nämä keksinnöt jenkeiltä... varastetaan idea, keksitään sille uusi nimi ja kerrotaan, että nyt ekana maailmassa :D näppärää
Taitaa olla nelipyöräjarrut ainoa mikä mersussa korjaan Daimler Benzissä oli ensimmäisenä joskus vuosisadan alussa. Lukkiutumattomat jarrut tasan tarkkaan ei olleet MB:ssä ensimmäisenä vaan jo kauan ennemmin Jensenissä ja sen jälkeen joissain jenkeissä, sitten vasta MB:ssä.
Sitäpaitsi kuka tahansa autonvalmistaja pystyy halutessaan tekemään samalla reseptillä kestävän auton kuin MB. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Mersun matalaviritteiset dieselit kestävät, koska niiden kuuluukin kestää. Korkeaviritteiset eivät kestä. Tuulilasissa oli joku aika sitten Nissan Sunny jolla ajettu yli 800tkm alkuperäisellä 1,4 bensakoneella. A-mersun 1,4 bensakoneilla ei sellaisia määriä ajeta.
..jenkit kaikkea ovat keksineet ja siihen se on jäänytkin. Mersu vaan on laittanut ne keksinnöt toimimaan.
tuo muistuttaa jo jotain herätysliikkeen paatosta :O
Vaivautukaa nyt edes hieman ottamaan asioista selvää ennenkuin jauhatte noita höpötyksiä.
Mercedeksellä on ylivoimaisesti eniten merkkinä noita keksintöjä(innovaatioita), senjälkeen ranskalaisilla.
KAIKKI merkittävät autoalan innovatiivisuudet on kehitetty Euroopassa, ei tosiaankaan USA;ssa eikä etenkään Japanissa.
PS.Nuo ABS-jarrut MB.n ja Boschin yhteinen innovaatiivio, en tiedä Jenseneistä, ensimmäisen toimivan patentin tekivät Bosch ja Mercedes.
Kuten myös Airbagit, turvakorit, ESP;t ymymym
Nämä jenkkihörhöilijät varsinainen uskovaisten ryhmä, ota sinäkin hyvä mies selvää asioista, ja lue muutakin kuin V8-magazinea, amerikkalaiset keksinnöt autoalalla todella vähissä.
Siinä on varsinainen plagiaattoriporukka koko jenkit, mukavuutta..pah, aja sinä kunnon autoilla kunnollinen matka eikä mitään kesän muutaman sadan kilometrin pyörähdystä, missä kunnollinen ,toimiva alusta ja heräät noista päiväunistasi.Sen jälkeen unohdat nuo lällyt joissa fiilis kuin kumiletkulla ajelisi.
Minkähän takia niitä amerikkalaisia ei halua ostaa oikein kukaan, kuin kaltaisesi pieni marginaaliporukka, vaikka ovat halpoja kuin mitkä?
"PS.Nuo ABS-jarrut MB.n ja Boschin yhteinen innovaatiivio, en tiedä Jenseneistä, ensimmäisen toimivan patentin tekivät Bosch ja Mercedes.
Kuten myös Airbagit, turvakorit, ESP;t ymymym"
Joo etpä tosiaan tiedä. Vaivaudu itse ottamaan selvää ennen kuin päästelet typeryyksiä suustasi. Mitkään noista luettelemistasi keksinnöistä ei Mersun ansiolistalle kuulu ja sillä sipuli.
..kun amerikkalainen haluaa todella nauttia autoilusta(ne joilla varaa) se ostaa Mersun,Bemarin,Porschen tms.
Jos olet koskaan käynyt Valloissa, tiedät mistä puhun.
Ja kyllä ne lukkiutumattomat jarrut/airbagit taisivat sittenkin olla Mertsun patentteja.
Pidän jenkkiautoista paljonkin, mutta Mersu on kyllä autona omassa sarjassaan.
Täältä voitte tarkistaa lapset asioita=
http://www.ajovalo.net/Varusteet.htm
Näyttäisi siltä, että vähän kaikki oikeassa/väärässä..
No löytyihän tuolta esimerkiksi niinkin merkittävä mersunismi kuin "Sähköisesti kaadettavat takapääntuet". Tuon keksinnön jälkeen autoileva maailma ei ole ollut entisensä :D
Edelleenkin. MB on ihan hyvä auto, muttei ainoa. Ja joillekin muille kommentoijille: kyllä olen käynyt muutaman kerran yhdysvalloissa; joillain varakkailla on eurooppalaisia autoja, joillain ei. Ja jopa Lexus taitaa olla suositumpi kuin mb...ja kyllä olen ajanut/omistanutkin mersuja ja monia muita autoja, vaimon työmatka-autona on nytkin diesel-mersu. Kuitenkin se on vain auto muiden joukossa.
Minua vaan huvittaa todella nämä mersu-uskovaiset, sen kapeakatseisempia ja kritiikittömämpiä ihmisiä on vaikea löytää.
Eli ABS on Boschin keksintö ei suinkaan Mercedeksen, jossa siis EI ollut ensimmäisenä maailmassa tarjolla lukkiintumattomia jarruja eikä luistonestoa tai ajovakavuuden hallintaa vaikka mersu-uskovaiset mielellään näin valehtelevat.
"sen kapeakatseisempia ja kritiikittömämpiä on vaikea löytää"..
Helposti löytyy, käypä Saab-sivuilla...
Taidat olla myös vähän yksinkertainen yksilö tuon akkamaisen jankutujjan lisäksi..
Lueppa oikein tarkkaan uudelleen;Keneltä mahtoivat tulla ne ensimmäiset TOIMIVAT ABS-jarrut..
>ensimmäiset TOIMIVAT ABS-jarrut..
Voimakkaan mielipiteesi vuoksi oletan, että olet ajanut '69 Lincolnilla ja '66 Jensenillä! Jaa toki kokemuksesi kanssamme ja kerro mikseivät nämä jarrujärjestelmät toimineet?
Idean toteutuksen muuttaminen ei heti tee ideasta uutta :D
Boschilta pikku idiootti.Mihin autoon sai ensimmäisenä lukkiintumattomat jarrut? Vinkki: ei ollut Mercedes.
Mersu on aina Mursu.
Kuten noista vastauksista ilmenee, aina johonkin yksittäiseen kohtaan löytyy perempikin, mutta noihin kaikkiin ei löydy parempaa samassa paketissa.
Pienenä korjauksena turvallisuuskohtaan, että tähdet ovat vain hyvin pieni osa turvallisuutta. Kaikki systeemit joilla onnettomuuksia voidaan estää päihittävät jopa viisitähtiset autot.
Kukin onnellinen uskossaan. 34 autoiluvuoden ja useiden merkkien kokemuksella en ole koskaan tarvinnut mersua enkä tule tarvitsemaan.
Mersu voi olla hyvä, mutta ei hintansa väärti. Ja menes saksalaisten autotalleihin laskemaan moniko siellä ajaa 500 tkm mersuillaan...
???
Perinpohjainen kirjoitus, mutta eri mieltähän saa olla. Ja niinhän minä olenkin.
1. Ajo-ominaisuudet
"Omien kokemuksien perusteella rankkaan merkit ajo-ominaisuusien perusteella seuraavaan järjestykseen: 1. BMW 2. Mercedes 3. Audi 4. Lexus 5. Volvo/Saab. Muista merkeistä ei sitten voida juuri puhua."
Ajo-ominaisuudet = mukava körötellä moottoritiellä? BMW:n hyväksyn listan kärkeen - muut mainitut merkit eivät sinne kuulu. Mercedeksen ongelmana on liiallinen pehmeys ja Audissa epätäsmällinen ohjaus. Tehokkaan Volvot ovat toistuvasti kärsineet vakavista pito-ongelmista.
Parhaat ajo-ominaisuudet urheilulliseen ajoon löytyvät Bemarista (takaveto) sekä Alfa Romeosta (etuveto). Peugeotillakin on tämä puoli hallittu ainakin ennen (205, 405, 306).
2. Luotettavuus
Tunnen jokusen uudella BMW:llä ajavan ja heidän kokemustensa perusteella ko. merkki ei kuulu tässä kohden kärkiryhmään. Japanilaiset (etenkin Toyota) hallitsevat tämän homman.
3. Kestävyys
"Pitääkö tähän jotain sanoa?"
Tottakai pitää, vaikka Esson baarissa muuta väitetäänkin. Liikenteessä olevien vanhojen Mersujen ja Volvojen määrä kertoo laadusta 10 vuotta sitten. Nykypeleistä emme vielä tiedä. Viitaten edelliseen kohtaan - uudet Volvot ja Mersut käyvät takuuaikana pajalla muutenkin kuin öljynvaihdossa.
4. Mukavuus
"Top3 ranking aakkosjärjestyksessä (ei paremmuus) on Audi, BMW ja Mercedes."
Samaa mieltä. Myös Citroen C5 vaikuttaa mukavalta peliltä.
5. Turvallisuus
"Renault on tässä kohdassa syrjäyttänyt Volvon ykköspaikalta. Volvo ei ole enää entisellä tasollaan. Saksalaismerkit Mercedes ja BMW tulevat heti Renaultin jälkeen."
Joo. Ihan sama.
6. Ulkonäkö/Persoonallisuus
"Ensimmäinen ns. mielipidekohta."
Heh heh. Mitäs jumalan sanaa nuo aikaisemmat ovat olleet?
Ukonäkökisan voiton vievät Jaguar ja Alfa Romeo.
7. Jälleenmyyntiarvo
"Yksi Mersun valttikorteista ollut aina ja tulee olemaan."
Näinhän se taitaa olla. Itse en tätä kohtaa painota autoa valitessani.
8. Innovaatiot
Vaikea, ellei mahdoton kohta. Kumpi oli ensin, muna vai kana?
9. Imago
"Mersu on aina Mersu. Tähti keulalla kertoo korkeasta elintasosta ja vauraudesta. Mersu on rikkaan kansan auto, jolla ajavat valtion päämiehet."
Minulle tulee Mersusta mieleen isomahainen, hieman epämääräistä bisnestoimintaa harjoittava keski-ikäinen niukasti koulutettu miespuolinen yrittäjä. Tai romani? Taksikuski?
Tuontimersut ovat lopullisesti romuttaneet imagon rikkaan kansan menopelistä.
"Lopuksi vielä. Jos väitätte jonkin merkin olevan Mersua parempi, niin kertokaa kohta kohdalta miksi niin on. Perustelkaa väittämänne. Mersu on aina Mersu."
Ei merkkejä voi näin vertailla. Kaikki 9 kohtaa ovat enemmän/vähemmän subjektiivisia. Mutta hyvä, että olet itse Mersuusi (?) tyytyväinen.
Tämän V.Janon kanssa myöskin helppoa olla eri mieltä..
Jonkun Alfa-friikin kommentit mielestäni täysin mappi ö;n kamaa.
Minulle tulee muuten Alfa-Romeosta mieleen kaikki mahdollinen epäluotettavuus, nopeiten ruostuva länsiauto, ylihintainen(uutena) Fiat, jonka jälleenmyyntiarvo samaa luokkaa kuin Ladan.
Alfan erinomaiset ajo-ominaisuudet vain niiden omistajien korvien välissä.Pakettiautomainen ajoasento pyykkilautaalustan kanssa ei tosiaankaan ajonautintoa.
Ja Alfisteista tulee mieleen kaikki nämä saatanan trendipellet, puberteetti-ikäisen tasolle jämähtäneet impotentit, pienimunaiset surkimukset.
Itseäni en friikiksi luokittele, vaikka Alfa Romeolla ajankin. Miksi se tekee mielipiteistä mappi ö-kamaa? Pitääkö ajaa Mersulla, että saa puheenvuoron? Lapsellista. Älytöntä. Eikö tämä nimenomaan ole keskustelupalsta?
Trendikäs olen, mutta ihan aikuinen kyllä muuten. Muna on kieltämättä liian pieni.
Ainakin meidän perheen koon huomioon ottaen mersu on kelvoton. Eihän koko porukka mahdu edes mukaan! Tämän seikan huomioon ottaen kaikki luettelemasi asiat ovat täysin toisarvoisia.
Olet unohtanut listaltasi tärkeimmän ominaisuuden.
Vähimmäisvaatimus on, että auto on tarpeeksi tilava. Mersun luen penenpuoleisiin autoihin kuuluvaksi.
Sinä ilmeisesti tarvitset bussin perheellesi, jotta saatte kaikki kyytiin ?
ps. niitä löytyy myös mersulta
Muilta valmistajilta kuin mersulta löytyy huomattavasti kehittyneempiä tila-automalleja. Esimerkkinä vaikka lukuisat jenkkimallit.
siihen mahtuu aika kiitettävästi jälkeläisiä(omasta kokemuksesta).
...kun ajelen miljoona kilsaa ajetulla mersulla. kyllä käyp muilla katteeks, en ottais mitään uutta japsia vaikka ilmatteeks saisin. alle viistoista vuotta vanhoissa autoissa on sitä paitti sitä epäilyttävää muovia ja elektroniikkaakin, vaan eipä hajoo peltirömpötit ja käsiveivit mersusta ei.
Ostin vuonna -90 vuoden -80 200d mersun. Vehkeeseen oli tehty koneremppa 350000km tietämillä ja kun mittarissa oli 500000km niin kone alkoi olla täysin loppu,toimi kylläkin. Pohja oli täynnä reikiä ja sateella auto lainehti.
Espoossa on yli 400000km ajettu taksi-avensis ja edelleen ajossa. Jos joku todella matalaviritteinen mersu sattuukin kestään 800000km, niin kyllä sitä on jo sitten korjattukin ja hankinta hinta on esim. just avensikseen verrattuna paljon korkeampi.
Minkä ihmeen takia auton pitäisi kestää 800000km??
Eikö nämä vanhat saastuttajat pitäisi jo kieltää lailla???
Minne katosi meidän Mika???
Taisit jo pari kertaa vaihtaa nimimerkkiä... Olet siis yksin täällä asiasi puolesta.
Jep, 7,5 vuoden ja kahden mersun jälkeen en löydä yhtäkään kohtaa kirjoittamastasi jutusta, missä olisit mennyt metsään.
Ne W202:t olivat aivan uskomattoman hyviä, kun niistä piti huolta, niin kyllä kelpas ajella! Juuri noiden autojen takia olen vakuuttunut mersujen ylivertaisuudesta, se "jokin" niissä mersuissa on, jota ei muissa merkeissä ole, ja siitä ei pääse mihinkään.
Kävin muuten kokeilemassa W211:ta, ja arvaappa vain tuliko ikävä takaisin aidon mersun rattiin!
Kaikki ominaisuudet siinä autossa olivat "tuttuja" ja uudet toiminnot oppi muutamassa minuutissa, tuosta tunnistaa hyvän auton! Ja kun tähän vielä lisätään aivan uskomattoman kaunis ulkonäkö sekä sisältä, että ulkoa, on minun unelmaautoni valmis.
Onhan ne huollot aika hintavia jne, mutta pikkukorjaukset voi suorittaa itse helposti, kiitos hyvän suunnittelun.
Aikaisempien kirjoittajien kommenttien perusteella he eivät ole edes koskaan olleet mersun kyydissä, mutta eipä se minua haittaa.
Vahvasti, nerokkaasti, kestoa ja mukavuutta ajatellen rakennettu auto ansaitsee tähden keulalleen, aidon mersun tunnistaa välittömästi ensimetreiltä lähtien.
Mersussa omistamisen ilo on aivan huipussaan ja vaikka sama auto on käytössä vuosia, siihen ei "kyllästy" kuten vaikkapa johonkin japsiautoon.
Heh, vai voi uudessa W211:ssä (E-srj) suorittaa pikkukorjaukset kätevästi itse? Kerroppa mitä voi?
Oma mielipteeni on, että 10-vuotiaina nämä nykymeset ovat ongelmajätettä; ei kannata tekniikan monimutkaisuuden takia enää korjata, toisaalta viat estävät ajamisen. Se on näet niin että ainoastaan jaappanin pojat tekevät vanhanakin toimivan elektroniikan autoihin.
Enpä nyt menis huutelemaan japanilaisten puolesta, kyllä nekin pettää...
Joo ja W211 on auto siinä missä muutkin, sen omistaja voi tarkkailla autonsa kuntoa aivan kuten esimerkiksi toyotan omistajakin. Aina ei elektroniikka petä.
Ja sitäpaitsi Mersuissa on sitä imagoa ja mukavuutta ja ajamisen todellista meininkiä monen japanilaisen auton edestä...
>ajamisen todellista meininkiä
Niinpä, sitä mb'tä pitää jatkuvasti ajaa.
Sopii tuo baijerilaisen maison-slogan mersullekin tosi hyvin, ajamisen iloa. Toisin on asiat japanilaisilla...
Mersu on sellainen ilmeetön etenijä ei sen ajamisessa mitään erityistä iloa ole, parasta ehkä mukava jousitus, mutta parempiakin on. Eikä ole Mersu juuri koskaan ajettavuudella testeissä menestynyt, aina on ollut parempia ja myös japanilaisia, esim. Mitsubishi Sigma tarjoaa enemmän ajamisen iloa kuin 90% meseistä. Vieläkö Mersulla muuten pidetään jääräpäisesti kiinni tahmeasta kiertokuulaohjauksesta ja liian isosta ruorista vai onko jouduttu taipumaan kehityksen mukaan? Mersulla pitää tosiaan ajaa että noihin tottuu, sittenhän sitä voi jo kehua kun ei paremmasta tiedä.
Kun saat ajokortin, hanki omakohtaista kokemusta asiasta, jooko?
Ja sinä taidat olla kateellinen?
Heheh, arvasin jo tuon... noh, jollei sinulla kateellisella pikku ressukalla ole mitään järkevää sanottavaa niin voisit pysyä poissa täältä? Ja sama koskee muitakin.
Kyllä susta näkee jo, ettei ikää ole tarpeeksi edes mopokorttiin...
Tämä käydyn keskustelun taso kertoo paljon Mersusta ja sen omistajista (tai siitä haavelilevista).
Ei ole näillä "kolumnisteilla" Mersuja ei, jos minkäänlaista autoa.
Tyypillinen "Aito Mersumies". Fanaattinen uskovainen käyttäytyy samallalailla, no mersu-uskonnostahan tässä on jo todettu olevan kyse.
Kun lyödään faktaa pöytään ja objektiivisia kommentteja, perusteltuja mielipiteitä mersuista ja muista autoista. Niin "Aidot Mersumiehet" kieltävät kaiken kritiikin, jos se ei riitä menevät henkilökohtaisuuksiin epäillen, että sillä joka mersua arvostelee, ei voi olla mitään autoa, saati mersua. "Aito Mersumies" ei objektiivisesti kykene autostaan keskustelemaan.
Vai niin- lueppas noita juttuja tuosta yläpuolelta, siellä on sen tason tikulla ulos vietäviä juttuja, ettei moisiin ole mitään kiinnostusta lähteä vastailemaan.
Ja noista vaahto suussa vastanneistakin on taatusti suurin osa Mersuttomia.
Kyllä Mersuista( ja mistä tahansa) voi aina keskustella, ja niin minä kuin kymmenet muutkin tuntemani Mercedes-ihmiset pystyvät siihen taatusti hyvinkin objektiivisesti.
Eihän Mersukaan nyt sentään täydellinen auto ole-helvetin hyvä kuitenkin.
Onhan tuolla monia asiallisiakin, asiapitoisia viestejä. Kun faktat eivät miellytä, on vikaa keskustelijoissa ja mielipiteiden esitystavassa :D
En väittänytkään etteikö asialla olisi aivan asialinjallakin pysyviä kirjailijoita, on toki, mutta ne asialliset kommentit tahtovat (etenkin täällä Suomi24;sessa) hukkua sinne epäasiallisten tulvaan, oli kyse mistä asiasta tahansa.
Asia ei varmasti miellytä jos se esitetään törkeästi, oli se faktaa tai fiktiota, silloin se yleensä vain saa vastapuolen puolustuskannalle.
Mutta, väittää Mercedes-ihmisten olevan muita autoilijoita immuunempia myöntämään autojensa vikoja ja jotain jopa totuutta oikovia näissä asioissa on kyllä pirunmoinen klishee, suorastaan valhe.
Samassa sarjassa kuin väittää kaikkien Ladalla ajavien olevan kommunisteja.
Älähän yleistä, Wursti. ;-)
Siihen mahtuu paljon lapsia jned.
Mersu on karsinut jo tarpeettomat varusteetkin pois, esimerkiksi vilkkuja niissä ei näytä olevan lainkaan.
.. sitä kyettäisiin myymään Ladan hinnalla.
MIKSEI OIS AINAKIN ITSE ISTUISI KERNAASTI 250 ÄSSÄN - 66 JA 280 SELIN - 71 KYYDISSÄ JA TAKSISSA E 270 CDIIN KYYDISSÄ JA C 320TEEN KYYDISSÄ JA 450 SELIN KYYDISSÄ HARRASTAJA JA JA SITTEN 1500 LADAN 2103 TUPLAVALOT KYYDISSÄ JA 2107 LADAN KYYDISSÄ KAVERIN HARRASTEAUTOJA
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvin pitkälti samaa mieltä.
TOTTA JA OMAT SUOSIKIT 108-211 KORISIA MERSUJA SITTEN TULEE KAKSI JA KOLMILITRAISET GRANADAT