Enkä käytä, ikää on nyt 26-vuotta ja autoilla olen ajellut jo 16-vuotta. Aina oon onnistunut itse korjaamaan ja huoltamaan autoni. Lukuisia perien ja vaihdelaatikoiden vaihtoja, mottorien purkamisia ja kokoamisia. Korin korjauksia hitsaamalla ym. Autojen oireisiin olen saanut ohjeita netistä ja ne ovat helpoittaneet paljon ongelmien selvittämistä. Osan ollessa tiukasti kiinni, aina se on kaasupillejä uskonut. Luulempa että olen säästänyt rahaa tuhansia euroja ja hermoni ovat kasvaneet kestämään paremmin vastoinkäymisiä. Aikani ei todellakaan ole mennyt hukkaan remontteja tehdessä.
Vastaukset 13
- hymmer
Onnitelen omatoimisuudestasi. Itse ole korjannut autoni 50-vuotta. Nyt taitaa tulla stoppi. Erehdyin ostamaan auton jossa on kaikki nykyaikaiset vimpaimet ja ei pysty enää itse vaihtamaan edes ohjauspyörää.
- Dipl.Ins.28v
Sama homma täällä, korjaamolla ei ole tarvinnut autoja käyttää vaikka ovatkin yli 20 vuotiaita olleet. Sivistystähän on meikäläisen päähän pumpattu ihan korkeakoulutasolla, jotta sen puolesta pitäis olla peukalo melko keskellä kämmentä. Kyllä remontit onnistuu kun on vaan viitseliäisyyttä aloittaa ja rohkeutta purkaa, tutkia toimintaperiaatetta ja kokeilla. Kyllä vähän duunarit katto viimeviikolla kun valvojan autosta ratkes syylari työmaalla, nappasin sen heti irti siinä savipellolla, kävin lähimmästä tarvikeliikkeestä hakemassa juoksutetta ja tinaa ja tinasin bilteman pienellä kaasutoholla syylarin ehjäksi ja vedet sisään. Parin tunnin päästä oli auto taas kunnossa, muuten olisi saanut mennä pirssillä kotiin ja miettiä millä töihin huomenna kun auto seisoo korjaamon pihalla odottamassa uutta 500 euron syylaria.
- Netti kunniaan
Netti on erittäin näppärä vikamahdollisuuksien kartoitus keino varsinkin silloin kun vikaa ei ole löydetty korjaamoillakaan.
Aina auttaa tämä perinteinen päättelykin, kun ei vika ole vikakoodien ilmoittamassa osassa.
Esim. Opel herjasi kampiakselin asento tunnistinta ja sen vaihdon ja vikakoodin kuittauksen jälkeen vaihtoi ilmamassamittariin. Vika löytyi kuitenkin puolasta kun otti tulpat irti ja vaihtoi tulpat ja tarkasti tulpan johdot.
Tuon viallisen puolan epäilyksen aiheutti pariviikkoa ennen korjattu maxima jossa oli samanlainen käyntihäiriö, maximassa vain ei ole tulpanjohtoja ja jokaisella pytyllä on oma puola.
Itse korjaaminen säästää autoilussa aivan helvetisti. Alussa tietenkin voi tulla pieniä vahinkoja. - voi olla
todennäköisesti joudut asioimaan autokorjaamolla ainakin rengasasioilla.
Renkaita kun on paha mennä tasapainottamaan ilman asianmukaisia laitteita. Voihan sitä tietenkin ajaa ilman tasapainoitusta, mutta loppupeleissä se tulee kalliimmaksi kun joutuu vaihtamaan niveliä, puslia, laakereita ja hammastankoja vähän väliä. Eikä se ajaminenkaan mitään kovin herkkua ole kun ratti vispaa edestakas.
On toki mahdollista hankkia oma tasapainotuskone mutta sen investoinnin kuolettamiseksi joutuu ajelemaan aika monta vuotta. - kokemusta on
Ja varsinkin täältä Suoli24 palstalta saa erinomaisia ohjeita ja neuvoja, eikä maksa mitään. Ei niin vaikeata probleemaa ole etteikö se tällä palstalla hoituisi.
Ihmettelen edelleen kun jotkut vievät kaaransa johonkin valtuutettuun liikkeeseen valohoitoon maksaen maltaita kun palstan ohjeilla ja neuvoilla laitat kuntoon tosi edullisesti, osat vaan jostain ovat maksullisia. - uussavuton
Monet ovat menneet halpaan, kun uskovat autokorjaamojen ja lehtien vakuutteluja siitä, ettei nykyautoille voi itse tehdä "mitään". Perustaltaan tekniikka on samaa kuin 70-luvulla autojen ropailua aloittaessani.
Eivät jarrut tai moottorit ole sen kummempia ole kuin aikaisemminkaan, vaikka uutta kehuvat mainosmiehet muuta väittävät. Oikeastaan itse huoltaminen on helpompaa kuin aikaisemmin: ei tarvitse temppuilla katkojankärkien tai kaasuttimien kanssa, pakoputkia ei joudu korjailemaan vuosittain. Autojen rakenteet ovat aiempaa järkevämpiä ja siten huoltoystävällisempiä.
Eniten säästää tekemällä säännölliset huollot itse. Öljyjen ja suodattimien vaihto on helppoa. Sitä paitsi merkkikorjaamot eivät tee kaikkia huolto-ohjelmien mukaisia töitä, fuskaavat missä pystyvät. Itse tekemällä on hyvin perillä autonsa kunnosta!
Viime talvena kiinnitti huomiota "yksisilmäisten" autojen määrä. Ilmeisesti useimmat autonomistajat kuvittelevat, että polttimonvaihto vaatii yli-inhimillisiä kykyjä, siihen pystyy vain merkkiliikkeen erikoiskoulutettu automekaanikko, joka perii työstään vähintään 300 euroa. Itse asiassa useimmissa autoissa tuo työ on todella helppo, vaikka laskun summasta muuta voisikin päätellä.- joONJORMA
. Perustaltaan tekniikka on samaa kuin 70-luvulla autojen ropailua aloittaessani.
herää pahvi! - joONJORMA
KYLLÄ SE ON HELPPOO...HEH HEH
- waler
No nyt päästiin asiaan.Oon muutaman kerran katsonut nykyautojen
konehuoneeseen,ei helppoa,ei kannata koskea,vaikka haluaisikin koskea,
ei kannata.
Siis totuus on tämä.Autot ovat tarkoituksella rakennettu silleen,ettei normaali
lampunvaihtokaan onnistu,ilman (pätevää mekaanikkoa).
Mielestäni jopa tämä on ihmishengillä leikkimistä.
varapolttimo ja fikkari varalta mukana kun ollaan reissussa keskellä ei
mitään,ja on pimeetä,ja toinen valoista lähtee.......
Vaihtaisin,mutta...joku on keksinyt laittaa konehuoneen täyteen muovihärdeliä,
Tunkilla kun irroitan etupuörän,niin sieltä löytyy kotelo,josta sen voin keskellä
tietä vaihtaa ??? Tosin joka tien varrella on AD. - 26-16=10
se olisikin ollut näky jos olisit 10 vuotiaana vienyt peltoautosi merkkikorjaamolle huoltoon :D
- ott sä proo
kiva harrastushan tuo on jos on aikaa ja paikka, eikä tarvitse autolla joka päivä liikenteeseen päästä ja vanhoilla romullahan ajaminen on halpaa.
Itse haluan ajaa uudehkolla ja hyvällä autolla päivittäin, ei aika riitä ropaamiseen. - ....................
Nykyajan mies ei edes osaa vetää käteen.
- ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
juu eikä osaa käyttää edes päätää kirjoituksesta päätellen......................
Asiaakin tosi paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen321658- 791311
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841261Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131106Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291055- 74959
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92927Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147771Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52732Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86697Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55633- 146624
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13619Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23611- 28608
- 42607
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91587Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94576- 46563