"Mikä on pahin populistinen lause? "Kyllä kansa tietää." Ei suinkaan. Ei kansan syvien rivien typerimpien käsitysten mielistelevä ylevöittäminen ole pahinta mahdollista kansalaisten hyväksikäyttöä. Sensijaan tämä on: "Nämä ovat vaikeita asioita, mutta joskus on pakko tehdä päätöksiä, vaikka ne olisivat kipeitäkin."
Tämä lause ei vain vetoa niihin itseään viisaina pitäviin, jotka haluavat nousta tavallisen ymmärtämättömän rahvaan yläpuolelle, vaan myös väittää, että eliitin tekemät ja kansaa kurittavat ja kurjistavat päätökset on itse asiassa tarkoitettu kansan parhaaksi.
Tämä tyypillinen kokoomuslainen poliittinen populismi ei vain muistuta, vaan itse asiassa toistaa sataprosenttisesti aikanaan paljon arvostelua herättänyttä taistolaisideologiaa. Taistolaisten pahin ongelmahan oli, etteivät ne, joiden asialla taistolaiset ilmoittivat olevansa, eli tavallinen työläiskansa, varauksettomasti ja sankoin joukoin kannattaneetkaan taistolaisia.
Niinpä avuksi otettiin kommunistinen oppi "työväenluokan todellisesta edusta", jonka ajaminen oli oikeutettua vaikka työläislampaat eivät itse omaa etuaan tajunneetkaan.
Juuri tästä samasta asetelmasta kokoomuslaisessa populistisessa propagandassa on tänä päivänä kyse. Kansa on omaa etuaan tietämätöntä ja tajuamatonta, siksi jonkun on tehtävä "kipeitä päätöksiä", koska tämä joku tietää paremmin ja osaa tulkita sen mikä on kansalaisten todellinen etu.
Periaattessa tällaisessa holhoamisessa on kyse paternalismista, isäkompleksista. Se on kaiken liberalistisen ajattelun taustalla vainoava psyykenvamma, joka sopisi paremminkin psykoanalysoitavaksi kuin otettavaksi poliittisena ohjelmajulistuksena. Isähahmon aurinkoisella auktoriteetilla stalinistit kohtelivat kaltoin niitä joiden asialla he väittivät olevansa. Ja aivan sama psyykkinen pohjakuvio vaikuttaa myös oikeistoliberalismin merkillisessä holhoamiskompleksissa.
Roolit ovat vahvasti kaksijakoisia: yhtäältä halutaan toimia auktoriteetteina, toisaalta koko elämä on taistelua itseä suurempia auktoriteetteja vastaan. Tämä dualistinen psyykkinen dynamiikka värjää koko oikeistolaisen maailmankuvan niin, ettei muuta tajuta.
Jos joku ihminen ei tämän kaavan mukaiseen tulkintaan sovi, hänen täytyy olla kokonaan harhassa ja omaa todellista etuaan ja asemaansa ymmärtämätön -- jolloin on vain välttämätöntä että joku ajattelee hänenkin puolestaan ja tekee kipeät päätökset, joihin hän ei itse olisi kykenevä.
Sama psyykkinen paternalismi ilmenee myös niin sanottuna kateusargumenttina. Koska auktoriteettien maailmassa tavoitteiden suunta on aina selvä -- tajutaan automaattisesti ja koetaan "annettuna tosiasiana" mitä on oman itsen yläpuolella, mitä alapuolella -- sama psykopaattinen kilpailukuvio heijastetaan kaikkiin muihin ihmisiin. Muiden käyttäytymistä tulkitaan heidän kuvitteellisen asemansa pohjalta, ja jokaisen motiivit kuvitellaan ulkokohtaisten statuksien tavoitteluna.
Tasa-arvoisuuden vaatimukset voidaan tässä putkinäköisyydessä kuitata kateudeksi. Ulkoisista statuksista piittaamattomuus näyttää epäterveeltä arvonkieltämiseltä.
Kuitenkin jo alkeellisinkin itseanalyysi voisi oikeistoliberalistille paljastaa, miten omat opit yksilönvapaudesta ja autonomiasta eivät kohtaa oman lokeroimistarpeen kanssa. Mutta omaan minään nämä ulkoaohjautuvat ihmiset eivät itse pääse käsiksi. (...)
JATKUU
Tämä lause ei vain vetoa niihin itseään viisaina pitäviin, jotka haluavat nousta tavallisen ymmärtämättömän rahvaan yläpuolelle, vaan myös väittää, että eliitin tekemät ja kansaa kurittavat ja kurjistavat päätökset on itse asiassa tarkoitettu kansan parhaaksi.
Tämä tyypillinen kokoomuslainen poliittinen populismi ei vain muistuta, vaan itse asiassa toistaa sataprosenttisesti aikanaan paljon arvostelua herättänyttä taistolaisideologiaa. Taistolaisten pahin ongelmahan oli, etteivät ne, joiden asialla taistolaiset ilmoittivat olevansa, eli tavallinen työläiskansa, varauksettomasti ja sankoin joukoin kannattaneetkaan taistolaisia.
Niinpä avuksi otettiin kommunistinen oppi "työväenluokan todellisesta edusta", jonka ajaminen oli oikeutettua vaikka työläislampaat eivät itse omaa etuaan tajunneetkaan.
Juuri tästä samasta asetelmasta kokoomuslaisessa populistisessa propagandassa on tänä päivänä kyse. Kansa on omaa etuaan tietämätöntä ja tajuamatonta, siksi jonkun on tehtävä "kipeitä päätöksiä", koska tämä joku tietää paremmin ja osaa tulkita sen mikä on kansalaisten todellinen etu.
Periaattessa tällaisessa holhoamisessa on kyse paternalismista, isäkompleksista. Se on kaiken liberalistisen ajattelun taustalla vainoava psyykenvamma, joka sopisi paremminkin psykoanalysoitavaksi kuin otettavaksi poliittisena ohjelmajulistuksena. Isähahmon aurinkoisella auktoriteetilla stalinistit kohtelivat kaltoin niitä joiden asialla he väittivät olevansa. Ja aivan sama psyykkinen pohjakuvio vaikuttaa myös oikeistoliberalismin merkillisessä holhoamiskompleksissa.
Roolit ovat vahvasti kaksijakoisia: yhtäältä halutaan toimia auktoriteetteina, toisaalta koko elämä on taistelua itseä suurempia auktoriteetteja vastaan. Tämä dualistinen psyykkinen dynamiikka värjää koko oikeistolaisen maailmankuvan niin, ettei muuta tajuta.
Jos joku ihminen ei tämän kaavan mukaiseen tulkintaan sovi, hänen täytyy olla kokonaan harhassa ja omaa todellista etuaan ja asemaansa ymmärtämätön -- jolloin on vain välttämätöntä että joku ajattelee hänenkin puolestaan ja tekee kipeät päätökset, joihin hän ei itse olisi kykenevä.
Sama psyykkinen paternalismi ilmenee myös niin sanottuna kateusargumenttina. Koska auktoriteettien maailmassa tavoitteiden suunta on aina selvä -- tajutaan automaattisesti ja koetaan "annettuna tosiasiana" mitä on oman itsen yläpuolella, mitä alapuolella -- sama psykopaattinen kilpailukuvio heijastetaan kaikkiin muihin ihmisiin. Muiden käyttäytymistä tulkitaan heidän kuvitteellisen asemansa pohjalta, ja jokaisen motiivit kuvitellaan ulkokohtaisten statuksien tavoitteluna.
Tasa-arvoisuuden vaatimukset voidaan tässä putkinäköisyydessä kuitata kateudeksi. Ulkoisista statuksista piittaamattomuus näyttää epäterveeltä arvonkieltämiseltä.
Kuitenkin jo alkeellisinkin itseanalyysi voisi oikeistoliberalistille paljastaa, miten omat opit yksilönvapaudesta ja autonomiasta eivät kohtaa oman lokeroimistarpeen kanssa. Mutta omaan minään nämä ulkoaohjautuvat ihmiset eivät itse pääse käsiksi. (...)
JATKUU
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.