Miten se nyt oli, Änkyrä?

Hannun mukaan sosialismissa ei ole luokkajakoa mutta Änkyrän mielestä on. Änkyrä ei tosin pysty kertomaan, että miten luokat eroavat toisistaan niin, että heidän asemansa yhteiskunnassa ja tuotannossa motivoi niitä pidettävän omina yhteiskuntaluokkina.
Erityisesti perustellut sille, että maatyöläiset eivät kuulu työläisluokkaan olisivat mielenkiintoisia kuulla. Mutta sitä, mitä ei tiedä itsekään, ei voi muillekaan kertoa - ei edes Änkyrä OmaanPesäänPaskoja.

Näin sanoo Hannu:
"Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."
viestissään
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5881061#comment-30884494

Joten Hannun mukaan riisto ja luokkajako kuuluvat yhteen ja häviävät sosialismissa. Joten Hannun mukaan sosialismissa ei ole luokkia mutta Änkyrän mukaan neukkula oli luokkayhteiskunta.

Vai eikö neukkula ollutkaan sosialistinen valtio vaan se olikin kapitalistinen - mutta silloinhan siellä esiintyi riistoa!!

Täytyy sanoa, että kommunisteilla on tiettyjä vaikeuksia pitää oppinsa kasassa varsinkin silloin kun kaksi kommunistia antaa lausunnon samasta asiasta - ristiriita on selviö. Hyvä näin - se hajoittaa kommunismin pikku sirpaleiksi joilla ei ole mitään sanomista yhteiskunnassa sillä kommunistit eivät pysty edes keskenään yhteistyöhön, ja se on hyvä.

.....................

.......................

...........................

28

100

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haloo, Änkyrä.
      Kumpi teistä puhuu pehmosia - sinä vai Hannu?

      ..............

      • kale hakoteillä

        Näin sanoo Hannu:
        "Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."

        ymmärsit väärin, hannu tarkoittaa riiston mahdollistavan luokkajaon häviävän sosialismissa. Sosialismissa säilyy luokkajako, joka on riistoton.

        kerro nyt missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

      • rästit lisääntyy

        kerro linkein ja tekstein:

        kerro nyt missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

      • rästit lisääntyy kirjoitti:

        kerro linkein ja tekstein:

        kerro nyt missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        "Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/5881061#comment-30884494

        .................

      • kale hakoteillä kirjoitti:

        Näin sanoo Hannu:
        "Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."

        ymmärsit väärin, hannu tarkoittaa riiston mahdollistavan luokkajaon häviävän sosialismissa. Sosialismissa säilyy luokkajako, joka on riistoton.

        kerro nyt missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        "Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/5881061#comment-30884494

        ........................

      • Hoida jo rästisi
        antipunikki kirjoitti:

        "Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/5881061#comment-30884494

        .................

        Näin sanoo Hannu:
        "Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."

        hannu tarkoittaa riiston mahdollistavan luokkajaon häviävän sosialismissa. Sosialismissa säilyy luokkajako, joka on riistoton.

        olet kalle täten väärässä, joten hoida rästisi:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

      • Hoida jo rästisi kirjoitti:

        Kerrohan minkälaisia luokkajakoja marx mainitsi 1800-luvulla?
        Oliko niitä montakin erilaista ja miten luokat oli määritelty?

        Kallen käsityksen mukaan marx tunsi vain työväenluokan, kapitalistit ja keskiluokan, joka luokkataistelun tuloksena katoaa.

        Mistä luokista marx sinun käsityksesi mukaan puhui?

        .............

      • mitä vetkuttelet?

      • mitä vetkuttelet? kirjoitti:

        Hannu on sanonut saman asian toisinkin:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/6834085#comment-35922573
        "Kun ei ole luokkia ei ole riistoa ja päinvastoin, kun on luokkia on myös riistoa."

        Siis aina kun on luokkia on myös riistoa. Ja luokkajakoa ei voi olla ilman luokkia joten jos Hannu olisi tarkoittanut, että riiston mahdollistavan luokkajaon häviävän sosialismissa mutta sosialismissa säilyy kuitenkin riistoton luokkajako, niin silloin hän olisi puhunut itse itseään vastaan sanoessaan "kun ei ole luokkia ei ole riistoa ja päinvastoin, kun on luokkia on myös riistoa" ja niin tyhmä ei Hannu sentään ole, että puhuisi omia oppejaan vastaan.

        .....................

      • sait uuden rästin

        "Hannu on sanonut saman asian toisinkin:

        Siis aina kun on luokkia on myös riistoa. Ja luokkajakoa ei voi olla ilman luokkia joten jos Hannu olisi tarkoittanut, että riiston mahdollistavan luokkajaon häviävän sosialismissa mutta sosialismissa säilyy kuitenkin riistoton luokkajako, niin silloin hän olisi puhunut itse itseään vastaan sanoessaan "kun ei ole luokkia ei ole riistoa ja päinvastoin, kun on luokkia on myös riistoa" ja niin tyhmä ei Hannu sentään ole, että puhuisi omia oppejaan vastaan."

        setukka on tämän jo kumonnut:

        Antipunikki myös törkeän tarkoitushakuisesti vääristeli Hannu Raineston viestejä mm. väittäessään, että tämä Raineston toteamus: "Kun ei ole luokkia ei ole riistoa ja päinvastoin, kun on luokkia on myös riistoa.", todistaa, että "...riisto ja luokkayhteiskunta esiintyvät aina yhdessä...", kuten Antipunikki valheellisesti väitti. Eli, että NL:ssakin olisi ollut yhteiskunnallista riistoa.

        Antipunikki valheet on tässäkin helppo paljastaa, koska Rainesto ennen em. toteamustaan korostaa, että "Riiston välttämätön edellytys on luokkajaossa ilmaistuna, eikä sosialismissa ole enää luokajakoa." Eli riisto ja luokayhteiskunta eivät kuulu Raineston mukaan aina yhteen, koska sosialismin luokkajako ei perustu riistolle. Luokkajako tatrkoittaa tässä yhteydessä sovittamattoman luokkaristiriidan synnyttävää luokkataistelua, kuten on kapitalismissa työväenluokan ja kapitalistien välillä.

        Rainesto vielä varmentaa, ettei sosialistinen luokkayhteiskunta perustunut ristolle, näin: "Jos katsot sosialsimia siirtymäkautena ...Huomaat kuinka omistus siirtyy yksityiseltä yhteisölle ja siis työläiselle. Huomaat siis, että työläinen ei riistä itseään, kun tekee itselleen työtä...".

        Tästä tupasahti sulle uusi rästi:

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

      • Hoidappa jo rästis

        tässä rästisi:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

      • sait uuden rästin kirjoitti:

        Änkyrä ei Kallen Hannun viestin avulla perustelemaa väitettä voi kumota kuin kumoalla Hannun tiedot.

        Luehan Änkyrän "kumoaminen" vielä kerran ja huomaat, ettei hän kumoa mitään.

        Jos Hannu sanoo, että "kun ei ole luokkia ei ole riistoa ja päinvastoin, kun on luokkia on myös riistoa" niin se tarkoittaa sitä, että yhteiskunnassa ovat luokat ja riisto joko molemmat tai ei kumpaakaan.

        Kerrohan miten Hannun lauseeseen perustuen tapaus, jolloin luokkia on mutta ei riistoa, on mahdollinen esimerkin avulla.

        .................

      • Hoidappa jo rästis kirjoitti:

      • huomiseksi valmista

        Nyt on päästy tähän, joten ala hommiin.

        tässä rästisi:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

      • rohkeasti vaan

      • huomiseksi valmista kirjoitti:

        Nyt on päästy tähän, joten ala hommiin.

        tässä rästisi:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

        Kerrohan miten Hannun lauseeseen perustuen tapaus, jolloin luokkia on mutta ei riistoa, on mahdollinen esimerkin avulla.

        Eikö oikein onnistu?

        .................

      • rohkeasti vaan kirjoitti:

        Nyt on päästy tähän, joten ala hommiin.

        tässä rästisi:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/6834085#comment-35922573
        "Kun ei ole luokkia ei ole riistoa ja päinvastoin, kun on luokkia on myös riistoa."

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/5881061#comment-30884494
        "Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään."

        Kerrohan miten Hannun ylläoleviin lauseisiin perustuen tapaus, jolloin luokkia on mutta ei riistoa, on mahdollinen esimerkin avulla.

        Eikö oikein onnistu?

        .................

      • joko luovutat?

        Sun tulkintasi on jo kumottu, joten rästisi ovat tässä:

        sulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kun esittää pyydetyt linkit ja tekstit tai luovuttaa. ehdotan luovuttamista.

      • joko luovutat? kirjoitti:

        Mutta Kalle on onnistunut tuomaan kommunistien viisauden esille palstalla tavalla, jonka äänestäjät palkitsevat 17/4. Silloin Kalle saa taas vahvistuksen sille, että hänen työnsä palstalla on kantanut hedelmää ja yksikään kommunistipuolueen ehdokas ei löytänyt tietään Arkadianmäelle.
        Voi sitä ilo ja riemun päivää kommunistien lähtiessä taas ties monenneko kerran keräämään nimiä listoihin.

        ...........................

        .................

      • työsi kantaa hedelmä

        kun hoidat nämä:

        Sun tulkintasi on jo kumottu, joten rästisi ovat tässä:

        tässä rästisi:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

        sulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kun esittää pyydetyt linkit ja tekstit tai luovuttaa. ehdotan luovuttamista.

      • työsi kantaa hedelmä kirjoitti:

        Kerrohan esimerkin avulla, että miten Hannun ylläoleviin lauseisiin perustuen tapaus, jolloin luokkia on mutta ei riistoa, on mahdollinen.

        Eikö oikein onnistu?

        No, äänestäjät tulevat palkitsemaan sinut 17/4 ja Kalle tulee nauramaan sinulle ja muille palstan kommunistimannekiineille todella paskaiset naurut ääntenlaskennan jälkeen. Teidän lämpimänä pitäminen on kantanut hedelmää ja kommunistit pysyvät poissa eduskunnasta. Se kannustaa Kallea jatkamaan kommunismin vastaista mestyksekästä toimintaansa seuraavan vaalikaudenkin.

        ......................

      • Vituttaako?

        kun tulkintasi on jo kumottu, joten rästisi ovat tässä:

      • Viisas porvari

        Usko porvariveljen sanaa: Luovuta jo Antipunikki, sinut on jälleen kerran voitettu.

      • Vituttaako? kirjoitti:

      • Viisas porvari kirjoitti:

        Usko porvariveljen sanaa: Luovuta jo Antipunikki, sinut on jälleen kerran voitettu.

        Sinäkö porvari?
        Et sinä ole kuin valehteleva kommunisti.

        Ollaksesi porvari pystyt varmasti perustelemaan väitteesi Kallen tappiosta. Jos et siihen pysty niin ole - ehkä tietämättäsi - vain mutuileva kommunisti.

        ......................

      • Viisas porvari
        antipunikki kirjoitti:

        Sinäkö porvari?
        Et sinä ole kuin valehteleva kommunisti.

        Ollaksesi porvari pystyt varmasti perustelemaan väitteesi Kallen tappiosta. Jos et siihen pysty niin ole - ehkä tietämättäsi - vain mutuileva kommunisti.

        ......................

        Haluatko viedä kuoriämpäriin kaikki palstan porvarit voi voi, minkä häpeän olet antipunikki taas aikaan saanut. Mutta palstan porvarineuvosto on hätäistunnossaan päättänyt, että pelastaaksesi itsesi palstahäpeältä, sinun on vastattava näihin:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

        Muuten olemme kaikki ...sielä mitä en kehtaa edes sanoa.

      • Viisas porvari kirjoitti:

        Haluatko viedä kuoriämpäriin kaikki palstan porvarit voi voi, minkä häpeän olet antipunikki taas aikaan saanut. Mutta palstan porvarineuvosto on hätäistunnossaan päättänyt, että pelastaaksesi itsesi palstahäpeältä, sinun on vastattava näihin:

        kerro linkein ja tekstein missä hannu sanoo, ettei sosialismissa ole luokkajakoa?

        Kerro linkein ja tekstein missä hannu kertoo riiston ja luokkayhteiskunnan esiintyvän aina yhdessä.

        Muuten olemme kaikki ...sielä mitä en kehtaa edes sanoa.

        Sinäkö porvari?
        Et sinä ole kuin valehteleva kommunisti.

        Ollaksesi porvari pystyt varmasti perustelemaan väitteesi Kallen tappiosta. Jos et siihen pysty niin olet - ehkä tietämättäsi - vain mutuileva kommunisti.

        ......................

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1323
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      39
      869
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      807
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      798
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      80
      706
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      698
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      91
      614
    12. 65
      610
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      591
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    18. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      525
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe