Ja muutamia vielä lisää:
-sisarien (kastettujen naispuolisten julistajien) hameen täytyy ulottua vähintään polviin
-maailmallista muotia ei saa seurata, etenkin nuorille painotetaan tätä (on pitäydyttävä todistajien 50-lukulaisessa "muodissa")
-mustien ja valkoisten väliset avioliitot eivät ole suotavia (vaikka Seura kuinka "mainostaa" kaikkien ihmisrotujen olevan tasa-arvoisia, ei esimerkiksi Vartiotornin tai Herätkää!-lehden suosituissa kuvissa perheistä tulevassa paratiisissa esiinny koskaan sekapareja)
-seurakuntien rivijäsenille ei tehdä koskaan tarkkaa selkoa siitä mihin järjestön hallinto käyttää saamansa varat (testamentit, kuuden miljoonan todistajan kuukausittaiset rahalahjoitukset yms.); olisi sopimatonta kysellä mihin kaikki rahat menevät, se olisi "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" eli järjestön johdon kritisoimista. Seura (järjestön johto) ei koskaan lahjoita suoraan rahaa esimerkiksi afrikkalaisten seurakuntien todellista puutetta kärsiville yksittäisille jäsenille.
Järjestön johtajisto muuttaa raamatuntulkintaansa aika ajoin niin, että aina vain on painettava uusia opillisesti "ajanmukaistettuja", "uuden valon mukaisia" traktaatteja, kirjasia, kirjoja ja Raamattuja. Jokainen tuotettu "raamatullinen" julkaisu tietää rahantuloa järjestön johtoportaalle; kirjallisuus painatetaan ilmaistyövoimalla (koko ajallaan järjestön Betel-kodeissa työskentelevien vapaaehtoisten voimin); ilmaistyövoima ostaa kirjallisuuden johtoportaalta (seurakuntien julistajat) ja jakaa sen "kentälle" (ovilta oville). Ovilta saadut lahjoitukset menevät suoraan ja lyhentämättöminä järjestön johtoportaalle.
Järjestö kehottaa lehdissään tyytymään vaatimattomaan elämään ja panemaan "Jehovan palvelemisen etusijalle". Tämä "Jehovan etusijalle paneminen" tarkoittaa mahdollisimman suurta omistautumista järjestön johdon valmistuttaman kirjallisuuden levittämiselle. Kaikki aika, energia ja raha, mikä ikinä liikenee, olisi annettava järjestölle "miellyttävänä uhrina Jehovalle". Ollakseen "otollinen Jumalle", on jokaisen todistajan - riippuen siitä millä askelmalla järjestön tiukassa hierarkiassa on - tehtävä kuukausittain johdon sanelema tuntimäärä ovelta ovelle-työtä levittäen lehtiä ja muuta kirjallisuutta "vapaaehtoisia lahjoituksia" vastaan (=tulojen hankkimista johdolle).
Afrikassa veljet ja sisaret näkevät nälkää, mutta järjestön johtajisto Brooklynissa New Yorkissa asuu huippukalliilla alueella loisteliaasti. Johdolla on oma lentokone jolla tehdä maailmanympärimatkoja eri maissa toimivien "seurakuntien piristämiseksi" (taitavat seurakuntien kustannuksella matkustavat ensi luokan matkailijat piristyä eniten itse); johdolla on myös käytössä limousine kuljettajineen "hengellisten asioiden" toimittamista varten.

Vastaukset 1
Vanhimmat
><
-sisarien (kastettujen naispuolisten julistajien) hameen täytyy ulottua vähintään polviin
><
Tai sen alapuolelle, kuten säädyllisillä yleensä..
><
-maailmallista muotia ei saa seurata, etenkin nuorille painotetaan tätä (on pitäydyttävä todistajien 50-lukulaisessa "muodissa")
><
No ei, senaikainen muoti on aikaan sopimatonta, eikä sellaisia vaatteita ole saatavissa, myös kangaslaadut ovat muuttuneet.
><
-mustien ja valkoisten väliset avioliitot eivät ole suotavia (vaikka Seura kuinka "mainostaa" kaikkien ihmisrotujen olevan tasa-arvoisia, ei esimerkiksi Vartiotornin tai Herätkää!-lehden suosituissa kuvissa perheistä tulevassa paratiisissa esiinny koskaan sekapareja)
><
Tarkistin asian, kyllä sekapareja esiintyy kuvissa, sekä paratiisi, että tavallisissa kuvissa.
><
-seurakuntien rivijäsenille ei tehdä koskaan tarkkaa selkoa siitä mihin järjestön hallinto käyttää saamansa varat (testamentit, kuuden miljoonan todistajan kuukausittaiset rahalahjoitukset yms.); olisi sopimatonta kysellä mihin kaikki rahat menevät, se olisi "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" eli järjestön johdon kritisoimista. Seura (järjestön johto) ei koskaan lahjoita suoraan rahaa esimerkiksi afrikkalaisten seurakuntien todellista puutetta kärsiville yksittäisille jäsenille.
><
Kyllä tehdään selkoa, oikeastaan aika usein. Myös puutteessa oleville rivijäsenille lahjoitetaan rahaa tai muita avustuksia. Itse olen ollut niiden lahjoituksissa mukana, vaikka täällä se on ollut harvinaisempaa..
><
Järjestön johtajisto muuttaa raamatuntulkintaansa aika ajoin niin, että aina vain on painettava uusia opillisesti "ajanmukaistettuja", "uuden valon mukaisia" traktaatteja, kirjasia, kirjoja ja Raamattuja.
><
No ei, pikemminkin maailma muuttuu ympärillä, se vaatii kirjallisuuden ajantasaistamista. Raamattu ei muutu eikä sen periaatteet, mutta ympäristö jossa elämme muuttuu joten "ruokaa oikeaan aikaan" kuten Raamatussa sanotaan Matt. 24:45. järjestyy ajantasaistetun kirjallisuuden avulla.
><
Jokainen tuotettu "raamatullinen" julkaisu tietää rahantuloa järjestön johtoportaalle;
><
Pikemminkin kustannuksia..
><
kirjallisuus painatetaan ilmaistyövoimalla (koko ajallaan järjestön Betel-kodeissa työskentelevien vapaaehtoisten voimin); ilmaistyövoima ostaa kirjallisuuden johtoportaalta (seurakuntien julistajat) ja jakaa sen "kentälle" (ovilta oville). Ovilta saadut lahjoitukset menevät suoraan ja lyhentämättöminä järjestön johtoportaalle.
><
No ei voi olla, koska ilmaista työvoimaa ei olekkaan, eikä ilman paperi/ ylläpito kustannuksia voi mitää painaa. Joten jos kaikki rahat menisivät lyhentämättöminä johtoportaalle, niin kuka maksaa esim. paino, ruokakustannukset, vesi / sähkölaskun?.
><
Järjestö kehottaa lehdissään tyytymään vaatimattomaan elämään ja panemaan "Jehovan palvelemisen etusijalle".
><
Totta
><
Tämä "Jehovan etusijalle paneminen" tarkoittaa mahdollisimman suurta omistautumista järjestön johdon valmistuttaman kirjallisuuden levittämiselle. Kaikki aika, energia ja raha, mikä ikinä liikenee, olisi annettava järjestölle "miellyttävänä uhrina Jehovalle". Ollakseen "otollinen Jumalle", on jokaisen todistajan - riippuen siitä millä askelmalla järjestön tiukassa hierarkiassa on - tehtävä kuukausittain johdon sanelema tuntimäärä ovelta ovelle-työtä levittäen lehtiä ja muuta kirjallisuutta "vapaaehtoisia lahjoituksia" vastaan (=tulojen hankkimista johdolle).
><
Olisit lainannut järjestön kirjallisuudesta selityksen siitä mitä se tarkoittaa..
Sillä selityksesi meni aika lailla pieleen..
><
Afrikassa veljet ja sisaret näkevät nälkää, mutta järjestön johtajisto Brooklynissa New Yorkissa asuu huippukalliilla alueella loisteliaasti.
><
Nykyään voi olla kallis, mutta silloin sen hankkivat (tais olla melkein 100 vuotta sitten)se oli aika edullinen. En tiedä asuvako siellä..
><
Johdolla on oma lentokone jolla tehdä maailmanympärimatkoja eri maissa toimivien "seurakuntien piristämiseksi" (taitavat seurakuntien kustannuksella matkustavat ensi luokan matkailijat piristyä eniten itse);
><
Tuosta en tiedä, en ole kuullut siitä..ei haittaa tosin vaikka olisikin..
><
johdolla on myös käytössä limousine kuljettajineen "hengellisten asioiden" toimittamista varten.
><
Ei se limousine ollut, kuljettaja on sen takia, että nuorikmmatkin taitaa olla jo 90 vuoden huitteilla, heillä ei siis ole enään ajokorttia..