Gaza-raportti oli virheellinen

Washington Post-lehdessä kerrotaan, että Gazan pari vuotta sitten käydyn sodan vaiheista tehty raportti on väärä.

Raportin laatineen toimikunnan johtajaantoi julkisuuteen lausunnon, jossa todetaan, että tarkempien tutkimusten jälkeen syytteet Israelin tahallaan tekemistä siviilien surmaamisista ei pidäkään paikkaansa!

Näin saamme jälleen huomata, miten hätäisesti maailma kiirehtii tuomitsemaan Israelin, vaikka faktat kertoisivat totuuden.

Sodassa menehtyneiden hamasilaisten lukumäärä oli tosin satakertainen verrattuna kaatuneiden israelilaisotilaiden määrään, mutta sehän on luonnollista, kun tietää israelilaissotilaiden taistelutahdon ja taitavuuden tason.

Eikö meidän Talvi-ja Jatkosodissakin tapahtunut kaatuneiden ja haavoittuneiden venäläisten määrässä jotain vastaavaa?

Laatu korvaa määrän, sanoo viisas sanonta.
61133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

.

Äänestä

olis ollut Jerusalem Post eikä Washington Post.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvää kevättä sinullekin, Mikkonen!

    Joulusta on jo kotvasen aikaa kulunut, mutta hyvä tahto unohtaa tuollaiset pikkuvirheetkin!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Hyvää kevättä sinullekin, Mikkonen!

    Joulusta on jo kotvasen aikaa kulunut, mutta hyvä tahto unohtaa tuollaiset pikkuvirheetkin!

    "Joulusta on jo kotvasen aikaa kulunut"

    Juutalaisten kalenteriako käytät?
    Meillä oikeamielisillä kristityillä, tämän vuoden Joulu on vielä edessäpäin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Torsti Antero-1 kirjoitti:

    "Joulusta on jo kotvasen aikaa kulunut"

    Juutalaisten kalenteriako käytät?
    Meillä oikeamielisillä kristityillä, tämän vuoden Joulu on vielä edessäpäin.

    Eikö siihen ole vielä pitkähkö aika?

    Olisit toivottanut ensin edes Valoisaa Vappua tai Juhlavaa Juhannusta, kun Jouluun on useita kuukausia aikaa.

    Hienoa sinänsä, että tunnet olevasi oikeamielinen kristitty.
    Tervetuloa joukkoomme!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Eikö siihen ole vielä pitkähkö aika?

    Olisit toivottanut ensin edes Valoisaa Vappua tai Juhlavaa Juhannusta, kun Jouluun on useita kuukausia aikaa.

    Hienoa sinänsä, että tunnet olevasi oikeamielinen kristitty.
    Tervetuloa joukkoomme!

    Veikaan, että minut on kastettu, ennen sinua, oikeamieliseksi tietenkin.

    Jos sattumoisin olisitkin syntyny samana vuonna, olisin ehkä vanhempi.

    Syntymäpäiväni kun on 03.01. vuotta en kerro.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Torsti Antero-1 kirjoitti:

    Veikaan, että minut on kastettu, ennen sinua, oikeamieliseksi tietenkin.

    Jos sattumoisin olisitkin syntyny samana vuonna, olisin ehkä vanhempi.

    Syntymäpäiväni kun on 03.01. vuotta en kerro.

    Mukava kuulla.

    Jos tietäisin varmasti, että olet ironmike-ssin varanikki, voisin onnitella sinua ensi vuoden tammikuun 3. päivänä,jos luja meille sen päivän vielä suo.
    Kaste ei tee kuitenkaan meitä oikeamielisiksi, vaan sen tekee sydämen usko.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Mukava kuulla.

    Jos tietäisin varmasti, että olet ironmike-ssin varanikki, voisin onnitella sinua ensi vuoden tammikuun 3. päivänä,jos luja meille sen päivän vielä suo.
    Kaste ei tee kuitenkaan meitä oikeamielisiksi, vaan sen tekee sydämen usko.

    Lujako? Tarkkuutta, herra ja upseeri, pyydän..

    Minulla ei ole miksesi kanssa ongelmia. Tiedän hänet rehellisksi mieheksi, toisin kuin sinä. Vieläkö väität, että hänen profilissaan, on kaverisi kuva.
    Jos on, kysy samalla, kirjoittaako hän nikillä Ironmikess.

    Äänestä

  • Torsti Antero kirjoitti:

    Lujako? Tarkkuutta, herra ja upseeri, pyydän..

    Minulla ei ole miksesi kanssa ongelmia. Tiedän hänet rehellisksi mieheksi, toisin kuin sinä. Vieläkö väität, että hänen profilissaan, on kaverisi kuva.
    Jos on, kysy samalla, kirjoittaako hän nikillä Ironmikess.

    miksesi kanssa= mikesi.

    Virheitä tulee, mutta tarkistetaan ja korjataan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Torsti Antero kirjoitti:

    Lujako? Tarkkuutta, herra ja upseeri, pyydän..

    Minulla ei ole miksesi kanssa ongelmia. Tiedän hänet rehellisksi mieheksi, toisin kuin sinä. Vieläkö väität, että hänen profilissaan, on kaverisi kuva.
    Jos on, kysy samalla, kirjoittaako hän nikillä Ironmikess.

    "miksesi"? En oikein tajunnut tuota..

    Hyvä, että huomasit kirjoitusvirheeni.
    Tässä korajttu versio:

    ... ,jos Luoja meille sen päivän vielä suo.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_6805913 kirjoitti:

    "miksesi"? En oikein tajunnut tuota..

    Hyvä, että huomasit kirjoitusvirheeni.
    Tässä korajttu versio:

    ... ,jos Luoja meille sen päivän vielä suo.

    Tässä korjauksen korjaus:
    Piti olla:

    Tässä korjattu versio: ...

    Äänestä

  • Aloittaja

    En avaa epämäääräisiä viestejä.

    Jos tarjosit tuota allekirjoittaneelle, pätee kohdallani edelleen se sama päätös, että avaan minulle tarjottuja linkkejä äärimmäisen harvoin, joten voitko kertoa suusanallisesti, mitä linkkisi sisältää?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    En avaa epämäääräisiä viestejä.

    Jos tarjosit tuota allekirjoittaneelle, pätee kohdallani edelleen se sama päätös, että avaan minulle tarjottuja linkkejä äärimmäisen harvoin, joten voitko kertoa suusanallisesti, mitä linkkisi sisältää?

    Hetki sitten nimimerkkisi Hitman-1 paikalla luki lapinvaeltaja, ja kun klikkasin sitä, tuli tällainen profiili:
    http://mina.suomi24.fi/lapinvaeltaja
    Nyt nimimerkkisi on taas Hitman-1. Miten tämä on mahdollista?

    En toki sinulle. Ajattelin hieman piristää ja hauskuuttaa palstalaisia, hyvällä videohuumorilla, näin harmaana aamupäivänä. Lämmintä lupailivat, mutta 4C näytti mittari.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tämäpä hassua. kirjoitti:

    Hetki sitten nimimerkkisi Hitman-1 paikalla luki lapinvaeltaja, ja kun klikkasin sitä, tuli tällainen profiili:
    http://mina.suomi24.fi/lapinvaeltaja
    Nyt nimimerkkisi on taas Hitman-1. Miten tämä on mahdollista?

    Lapinvaeltaja olisi myös ihan mukava nikki, mutta itse kyllä tyydyn tähän ainoaan rekisteröimääni legendaariseen nikkiini.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Lapinvaeltaja olisi myös ihan mukava nikki, mutta itse kyllä tyydyn tähän ainoaan rekisteröimääni legendaariseen nikkiini.

    En ymmärrä, miten nikki voi kirjoitetussa kommentissa vaihtua kesken kaiken, ja sitten palautua ennalleen, siis miten se on tietoteknisesti mahdolista. Minuutin ajan näkyi lapinvaeltaja, sitten se muuttui takaisin Hitman-1:ksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    En ymmärrä. kirjoitti:

    Outo juttu todellakin.

    Ehkä tuo kuuluu niihin nettikummajaisiin, joista ei tavallinen ihminen selvää saa?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Outo juttu todellakin.

    Ehkä tuo kuuluu niihin nettikummajaisiin, joista ei tavallinen ihminen selvää saa?

    Rekkauduitko vaimosi henk.tunnuksilla?

    "Kaikki parturit ovat huoria, mutta kaikki huorat eivät ole partureita"

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tuire Myrskylästä kirjoitti:

    Rekkauduitko vaimosi henk.tunnuksilla?

    "Kaikki parturit ovat huoria, mutta kaikki huorat eivät ole partureita"

    En suinkaan kirjaudu toisten tunnuksilla.

    Häiriö johtui varmaan jostain ilmiöstä bittiavaruudessa, joka on ainakin allekirjoittaneelle melko tuntematonta tutkimusaluetta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lue edellinen viestini, koskien epämääräisiä linkkejä.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Lue edellinen viestini, koskien epämääräisiä linkkejä.

    Luetko Timo, kenenkään muiden avauksia, kuin omiasi?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tuire Myrskylästä kirjoitti:

    Luetko Timo, kenenkään muiden avauksia, kuin omiasi?

    En kylläkään ole Timo, mutta minua kai tarkoitit?

    Luen toki kaikkia kiinnostavia avauksia, mutta aikapula vain tahtoo olla esteenä.

    Kiitos silti kiinnostuksestasi, "Tuire-Iiro"!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    En kylläkään ole Timo, mutta minua kai tarkoitit?

    Luen toki kaikkia kiinnostavia avauksia, mutta aikapula vain tahtoo olla esteenä.

    Kiitos silti kiinnostuksestasi, "Tuire-Iiro"!

    Tarkoitatko, että Tuirella oli myös Iiron vehkeet? Enpä olisi uskonut, että naisella myös munat, mutta sinähän sen parhaiten tiedät?

    Äänestä

HEEEEHHHHEEEEEE juutalainen tutkija, niimpä niin.
Onpas kovin puolueetonta juutalaisen antaa lausuntoja kaksi vuotta sitten tutkitusta jutusta, just just.

http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3785344,00.html

Raportti ei ollut väärä, israel kylvi jopa valkoista fosforia gazan ylle.

Äänestä

LAHJOTTU, KIRISTETTY VAI UHATTU?

Siinä keinot, millä raportin laatineen toimikunnan johtajankin mielipiteet saadaan muuttumaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tai omatunto on alkanut kolkuttaa?

    Tunnetko sinä Kairareposeni koskaan tehneesi jotain väärää, jonka haluaisit korjata vaikka myöhemmin?

    Ehkä tuolle raportinlaatijalle kävi niin?

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Tai omatunto on alkanut kolkuttaa?

    Tunnetko sinä Kairareposeni koskaan tehneesi jotain väärää, jonka haluaisit korjata vaikka myöhemmin?

    Ehkä tuolle raportinlaatijalle kävi niin?

    HAHHAH, valehtelijana et usko itsekään tuohon!

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Tai omatunto on alkanut kolkuttaa?

    Tunnetko sinä Kairareposeni koskaan tehneesi jotain väärää, jonka haluaisit korjata vaikka myöhemmin?

    Ehkä tuolle raportinlaatijalle kävi niin?

    Väärää? Sorry, tuohon en vastannutkaan vielä. Onhan niitä vaikka mitä, olen mm. unohtanut tutkanpaljastimen käytön ja jäänyt kiinni ylinopeudesta, olen myös harmitellut, että miksi hiljensin, kun poliisit eivät kuitenkaan olisi minua kiinni saaneet, myönsivät sen itsekin (sakkoja ei tullut, mutta kallista aikaani tärvääntyi siinä keskustellessa ja sehän se harmittavinta oli), mutta jos ollaan vartavasten tekemässä huolellista tutkimusta, niin ei se voi olla niin väärin tehty, että yht'äkkiä päinvastaiseksi muuttuisi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lapinleuku kirjoitti:

    Ei elämän pidä noin kiireistä olla. Aina pitäisi löytyä aikaa poliiseillekin...

    Miten eräs runo asian sanookaan:
    "Kiire on, kiire on;
    me kierrämme ympäri auringon!"

    Kyllähän huolellinenkin tutkimus voi kääntyä päälaelleen, kuten kävi esim. Neuvostoliiton kohdalla: Tutkijat olivat ensin selvittäneet, että N-liitto pysyy olemassa ainakin seuraavat tuhat vuotta ja sitten -hupsista vain- se hajosikin kappaleiksi!
    Taisi sekin olla väärin tutkittu.

    Hah, vältän kaikkia turhia pysähdyksiä ajaessani ja rajoitukset on ajettu liian alhaisiksi. Kun vuosittain on mittariin kertynyt 100 000 km, niin ei sitä jatkuvalla pysähtelyllä saavuteta, tai sitten pitää asua autossa. Muutakin elämää kun on, niin se on se kiire pois tienpäältä, 80:n talvirajoitukset on naurettavia.

    Tutkijat eivät ole kovin perehtyneitä asiaan, jos ne kääntyvät päälaelleen samojen tutkijoiden mielestä. Tiennevätkö edes missä oma kämppänsä sijaitsee?

    Et kai ole muille vaaraksi?

    Jotenkin aistin riviesi välistä, etteivät rajoitukset oikein koske sinua itseäsi.
    Toivottavasti et ole ajotyyliltäsi yhtä kuohahteleva kuin olet joskus tällä palstalla.
    Muuten joku voisi pitää sinua uhkana muiden tiellä liikkuvien turvallisuutta ajatellen.

    Pitänee rukoilla puolestasi vielä enemmän, kun tuon kirjoitit...

    Muutama miljoona ajokilometri jo turvallisesti takana, eiköhän tuon jo osaa...

    Äänestä

Goldstone on juutalainen.

Äänestä

Terroristi,järjestö Hamas on aina järjestänyt siviilejä ihmis,kilveksi, suojaamaan toimintaansa, taikka sitten aiheuttamaan pahaa probagandaa Israelia vastaan. "Salut"

Äänestä

Aivan upeata, on hieno huomata että typerä yltiösuvaitsevaisuus alkaa vihdoin upota suohon jonne se kuuluukin.
Isarel teki aivan oikein hyökätessään, Isarel on kuin koulukiusattu pieni mutta pippurinen poika joka aikansa siedettyään räjähtää valloilleen ja silloin isotkin pojat juoksevat karkuun ja lujaa, ja tuo pieni poika saa kaikkien ihailun puolelleen ja mikä onkaan ihailla tuota pientä "poikaa" kun tietää hänen Isänsä;)

Mielestäni Israel on jo nyt oikeutettu aloittamaan uuden puhdistuksen niin paljon ovat sietäneet .

Äänestä
  • Aloittaja

    Osut naulan kantaan!

    Erittäin hyvää analyysia Lähi-Idän pienestä Daavidista (Israelista), jota iso, mutta tyhmä Goljat (eli arabiliittouma) härnää niin kauan, että Daavid ottaa käyttöönsä tappavan lingon ja -kops-, suora osuma jättiläisen otsaluuhun, ja Goljat romahtaa rähmälleen Daavidin eteen!

    Väärämielisten kannattaisi varoa taistelemasta Israelia vastaan, etteivät he havaitsisi oikeastaan taistelevansa itseään Jumalaa vastaan.

    kulostat Takkulalle, samaa tautia? Ei kuules, juttusi eivät ole enää normaaleja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    totuusk.... kirjoitti:

    kulostat Takkulalle, samaa tautia? Ei kuules, juttusi eivät ole enää normaaleja.

    Onko normaalimpaa toivottaa pahaa Israelille?

    Olen törmännyt sellaisiinkin ihmisiin, jotka haluaisivat tuhota Israelin.

    Ovatko he siis normaaleja ihmsiä?

    Äänestä

Niin? Tulee vielä aika jolloin miehittäjää vastustavilla on ydinaseita käytössään. Kannattaisi israelin ottaa lusikka kauniiseen käteen ennenkuin on myöhäistä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Miksi Israelin pitäisi taipua vääryyden edessä?

    Etkö tajua, etä Israelin olemassaolo on fakta, mutta haaveet itsenäisestä palestiinan valtiosta samalla maaläntillä on vain tuulentupien rakentelua?

    Ei ikuista Henkeä voi atomiaseillakaan sammuttaa!

    nyt on hitmanni unohtanut ottaa iltapäivälääkkeensä, alkavat jutut olla sitä tasoa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    totuusk.... kirjoitti:

    nyt on hitmanni unohtanut ottaa iltapäivälääkkeensä, alkavat jutut olla sitä tasoa.

    Eikö Israelin olemassaolo ole faktaa sinulle?

    Suhtaudutko muuten myönteisesti vai kielteisesti juutalaisvaltion olemassaoloon?

    Mieti tarkkaan, ennen kuin vastaat.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Eikö Israelin olemassaolo ole faktaa sinulle?

    Suhtaudutko muuten myönteisesti vai kielteisesti juutalaisvaltion olemassaoloon?

    Mieti tarkkaan, ennen kuin vastaat.

    mieti tarkkaan? Mikähän sinä luulet olevasi, räkänokka! Israel saa olla siellä mihin yk sen määräsi. Se ei vaan ole pysynyt aitauksessaan, ymmärrätkö? no et varmaankaan, se on nähty jo monet vuodet.

    Äänestä

  • totuusk... kirjoitti:

    mieti tarkkaan? Mikähän sinä luulet olevasi, räkänokka! Israel saa olla siellä mihin yk sen määräsi. Se ei vaan ole pysynyt aitauksessaan, ymmärrätkö? no et varmaankaan, se on nähty jo monet vuodet.

    Ovatko palestiinalaiset pysyneet aitauksissaan, totuusk...?

    Etkö muista ollenkaan, kumpi osapuoli änkeää toisen alueelle puukottamaan lapsiperheitä ja ammuskelee tappavia raketteja Israelin siviilikohteisiin?

    Ehkä katsot Lähi-idän tapahtumia vain sillä vasempaan katsovalla silmälläsi?

    Äänestä

  • totuusk... kirjoitti:

    mieti tarkkaan? Mikähän sinä luulet olevasi, räkänokka! Israel saa olla siellä mihin yk sen määräsi. Se ei vaan ole pysynyt aitauksessaan, ymmärrätkö? no et varmaankaan, se on nähty jo monet vuodet.

    Siellähän Israel on pysynytkin!

    Onko Israel levittäytynyt Libanoniin? EI!

    Onko se miehittänyt Jordanian? EI!

    Onko se työntynyt Egyptiin? EI!

    Onko se vallanut Syyriaa? EI!

    Israel on siis edelleen siellä, mihin YK sen sille osoitti.
    Se ei vaan näytä kelpaavan palestiinalaisille, vaan ne haluavat koko Israelin!

    Äänestä

AINOA SIVISTYS!
TUOMARI ON TULLUT TOISIIN AATOKSIIN, KUN AFRIKAN KOMMUNISTISIA DIKTATUUREJA KAATUU.
ILMEISESTI SYYRIA, GADDAFI, MUBARAK YM. ON KIRISTÄNYT EDELLISEN LAUSUNNON AIKAAN...

Israel vaatii YK:ta kumoamaan raportin, jossa sanotaan Israelin syyllistyneen sotarikoksiin Gazan sodan aikana runsaat kaksi vuotta sitten. Raportin laatinutta asiantuntijaryhmää johtanut eteläafrikkalainen juristi Richard Goldstone sanoo, että hänen tietonsa sodan kulusta ovat muuttuneet raportin......

http://emm.newsbrief.eu/NewsBrief/moreclusteredition/fi/yle-72b7a44d3249695be8d1b9cdc0a64380.html

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuo on uusnatsistinen käsitys.

    Oikeamielisten käsitys on se,ettei Israel koskaan tahallaan tapa siviilejä, koska heillä on oikeamielisyys ja terve moraalikäsitys ikuisesti piirrettynä heidän sydämiinsä.

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Tuo on uusnatsistinen käsitys.

    Oikeamielisten käsitys on se,ettei Israel koskaan tahallaan tapa siviilejä, koska heillä on oikeamielisyys ja terve moraalikäsitys ikuisesti piirrettynä heidän sydämiinsä.

    Päivän vitsin murjaisit, siitä peukkua, HEH!

    Äänestä

Jumala ei luonut saatanaa.Minun Jumala on se oikea Jumala ja viisas Jumala.Minun Jumala ei kumartele ketään maata ja ole tehnyt kenestäkään yhdestä kansasta suosikki kansaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Silti Jumala pitää Israelin kansaa esikoiskansanaan.

    Aikoinaan ennen ajanlaskun aikaa Jumala lupasi Israelin maat Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, jonka lisänimi oli Israel.

    Lupaus on täyttynyt, joten esikoiskansa on erikoisasemassa, halusimme sitä tai emme.

    Mitä esikoisia?
    Kysymyshän on kuopuksista!
    Juutalaisiksi myöhemmin itseänsä kutsuneet ovat viimeisiä seemiläiasiä kansoja, jotka afrikasta lähtivät!

    Äänestä

Jumala lupasi Suomelle Ruotsin ja Venäjän.

Äänestä

Uskonto on hallitsemista varten.

Äänestä

Ääri-liikkeet vääristelevät aina!

Kun islamistit pääsevät hämäräkeinoin peukaloimaan jotain raporttia, joka käsittelee Israelij toimia, voi raporttiin sen jälkeen suhtautua kuin scifi-tarinaan.

Kuka ottaa enää tosissaan niitä YK:n yksipuolisia yleiskokouksen päätöslauselmia, joissa jyrkin sanoin tuomitaan vain Israelin toimet, kun molemmat osapuolet ovat ottaneet verissäpäin yhteen jossain päin Lähi-Itää?

Äänestä

Me elämme aivopesu planeetalla.Toinen ihminen aivopesee sua vaikka millä ja toinen raivopesee sua vaikka millä.Seuraat aina toista ihmistä ja sen tietoja sen pohjalta sitten yrität saada totuutta selville asioista.Toinen aivopesee sua kirjoja päähän takomalla tai yhtä kirjaa takomalla.Kuten koraani tai raamattu tai joku muu opus.
Toinen aivopesee sua ateismilla.Sitten jos yrittää elää omaa elämäänsä rauhassa.Niin se jotenkin onnistuu.Mutta aina on joku yrittämässä aivopestä johonkin suuntaan tai sun pitää kuulua johionkin ryhmään tai aina jotain.
Kokoajan sun mielipiteisiin yrittää joku vaikuttaa netin tai tv:n kautta.

Äänestä
  • Täälläkin eräs Hitman yrittää tuota...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Washington Post-lehdessä kerrotaan, että Gazan pari vuotta sitten käydyn sodan vaiheista tehty raportti on väärä.

Raportin laatineen toimikunnan johtajaantoi julkisuuteen lausunnon, jossa todetaan, että tarkempien tutkimusten jälkeen syytteet Israelin tahallaan tekemistä siviilien surmaamisista ei pidäkään paikkaansa!

Näin saamme jälleen huomata, miten hätäisesti maailma kiirehtii tuomitsemaan Israelin, vaikka faktat kertoisivat totuuden.

Sodassa menehtyneiden hamasilaisten lukumäärä oli tosin satakertainen verrattuna kaatuneiden israelilaisotilaiden määrään, mutta sehän on luonnollista, kun tietää israelilaissotilaiden taistelutahdon ja taitavuuden tason.

Eikö meidän Talvi-ja Jatkosodissakin tapahtunut kaatuneiden ja haavoittuneiden venäläisten määrässä jotain vastaavaa?

Laatu korvaa määrän, sanoo viisas sanonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu