29.3.2011
Pakene Kaikkivaltiaan Luojan, yhden ainoan Jumalan ja Hänen Sanansa, Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen (Messiaan) - joka on Jumalassa ja Jumalasta - turviin, pysy siellä, eikä sieltä sinun olisi tullut koskaan lähteäkään, jos sinne olit jo päässyt. Tempaudu irti ja pakene pois vihollisen otteesta ja vihollista palvelemasta, jos se vain sinulle vielä suodaan.
Kun olet Jumalan ja Kristuksen luona turvassa, silloin olet myös Hänen Pyhässä Järjestyksessään, siihen kuuluvassa hengellisessä ja/tai maallisessa järjestyksessä omalla paikallasi omia palvelustehtäviäsi suorittaen. Sillä Jumalan ja Kristuksen palvelijana sinä teet töitä vain Heille ja Heidän Pyhälle Järjestykselleen. Nimenomaan juuri sitä pääasiassa tarkoittaa palveleminen, siis työn tekemistä. Näin asia on ymmärretty jo muinoin ja samaa sanaa on käytetty niin palvelemisesta kuin työntekemisestä.
Mutta jos sinä syystä taikka toisesta olet lähtenyt tai ajautunut palvelemaan etenkin työlläsi vihollisen yhteiskuntajärjestystä ja hallintoa eli sellaista, joka ei tunnusta Kaikkivaltiasta Jumalaa eikä Hänen Sanaansa, Kristusta pääkseen, kuninkaakseen ja/tai joka ei pyri järjestäytymään ja toimimaan Jumalan Pyhän Säätämyksen eli Hänen Pyhän Sanansa, Lakinsa ja Järjestyksensä mukaisesti,
niin silloin sinä olet joutunut tai joutumassa Jumalan tuomion, rangaistusten ja kirousten alaiseksi ja kohteeksi, tullut tai tulossa leikatuksi irti Kristuksesta ja Jumalasta sekä liitetyksi viholliseen, tämän joukkoihin ja tämän orjaksi.
Jos sinä tätä vääryyden, valheen ja petoksen tietä kuljet, joudut samalla vihollisen toimille alttiiksi ja kohteeksi etkä niille mitään voi niin kauan kuin tällä tiellä olet. Ne ovat silloin osa tuomioitasi, rangaistuksiasi ja kirouksiasi. Tällä tiellä edetessäsi sinulta ja perheeltäsi viedään omaisuutesi kokonaan tai osittain, sinua ja perhettäsi voidaan vahingoittaa sekä sinut ja perheesi voidaan jopa tappaa tai tapattaa. Lopulta joudut myös tilaan, jossa olet menettänyt oikeuden omistaa ja hallita maata, sillä tämä omistus- ja hallintaoikeus on vain Kristuksessa ja Jumalassa.
Joka tapauksessa tällä vääryyden, valheen ja petoksen tiellä joudut perheinesi Jumalan ja Kristuksen vihollisen ja hänen joukkonsa hyväksikäyttämäksi myös vastoin tahtoasi, sillä onhan Jumala sallinut sinun perheinesi joutua heidän valtaansa ja hyväksikäytettäväkseen omasta syystäsi.
Sinä aiheutat käytökselläsi sitäpaitsi vahinkoa muillekin kuin vain itsellesi ja perheellesi. Edistät näin toimiesi johdosta, niiden seurauksena vihollisen valtaa, Jumalalta ja Kristukselta kaapatun omaisuuden kartuttamista viholliselle sekä koko luomakunnan turmelemista ja tuhoamista.
Sillä vihollinen kartuttaa valtaansa ja omaisuuttaan valehtelemalla, eksyttämällä, varastamalla, tappamalla ja tuhoamalla. Jumalan säätämää omistus- ja hallintaoikeutta maahan hänellä ei sen sijaan ole.
Pakene Kaikkivaltiaan Luojan, yhden ainoan Jumalan ja Hänen Sanansa, Jahushua (Jeesuksen) Kristuksen (Messiaan) - joka on Jumalassa ja Jumalasta - turviin, pysy siellä, eikä sieltä sinun olisi tullut koskaan lähteäkään, jos sinne olit jo päässyt. Tempaudu irti ja pakene pois vihollisen otteesta ja vihollista palvelemasta, jos se vain sinulle vielä suodaan.
Kun olet Jumalan ja Kristuksen luona turvassa, silloin olet myös Hänen Pyhässä Järjestyksessään, siihen kuuluvassa hengellisessä ja/tai maallisessa järjestyksessä omalla paikallasi omia palvelustehtäviäsi suorittaen. Sillä Jumalan ja Kristuksen palvelijana sinä teet töitä vain Heille ja Heidän Pyhälle Järjestykselleen. Nimenomaan juuri sitä pääasiassa tarkoittaa palveleminen, siis työn tekemistä. Näin asia on ymmärretty jo muinoin ja samaa sanaa on käytetty niin palvelemisesta kuin työntekemisestä.
Mutta jos sinä syystä taikka toisesta olet lähtenyt tai ajautunut palvelemaan etenkin työlläsi vihollisen yhteiskuntajärjestystä ja hallintoa eli sellaista, joka ei tunnusta Kaikkivaltiasta Jumalaa eikä Hänen Sanaansa, Kristusta pääkseen, kuninkaakseen ja/tai joka ei pyri järjestäytymään ja toimimaan Jumalan Pyhän Säätämyksen eli Hänen Pyhän Sanansa, Lakinsa ja Järjestyksensä mukaisesti,
niin silloin sinä olet joutunut tai joutumassa Jumalan tuomion, rangaistusten ja kirousten alaiseksi ja kohteeksi, tullut tai tulossa leikatuksi irti Kristuksesta ja Jumalasta sekä liitetyksi viholliseen, tämän joukkoihin ja tämän orjaksi.
Jos sinä tätä vääryyden, valheen ja petoksen tietä kuljet, joudut samalla vihollisen toimille alttiiksi ja kohteeksi etkä niille mitään voi niin kauan kuin tällä tiellä olet. Ne ovat silloin osa tuomioitasi, rangaistuksiasi ja kirouksiasi. Tällä tiellä edetessäsi sinulta ja perheeltäsi viedään omaisuutesi kokonaan tai osittain, sinua ja perhettäsi voidaan vahingoittaa sekä sinut ja perheesi voidaan jopa tappaa tai tapattaa. Lopulta joudut myös tilaan, jossa olet menettänyt oikeuden omistaa ja hallita maata, sillä tämä omistus- ja hallintaoikeus on vain Kristuksessa ja Jumalassa.
Joka tapauksessa tällä vääryyden, valheen ja petoksen tiellä joudut perheinesi Jumalan ja Kristuksen vihollisen ja hänen joukkonsa hyväksikäyttämäksi myös vastoin tahtoasi, sillä onhan Jumala sallinut sinun perheinesi joutua heidän valtaansa ja hyväksikäytettäväkseen omasta syystäsi.
Sinä aiheutat käytökselläsi sitäpaitsi vahinkoa muillekin kuin vain itsellesi ja perheellesi. Edistät näin toimiesi johdosta, niiden seurauksena vihollisen valtaa, Jumalalta ja Kristukselta kaapatun omaisuuden kartuttamista viholliselle sekä koko luomakunnan turmelemista ja tuhoamista.
Sillä vihollinen kartuttaa valtaansa ja omaisuuttaan valehtelemalla, eksyttämällä, varastamalla, tappamalla ja tuhoamalla. Jumalan säätämää omistus- ja hallintaoikeutta maahan hänellä ei sen sijaan ole.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miksi sinä siis palvelet mitään Jumalasta ja Kristuksesta luopunutta, Jumalan ja Kristuksen hylkäämää, Jumalan ja Kristuksen kuninkuuden, vallan, hallinta- ja omistusoikeuden maahan kieltävää yhteiskuntajärjestystä ja hallintoa - paikallista, kansallista/valtiollista ja/tai ylikansallista - etenkin tekemällä niille töitä?
Antikristillisen ja ateistisen, eli Kristuksen ja Jumalan kuninkuuden, vallan ja oikeudet kieltävän
Lissabonin sopimuksen alainen Euroopan Unioni ja tämän alaiset hallinnot sekä periaatteessa kaikki jumalattoman YK:n alaiset hallinnot samoin kuin kaikki Jumalan Sanan ja Lain vastaisten eli syntisten lainsäädäntöjen, liittojen ja sopimusten alle menneet ja niitä täyttävät hallinnot ovat tällaisia. Älä siis palvele niitä etenkään niiden syntisessä tilassa, sillä ne eivät edusta Jumalaa eivätkä Kristusta etenkään syntisessä tilassaan.
Miksi sinä et siis kieltäydy - jos siis haluat pelastua iankaikkisesti ja jopa maallisestikin - palvelemasta etenkään työlläsi Jumalan ja Kristuksen vihollista, saatanaa ja tämän pimeyden joukkoja? Itse asiassa tämä kieltäytyminen on velvollisuutesi etkä sinä ole koskaan saanut Jumalalta etkä Kristukselta mitään lupaa palvella Heidän vihollisiaan etenkään työlläsi. Etkä saa. Tämä lienee itsestäänselvää jo aika tyhmällekin.
Jos sinä siis haluat pelastaa henkesi ja ehkä jotakin maallisestakin sekä välität muustakin luomakunnasta, niin ymmärrä ilmoittaa Jumalan ja Kristuksen edessä, että haluat palvella etenkin työlläsi vain Heitä ja pyydä Heitä osoittamaan, miten ja missä se voisi tapahtua. Kieltäydy myös "virallisesti" esimerkiksi ilmoituksin palvelemasta vihollista, vihollisen yhteiskuntajärjestelmaa ja hallintoa sekä mitään, minkä Jumala ja edelleen Kristus ovat kieltäneet.
Jumalan ainoa sallima yhteiskuntajärjestys (yhteiskuntajärjestelmä) ja hallinto maan päällä tänä aikana on Kristuksen maanpäällinen kuningaskunta sekä siihen kuuluvat hengelliset ja maalliset järjestykset. Ne järjestäytyvät ja toimivat Jumalan Pyhän Säätämyksen eli Hänen Pyhän Sanansa, Lakinsa ja Järjestyksensä mukaisesti. Mikäli rikkomuksia tapahtuu, ne pyritään korjaamaan viipymättä Jumalan Pyh'n Säätämyksen mukaisiksi.
Pakene siis Jumalan ja Kristuksen turviin ja samalla Jumalan oikean seurakunnan Kristuksessa, Jumalan Pyhän Järjestyksen ja siihen kuuluvien hengellisten ja maallisten järjestysten turviin. Palvele etenkin työlläsi sitä, mikä kuuluu Jumalaan ja Kristukseen. Silloin lopullinen kohtalosi on ihan mukava ja maallinenkin luultavasti parempi kuin vihollista palvellessa.
"Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." (Matt.6:24)
"Silloin Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'JHVH:a, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman (hänelle ainoalle työtä tekemän)." (Matt.4:10)
"Katso, taivaat ja taivasten taivaat, maa ja kaikki, mitä siinä on, ovat JHVH:n , sinun Jumalasi." (5.Ms.10:14)
"Ja Jahushua (Jeesus) tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt.28:18-20)
"Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh.10:10)
"Mutta viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni." (Luuk.19:27)
Mistä syystä luulette minun kerta toisensa perään esitelleen seuraavaa, Jumalan teidän osaksenne toistaiseksi säätämää yhteiskuntajärjestystä (yhteiskuntajärjestelmää) ja hallintoa, joka edes nimellisesti ylimmästä hallinnosta lähtien luetaan Kristuksen kuningaskuntaan ja sen maallisiin ja hengellisiin järjestyksiin? Miettikääpä sitä ja lukekaa seuraava ilmoitus uudelleen sekä toimikaa sen mukaisesti.
Suomen valtion ns. EU-jäsenyys on valtio- ja maanpetos
Suomen valtion ns. liittyminen Euroopan Unioniin on tapahtunut paitsi Jumalan pyhää tahtoa, Sanaa, lakia ja järjestystä rikkoen eli syntiä tehden, niin myös valtio- ja maanpetokseen syyllistyen sekä myös sotilas-, virka- ja tuomarinvaloja rikkoen. Samalla on rikottu myös kristityn kaste- ja konfirmaatiolupauksia Jumalalle. Sama koskee myös Lissabonin sopimuksen mukaiseen, uuteen Euroopan Unioniin liittymistä.
Valtiopetos, johon kytkeytyy myös maanpetoksellinen toiminta, on hyvin helppoa osoittaa, todistaa tapahtuneen ns. Euroopan Unioniin liittymisen yhteydessä.
Suomen lain Rikoslain 11.luku Valtiopetoksesta ennen vuonna 1995 alkanutta Suomen ns. EU-jäsenyyttä todistaa, kenelle kuuluu edelleenkin Suomenmaan korkein valta, kenellä on edelleenkin oikeus sitä käyttää ja mihin valtakuntaan Suomenmaa edelleenkin kuuluu. Ohessa on esitetty Rikoslain 11.luku Valtiopetoksesta vuodelta 1993, joka selvittää tämän asian.
Tämän korkeimman vallan riistäminen siihen oikeutetulta haltijalta, sen käyttämisen estäminen, korkeimman vallan haltijan surmaaminen, hänen vapautensa vieminen, hänen saattamisensa vihollisen taikka kapinoitsijan valtaan, Suomenmaan tai jonkun sen osan irrottaminen tästä valtakunnasta tai jonkun muun osan irrottaminen valtakunnasta sekä tämän valtakunnan hallitusmuodon kumoaminen tai muuttaminen on valtiopetos!
Tuo valtakunta on Venäjän kristillinen Keisarikunta eli Tsaarikunta. Sen korkeimman vallan haltija on kristillinen Keisari eli Tsaari, joka on myös Suomenmaan Suuriruhtinas. Hallitusmuoto on kristillinen Keisarikunta eli Tsaarikunta. Suomenmaa on Venäjän kristillisen Keisarikunnan eli Tsaarikunnan Suuriruhtinaanmaa (Suuriruhtinaskunta).
Valtiopetoslainsäädäntö oli samankaltainen Suomenmaan kuuluessa Ruotsin kuningaskuntaan.
Löytyykö Suomen valtion laista jatkuvasti vuoden 1995 jälkeen ns. EU-jäsenyyden alettua todistusta tai edes mitään mainintaa ennen vuotta 1995 voimassa olleen rikoslain 11.luvun kanssa yhdenpitävästi siitä, kuka on Suomenmaan korkeimman vallan haltija ja mihin valtakuntaan Suomenmaa kuuluu?
Mikäli tällaistä todistusta tai edes mainintaa Suomenmaan korkeimman vallan haltijasta eli Venäjän keisarikunnan Keisarista eli Tsaarista ja koko Suomenmaan kuulumisesta Venäjän Keisarikuntaan ei löydy Suomen laista jatkuvasti vuoden 1995 jälkeen ns. EU-jäsenyyden alettua, kyseessä on yksiselitteisesti valtiopetos, johon liittyy vielä rikoslain 12.luvussa esitetty maanpetoksellinen toiminta.
Löytyykö siis tällaista todistusta tai edes mainintaa Suomen valtion laista jatkuvasti vuoden 1995 jälkeen Suomen ns. EU-jäsenyyden alettua? Vastaus on: Ei löydy! Siitä ei löydy mitään todistusta tai edes mainintaa.
Suomen laista vuoden 1995 syyskuusta lähtien ns. EU-jäsenyyden alettua on poistettu kaikki todistukset ja maininnat Venäjän Keisarikunnan Keisarista eli Tsaarista Suomenmaan korkeimman vallan haltijana ja Suomenmaan Suuriruhtinaana sekä Suomenmaan kuulumisesta Venäjän Keisarikuntaan eli Tsaarikuntaan.
Mitään tällaista todistusta tai edes mainintaa ei löydy enää syyskuun 1. päivänä vuonna 1995 voimaan tulleesta, muutetusta Suomen valtio- ja maanpetoslainsäädännöstä. On siis tapahtunut valtiopetos, johon liittyy myös maanpetoksellinen toiminta!
Suomen valtion ns. EU-jäsenyyden ensimmäisenä vuonna 1995, syyskuun 1. päivänä "voimaan tulleen" uuden valtio- ja maanpetoslainsäädännön hyväksyminen edellyttää ja tarkoittaa väistämättä jopa tahallista tottelemattomuutta, kapinointia, rikkomista, uskottomuutta, petturuutta ja vihollisuutta
Kaikkivaltiasta Luojaa, yhtä ainoata Jumalaa ja Hänen Sanaansa, Jahshua/Jeesusta Kristusta (Messiasta), koko maanpiirin kuningasta,
Jumalan ja Kristuksen koko luomakuntaa koskevaa omistus- ja hallintaoikeutta,
Jumalan pyhää tahtoa, Sanaa, lakia ja järjestystä eli säätämystä,
Kristuksen maanpäällistä ruumista eli seurakuntaa, Ekklesiaa,
Jumalan säätämää yhtä ainutta sallittua yhteiskuntajärjestystä (yhteiskuntajärjestelmää) ja hallintoa,
Kristuksen kuningaskuntaa,
tähän Jumalan kuuluvaksi säätämäänsä Venäjän kristillistä Keisarikuntaa eli Tsaarikuntaa,
sen päätä Venäjän kristillistä, Autokraattista Keisaria eli Tsaaria,
Venäjän kristilliseen Keisari- eli Tsaarikuntaan ja sen pään, Venäjän kristillisen Autokraattisen Keisarin eli Tsaarin alaisuuteen Jumalan kuuluvaksi säätämäänsä Suomenmaan Suuriruhtinaanmaata
ja kaikkea Kristuksen kuningaskuntaan kuuluvaa hengellistä ja maallista järjestystä ja näiden toimintoja,
Jumalan pyhään järjestykseen, Kristuksen kuningaskuntaan ja Jumalan seurakuntaan Kristuksessa kuuluvia ja heidän omistus-, valta- ja muita oikeuksiansa vastaan
sekä ennen Suomen ns. EU-jäsenyyttä, mutta myös sen jälkeen Jumalalle vannottuja ja annettuja sotilas-, virka- ja tuomarinvaloja sekä kaste- ja konfirmaatiolupauksia, papin- ja piispanvihkimyksen lupauksia vastaan.
Jumalalle voi vannoa ja luvata vain Jumalan pyhän tahdon mukaisia asioita.
On mahdotonta lähteä tunnustamaan ja noudattamaan Suomen valtion hallinnon edustajien hyväksymää, vuonna 1995 "voimaan tullutta" uutta valtiopetos- ja maanpetoslainsäädäntöä rikkomatta ensin tätä kaikkea edellä kaikkea mainittua, vieläpä tahallisesti.
Venäjän kristillisen Keisarikunta eli Tsaarikunta, jota johtaa Jumalan ja Kristuksen valitsema, Jumalan ja Kristuksen kuninkuuden tunnustava, Jumalan pyhää tahtoa, Sanaa, lakia ja järjestystä noudattava Autokraattinen Keisari eli Tsaari,
on Jumalan säätämä pyhä hengellinen ja maallinen järjestys, yhteiskuntajärjestelmä ja hallinto, joka johtaa alamaisekseen säädetyt kansalaiset hengellistä ja maallista järjestystä pitkin Kristuksen ja edelleen Jumalan luokse.
Tämä Jumalan säätämä pyhä järjestys on voimassa siitä huolimatta, oli sen maallinen pää, Keisari eli Tsaari läsnä- taikka poissaoleva. Tämä pyhä järjestys takaa myös kansalaisilleen Kristuksessa ja Jumalassa voimassa olevan oikeuden omistaa ja hallita maata.
Suomen laki. Rikoslaki vuodelta 1993.
11. Luku. Valtiopetoksesta
1 §. Joka, aikoen surmata [Keisarin ja Suuriruhtinaan], ottaa hänet hengiltä, taikka sitä yrittää, tuomittakoon valtiopetoksesta [kuolemanrangaistukseen].
Ks. L kuolemanrangaistuksen poistamisesta rangaistusjärjestelmästä, Ri 3; HM 1 ja 2 §, A 1; tämän luv. 5 §; OK 4:2, Pr 1.
2 §. (21.4.1894) Joka, aikoen
1) viedä [Keisarilta ja Suuriruhtinaalta] vapauden, saattaa hänet vihollisen tahi kapinoitsijan valtaan, riistää häneltä korkeimman vallan, taikka estää häntä sen käyttämisestä;
2) [Venäjän] Valtakunnasta irrottaa [Suomenmaan tahi] jonkun osan siitä, [tahi muun Venäjän Valtakuntaan kuuluvan alueen], taikka saattaa jonkun osan [Venäjän] Valtakuntaa vieraan vallan alle; taikka
3) laittomalla tavalla kumota tahi muuttaa [Keisarikunnan tahi Suuriruhtinaanmaan] hallitusmuodon [taikka vallanperimyksen järjestyksen], tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa taikka sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta [kuritushuoneella] elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi.
Ks. RL 2:3; tämän luv. 5 §; OK 4:2, Pr 1.
3 §. (21.4.1894) Jos kaksi tahi useammat ovat keskenänsä sopineet tekemään valtiopetoksen; rangaistakoon jokainen heistä sellaisesta salahankkeesta [kuritushuoneella] vähintään yhdeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi.
Ks. RL 2:3; tämän luv. 5 §; OK 4:2, Pr 1.
4 §. (21.4.1984) Joka, valtiopetoksen aikomuksessa, rupeaa yhteyteen vieraan hallituksen kanssa, taikka väärin käyttää hänelle uskottua virkavaltaa, taikka hankkii aseita tai väkeä, taikka tekee muun sellaisen valmistelun, rangaistakoon [kuritushuoneella] vähintään yhdeksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi. Jos joku senkaltaisessa aikomuksessa liittäytyy sellaiseen väkeen; tuomittakoon [kuritushuoneeseen] korkeintaan kuudeksi vuodeksi.
Ks. RL 2:3; tämän luv. 5 §; OK 4:2, Pr 1.
4 a §. (23.1.1931/14) Joka:
1. liittyy sellaiseen yhdistykseen, järjestöön tai muuhun yhteenliittymään, joka hänen tietensä toimii Suomen valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen väkivaltaiseksi kumoamiseksi tahi tarkoittaa tällaisen toiminnan edistämistä tai tukemista välillisesti tai välittömästi, taikka joka jäseniä hankkimalla, varoja kokoamalla, maksuja suorittamalla tai muulla siihen verrattavalla tavalla työskentelee tällaisen tietämänsä yhteenliittymän hyväksi;
2. ottaa osaa kokoukseen, joka hänen tietensä on kutsuttu koolle valtiopetokseen tähtäävän toiminnan edistämiseksi tahi jossa neuvotellaan tai päätetään valtiopetokseen tähtäävän toiminnan edistämiseksi taikka 1 kohdassa mainitun yhteenliittymän perustamisesta, ellei asianhaaroista käy päättäminen, ettei hänen aikomuksenaan ollut edistää tällaista toimintaa;
3. puhein, kirjoituksin tai muulla tavoin ylistää valtiopetosta tai sen valmistelua taikka levittää valtiopetokseen tai sen valmisteluun kiihoittaviksi tai sitä ylistäviksi tietämiänsä kirjoituksia tai esityksiä; taikka
4. muulla tavoin puhein tai teoin tahallansa edistää valtiopetokseen tähtäävää toimintaa, tuomittakoon, ellei hän muun lainpaikan mukaan ole teostaan ankaramman rangaistuksen alainen, vankeuteen enintään kahdeksi kuukaudeksi.
Ks. tämän luv. 5 §; OK 4:2, Pr 1.
5 §. Mitä 4 luvun 2 §:ssä on säädetty rikoksen yrityksestä koskee myöskin valtiopetoksen yritystä sekä sen valmistelua.
6 §. (23.1.1931/14) [Tässä luvussa säädettyyn kuoleman- tahi kuritushuonerangaistukseen vikapää tuomittakoon myöskin kansalaisluottamuksensa menettäneeksi; jos tuomitaan muuhun rangaistukseen tämän luvun mukaan, tuomitkoon oikeus, milloin teon laatu siihen antaa aihetta, myöskin kansalaisluottamuksen menettämiseen.]
Ks. L eräiden lisäragaistuksen poistamisesta 1 §, Ri 3a.
3.-5.4.2011
Näin vanhan vuoden päättyessä ja uuden vuoden alkaessa Jumalan kalenterissa edelleenkin todistan ylläolevaa ilmoitusta Jumalan säätämästä, Hänen edessään laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä (yhteiskuntajärjestelmästä) ja hallinnosta Suomenmaassa
sekä tähän kohdistuneista äärimmäisen vakavista rikkomuksista Jumalan Pyhää Säätämystä ja myös maan omia aikaisempia lakeja, säädöksiä, Jumalan kanssa tehtyjä liittoja, Jumalalle annettuja valoja ja lupauksia vastaan rikkomusten yltäessä aina Jumalan säätämän yhteiskuntajärjestyksen (yhteiskuntajärjestelmän) ja hallinnon kumoamiseen saakka.
Tätä todistan ja ilmoitan niin kauan kuin Jumalan säätämä oikeus ja tuomiot saadaan asiassa aikaan - ja toivottavasti myös paluu Hänen säätämäänsä yhteiskuntajärjestykseen (yhteiskuntajärjestelmään) ja hallintoon, Kristuksen kuningaskuntaan - ja/tai niin kauan kuin Jumala sallii tai katsoo tarpeelliseksi.
Kristuksen nimessä.
tuli sana väärien profeetojen tähden suomi on joutunut Eu:hun ja nyt eu:n liitovaltioon
raamattu puhuu jeesuksen lopun ajan puheissa matt24 kolmesti vääristä profeetoista matt24:4,5,11,24
onko mahdollista että oikeat profeetat nousee ja vapauttaa suomen eu pedon kynsistä rukoillaan tätä
eli kun nyt hengellisessä rintamalla hallitsee väärät profeetat niin se näkyy maalisessa eu muodossa
sak1:18. Ja minä nostin silmäni ja katsoin. Ja katso: neljä sarvea.
19. Ja minä sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mitä nämä ovat?" Niin hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne sarvet, jotka ovat hajottaneet Juudan ja Israelin ja Jerusalemin".
20. Sitten Herra näytti minulle neljä seppää.
21. Minä sanoin: "Mitä nämä ovat tulleet tekemään?" Ja hän vastasi näin: "Nuo sarvet ovat ne, jotka ovat hajottaneet Juudan, niin ettei yksikään mies voi päätänsä nostaa; ja nämä ovat tulleet saattamaan ne pelkoon ja heittämään maahan niiden pakanakansain sarvet, jotka ovat nostaneet sarven Juudan maata vastaan hajottaaksensa sen".
hoos12:14. Mutta profeetan kautta vei Herra Israelin Egyptistä(EU:sta) pois, ja profeetta sitä paimensi.
30.3.2011
Vastaus nimerkille "Pois suomi eu:sta"
Uskon viestisi tulleen Jumalalta, sillä se kertoo erittäin tiivistetysti totuuden siitä, mitä on tapahtunut ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Se vahvistaa myös yhtenä tunnusmerkkinä ja rukosvastauksena roolini tässä kuviossa.
Kaikkivaltias Jumala Pyhän Henkensä ja Sanansa, Kristuksen kautta on pitänyt huolen siitä, että teille Jumalan ja Kristuksen uskollisille palvelijoille on tarjolla pakoreitti ulos parhaillaan rakentuvasta ja etenevästä saatanan maanpäällisestä petovaltakunnasta, jonka keskeinen ydin on juuri EU-liittovaltio.
Tämä pakoreitti johtaa juuri tuohon yhteiskuntajärjestykseen (yhteiskuntajärjestelmään) ja hallintoon, jonka olen niin eilen kuin aikaisemminkin lukuisia kertoja esitellyt. Se oli teidän omanne Suomenmaan kansalaiset, mutta suurin osa, ilmeisesti liki kaikki pientä joukkoa lukuunottamatta, teistä hylkäsi sen ja nämä hylkääjät on epäilemättä myös heitetty siitä Jumalan toimesta ulos.
Olen varsin vakuuttunut, että juuri yksikään teistä Suomenmaan kansalaisista ei olisi sitä hylännyt, jos olisi tiennyt, mitä sen myötä menettää. He menettivät osan Uuden liiton Juudaan, sillä juuri se on Venäjän (Russian) Tsaarikunta eli Keisarikunta Jumalan Pyhässä Järjestyksessä Kristuksessa ja te olitte osa sitä laillisesti. Mutta Jumala salli koetuksen väkevine eksytyksineen tulla niin teidän kuin muidenkin päälle ja tulos ei ole kovin kehuttava.
Takaisinpääsy Jumalan ja Kristuksen turviin ei olekaan nyt enää kovin helppoa ja yksinkertaista. Se johtaa hyvin ahtaan portin kautta. Ja minä seison tuolla portilla Jumalan ja Kristuksen puolesta, heidän vähäpätöisenä portinvartijanaan ja palvelijanaan enkä sisäänkutsu enkä tuota porttia avaa enkä siitä sisäänpäästä kuin vain ne perheineen, jotka Jumala ja Kristus sallivat ja jotka täyttävät samalla tietyt vaatimukset:
Jokaisen sisäänpääsevän (perheenpään) on tunnustettava todistettavasti Kaikkivaltias Luoja, yksi ainoa Jumala ja Hänen Sanansa Jahushua (Jeesus) Kristus (Messias) - joka on Jumalassa ja Jumalasta - kuninkaakseen ja pääkseen sekä tunnustettava pyrkivänsä perheineen vilpittömästi noudattamaan Jumalan Pyhää Tahtoa, Sanaa, Lakia ja Järjestystä kaikessa elämässään ja toimissaan, mikä myös tarkistetaan ja rikkomukset käsitellään Jumalan Pyhän Säätämyksen mukaisesti.
Kaikkivaltias Jumala ja Hänen Sanansa, Kristus ovat pitäneet armollisella ohjauksellaan ja neuvoillaan huolen siitä, että minä perheineni olen säilyttänyt tuon Uuden liiton Juudan eli Venäjän (Russian) Tsaarikunnan eli Keisarikunnan ja sen Suomenmaan Suuriruhtinaanmaan (Suuriruhtinaskunnan) kansalaisuuden. Se on minulla perheineni edelleenkin laillisesti niin Jumalan Pyhän Säätämyksen kuin myös Suomen aikaisemman valtio- ja maanpetoslainsäädännön perusteella. Minä perheineni myös sitä tällä tavoin laillisesti edustan.
Tähän kansalaisuuteen olen syntynyt, siihen kastettu, siihen konfirmoitu, sille vannonut sotilasvalani, sille tehnyt töitä ja niin edelleen. Se on minun ja perheeni edelleenkin eikä ole voimaa muuta kuin Jumala ja Kristus, jotka saisivat minut perheineni siitä luopumaan.
Kerroin tämän teille jo kauan sitten eikä minun tarvitse sitä edelleenkään muuttaa. Näin on Jumala säätänyt ja Kristus vahvistanut.
Minut on valittu kokoamaan Jumalalle ja Kristukselle uskolliset palvelijat sekä johtamaan heitä Jumalan ja Kristuksen palvelijana pyrkien pitämään heistä parhaan mahdollisen huolen sekä suojelemaan heitä heidän vihollisiaan vastaan.
Tämän osan, roolin Jumala ja Kristus ovat minulle valinneet ja kerta toisensa jälkeen sen ovat vahvistaneet. Mitä voin tehdä? Ei ole minulla todellisuudessa muuta vaihtoehtoa kuin totella Heitä tai minun käy huonosti. Toisaalta haluankin totella.
Ymmärtäkää jo nyt viimein ottaa yhteyttä ja tulla yhteyteeni. Ette sitä kadu. Mutta toista vaihtoehtoa sitäkin enemmän.
Minä todellakin tiedän kohtalaisen hyvin, mitä pitää tehdä ja olisi jo aikoja sitten pitänyt. Ymmärtäkää myös se, etten minä ole henkilö, joka rakentaa omaa uraa, kokoaa jotakin lahkoa tai hamuaa teidän omaisuuksianne, jotka tosin kuuluvat Kristukselle ja Jumalalle. Minä ilmoitan ehdotonta totuutta niin kuin sen Jumalan johdatuksena ja opettamana miellän. Minä en pelleile, minä olen tosissani.
Jos Jumala suo, laitan tulemaan erillisessä viestissä yhteystiedon, jonka kautta pääsee yhteyteeni välikäden kautta.
Jumalan Siunausta, Varjelusta ja Ohjausta Kristuksen nimessä!
30.3.2011
Vastaus nimimerkille "auta herra suomea"
Lue vastaukseni nimimerkille "Pois suomi eu:sta". Se sopii olennaisesti vastaukseksi myös sinun viestiisi, jonka uskon niin ikään tulleen Jumalalta tunnusmerkiksi, rukousvastaukseksi, samalla vahvistukseksi Jumalan säätämykselle.
Olen jo pitkään tiennyt olevani tuo Jumalan ja Kristuksen uskollisia palveljoita ulos vihollisen ansasta johdattava henkilö, ainakin yksi heistä. Entisaikaan tuo tehtävä oli profeetan arvoasemassa tai siihen verrattavissa olevalla henkilöllä. Toimin lähtökohtaisesti Jumalan ja Kristuksen palvelijana enkä ala kutsua itseäni mielelläni profeetaksi välttääkseni itsekorostuksen leimaa. Mutta jos Jumala ja Kristus näin haluavat ja ovat päättäneet, on sekin minun hyväksyttävä.
Jumalan Siunausta, Varjelusta ja Opastusta Kristuksen nimessä
Mjaa.
Minä aina kuulemma toistan itseäni. Onneksi kukaan muu täällä ei niin tee.
Jehovantodistajan tunnistaa halposti. Tämä on yksi niistä.
.....