En tiedä tapahtuuko tätä paljon näin räikeästi, mutta edellisen YLE:n vaalitentin jälkeen Nelonen uutisoi "Soini pakottaisi naisen pitämään raiskaajan siittämän lapsen", vaikka Soini sanoi tentissä vain oman henkiökohtaisen mielipiteen, että hän pitää ihmiselämää pyhänä. Tämä on mielestäni todella väärin, että harhaanjohtavalla uutisoinnilla, toisinsanoen valehtelulla, isot mediat antavat negatiivista/väärää kuvaa ei miellyttävistä politikoista!! Onko tällainen edes sallittua?
Harhaan johtavaa uutisointia poliitikoista!!
Lapio
274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No tuota nyt tapahtuu ihan jatkuvasti. Vähän aikaa sitten Ilta-Sanomat uutisoi kuinka vihreiden eduskuntavaaliehdokas yritti mustamaalata persuja YouTubeen laitetun Hitler-videon avulla. Lapsikin huomasi 30 sekunnin tutkiskelun jälkeen, ettei videon tekijällä taatusti ole mitään tekemistä vihreiden kanssa.
Media ei kerro totuutta vääristelemättä. Media kertoo asiat niin, että yleisö kiinnostuu.
Paniikissa hävijäjät syyyllistyy kaikkeen! Nyt jo kikka kolme menossa.