Ison Kirjan valtion tuki?

Joidenkin kristillisten järjestöjen Älä alistu!-kampanja on on saanut tuomion Valtiovallan puoleltakin, vaikkakin kaksi noista järjestöistä nauttii Valtion vero-rahoitusta (ilmeisesti vastaavalla ministerillä ei ollut käsitystä tuesta).

Iso Kirja järjestää vastaavaa koulutusta homoudesta parantumiseen.
http://www.netmission.fi/fi/etusivu/?id=5&selEvent=437

Iso Kirja ry saa tänä vuonna Valtion tukea reippaasti yli miljoonan (1.279.106)

Itse veikkaan Valtion tukien poistuvan, jos opetus Isossa Kirjassa ei muutu noilta osin, varsinkin kun ollaan valitsemassa uusia päättäjiä.

Vuosittainen yli miljoonan euron veroraha ei ole Isolle Kirjalle pikku summa ja se ei jatkossa ole mitenkään itsestäänselvyys poliittisen ilmapiirin muuttuessa juuri noilta osin.

31

242

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Iso Kirja järjestää vastaavaa koulutusta homoudesta parantumiseen

      • Jukka, aika ikävää

        että koet näin ettei valtiolta saisi ottaa apuja. Valtiohan tukee kristillistä työtä..sillä rahalla tehdään pastoreita seurakuntiin, onko se väärin?

        Ja Jukka...kannattaa katsoa linkki ennenkun menee kommentoimaan...pekun tyyli kun on ymmärtää asiat väärin..ensinnäkin kyseisessä koulutuksessa mistä linkin laittoi ei ole kyse homojen parantamisesta saatikka eheytksestä..vaan sielunhoitotyöstä..jossa kohdataan elämää koskettavia kysymyksiä...johon myös seksuaalisuus (ja seksiriippuvuus) kuuluvat. Jos tämä on sinusta turhaan, että ihmisiä opetetaan kohtamaan haasteet oikein, ketään vahingoittamatta, ja säilyttämään helluntai-ideologia.

    • ---

      Iso Kirja opisto on kansanopisto saa samanlaista tukea, kuin muutkin kansanopistot.
      Pekun jo aiemmin esittelemä eheytymiskurssi ei ole kansanopiston kursseja, eikä siihen satsata miljoonaa euroa valtion rahoja! Järki käteen arvostelemisessakin, hyvät ihmiset!

    • tode*

      aika ovelasti koetat pestä asioista tietämättömän lukijan aivotoimintaa.

      • Ihan oikean tukisumman sanoin tode, ihan eurolleen tarkan luvun.

        Tulevaisuudessa kristilliset oppilaitokset menettävät tukiaan ja jopa kokonaan.
        Eheytymiskoulutus nopeuttaa tukien menetystä ja se voi olla kohdalla jo ensi vuonna.
        Se miksi vielä tuetaan on ihmisten ja jopa poliittisten päättäjien tietämättömyys jaetun tuen kohteesta.
        Minä ja monet muutkin pyrkivät kertomaan monin tavoin asian ihmisille ja päättäjille ja kun alkuun päästään niin loppu on ns. pullataikina-ilmiö.

        Iso Kirjakin toimii kovin varomattomasti, ihan kuin veromarkat olisi sille itsestäänselvyys kuten ennen.

      • tode*
        Pe.ku kirjoitti:

        Ihan oikean tukisumman sanoin tode, ihan eurolleen tarkan luvun.

        Tulevaisuudessa kristilliset oppilaitokset menettävät tukiaan ja jopa kokonaan.
        Eheytymiskoulutus nopeuttaa tukien menetystä ja se voi olla kohdalla jo ensi vuonna.
        Se miksi vielä tuetaan on ihmisten ja jopa poliittisten päättäjien tietämättömyys jaetun tuen kohteesta.
        Minä ja monet muutkin pyrkivät kertomaan monin tavoin asian ihmisille ja päättäjille ja kun alkuun päästään niin loppu on ns. pullataikina-ilmiö.

        Iso Kirjakin toimii kovin varomattomasti, ihan kuin veromarkat olisi sille itsestäänselvyys kuten ennen.

        puhut kaiketikseen ihan Raamatun mukaisesti, kun kirjoitat "minä ja monet muut pyrkivät kertomaan..".
        Pullataikina kohoaa, vaikka toimisi kunka varomattomasti tahansa. Asiaan kun kuuluu, että hiivaa on joka tapauksessa enempi tai vähempi.

      • tode* kirjoitti:

        Ei pullataikina uskonasioissa ole koskaan liian nopeasti kohonnut.
        Kirkkoonkin kuuluu vielä noin 79% kansasta, vaikka uskovia on alle 10%.

        Kun asiat on joskus pakolla koulussa opetettu niin niin uusi tieto ei helposti asennetta muuta, varsinkaan kun ei kiireisessä maailmassa ehditä ajatella perusteellisesti asian puolia.

    • Ristin Voiton netti-uutiset kertoo Älä alistu!-kampanjan olevan asiallinen.

      Onko se asiallista kun kerrotaan homojen olevan yhtä pahoja kuin murhaajien?

      Ristin Voiton uutisen tekee mielenkiintoiseksi se että sen on kirjoittanut Nokia missionin ylistysryhmän johtaja.

      • jr.lahjomaton

        Missä ja kuka kertoi, että homot ovat yhtä pahoja kuin murhaajat?

      • jr.lahjomaton kirjoitti:

        Missä ja kuka kertoi, että homot ovat yhtä pahoja kuin murhaajat?

        Kampanjan videolla niputettiin samaan kategoriaan homot ja murhaajat.

      • itseasiassa
        Pe.ku kirjoitti:

        Kampanjan videolla niputettiin samaan kategoriaan homot ja murhaajat.

        ei kylläkään negatiivisesti...mutta joo..ottakaa asia iten lystäätte....

    • Poiminta Hesarin Mielipide palstalta:

      * MIKÄ ANNIN TARINASSA ON NIIN KAUHEAA?

      "< KOHUTUN Älä alistu -kampanjan osana nähty Annin tarina on 10min, YouTube-video, jossa 20-vuotias nainen kertoo oman seksuaalisen suuntautumisensa muuttuneen uskoon tulon jälkeen biseksualista heteroksi.
      * Annilla on kihlattu, jonka kanssa hän haaveilee perheen perustamisesta ja lapsista. Hän vaikuttaa hyvin tasapainoiselta ja onnelliselta ja kertoo tarinanasa rauhallisesti ilman minkäänlaista vihaa tai halveksuntaa ketään kohtaan.
      * Mikä tässä on niin kauheaa, että itse arkkipiispan piti vaatia Annin vaientamista? Elämme omituisia aikoja.

      - Sakari Viinikka -

      • a.

        Hyvä kirjoitus! Juuri eniten hämmästyttää luterilaisten kirkon piispojen ja pappien raivokkaat esiintulot tuomitsemaan näiden uskovien nuorten todistus siitä kuinka usko Jeesukseen parantaa ja eheyttää.

      • to..

        Anni ilmottautuu biseksuaaliksi, hänelle siis ovat molemmat mahdollisuudet avoinna, sen sijaan että sitten käyttäisi sen omista uskonnollisista syistä oikeammaksi katsomansa hän nimittelee niitä nuoria joilla on vain yksi mahdollisuus.Mikä tässä on hyvää? Murhaajillekin parannus onnistuu, miksi ei nuorelle homolle? Jaa-a.

    • * Je.ku, veikkaat väärin! Tuet ei poistu minnekkään, koska mitään parannustomintaa ei rahalla voi tehdä eikä ketään parantaa.
      * IsoKirja kuuluu samaan apuran saajien ryhmään, kuin kaikki kristilliset opistot kautta suomen, ei sitä avustusta ole nimetty käytettäväksi mainitsemasi parannus homouden poistaniseen? kirjoitat ihan epätodellisia omia päättelyjäsi, kun et tiedä asioista mitään.
      * Mikään hallitus ei muuta edellisen tekemiä päätöksiä, eikä ollenkaan minkään yksittäisen opiston kohdalla, koska kaikki saa apurrahat tietyin kaikkia koskevien päätöksien mukaan.
      * Olet sinä katkera ja kade kaikkea hengellistä toimintaa vastaan, ja luulet taas olevasi kansallis sankari, jos vaikka IsoKirja menettäisi apurahansa? Häpeäisit tuota itsekästä ja kateellista katkeruuden sävyttämää asennettasi.

      • * Korjaus: Piti olla, Pe.ku, ei Je.ku ?

      • taas opettamassa
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        * Korjaus: Piti olla, Pe.ku, ei Je.ku ?

        Oikeinhan sinä mohikaani laitoit, että Jeku! Se on totta, että homoudesta ei voi eheyttää, mutta niin ei voi eheyttää heterouden vääristymistäkään, irtosuhteista, pornosta, avoliitoista, aviorikoksista, jne...! Kaikki tuollainen eheyttämispyrkimys ihmisten tekoina on aivan turhaa ja rahan hukkaan heittoa! On yksi, joka on voimallinen eheyttämään, Jeesus Kristus. Tai Hän ei oikeastaan eheytä, vaan poistaa vääränlaiset himot ja halut. Toki ihminen on seksuaalinen olento ja kokee viehtymystä seksuaalisilla aluiella, mutta kun on ottanut Jeesuksen Pelastajanansa vastaan ja pessyt vaattensa Karitsan veressä ja tunnustanut sekä hyljännyt syntinsä on hänelle tapahtunut laupeus! Kun Jeesus luo uuden mielen seksuaalisuudessakin, niin kaikki on silloin muuttunut, kunhan vaeltaa Hänen kanssaan. Huomattavaa on, että homous ja kaikki seksuaaliset vääristymät ovat syntiä, mutta niin on myöskin varastaminen, tappaminen, toisen vahingoittaminen, jne.... Eikä voi sulkea pois myöskään mielialan syntejä, kaksimielisyys, viha, rakkaudettomuus, jne, eikä kielen syntejäkään,, juoruilu, pahan puhuminen, nimittely, toisen halveksiminen, panettelu, jne...! Nämä ovat kaikki yhtä hukuttavia syntejä, kuin nuokin nk. näkyvät synnit. Jollei siis tee kaiksta synneitä pesäeroa ja pyydä Jeesukselta puhdistusta sekä pyydä anteeksi julkisesti niiltä, joita vastaan on rikkonut ja loukannut, niin ei ole yhtään sen arvollisempi kuin sellainen joka elää noissa synneissä, joihin mohikaanikin niin helposti ottaa kantaa. Otapa mohikaani joskus kantaa siiihenkin, että viha, katkeruus, kateus, kauna, riitely, nimittely, toisen loukkaanminen ja halventamien on myöskin syntejä ja tuomion alaisia. Toki pekun kuin kaikkien muittenkin on otettava Jeesus vastaan pelastajanaan, josko mielii päästä kerran taivaan maahan, mutta ei uskomattomalta ihmiseltä voi vaatia sitä mitä uskovaisen elämässä tulee olla. Tällä en siis suinkaan puolustele pekua, vaan tuon sen esille, että sinun, mohikaani ja meidän kaikkien toistenkin on pidettävä omasta vaelluksestamme vaari ja kuljettava puhtaalla omalla tunnolla ilman minkään helma synnin vaalimista! Helluntailiikkeessä ei milloinkanaan puhuta näistä mielen ja kielenalueen synneistä. Miksiköhän? Kyllä nämä ovat ihan yhtä totuudellisia ja selväksi tehtäviä synnin harjoitusmuotoja kuin mitkä muu synnin muoto hyvänsä!

      • taas opettamassa kirjoitti:

        * Miksen ottaiasi, olen aivan samaa mieltä, "< Otapa mohikaani joskus kantaa siiihenkin, että viha, katkeruus, kateus, kauna, riitely, nimittely, toisen loukkaanminen ja halventamien on myöskin syntejä ja tuomion alaisia. >" ?

        * Mä en teidä, mistä sä löydät noita vääruistymiä, että niistä mua syytät, en haklveeraa ketään, enkä vihaa ketää, enkä ole katkera kenellekkään. Mistä sä noita ongit, mun kontolle? Pitäsiskö sun jo vihdoin kasella omankin utun allae ?
        * Äläkä sinäkään ole aina opettamassa, pidä vaan omasta nutustasi huoli, ei sun tartte minusta tehdä tiliä Jumalalle, ittestäs vaan, niin Raamattu sanoo!

      • leahimn(ei kirj.)

        He..tuet loppuu niin Mohikselta meneepi
        ilmainen vaunupaikka!

        Sokea Mohis......

        Ei niitä tarvitse kaukaa hakea. Niitä löytyy jatkuvasti sinun omista kirjoituksitasi. Kiurjoitat hyvin loukkaavasti ja halventavasti niille, jotka ova tkanssasi eri mieltä ja usein vielä nimittelet törkeällä tavalla. Se kuvastaa sitä miten vihan ja katkeruuden täyttämä sinä olet ja miten sinä pistät riidan alkuun tai alat riidellä muille. Ei kaikki ole kanssasi yhtä mieltä eikä tarvitsekaan. Sinulla on paljon vääristymiä. En ymmärrä sitä, ettet itse käsitä sitä! Jos lukisit omia kirjoituksiasi kuin vieraan silmin ilman, että silottelet niitä lukiseesasi, niin varmasti huomaisit monia juttuja mistä on tehtävä parannusta! En minä sinua syytä, vaan koetan saada sinut ymmärtämään ja huomaamaan sen millaista kieltä sinä käytät täällä! Mikä lienee tuo oman utun allae? Tarkoitatko että lkatsoa omaa vaellustani! Sitä minä teen! Jaa tahdon vaeltaa Kristuksen mielen mukaisesti, miutta kyllä minulla on velvollisuus varoittaa, jos näen veljeni tai sisareni tekevän syntiä. Sillä syntiähän viha, katkeruus, muitten halventaminen, riitely, nimittely jne... ovat. Luepa ajatuksella vastauksiasi esim. Leahimille, Pekulle, ja monille muille. Vaikka olisitkin asiassa joltisenkin oikeassa, niin se sävy ja viha mikä niistä kuultaa teke ne täysin päiväastaiseksi, kuin sinä ehken tarkoitat! Alapa vastailla leppoisesti ja akkauden sävyttämällä tavalla, niin huomaat, että saat sävyisiä vastineitakin. Ja muista, ettet ala opettamaan missään vaiheessa! Et sinä voi millään puolustaa Raamatusta löytyvillä jakeilla vihaisuuttasi, riitaisuuttasi, katkeruuttasi, jne...! Ne huokuvat kirjoituksistasi vastaan. On kuin siperian kylmä viimainen tuuli puhaltais jäädyttäen kaiken alleen. Jospa kokeilisit opetella kirjoittamaan, siten, että kirjoiuksissasi näkyisi ja tuntuisi kuin lämmin lonatuulen henkäys ja auringon lämpö.

        En minä ole opettamassa! Ei minulle sitä tehtävää ole Jumalalta annettu, joten en koeta omia sellaista tehtävää mitä en ole Herralta saanut. Mistä nutusta mahdat tarkoittaa, että pitäisi pitää huoli? Mulla on katsos aika monta takkia, puseroa, paitaa, jne... Kyllä minä omista vaatteistani huolta pidän. Jos jostain luovun, niin annan sen eteen päin sellaiselle, jonka näen tarvitsevan. En minä sinusta - enkä kenestäkään toisestakaan - teekään Jumalalle tiliä, mutta varoitan sinua kyllä synnin harrastamisesta kuten muitakin, jotka näen vaeltavan Jumalan Sanan vastaisesti! Se on jokaisen uskovaisen velvollisuus!

      • justjoo.............
        taas opettamassa kirjoitti:

        kauhee saarna ekaks ja sitten tuumitaan että en minä ole opettamassa.....menisit sinäkin itseesi vähän..ja koettaisit saada jotain loogisia tekoja omien sanojesi vastapainoksi.

      • Ei väärää oo
        justjoo............. kirjoitti:

        kauhee saarna ekaks ja sitten tuumitaan että en minä ole opettamassa.....menisit sinäkin itseesi vähän..ja koettaisit saada jotain loogisia tekoja omien sanojesi vastapainoksi.

        Oikeinhan tuossa taas opettamassa nimimerkki sanoo, justjoo..... Ei mitään kauheaa ole kirjoituksessaan. Kyllä Raamattu varottaa ihmistä synnistä ja hyvä on, että on hnäitä, jotka vielä tänäänkin uskaltavat sanoa synnit oikeilta nimiltään! Kyllä minä luulöen, että nimime´rkki saa paljonkin loogisia tekoja tehtyä. Vai tunnetko muka nimimerkin, että pystyt muuta väittämään? Jos et, niin parempi olla hiljaa!

    • .

      Koko juttu on vaan iso pyramiidihuijaus, uskovilta rahat pois.

    • taas opettamassa

      Pekulla on nyt pikkuisen väärää tietoa! Ei se noin ole kuin väität! Minä olen ollut Ison Kirjan - aiemmin Helluntaiherätyksen Raamattuopiston - ainaisjäsen jo vuodesta 1976. Sieltä alkaen minulle on tullut säännöllisesti tiedotteet opiston toiminnasta. Opisto no nykyisin valtiontukeen oikeutettu kansanopisto ja valtio on hyväksynyt opiston toiminta ja opiskelusuunnitelman. Mikäli tuollaisia "eheytyskursseja" on Isossa Kirjassa järjestetty, niin se ei ole ollut opiston toimintaa, vaan joku taho on ehken vuokrannut tiloja toimintaansa - sekinhän on mahdollista kansanopiston tiloissa. Opisto ei siis ole tuollaisten toimintojen takana.

      Muuten nimimerkki ei pidä, että peku olisi opettamassa, vaikka hän tunteekin Raattua ja kristinuskoa ulkokohtaisesti, niin sisäisesti hän ei ole niitä kokenut ja site nn ei voi opettaa. Eihän uskomaton ihminen ole opettaja missään hengellisessä toiminnassa!

    • kerrotko peku

      mulle missä tuossa sun linkissä sanotaan että Isossa Kirjassa on järjestetty kurssi missä parannetaan homoja?
      Mä en sitä nimittäin nähnyt. Ja toivonpa toki että muilla on paremp sisälukutaito kun pekulla.

      • Kiitos!

        Peku on ollut taas asialla ainoastaan helluntailaisten parhaaksi.

    • Huh!!!

      Tuommoiseen paikkaan ei valtion kuulu antaa rahaa ollenkaan. Kyllä helluntailahko joutaa kymnmenyksistä maksaa pelleilynsä.

    • * Pe.ku vääristelee ja päättelee asioita pahasti vinoon, Raamattuopisto IsoKirja ei yritä eheyttää, eikä muuttaa homoja, opisto kouluttaa saarnaajia ja evankelistoja ja opettajia Jumalan valtakunnan työhön, lähetysmaita myöten. Ja opistolle kuuluu perustuslaillisesti tuki, siinä kuin valtion kirkollekkin ja muille Kansanopistoille.

      * Pe.ku on vihamielinen helluntailaisuutta kohtaan, ja yleensä vääristää kaikki hyvätkin asiat sitä vastaan, aivan uskomattomalla ainutlaatuisella päättelykyvyllään. Taitaa itsekkin uskoa niihin :)

      • Te eksytte.

        >> Ja opistolle kuuluu perustuslailisesti tuki, siinä kuin valtion kirkollekkin ja muille Kansanopistoille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe