Yritetään pitää sivu asiallisena

vaikka kaikenlaiset häiriköt ovat nyt kimpussamme eri puolueista. Noihin viesteihin ei kannata vastata.

Hesarissa taas mielipidesivulla:Yhteiskuntamme tarvitsee monimuolisesti kielitaitoisia kansalaisia".

Koko kirjoitus on mielestäni salaperäinen.
861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Säälittävää lukea, että suomalaisista löytyy näin henksiesti sairasta porukkaa. Täällä omaa henkistä hätäänsä puretaan PS palstalla. Mitään tekemistä PS porukan kanssa.

Äänestä
  • Eivät terveet tarvitse parantajaa vain sairaat, joita istuvan hallituksen aikana on tullut yhä ennevässä määrin lisää.
    Täällähän sitä juuri pitääkin purkaa, koska porvarihallitus ei hoida muita kuin hyväosaisten asioita.
    Perussuomalaiset ehkä hoitaa suomalaisten asioita mieluimmin, kuin koko euroopan - etenkin nyt, kun ollaan hukkuvassa laivassa velkojen maksumiehinä. Höveli Jyrki on aina etunenässä viemässä rahaa euroopan pankkien ja sijoittajien tukemiseen. Kun sieltä" iso veljet " kehasee, niin aina höylimmin Jyrki Marin avustuksella toimii.
    Meiltä leikataan ja lisätään veroja. Syytetään suuria ikäluokkia eläkekulujen kasvusta ja yritettään nostaa eläkeikää, vaikka ei nykyiseenkään e-ikään enää kukaan tahdo jaksaa, kun terveys pettää.
    Työn teettäminen on täällä niin kallista, kiitos korkean ALV:n. Pitäs yrittää ja työllistää, mutta kuka maksaa ja teettää enää yhtään mitään. Siksi kai ne isotkin yritykset menee ulkomaille ja loput myydään. Tänne jää vain työttömiä, joilta yritetään työttömyyskorvauksesta ottaa veroeuroja. Ei siitä paljon kassa kartu. Suunnan muutosta odotellessa....

    Äänestä

  • Ai että täällä. Ketkä heittää loskaa esim. kokoomuksen ja kepun sivuilla.

    Äänestä

Kritiikkiin ei tule vastata mitään. On parempi sulkeutua kuoreen, lyödä kilvet puolustusasemiin ja antaa kaiken mennä toisesta korvasta saman tien ulos. Me olemme kristillissosialistinen yhteisö, uskossamme voimakas, pyyteettömyydessämme urhea. Ällös peljätkö, voitto on oleva meidän ja silloin, silloin totisesti Herra on kansamme keskuuteen saapunut. Rukoilkaamme voittoa, rukoilkaamme kansamme pelastusta.

Äänestä

Nostan tämän, että muistetaan olla menemättä mukaan noihin provoihin mitä tällä palstalla (ketkä lie?) viljellään.

Äänestä
  • 6.4 ennakkoäänestämään ja KAVERI MUKAAN !!

    Äänestä

  • SUOMI YHTEINEN ASIA kirjoitti:

    6.4 ennakkoäänestämään ja KAVERI MUKAAN !!

    Huomenna !

    Äänestä

Saanko kysyä, että millaiset diletantit voivat kuvitella, että tällaisen anonyymin keskustelupalstan keskusteluihin osaa ottaville olisi sallittua ainoastaan ylistää perussuomalaisten politiikkaa ja perussuomalaisia, jos tulee keskustelemaan perussuomalaisten politiikasta? Millaiset tyhmät muutenkaan, sitäpaitsi, edes voivat kuvitella, että jos on puolueiden nimien mukaan nimettyjä julkisia keskustelupalstoja tällaisella Suomi24- foorumilla, että nämä muka olisivat jotakin joukkovoiman kouhotusta varten, eikä yleistä keskustelua varten. Ehkäpä esimerkiksi minun käsitykseni miellyttävästi julkisesta keskustelupalstakeskustelusta onkin hieman toinen, kuin valtaosalla Suomi24:n keskustelunaloituksia työkseen keskustelupalstoille pykäävistä.

Veikkaan, että järkevät perussuomalaistenkin kannattajat tms. perussuomalaiset ovat valmiita keskustelemaan asiallisesti myös eriäviä näkemyksiä omaavien kanssa. Ja :Eikös puolueiden suora mainostus sitäpaitsi ole kiellettyä näillä palstoilla: tällä teidän persupalstallanne näkee jatkuvasti aloituksia, jotka ovat mielestäni suoria mainoksia joillekin persuille, eivätkä mielestäni mitään mielipidekirjoittelua...

Miksi muuten useilla tän foorumin palstoilla näkyy heiluvan eniten persumielisiä anonyymeja agitaattoreita? Yhtenä esimerkkinä esimerkiksi Maailman Menoa - keskustelupalsta siitä, kun nyt aika vahvasti omaan lukukykyyni luotan. Sitten taas esimerkiksi vihreiden ja vasemmistoliiton jne. palstat ovat täynnä vastenmielisiä vihamielisiä kirjoituksia näitä kohtaan... Niillä ei viitsi siksi juuri edes keskustella. Olisiko sittenkin niin, että persujen ja eduskunnan ulkopuolisten puolueiden kannattajat meuhkaavat eniten?

Ihan tässä vain MIELIPITEITÄ aloittajalle yhdeltä tuntemattomalta anonyymilta tätäkin palstaa lukeneelta, eikä tunnepitoista typerää kuohasuista mäjästystä.
Järkevä jaksanee lukea kiihottumatta.
I

Äänestä

Kommentoi aloitusta


12+14 kirjoitti:

vaikka kaikenlaiset häiriköt ovat nyt kimpussamme eri puolueista. Noihin viesteihin ei kannata vastata.

Hesarissa taas mielipidesivulla:Yhteiskuntamme tarvitsee monimuolisesti kielitaitoisia kansalaisia".

Koko kirjoitus on mielestäni salaperäinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu