Aurinko paistaa ja alkaa vanhan kaupparatsun veri taas kiertämään kunnolla!
Olen havainnut, että juuri näihin aikoihin kun valo vie voiton, alkaa myös kaupankäynti kiivastua huomattavasti. Helmikuu oli vielä hiljaiseloa ja Maaliskuukin alukunsa puolesta, mutta nyt on alkanut puhelin piristä ilahduttavalla tavalla! Kaikenlaiset ihmiset kyselevät autoja ja ovat valmiita maksamaan enemmän kuin talvella vähän vanhemmistakin. Onneksi tuli kerrytettyä varastoa viime viikkojen aikana oikein kunnolla. Nyt on 9 autoa odottelemassa tälläkin hetkellä myymistään kunnolla fiksattuina. Hintahaitaria löytyy 500 - 5000 euroon ja 4 noista onkin jo alustavasti myyty. Myös kesärenkaista on alkanut jälleen kiivas kysyntä, rengasliikkeet eivät näköjään pärjää minulle hintapolitiikassaan alkuunkaan. Esim uudet 205-55-16" kesäkumit olisivat asiakkaalle maksaneet yli 500 euroa/sarja, minä myin hänelle samanmoisen kierroksen yli 6mm kulutuspinnoilla hintaan 120 euroa. Mies oli todella tyytyväinen ja lupasi talvikumitkin hankki minulta. Itse olin vain nähnyt pienenpienen vaivan veivaamalla nuokin kumit pois vanteilta yhdestä vaihdokkirivini autosta. Tilalle pistin 2,5mm pinnoilla olevat kesänajettavat kumit ko. autoon. Pikkuvaivalla tekee hyvät tilit foliohatun harmiksi, varsinkin kun saman toistaa kyllin useasti!
Tästä kollegat on hyvä jatkaa alkanutta kevättä!
Mites foliohatulla pyyhkii, onko nettiyhteys jo suljettu kun ei nyt sinun viestejäsi tullut silmiin vai onko väsy vaan iskenyt tapellessasi tuulimyllyjä vastaan?
Vielä 1 vaihtoehto tietenkin on se, että maksalaatikot menivät väärään kurkkuun, mene ja tiedä.
Olen havainnut, että juuri näihin aikoihin kun valo vie voiton, alkaa myös kaupankäynti kiivastua huomattavasti. Helmikuu oli vielä hiljaiseloa ja Maaliskuukin alukunsa puolesta, mutta nyt on alkanut puhelin piristä ilahduttavalla tavalla! Kaikenlaiset ihmiset kyselevät autoja ja ovat valmiita maksamaan enemmän kuin talvella vähän vanhemmistakin. Onneksi tuli kerrytettyä varastoa viime viikkojen aikana oikein kunnolla. Nyt on 9 autoa odottelemassa tälläkin hetkellä myymistään kunnolla fiksattuina. Hintahaitaria löytyy 500 - 5000 euroon ja 4 noista onkin jo alustavasti myyty. Myös kesärenkaista on alkanut jälleen kiivas kysyntä, rengasliikkeet eivät näköjään pärjää minulle hintapolitiikassaan alkuunkaan. Esim uudet 205-55-16" kesäkumit olisivat asiakkaalle maksaneet yli 500 euroa/sarja, minä myin hänelle samanmoisen kierroksen yli 6mm kulutuspinnoilla hintaan 120 euroa. Mies oli todella tyytyväinen ja lupasi talvikumitkin hankki minulta. Itse olin vain nähnyt pienenpienen vaivan veivaamalla nuokin kumit pois vanteilta yhdestä vaihdokkirivini autosta. Tilalle pistin 2,5mm pinnoilla olevat kesänajettavat kumit ko. autoon. Pikkuvaivalla tekee hyvät tilit foliohatun harmiksi, varsinkin kun saman toistaa kyllin useasti!
Tästä kollegat on hyvä jatkaa alkanutta kevättä!
Mites foliohatulla pyyhkii, onko nettiyhteys jo suljettu kun ei nyt sinun viestejäsi tullut silmiin vai onko väsy vaan iskenyt tapellessasi tuulimyllyjä vastaan?
Vielä 1 vaihtoehto tietenkin on se, että maksalaatikot menivät väärään kurkkuun, mene ja tiedä.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Painu muualle retostelemaan veropetoksillasi. Kukaan ei usko puoliakaan saduistasi. Kehtaatkin vielä leveillä säälittävillä kaupoillasi ja sillä että jätät verot maksamatta. Tänne ei rikollisten viestejä kaivata!
Hahhahhaa, FOLIOHATTU elää sittenkin!
Eihän Ari puhunut verojen maksamisesta mitään, sulla on luulotauti, mokoma köyhä kateellinen maksalaatikon hotkija. Sun viestejä tänne kaivataan, että saadaan nauraa, hienoa Ari!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kyllä on vähäiset noi sun tulot jos 120€ takia rupeet tollaseen renkaan vaihtamiseen.?????Toi paljastaa jo sut pennuksi tai sit oikeesti oot tosi aloitteleva jobbari.
Hei oikeesti,mee kiristää nappula ne jopon vanteet ja pyydä äiteeltäs viikkoraha ni saat huomenna karkkia.
xxxTapa itsesi jobbari
30.3.2011 14:33xxx
Kiristääkö pipo? HÄH??
VASTAAAAAA!
Näille on aina mukava naureskella :-D
Jatkakaa samaa rataa... :-D
Just joo, mutta avaudu sen verran että missä vaiheessa sait autokaupassa siipeesi? Kyllä se varmaan harmittaa mutta yritä päästä sen yli.
Kevät terveisin,
Onohtui mainita tosiaan että naapurin Seppo antaa aina lekan kossua kun teen hänelle palveluksia. Pikaisesti olen suihin ottanut, nyt Seppo ehdottelee anaalia ja olenkin ajatellut sadalla eurolla suostua. Se lienee sopiva hinta.
Hehheh, olipa hauska feikkaus!
Oikein tulee hyvä mieli kun huomaa miten monenlaisin tavoin katkeruus näinkin pienestä jobbaamisesta oireilee.
Foliohattu käskee tehdä itsarin, mutta hän ei tajua, että on itse sitä hautonut masentuneena enkä suinkaan minä, toinen laiskamato vielä ihmettelee, kannattaako 120e puhtaalla tuotolla veivata sarja kumeja vanteille.
Kyllä se 120 e tuntuisi sinullakin, jos jaksaisit vaan nostaa paksun ahterisi ylös sohvalta ja tehdä vaikka pelkästään tuon jutun kerran päivässä kuukauden ajan.
Senverran sesonkina tulee 1kk:n aikana keskimäärin renkaita vekslailtua 2 kertaa vuodessa. Pelkästään tällätavoin ropisee 2 X 3600 euroa vuodessa näin keskimäärin laskien, ylikin kun ottaa huomioon parillakympillä asiakkaille vain alle vaihtamistani renkaista tulevat tulot.
Kaiken kruunaa itse autojen myynti Vähintään 1000, useammin 1500-2500 euroa kuussa ihan puhdasta niillä. Repikää siitä, feikit ja tyhjätaskut tyhjäpäät, lopuksi vielä tuolle homouteen sortuneelle feikilleni vinkki: jos pääset sen Sepposi alta hetkeksi pois, mene ihmeessä katsomaan nettiin se kuuluisa ÄLÄ ALISTU-kampanja niin tajuat ehkä että voit vaikka parantua homoudestasi. Foliohatun paranemismahdollisuudet ovatkin vielä heikommat. Vetäkää köyhät maksalaatikkoa ja tulkaa taas avautumaan niin saan lisää tarvitsemaani virtaa, 9 autoa pitäisi vielä myydä tässä lähiviikkoina ja rengaskone on kanssa kovassa käytössä! Sitten onkin aika lähteä kauas pois lomailemaan vaikkapa jenkkeihin tällä kertaa.
Kunhan nyt pääsisit niillä rengas rahoilla edes Tallinnaan.
Olin jossain vaiheessa lukevinani et myyt 500-1000€ katteella auton.Renkaitten vaihtamismäärällä "3600/120=30 autoa kuussa se tekis tuloa vähintään 15000kk.
Vai mistä revit ne renkaat jos joka päivä sarjan vaihdat?Käytkö pöllimässä.?
Jos noin hyvät tulot ni kummastuttaa ja hämmästyttää et viittit remuta paskasilla renkailla.
Kunnon Jobbari ei tollaseen harraste hommiin ala.
Tietoisku sinulle: en pölli niitä mistään vaan otan aina hyvät renkaat talteen itselleni tulevista autoista, tilalle laitan ilmaiseksi hankkimiani melkein loppu-kuntoisia renkaita joita saa hakea vapaasti useiden korjaamo- rengas ja huoltoliikkeiden roskalavoilta. Itse asennan alle nämä huonohkot myytäviin autoihin ja niistä keräämäni hyvät myyn tietysti mukavasti erikseen. Kysyntää on paljon. Tämä ei siis tapahdu ympärivuotisesti, vaan huiput sijoittuu kahteen sesonkiin (maalis-toukokuu ja loka-joulukuu. Keskimäärin noin 30 kierrosta tapahtuu sesonkia kohdin laskien eli siitä tuo vuosinetto 60 X 120 =7200.
Autojen myynti tietysti on sitten se ympärivuotisempi bisnes. Kyllä jokaisen kunnon jobbarin kannattaa vähän hankkia hikeä pintaan, laskukone auttaa ymmärtämään tämän faktan.
Kunnon JOBBARIT ei alennu tollaseen.Vai dyykkaat sinä rengasfirmojen roska lavoilla.Toi menee jo harrasteluksi.Älä edes käytä enää itsestäsi nimeä Jobbari,menee kunnon JOBBAREILTA maine.Laita vaikka niciksi
ARI DYYKKARI.
Tietysti tämä on vain harrastus, jos ei olisi niin tämä olisi ammatti.
Hanki sinäkin samanlainen kiva harrastus jolla voit tienata itsellesi
tukuttain riihikuivaa samalla nauttien mukavasta ajankulusta, sensijaan
että urputat täällä arvostelemassa toisia. Mokoma läskimahainen kuuppauuno!
Taidat olla foliohatun paras kaveri.
PS. Ei se ole mitään sattumanvaraista dyykkaamista, liikkeiden poikain kanssa olemme sopineet että pistävät minulle kerran viikossa sovittuun paikkaan kertyneet lailliset kumit, joita eivät enää itse myy. Vastapalvelukseksi teen pientä autonvälitys ja -korjaustoimintaa heille. Yhteistyö on voimaa!
Vai harrastus,,,,siltä se kuulostaakin.Jos mukava harrastus on paskasten renkaitten vaihtelu ja vanhojen romujen hiplaus ni mikäs siinä.
Aijemmin kirjoitit että renkaat haet firmojen roskalavoilta ja nyt ne on jo kavereita mitkä varta vasten laittavat ne renkaat syrjään????
Joskus lukenu noit sun ja ns:foliohatun juttuja ni rupee naurattaa.Ei tiedä kummalla viiraa enemmän.
Tietysti se nostaa sun itsetuntoa kun joku luulee et olet suurempikin Jobbari vaikka painit juttujen perusteella kyllä siellä alakastissa.Mutta sellaista elämä on.
PS:Ei täällä arvostella muuta kuin tollaisia jotka luulee olevansa jotain mitä ei ole.Ja kirjoituksesta kuten"Mokoma läskimahainen kuuppauuno!"näkee et miksi et varmaan menesty missää alalla.
Joten luultavasti olet työtön "kun katsoo noit sun kirjoittelu aikoja" ja juuri kömpinyt sielt renkaitten alta nukkumasta.
Mutta koita pärjätä ja ettiä "hyviä"renkaita joita vaihdella.
Koitahan itse pärjätä! Kun katsoo sun kirjoitteluaikoja niin voi päätellä, että iltaisin on tekeminen varsin vähissä....
Ja kyllä, ne ovat ihan mukavia kavereita nuo, jotka minulle jemmaavat noita just laillisia renkaita. Monet kerrat ollaan kauppojakin tehty autoistani ja ollaan tehty pieniä palveluksia toisillemme bisnesten merkeissä.
Eihän sinun tarvitse digata harrastuksestani taikka minusta, mutta asioista tietämättömänä ei sinun liikaa parane myöskään dissata toimintaani.
Juu ja väärin oli sekin arvaus, että olisin työtön. Olen sivutoiminen yrittäjä joka saa myös eläkettä, niin kerropa miksi kannattaisi tehdä väkisin jotain paskaduunia mikä ei edes kiinnosta?
Tällä tavoin pysyy mieli virkeänä ja elintaso kunnossa. Kateuttahan se toki monissa herättää kun saan suunnitella päiväni ja tekemiseni ihan miten milloinkin huvittaa. Myös taloudellinen riippumattomuus on osa elämääni.
Ihan mukavasti olen menestynyt, moni tuttuni saa kuussa hirveällä raatamisella jossain tehtaassa kasaan vain pienen osan minun tuloistani.
Mutta kuten olen aiemminkin sanonut, jokainen tekee valintansa omalta osaltaan ihan itse.
PS. Eikä ne renkaat ole kovinkaan paskaisia, pojat pesaisee ne ystävällisesti ennen minulle toimittamista jos on tarpeen.
Ketä kiinnostaa Michelin-mies eläkeläisen toimet.
Kato ei kerkee aijemmin ku on noi Bisnekset ja harrastukset.Tosin minun harrastuksiin ei kuulu renkaitten "dyykkaaminen".On kaikenlaista muuta harrastetta.Minähän en ole"dissannut"sun harrasteita muuten kun lausumalla oman mielipiteeni tohon sun avaukseen joka on pikkuisen "Elvistelyä".
Ketään tuskin kiinnostaa monta autoa myyt ja millä keinoin...?
Jos ajatusmaailmaan ei mahdu muuta kuin että toiset on "läskimahainen kuuppauuno" joka ei tee samaa kuin sinä niin ei hyvin mene.
Mutta touhua rauhassa,ei se verottaja varmaan ole kiinnostunut pikkukaloista kun on niit OIKEITAKIN jobbareita.Toiset ovat jopa oikeita autokaupiaita.
PS:noi sun jutut muuttuu niin paljon että uskotko edes itse mitä kirjoitat?
Joko olet jäänyt kaatuneen rengaskasan alle?
Useamman vuoden satuillut milloin verottajan apulaisena,ym oikeasti ei ole autokaupasta hajuakaan.On vanhan liiton miehiä kun on aikaa ylläpitokin lyö aina välillä jarruja päälle se ari jobista.
Onko Ari Job myynyt rengas-koneet ja auton raadot ja lähteny Jenkkeihin?
En tietenkään niitä (rengaskoneita) myy kesken kuumimman sesongin, sinähän nyt ihan hölmöjä esität!
Ihan sama kuin rekkakuski myisi autonsa.
Nyt tehdään kauppoja ahkerasti niin autojen kuin renkaidenkin kanssa ja sitten vasta lähdetään reissuun! Kateelliset jääkööt tälle palstalle urputtamaan!
On se vaan hauska satu-setä toi Ari Job..
Vai vielä joku kateellinen.........?
No ainakin yksi sieltä taas ilmoittautui, kiitokset vaan!
Ei ihme et joutuu tollasta duunii tekee ku on jo lukemisen ymmärtämis vaikeuksia,.
Minä olenkin sen verran fiksumpi, että osaan lukea rivien välistä sen taustalta kumpuavan kateuden. Eikä tätä duunia joudu tekemään, teen tätä tietenkin omasta tahdostani. Why not, pari donaa/kk huonompinakin aikoina vain vähällä vaivalla, silloin kun itseäni huvittaa.
Onko lääkkeet loppu?Silloin rupiaa kuvitteleen kaikenlaista.Luulee olevansa fiksumpi kuin muut.
Ei tarvitse kuvitella mitään kun on ihan täyttä realismia kaikki. Kun katsoo lompakkoon näkyy siellä tukku vihreitä ja keltaisia paperilappusia joita rahaksikin kutsutaan. Ja kun katsoo peiliin, voi olla tyytyväinen näkemäänsä. Sinun pillereittesi väriä en lähde veikkailemaan.
Missä Ari Job kun ei ole täällä elvistelemässä.?
Lähdin Lappiin Pääsiäiseksi, olen täällä jo muutaman päivän viettänyt ja maanantaina tulen takaisin. Ihan mukavaa on viihdykettä riittää tylsiksi pyhiksi.
Ekaa kertaa maltoin läppärini avata vaikka jo 4. päivä menossa.
Hauskaa Pääsiäistä vaan!
PS. tiistaina lähtee Mazda 626 hyvin fiksattuna uuteen kotiin, 800-1000 egeä tulee siitä tiliä, riippuen meneekö uudehkot talvirenkaat tingattuna mukana vai erikseen parilla sadalla....
Lappiin??? :)
Äijä jossain kylmävarastolla mättää jäisiä lihoja ja unelmoi lomasta ja Mazukasta.Hauska mies toi Ari Job.
Ja äitikään ei näköjään anna käyttää tietokonetta kun klo 13-15.00 välisenä aikana.
Älä sä kakara kadehdi Aria, se äijä osaa hommansa ja sä et muuta osaa kuin urputtaa kateena. Eiks nytkään parempaa tekemistä oo, luuseri? Buahahaa!!!!
Näköjään on monelle lusikalla annettu ja ei voi kauhalla vaatia.Kuten edellisellä.
Mutta laittakaa niciksi joku muu kun JOBBARI tai Ari JOBbari niin ette pilaa kaikkien oikeiden JOBBAREIDEN mainetta noilla älyttömillä jutuillanne.
Kohta kaikki luulee et OIKEAT JOBBARIT alentuu pelleilee renkaitten kanssa ja tuhertelemaan rätillä ja vahalla kiiltoa pintaan parinsadan euron tähden.Jos "jobataan" jotain 626 Mazdaa ni siinä ei voi kauheasti rintaa röyhistellä.
Mutta pelatkaa te pojat vaan napeilla ja jättäkää oikeat kaupat niille jotkasen osaavat.
PS:Kirjoitukset ei ole kateutta vaan sitä et ei kaikki luulis et OIKEAT JOBBARIT on noin pöljiä.
Kerro toki JOBJOB millaisia ne oikeat jobbarit siten ovat? Minkälaista kauppaa ja minkähintaisilla laitteilla itse teet? Mielestäni AriJob on kertonut hyvin uskottavasti miten vanhojen ritsojen joppaamisella tekee pientä sivutienestiä. Eikö se nimenomaan ole sitä jobbaamista mistä tällä palstalla kiihkoillaan? Ei se renkaiden vääntelykään niin kamalaa hommaa, ole käy hyvin hyötyliikunnasta ja saa siitä hyvän tuntiliksan jos jaksaa myydä hyvät kumit erikseen.
Terveisiä vaan AriJobille ja muillekkin harrastelija-joppareille, sesonki on alkanut venepuolellakin, 3 venettä lähtenyt pihasta ja 3 odottaa pikkufiksailua ja myyntiä. Viimetalvena kyselinkin AriJobilta vinkkejä toiminnan laajentamiseen autopuolelle, mutta en saanut aikaiseksi aloittaa kun päivätyöt veivät ajan. Ehkä nyt tulevana syksynä kun venesesonki hiljenee...
Voi v***u mitä kotitunari hiplareita....
Missä "Urpo Ari Job "luuraa kun ei ole ollu pitkään aikaan kehuskelemassa hyvistä rengas kaupoista????
ari job on takomassa rahaa, kun te perseaukiset pummit kyttäätte täällä suomi 24 sivuilla.
hankkikaa vaikka jonkin näköinen harrastus, ei tarvi päivästä toiseen pohtia toisten ihmisten asioita.
arille vaan oikein hyvää myyntiä tälle vuodelle.
Kiitos kiitos, samoin myös sinulle jab baus ja båt-jobbarille!
Ihan vain tällä omalla nimmarillani edelleenkin tänne kirjoittelen ja sekin on näemmä aika monelle jo liian monimutkainen asia ymmärrettäväksi.
Noiden arvostelijoiden nimimerkitkin viittaavat heidän luonteensa laatuun, eli jonkinmoisia yksinkertaisia perssilmiä näyttävät olevan.
Tässä kun kirjoittelee sillointällöin kun kiiruilta kerkeää, niin kerron kyllä asioista rehellisesti miten ne menee, joskus foliohatun kiusaksi vähän hillitysti hehkutellen. Näitä kateita täällä kyllä aina jokunen löytyy, mutta sehän ei kerro meidän vaan heidän surkeudestaan. Valittajat saavat toki puolestani elää tavallaan ja olla tienaamatta tällaisia mitättöminä pitämiään masseja, mutta olkoot sitten myös vaiti jääveinä arvostelemaan. Mielestäni on kuitenkin pitemmässä juoksussa ihan ok tuotto jos pienellä vaivalla saa esim. rengassarjasta keskimäärin 100-150 egeä laaki voittoa. Tuon kun tekee vaikka 5 kertaa viikossa niin 500-750 euroa saa jo näin sesonkiaikoina hyvin helposti siis jo viikossa. Kun päälle myy vielä jonkun auton tonnin netolla niin aina vaan paranee. Jotkut tietysti mieluummin makaavat sohvalla tai nuokkuvat koneen äärellä arvostelemassa ja nostavat työkkärin korvausta sen jotain 400 e /kk. Jokainen sen päättää siis itse kuinka aikansa käyttää, minun mielestäni tämä on parempi vaihtoehto. Pari tonnia keskimäärin kuussa pikku vaivalla silloin kun itselle sopii. Ei tämä nyt niin paska homma ole kuin laiskimukset väittää..
Ps. Eilen lähti Nissan Almera, 900 euroa tuli tiliä. Lisäksi jäi hyvät talvirenkaat Nokialaiset odottelemaan jo syysmarkkinoita. Kesärenkaat onkin tältä erin lähes myyty. Vain pari sarjaa enää on jäljellä, mutta eiköhän niillekin vielä löydy uusi koti lähiaikoina..
Kuten sanottu pöljä mikä pöljä.Ei ketään kiinnosta sun renkaat ja "hillityt hehkuttelut".
Sua on vaan niin kiva vedättää.
Kaikkihan nostavat rahaa kortistosta ja ovat luusereita jotka ei ole samanlaisia kuin sinä???
Taidat tosiaan olla niitä joita kumikorjaamon väki aina kiroaa kun käydään sotkemassa rengas kasat ku etitään renkaan raatoja.
Perustakaa vaikka oma palsta näitten jab baus ja båt-jobbarin kanssa.
Ai olet keksinyt nyt uuden nicin?Etkö enää ilkee vanhalla kirjoitaa.
Enpäs ole keksinyt uutta nicciä missään vaiheessa. Kirjoitan aina tällä omallani, joskus joku feikkaa tosin kun en tätä ole rekisteröinyt, mutta viis siitä, minun tuntevat kyllä tunnistavat aidon Ari Jobin.
Sinä se jaksat vaan vetelehtiä täällä, kun muut tekevät tiliä ja vielä kehtaat tuolla "perssilmä-nicillä" kirjoitella! Taidat sellainen ollakin?
Tutkittua tietoa yksityiseltä jobbarilta ostoista:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/05/33284
Hehheh, vakuutusyhtiön mainoshan tuo on ja vuoden vanha juttukin, foliohattuseni. Voihan sitä jokainen näemmä ottaa vakuutuksen ja maksaa vielä siitäkin suuret laskut. Epäilempä että yli 90% tapauksista jää korvaamatta koska käytetyn auton monet viat ovat normaalia odotettavissa olevaa kulumista.
Yhtään mittarilukemaa en ole koskaan muuttanut. Luepa vielä suora lainaus ko.
jutusta:
"- Koska kuluttajansuoja ei päde kahden yksityishenkilön välisessä kaupassa, pelättiin myös, että mahdollisia virheitä tai puutteita ei voida enää kaupan jälkeen oikaista. Näin vastasi kolme neljästä, Vuorinen lisää.
Joka toinen koki lisäksi merkittäväksi riskiksi väärän historiatiedon antamisen yksityiseltä ostettaessa.
If tuo markkinoille kesän kynnyksellä yksityishenkilöille uuden vakuutustuotteen vähentämään autokaupan epävarmuuksia. Vakuutus kattaa listattuja, kaupanteon jälkeen syntyneitä vikoja Nettiauto.com-portaalissa tehdyissä kaupoissa. Vakuutuksen hinta perustuu auton ominaisuuksiin, kuten sylinteritilavuuteen, käyttöönottovuoteen ja ajettuihin kilometreihin.
Myyjä ottaa vakuutuksen autolleen lisätäkseen autonsa luotettavuutta ja nopeuttaakseen myyntiä. Myyjällä ja ostajalla on käytössään asiantuntijoiden laatima kuntotarkastuslomake käytetyn auton tyypillisimpien vikojen tunnistamiseksi. "
Vakuutukset ovat enimmäkseen yhtä tyhjän kanssa.
Kevät koittaa, koittaisinpa minäkin.