Paljonko tulee paikkoja? Yhteenvetoa

Hesarissa on ollut artikkelisarja jossa on käyty läpi vaalipiirien tilannetta ja ennakoitu vaalituloksia kussakin piirissä. Paljonko näitten kirjoitusten mukaan persuille olisi tulossa paikkoja? Tämänpäiväisen artikkelin mukaan Turun vaalipiiristä persuille olisi tulossa 3 paikkaa. Eilisessä lehdessä käsiteltiin Varsinaissuomen ja Pohjois-Savon tilannetta muitten lehtien artikkeleiden kannalta. VS:stä olisi tulossa 4, ja PS:stä 3 paikkaa. Vaasan vaalipiiristä olisi tulossa 3 paikkaa.
Hesarin sarjassa PS:n vaalipiiristä irtoaisi nihkeästi kaksi paikkaa. No mielenkiintoista tuokin.
Mitenkä muissa vaalipiireissä ja muissa lehdissä?
29145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

VÄHINTÄÄN 30 TULOSSA

Äänestä

35 kansanedustajaa tulee PS:lle.

Äänestä
  • Kiitos vaan arvauksista. Toivoin kyllä yhteenvetoa siitä miten eri lehdet ovat arvelleet paikkojen jakautuvan eri vaalipiireissä. Niiden perusteella olisi kiva laskea paikkamäärää. Voisi selittää osaltaan IL:n kirjoittelua.

    Äänestä

  • sormet loppuu kirjoitti:

    Kiitos vaan arvauksista. Toivoin kyllä yhteenvetoa siitä miten eri lehdet ovat arvelleet paikkojen jakautuvan eri vaalipiireissä. Niiden perusteella olisi kiva laskea paikkamäärää. Voisi selittää osaltaan IL:n kirjoittelua.

    Emme enää usko lehtien kirjoitteluun !

    Media on ostettu ja kirjoittaa mitä eliitti tahtoo niiden kirjoittavan !

    Perussuomalaisten kannatus nousee päivä päivältä !

    Äänestä

  • sormet loppuu kirjoitti:

    Kiitos vaan arvauksista. Toivoin kyllä yhteenvetoa siitä miten eri lehdet ovat arvelleet paikkojen jakautuvan eri vaalipiireissä. Niiden perusteella olisi kiva laskea paikkamäärää. Voisi selittää osaltaan IL:n kirjoittelua.

    Minua kyllä nyt jännittää. Kristallipalloni näyttää aika huikeita lukemia Persujen voiton suhteen, en toisaalta myöskään epäile tulosta. Useimmiten kristallipalloni on aivan oikeassa.

    Nyt taitaa todella olla niin, että Suomen kansa on kyllästynyt valtapuolueiden omapäiseen touhuun ja päättänyt ottaa vallan käsiinsä eduskuntavaalien ajaksi.
    Tulos on myös sen mukainen.
    Persujen vaalitulos tulee mielestäni olemaan niin merkittävä (massiivinen, valtaisa), että puoluetta ei voida ohittaa hallitusneuvotteluissa - ei oikealta eikä vasemmalta, sanokoot (vaaleissa hävinneet) valtapuolueet mitä tahansa.

    Timo Soinilta ja kumppaneilta vaaditaankin suurta diplomaattisuutta hoitaa hallitusneuvottelut ns. kotiin.

    Huh, huh! Odotellaan ensi sunnuntaita - ja varatkaa hyvä istuin käyttöönne, kun katsotte televisiota.
    Muuten saatatte vaikka pudota polvillenne, kun vaalitulokset ilmestyvät tv-tuutuun. Klo 20 ne ovat vasta ennakkoäänien tulokset. Ilta sitten siitä jatkuu....

    Äänestä

hs tänään: Uusimaa: 7
Turku. 3
Varsinais-Suomi: 4
Pohjois-Savo: 3
Vaasa: 3
Yhteensä: 20

Jäljellä: 9 vaalipiiriä.

Äänestä
  • Minusta on hyvin kun PS saa 24-26 edustajaa. Sillä voi jo vaikuttaa aivan riittävästi saa valiokunta paikkoja.

    Äänestä

Kaleva: Oulu 4

Yhteensä: 24 kun edellä mainitut mukana

Jäljellä: 8 vaalipiiriä

Äänestä
  • Olin just päivittämässä mutta sinä ehdit ensin, no täydennetään alle:

    hs tänään: Uusimaa: 7
    Turku. 3
    Varsinais-Suomi: 4
    Pohjois-Savo: 3
    Vaasa: 3
    Kaleva: Oulu 4

    Yhteensä: 24 kun edellä mainitut mukana

    Jäljellä: 8 vaalipiiriä

    Äänestä

  • Päivitetään nyt oheisen artikkelin mukaan luvut:


    hs tänään: Uusimaa: 7
    Turku. 3
    Varsinais-Suomi: 4
    Pohjois-Savo: 3
    Vaasa: 3
    Kaleva: Oulu 4
    Etelä-Saimaa 17.12: Kymi: 3
    Etelä-Suomen Sanomat 18.12: Häme:2
    HS 23.12: Helsinki: 2
    LK 17.1: Lappi: 1
    SK 20.2: Satakunta: 2


    Yhteensä: 33 kun edellä mainitut mukana

    Jäljellä: 3 vaalipiiriä

    Äänestä

Entäs Tampereen seutu? Täältäkin irtoaa edustajia.
Esim. meillä koko perhe antaa äänensä (5kpl) samalle puolueelle. Ehdokasta tässä etsitään, tentataan, katsotaan osaaminen ja valitaan sitten.
Katsotaan. Ei hötkyillä. Mutta persut nousevat kuin aurinko. Se on varma.

Äänestä
  • Aamulehti ei oo julkaissut galluptuloksia, sen takia puuttuu. Edellä olevasta linkistä löytyy Pirkanmaan tilanne.

    Äänestä

Tässä nämä. Pirkanmaan ennuste löytyi HS:stä.


hs tänään: Uusimaa: 7
Turku. 3
Varsinais-Suomi: 4
Pohjois-Savo: 3
Vaasa: 3
Kaleva: Oulu 4
Etelä-Saimaa 17.12: Kymi: 3
Etelä-Suomen Sanomat 18.12: Häme:2
HS 23.12: Helsinki: 2
LK 17.1: Lappi: 1
SK 20.2: Satakunta: 2
Keski-Suomi: 1
Pohjois-Karjala: 0
Pirkanmaa: 3

Yhteensä: 38 kun edellä mainitut mukana

Kaikki vaalipiirit käyty läpi

Äänestä
  • Viimeaikaisten gallupien mukaan PS saisi Pohjois-Karjalasta kaksikin paikkaa. Ja Hämeen Sanomien mukaan Hämeestä tulisi jopa neljä.

    Äänestä

  • Mikäli sormet (20 kpl) loppuvat rätingeissä, niin varpailla (20 kpl) jatketaan räknäystä. Sitten päästäänkin jo summaan 40. Eikös olekin aika komea luku?

    Näin tekivät muun muassa keltit muinoin manner-Euroopassa. Laskivat suuremmat luvut 20 kappleen erissä. Siitä on jälkiä veilä esimerkiksi ranskan kielen lukusanoissa.

    Äänestä

  • Kelttien tapaan .... kirjoitti:

    Mikäli sormet (20 kpl) loppuvat rätingeissä, niin varpailla (20 kpl) jatketaan räknäystä. Sitten päästäänkin jo summaan 40. Eikös olekin aika komea luku?

    Näin tekivät muun muassa keltit muinoin manner-Euroopassa. Laskivat suuremmat luvut 20 kappleen erissä. Siitä on jälkiä veilä esimerkiksi ranskan kielen lukusanoissa.

    Piti siis sanomani, että otetaan 10 sormea ja 10 varvasta kelttien tapaan. Tämä on yhteensä 20 kappaletta.

    Jos laskettavaa on enemmän, taas 10 sormea ja 10 varvasta. Kasassa on uusi 20 kappaleen erä. Ja niin edelleen.

    Kun väsyneenä kirjoittaa, voi tulla epätarkkuutta ilmaisuun. Tämä vain sivuheittona, joka ei vaikuta Persujen mahtivoittoon sitä eikä tätä.

    Äänestä

Lapissa ps:n ehdokkaat ovat miltei kaikki lähteneet toisista puolueista ovet paukkuen.Hajanaista sakkia.Keskenään riitelevät.Taistolaisista kokoomukseen.Wincapitaki nostettu esille.Ilman paikkaa jäävät.

Äänestä

Tilanne päivitetty tänään. Hämeen tilanne oheisen uutisen mukaan:


http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Vaalit/1194674144955/artikkeli/hasan kysely persut nousemassa suurimmaksi puolueeksi hameessa.html

hs : Uusimaa: 7
Turku. 3
Varsinais-Suomi: 4
Pohjois-Savo: 3
Vaasa: 3
Kaleva: Oulu 4
Etelä-Saimaa 17.12: Kymi: 3
HäSa tänään: Häme:4
HS 23.12: Helsinki: 2
LK 17.1: Lappi: 1
SK 20.2: Satakunta: 2
Keski-Suomi: 1
Pohjois-Karjala: 0
Pirkanmaa: 3

Yhteensä: 40

Kaikki vaalipiirit käyty läpi

Äänestä
  • Hyvin menee !

    Äänestä

.

mites EU-Reehnin suu sitten pannaan

.

Äänestä
  • Rehnin poika vielä repii pelivaatteensa. No, kaikkein parasta olisi, kun Olli ei nyt ollenkaan puuttuisi Suomen sisäpoliittiseen tilanteeseen, saati lausuisi siitä mitään maailmalle.
    Vaalit on Suomen sisäinen asia, kuin myös vaalituloksen käsitttely ja hallituksen muodostaminen.

    Minä henkilökohtaisesti näen, että Persut ottavat ek-vaaleissa mahtivoiton, oikein maanvyörymävoiton. Täällä esitety paikkamäärät (eli arviot) ovat kyllä oikeaa suuruusluokkaa. Viikon päästä jo tiedetään tarkemmin.... Siitä se riemu vasta repeääkin.

    Äänestä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2011

Tuolla on laskettu eri vaalipiirien viimeiset gallupit yhteen ja saatu eduskunnan jako näiden gallupien perusteella. Näyttää todella hyvältä Perussuomalaisten kannalta vaikka Hämeen uusin gallup, jossa Perussuomalaiset ovat nousseet kärkeen, puuttuu...

Äänestä

Karjalainen: Pohjois-Karjala 2 paikkaa

Äänestä

Viimeisimmän laskennan mukaan Persuille on tulossa 201 paikkaa.

Äänestä

Tarkenettu lukua wikipedian linkistä Pohjois-Karjalan kohdalta.


Uusimaa: 7
Turku. 3
Varsinais-Suomi: 4
Pohjois-Savo: 3
Vaasa: 3
Kaleva: Oulu 4
Etelä-Saimaa 17.12: Kymi: 3
HäSa tänään: Häme:4
HS 23.12: Helsinki: 2
LK 17.1: Lappi: 1
SK 20.2: Satakunta: 2
Keski-Suomi: 1
Pohjois-Karjala: 2
Pirkanmaa: 3

Yhteensä: 42

Kaikki vaalipiirit käyty läpi

Äänestä
  • Jos tulisi tuo yli 42 edustajaa niin perusS olisi 100% varmuudella selvästi suurin puolue. Ehkä n. 38 paikkaa on realistinen odotusarvo. Tällöin suurimman puolueen mandaatti ei oo varma.

    Äänestä

  • Helsingistä voisi tulla 3 paikkaa, jos Halla-aho saa kovan (10 000 ääntä tai yli ) henkilökohtaisen äänivyöryn. Vähän sellaista tulosta helsinkiläisenä haistelen.
    Mutta katsotaan, enää 5 päivää....

    Äänestä

Uudeltamaalta tulee JYTKY -- jopa 11 paikkaa.
Helsinki -- 3 (ehkä 4?)

Paikkamäärä 46-47. Soinista pääministeri.

Hallituspuolueet:

PS 25 %
SDP 19 %
Vas. 8 %
KD 4 %
-------------
yht. 56 %

Näkemiin isänmaan todelliset petturit, käteinen yms. posse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sormet loppuu kirjoitti:

Hesarissa on ollut artikkelisarja jossa on käyty läpi vaalipiirien tilannetta ja ennakoitu vaalituloksia kussakin piirissä. Paljonko näitten kirjoitusten mukaan persuille olisi tulossa paikkoja? Tämänpäiväisen artikkelin mukaan Turun vaalipiiristä persuille olisi tulossa 3 paikkaa. Eilisessä lehdessä käsiteltiin Varsinaissuomen ja Pohjois-Savon tilannetta muitten lehtien artikkeleiden kannalta. VS:stä olisi tulossa 4, ja PS:stä 3 paikkaa. Vaasan vaalipiiristä olisi tulossa 3 paikkaa.
Hesarin sarjassa PS:n vaalipiiristä irtoaisi nihkeästi kaksi paikkaa. No mielenkiintoista tuokin.
Mitenkä muissa vaalipiireissä ja muissa lehdissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu