Matalapaine ja hengenahdistus

Mandy05

Otsikostani selvinneekin vaivani kaksi tärkeintä tekijää.

Olen 19-vuotias naisenalku, jota on lapsuudesta asti vaivannu hengenahdistus aina matapaineisella säällä. Sateet, ukkoskuurot sun muut pystyn melkeinpä ennustamaan kyseisen vaivan alkaessa. Toistaiseksi vaiva on ollut vaaraton ja olen pystynyt toimimaan lähes normaalisti - toki pientä päänsärkyä ja väsymystä on ilmaantunut hapenpuutteen seurauksena.

Olen kuitenkin alkanut miettiä onko muita tämän vaivan omaavia? Onko vaiva pahentunut iän myötä? Esimerkiksi tänään olen koko päivän saanut haukkoa henkeäni ja elää pienen päänsäryn ja väsymyksen kanssa, kun on satanut jotain lumen tapaista. Tuntuu, kuin keuhkoissa olisi jonkinlainen kansi, joka päästää vain pienen osan ilmaa sinne. Hengenahdistus ilmenee myös haukotteluna, mutta en saa ikään kuin haukoteltua "loppuun". En siis saa vedettyä keuhkojani täyteen ilmaa, kuten normaalisti, vaan tämä 'kansi' tulee vastaan juuri ennen, kuin haukotuksen kuuluisi loppua. Toisin sanoen haukottelen ja haukon henkeäni jatkuvasti, kun yritän saada tätä kantta aukemaan ja saavuttaa sitä rentoutunutta tilaa, kun keuhkot ovat täynnä happea.

En tupakoi, ylipainoa ei ole ja liikun säännöllisesti. Astmaa en sairasta (vai onko tämä jokin astaman oire?) enkä ole pahemmin allerginenkaan. Pientä allergiaa huomaan iän mukana ilmentyneen, koskien mm. banaania ja ananasta, joten enköhän jollekin niiden kanssa ristiin korreloivalle siitepölyllekin sitten varmaan ole allerginen. Oireet eivät kuitenkaan ole pahoja. Hengenahdistusta ilmenee siis tosiaan vain matalapaineen alla. Lääkäriin en ole vaivani kanssa viitsinyt hakeutua, koska se ei toistaiseksi ole radikaalisti häirinnyt elämääni.

Onko tällainen pienehkö mutta kiusallinen vaiva tuttu myös jollekin muulle?

1

1600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei
      Minulla ollut koko elämän tuo ihan täysin sama vaiva.Olen käynyt useilla eri lääkäreillä,eikä sille ole löytynyt seltystä Olen nyt 58v ja ei ainakaan pahentunut iän myötä.Jotenkin tuntuu,että kun tilanne on ns.päällä niin se tavallaan ruokkii itseään,kun haukkoja henkeä ja huohottaa niin hiilidioksidia poistuu enemmän kuin tarpeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4323
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2766
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2628
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2455
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2414
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      625
      2003
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1756
    Aihe