Olikohan Joe aito kommari

tuner dancke

Isällään oli menestyvä verstas, rikkaita ystäviä ja jopa kisällejä. Ei tainnut Joe-Setä ihan aito kommari olla. Aatu sentään näki köyhyyttä vaikka hän ei köyhistä oloista ollutkaan.

Aito kommari oli ryssä Kalinin ellei sitten paljastu että tällä talonpojallakin oli joku rikas eno tai oli jonkun baltiansaksalaisen avioton lapsi.

6

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pääsk kir kampa

      Niih. Väittihän Mussolinikin olleensa sosialisti. Eiköhän jokaisen niin sanotun eurooppalaisen sivistysmaan asukkaalla ollut tuohon aikaan ruokaa ja katto pään päällä. Tuskin kodittomat edes politiikkaan osallistuivat.

      Kaikille oli vaivaistaloja ja yömajoja jopa Suomessa joten tilanne ei ollut niin paha tavalliselle ihmiselle kuin veljensä kohtalosta katkeroitunut Lenin antoi ymmärtää.

    • Stalinin isä

      oli väkivaltainen ja juoppo suutari. Äiti oli enimmäkseen siivoojana. Varakkaita tuttavia kyllä oli.

      Stalin itse kääntyi bolsevikiksi pappisseminaarissa.

      • Tosi kommunisti

        Stalin oli siinä, etä katsoi rikkailta ryöstämisen olevan oikeuden toimeenpanoa. Hän oli mestari kiristämään suojelurahoja varakkailta.
        Bolsevikki hän oli alusta alkaen, vaikka nämä eivät hurjan maineen takia hänestä oikein pitäneet. Stalinin ryöstämät rahat pyörittivät kuitenkin pitkälti bolsevikkien toimintaa.


      • vidir bot

        Höpö höpö. Stalinin isä alkoholisoitui liiketuttaviensa ansiosta. Stalinin synnyttyä oli ihan täysin raitis ja alkoholisoitui pojan ollessa vasta kymmenen. Onhan se tietysti punikille kipeä asia että kommari olikin porvari.


      • kerarsd
        Tosi kommunisti kirjoitti:

        Stalin oli siinä, etä katsoi rikkailta ryöstämisen olevan oikeuden toimeenpanoa. Hän oli mestari kiristämään suojelurahoja varakkailta.
        Bolsevikki hän oli alusta alkaen, vaikka nämä eivät hurjan maineen takia hänestä oikein pitäneet. Stalinin ryöstämät rahat pyörittivät kuitenkin pitkälti bolsevikkien toimintaa.

        Kekkonen sanoi aikanaan että Lenin teki porvareista kommunisteja ja Hrutsev kommunisteista porvareita.


    • Kommunismin teorian loivat tehtailijat, heidän elättinsä, joutilaat tyhjäntoimittajat ja aateliset*). Heidän joukossaan ei ollut ainuttakaan työläistä tai köyhää. Kommunismi ei ole toiminut käytännössä missään muualla kuin kolpakkostrategien harhaisissa ajatuksissa. Eikä tule toimimaan.

      *)Engels, Marx, Lenin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe