Mitä mieltä täällä ollaan nykypolitiikasta.
Tästä suurelle osalle ihmisistä joka päivä tavalla tai toisella, jopa hirveän raskaita kärsimyksiä tuottaneesta, ja yhä enennän ja enemmän sitä aiheuttavasta. Luomakunnalle tuhoksi ja ihmiskunnalle turmeluksi, ja myös valtaviksi turhiksi menetyksiksi koituneesta ja koituvasta. Tästä vääryyden mukaisesta ja pahuuden puolesta, Totuuteen perustuvan Oikeuden mukaisuuden VASTAISESTA politiikasta, ja kansan tuhoksi ja tuomioksi talous touhuista.
Jonka puolesta nyt lähes kaikki kansakuntalaiset ja koko maailman ihmiset nytkin toimii ja vaikuttaa. Pitää yllä ja vallassa tätä, ns. ”piru” vieköön ja paha periköön touhua. Kukin osaltaan pyörittää tätä, pahan vallassa olevaa hirmuiseksi maailman lopukseen, kaikesta vääryydestä ja pahuudesta, pahaksi koituneesta ja koituvasta tuomion täyttymykseksi, saatanallisuuden / saatanan hyväksi ja puolesta, maailman / ihmiskunnan tuhoksi koituvasti toimivaa vääryyden valta myllyä.
Ei ole juuri kukaan ollut kiinnostunut siitä turvatun ja turvallisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistavasta ja takaavasta vaihtoehdosta. Niin kuin se viisas ja ymmärtäväinen, kaikille hyväksi Jumalalle, Hänen sanalleen ja tahdolleen uskollinen ja kuuliainen Nooa ja hänen perhekuntansa aikoinaan. Joka siksi pelastui siltä, silloiselle pahan vallassa olevalle saatanallisuuden puolesta elävälle ja toimivalle maailmalle lopuksi tuomiolta…
Jossa muut sai ansionsa mukaisen, kadotukseen tuomionsa, siinä vedenpaisumukseen hukkumisessa. Kaikille hyväksi Luoja Jumalaa, Luojaansa vastaan tietoisesti ja tahallaan määrätietoisesti sotimisesta. Josta Nooa varoitteli koko sen pelastukseksi vaihtoehdon / arkin rakentamisen ajan.
Että mitä sanotte? Ei kai nyt sentään kaikki halua samanlaista kohtaloa, sinne ikuiseen kadotukseen tuomiota, joka kullakin, näin väärin elävillä on edessään, kun lähtö tästä ajasta mahdollisesti ihan yllättäen, päivänä minä tahansa, ja miten ja missä tahansa voi koittaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.