Miten ihmeessä se voisi edustaa Pohjanmaata, kun se asuu Helsingissä? Kuinka usein se käy miehensä ja lapsiensa luona Vaasassa vai missä se nyt sitten väittääkään asuvansa?
Mikähän oikea ammatti sillä naisella sitten on?
Mikähän oikea ammatti sillä naisella sitten on?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kysäise Urpilaiselta asioista, jotka mieltäsi vaivaavat. Niin helppoahan se on.
Jutta Urpilainen on valittu Vaasan vaalipiiristä ja tietääkseni hänellä on Helsingin ohella oma tai vuokrattu asunto myös vanhempiensa ja lapsuutensa kotikaupungissa Kokkolassa, joka kuuluu juuri tuohon Vaasan vaalipiiriin.
Ei se mitenkään erikoista ole, että kansanedustajat käytännössä asuvat Helsingissä, sillä kuka hullu oikeasti kulkisi päivittäin töissä eduskunnassa satojen kilometrien takaa. Eduskunta onkin säätänyt lain, jonka mukaan kansanedustajat saavat nauttia palkkansa päälle erityistä päivärahaa hyvityksenä siitä, että joutuvat työnsä vuoksi asumaan erossa vaalipiirissä asuvasta perheestään.
Erikoinenhan tuollainen etuus tavallisen kansalaisen kannalta on, mutta kun tiedetään, että kansanedustajat pääsevät itse päättämään omista etuuksistaan, niin asiaa on turha sen kummemmin ihmetellä.
Kuitenkin Jutta Urpilaisen tapauksessa etuudesta tekee kimurantin seikka, että myös hänen miehensä asuu Helsingissä. Lapsia Urpilaisella ei ole, joten miehen muuttamista Jutan perässä Helsinkiin on vaikea ymmärtää.
Koulutukseltaan Jutta Urpilainen on peruskoulunopettaja. Miehensä koulutuksesta ja ammatista en tiedä.
En myöskään tiedä varmuudella, nostaako Jutta Urpilainen päivärahaa sillä perusteella, että hänellä on asunto Kokkolassa, mutta uskosin näin olevan.
Aiheettomia kulukorvauksia, aiheettomia kokouspalkkioita ja poikkeuksellinen puheenjohtajapalkkio. Niistä on pienet jutat tehty?
Tottakai Jutta nostaa kaikki mahdolliset korvaukset. Muistakaa hänen 14 000 euron palkkio 2 tunnin työstä Fortumin kokouksissa, niin sitä pitää. Mutta, Jutta onkin demari - ja demarit ovat kansankuppaajia.
Jutta ei olekaan Vaasasta, vaan Kokkolasta. Samaa Pohjanmaata yhtä kaikki. Ja kaksi (2) demaria sielät valitaan Eduskuntaan. Aika näyttä ketkä valitaan, ketä ei valita...
Samaa Vaasan vaalipiiriä, mutta ei samaa Pohjanmaata. Vaasan vaalipiiri muodostuu Etelä-Pohjanmaasta, Keski-Pohjanmaasta ja Pohjanmaasta, joista viimeksi mainittu tarkoittaa ruotsinkielisenemmistöistä rannikkoa.
Maakuntarajat ovat melko selviä, mikä näkyy myös äänestyskäyttäytymisessä. Harva äänestää naapurimaakunnan ehdokasta. Juttakin kokkolalaisena saa äänensä pääosin Keski-Pohjanmaalta. Hänen kanssaan noista kahdesta eduskuntapaikasta kisaavat Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan demareiden pääehdokkaat.
Jutta on vahvoilla Perhossa!