Jykän kannattaisi puhua Kokoomuksen

Näin vaalien alla Kataisen puheet ovat taas muuttuneet huoleksi kansan oloista. EK:kin jo ärähtelee torneissaan. Eikö Katainen huomaa menettävänsä omiensa, pääoman, äänet liiallisessa köyhälistön nuolemisinnossaan?

Kataisen kannattaisikin tarttua härkää sarvista ja avoimesti kertoa hallituskautensa saavutuksista pääoman hyväksi - ja toisaalta tavallisen kansan riistämieksi. Jo tulisi taas vaalirahaa ja ääniä entisen malliin. Pääministeriys jo takuuvarmana häämöttäisi. Se on tärkeä pesti nimenomaan pääoman kannalta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei ole katainen neljään vuoteen ollutkaan huolissaan työttömistä, sairaista, vanhuksista ja muista vähempiosaisista.
miten se nyt "aivan sattumalta" juuri vaalien tullessa.....buahhhhhh

Äänestä

Kokoomuksen "miljoonan euron" vaalibudjetin voisi Nalle maksaa vaikka omistaan. Kukaan ei puhu kookoomuksen ehdokkaiden yhteenlasketusta vaalibudjetista. Kokoomuksen listoilta tarvitaan kaikkein suurimmat rahat, jotta voi tulla valituksi.

Äänestä

On se hyvä, että edes kerran vuodessa meikäläistäkin Kokoomuksessa ajatellaan - vai ajatellanko?

Taitaa olla koko huoli kansan syvien rivien pärjäämisestä suoraa lainausta mainostoimiston ylöskirjoittamista vaalilausahduksista, joita ei ole tarkoituskaan ottaa todesta.

Sen tietää tasantarkkaan myös EK pääomanvartijoineen ja on huolissaan vain näön vuoksi. Näin sekin on mukana lobbaamassa kokoomuksen vaalipotaskaa! Suuren rahan liitto!?

Elkä uskoka kaikkea mitä kokoomuslaisesta tuutista tuloo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohjelmasta! kirjoitti:

Näin vaalien alla Kataisen puheet ovat taas muuttuneet huoleksi kansan oloista. EK:kin jo ärähtelee torneissaan. Eikö Katainen huomaa menettävänsä omiensa, pääoman, äänet liiallisessa köyhälistön nuolemisinnossaan?

Kataisen kannattaisikin tarttua härkää sarvista ja avoimesti kertoa hallituskautensa saavutuksista pääoman hyväksi - ja toisaalta tavallisen kansan riistämieksi. Jo tulisi taas vaalirahaa ja ääniä entisen malliin. Pääministeriys jo takuuvarmana häämöttäisi. Se on tärkeä pesti nimenomaan pääoman kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu