Moshe Lewin osoittaa mielenkiintoisessa teoksessaan 'Neuvostoliiton
vuosisata', ettei koko neuvostoaikaa voi 'stalinisoimisella' (eli
stalinisoinnin leimalla) demonisoida. Lenin ja Stalin eivät olleet
samanlaisia. Heidän ajattelunsa ja tavoitteensa olivat toisistaan
poikkeavat. Lewinin mukaan neuvostojärjestelmä synnytti myönteistäkin
kehitystä. Sosialismin kanssa NL:lla ei Lewinin mielestä ollut
alkuaikojen jälkeen juurikaan tekemistä (paitsi symbolien tasolla).
Neuvostojärjestelmä oli suurimman osan aikaa itsevaltiutta tai
byrokratian diktatuuria.
Lewin antaa Leninistä varsin myönteisen kuvan. Lewin asettaa
stalinismin vastakkain Leninin edustaman bolshevismin kanssa.
Bolshevismi oli diktatuuria mutta haki yhteyttä kansaan. Keskustelu
sallittiin, tosin vain puolueen sisällä.
Lewinin antama kuva Stalinista ja stalinismista on hyvin kriittinen.
Stalin nujersi kilpailijansa vuoteen 1928 mennessä ja periaatteessa
tuhosi puolueen, sen alkuperäisen idean. Puolue sulautettiin osaksi
valtiota. Stalinismi oli pidäkkeetöntä hirmuvaltaa, jonka
ilmenemismuotoja olivat pakkokollektivointi, nälänhädät, terroriaallot
ja orjatyöleirien järjestelmä (Gulag).
NL voitti II maailmansodan ? Stalinista huolimatta. (Stalinin toiminta
olikin lähes kohtalokas NL:n olemassaolon kannalta. Hänhän teloitutti
marsalkka Tuhatshevskin ja puna-armeijan kyvykkäimmät upseerit vuonna
1938.)
Lewinin tilastoissa Stalinin uhrien lukumäärä on 'varsin vähäinen':
noin 800.000 ammuttua ja 1,6 miljoonaa leireillä tuhoutunutta.
Lewinin mukaan neuvostohallinnon saavutuksia olivat maan
nykyaikaistaminen ja elintason nousu. Aliravitsemus, heikko hygienia,
asunto-ongelmat ja työttömyys alkoivat helpottua 1960-luvulla. Koulutus
ja terveydenhuolto paranivat. Stalinin aikana kasvanut aineellinen
eriarvoisuus alkoi lopultakin tasoittua. Lewinin mukaan NL:ssa useat
tieteenalat kukoistivat varsinkin 1960-luvulla.
c
Kapitalismia propagoivat valtiot eli USA-johtoinen Länsi on
vuosikymmeniä saarnannut kommunismin 'rikoksista' ja 'uhreista'. On
syytä muistuttaa, että kapitalismin rikokset ja uhrit ovat
verrattomasti suuremmat. Mutta niistä USA ja sen marionetit
vaikenevat.
Kapitalismin musta kirja (Le Livre noir du capitalisme) on vuonna 1998
ilmestynyt ranskalaisten tutkijoiden Gilles Perraultin johdolla tekemä
teos, joka käsittelee kapitalistisen politiikan ja talouden yhteydessä
tehtyjä kansanmurhia ja muita ihmisoikeusrikoksia 1500-luvulta 1990-
luvulle.
Kapitalismin mustassa kirjassa kapitalismin uhrimääräksi arvioidaan
noin 147 miljoonaa.
HR:n huomio: Myöskään troskilainen puolue ei hyväksy Stalinia. Itse näen Stalinin puna-armeijan päällikkönä, joka johti punakaartilais marsalkkojaan erinomaisesti. Stalin oli avain voitossa natsisaksasta, mutta ei yksin, vaan yhdessä sotapäälliköiden ja NL:n kommunistipuolueen kanssa.
NL:n kommunistit olivat pääsyyllisiä ns. Stalini vainoihin. Joten NL:n kommunisteilla oli tärkeä syy uudistua ja se prosessi on parhaillaan menossa.
Viime Tammikuussa vierailin aikanaan maailman suurimmalla turbiinitehtalla "Leningradin metallitehtaalla" (sillä on sama nimi edelleen). Tehtaan alueella oli kaksi suurta muistopaikka sodan uhreille ja ikuinen tuli.
Kolmetuhatta tehtaan henkilökunnan jäsentä sai surmansa Leningradin piirityksessä, jossa Suomi oli yksi piirittäjistä.
'Neuvostoliiton vuosisata'
49
1414
Vastaukset 49
- texkiller
kuin pieru saharaan vastineet...
Eipä kadonnut, jos tarkoitamme 147 miljoonaa kapitalsimin uhria. Lewinin käsitys on kuitenkin väärä, sillä lukumääräksi tulee ainakin miljardi kapitalismin vuoksi/seurauksiin henkensä menettänyttä...
- texkiller
hannu_rainesto kirjoitti:

olla "kustannustehokkaampi" kun ottaa huomioon sen lyhyen hallintojakson ja uhrien lukumäärän. jos kommunismi olisi ollut voimissaan vaikkapa pari-kolmesataa vuotta niin eurooppa lienisi suht'autio, aasian kansat olisi raahattu leireille ja tapettu ja kommunistinen imperialismi taistelisi kenties verissäpäin islamilaisia taistelijoita vastaan pitkin lähi-itää... ydinvoimalat säteilisivät, meret olisivat dumpatut täyteen jätteitä, luontoa olisi säälimättä riistetty (pata kattilaa soimaa luonnonsuojelun osalta kun puhutaan "kapitalismin riistosta äiti-maata kohtaan) eikä maailman kansoilla olisi vapautta esittää mielipiteitään, valita asuinpaikkaansa tai työpaikkaansa, taide ja kulttuuri olisi valjastettu puolueen ja propagandan palvelukseen ja tiede kehittelisi kenties entistä suurempia pommeja ja keinoja ryöstää maapalloa (taas pata kattilaa...etc)... oikeudesta olisi tullut itsensä irvikuva ja se palvelisi vain pienen eliitin oikeutta enemmistön kustannuksella...
jos kahdesta pahasta pitää valita, niin on syytä ottaa se pienempi. texkiller kirjoitti:

jos kahdesta pahasta pitää valita, niin on syytä ottaa se pienempi.Höpö höpö, et taida taaskaan tietää mitä puhut... Stalinin uhreiksi lasketaan Suomen akatemiatutkijatasolla, Moskovan arkistojen selvittelyn jälkeen, että uhreja oli hieman yli 3 miljoonaa. Joista pääosa kuoli sairauksiin leireillä. Tapettuja oli alle miljoona. Jos vertaat sitä Lewinin esittämään on ero 144 miljoonaa, kapitalismin hyväksi. Eikä se mitään, tappaminen kapitalismilla jatkuu, joka maassa, missä kapitalismi pitää jonkin sortin majaa.
- texkiller
hannu_rainesto kirjoitti:
Höpö höpö, et taida taaskaan tietää mitä puhut... Stalinin uhreiksi lasketaan Suomen akatemiatutkijatasolla, Moskovan arkistojen selvittelyn jälkeen, että uhreja oli hieman yli 3 miljoonaa. Joista pääosa kuoli sairauksiin leireillä. Tapettuja oli alle miljoona. Jos vertaat sitä Lewinin esittämään on ero 144 miljoonaa, kapitalismin hyväksi. Eikä se mitään, tappaminen kapitalismilla jatkuu, joka maassa, missä kapitalismi pitää jonkin sortin majaa.
soisi katsovan asioita vähän useammalta sortilta kuin tukeutuen vain siihen yhteen, itselleen soveliaimmaksi katsomaansa lähteeseen. ehkäpä sinun pitäisi pelkästään vierailla vaikkapa entisillä gulageilla katsomassa minkänäköisiä ne paikat olivat ja kuinka taajassa niitä oli ja miettiä kuinka monta tuhatta junalastillista ihmisiä niihin kuljetettiin kuolemaan. kenties ripaus inhimmillisyyttäkään ei olisi pahitteeksi ja pitää mielessään myös, että murhatut ihmiset eivät ole pelkkää matematiikkaa vaan siinä on kyse paljon laskuoppia suuremmista asioista. siinä on kyse aatteesta ja sen oikeutuksesta. voisit kenties yrittää pohtia, että onko sellaisella aatteella moraalista oikeutta olla olemassa, joka eristää kokonaisen maan(ukraina) ja tietentahtoen varastaa siltä kaiken ravinnon ja kyynisellä päättäväisyydellä jättää koko kansan kuolemaan nälkään. onko aate, joka hyökkää, valloittaa ja miehittää ja syyllistyy rikoksiin ihmiskuntaa vastaan yhtään sen parempi kuin kapitalismikaan? sinun tiedemiehenä soisi omaavan hieman monipuolisemman näkökulman vaikkapa luonnonsuojeluun; yksisilmäisesti pidät yllä mantraa, jonka mukaan vain kapitalismi riistää luontoa mutta oletko jo unohtanut, tarkoituksella eli ei, lyhyen kommunistihistorian aikana suoritetun järjestelmällisen luonnonraiskauksen kommunistisella "pois silmistä, pois mielistä"-mentaliteetillä?
ihmiskunta on joutunut kommunististen kokeilujen koekentälliseksi jo vuosikymmenien ajan ja aina yhtä surullisin lopputuloksin. tavallinen ihminen osaa jo vetää oikeat johtopäätökset sen aatteen toimivuudesta mutta silti kommunistinen "tiede" selittää selittämästä päästyäänkin vielä asioita itselleen mieluisiksi; se perustaa tieteensä johonkin "moskovan arkistoon" ja marxin ikivanhoihin teeseihin. uskonasiaa se tuntuu kommunismi olevan mutta sen suhteen onneksi ihmiskunta näyttää menettäneen sen uskonsa... texkiller kirjoitti:
soisi katsovan asioita vähän useammalta sortilta kuin tukeutuen vain siihen yhteen, itselleen soveliaimmaksi katsomaansa lähteeseen. ehkäpä sinun pitäisi pelkästään vierailla vaikkapa entisillä gulageilla katsomassa minkänäköisiä ne paikat olivat ja kuinka taajassa niitä oli ja miettiä kuinka monta tuhatta junalastillista ihmisiä niihin kuljetettiin kuolemaan. kenties ripaus inhimmillisyyttäkään ei olisi pahitteeksi ja pitää mielessään myös, että murhatut ihmiset eivät ole pelkkää matematiikkaa vaan siinä on kyse paljon laskuoppia suuremmista asioista. siinä on kyse aatteesta ja sen oikeutuksesta. voisit kenties yrittää pohtia, että onko sellaisella aatteella moraalista oikeutta olla olemassa, joka eristää kokonaisen maan(ukraina) ja tietentahtoen varastaa siltä kaiken ravinnon ja kyynisellä päättäväisyydellä jättää koko kansan kuolemaan nälkään. onko aate, joka hyökkää, valloittaa ja miehittää ja syyllistyy rikoksiin ihmiskuntaa vastaan yhtään sen parempi kuin kapitalismikaan? sinun tiedemiehenä soisi omaavan hieman monipuolisemman näkökulman vaikkapa luonnonsuojeluun; yksisilmäisesti pidät yllä mantraa, jonka mukaan vain kapitalismi riistää luontoa mutta oletko jo unohtanut, tarkoituksella eli ei, lyhyen kommunistihistorian aikana suoritetun järjestelmällisen luonnonraiskauksen kommunistisella "pois silmistä, pois mielistä"-mentaliteetillä?
ihmiskunta on joutunut kommunististen kokeilujen koekentälliseksi jo vuosikymmenien ajan ja aina yhtä surullisin lopputuloksin. tavallinen ihminen osaa jo vetää oikeat johtopäätökset sen aatteen toimivuudesta mutta silti kommunistinen "tiede" selittää selittämästä päästyäänkin vielä asioita itselleen mieluisiksi; se perustaa tieteensä johonkin "moskovan arkistoon" ja marxin ikivanhoihin teeseihin. uskonasiaa se tuntuu kommunismi olevan mutta sen suhteen onneksi ihmiskunta näyttää menettäneen sen uskonsa...Ihmiskunta on kapitalsitien kokeilu ja riistokenttä, joten oma katsantokulmasi se tässä surkea on. Pieni, mitätän ja vain historiaan tuijottava. Olekko käynyt ulkona lainkaa?
Kommunismi on utopia, kommunistien syyttäminen on saa kuin syyttää utopiaa. Jumalaakaan ei saa syyttää, vaikka kaikkinäkevä onkin, mutta juuri nämä jumalaiset sitä tekevät jaa syyttävät muita.
Olette te jeesuksen lapset aika perverssejä. Teille ei ole olemassa kuin olematon ja kaikki oleva on olematonta, kuten nyt tämä paska kapitalsimi. Ja sen surkeat suomalaiset hallitsijat ja oikeusmiehet.- T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Höpö höpö, et taida taaskaan tietää mitä puhut... Stalinin uhreiksi lasketaan Suomen akatemiatutkijatasolla, Moskovan arkistojen selvittelyn jälkeen, että uhreja oli hieman yli 3 miljoonaa. Joista pääosa kuoli sairauksiin leireillä. Tapettuja oli alle miljoona. Jos vertaat sitä Lewinin esittämään on ero 144 miljoonaa, kapitalismin hyväksi. Eikä se mitään, tappaminen kapitalismilla jatkuu, joka maassa, missä kapitalismi pitää jonkin sortin majaa.
Mites se "kapitalistien" globaali ruumisläjä
on verrokkina YHDEN VALTION eli neukkuvankilan
3 miljoonaan?
Siis YHDEN VALTION!
Onko tautien tappamissa mukana pakkotyön sankarit
mm. stalinin kanavan rakennustyömaalla?
Nyt ei tule heti mieleen pakkotyöleirejä Suomessa
tai Ruotsissa?
Rainesto on listannut vanhuuteenkin kuolleet
kapitalismin lipun alle.
Mutta voisit sen verran pysyä asiassa että jos
kerran pitää puhua "aatteen" tappavuudesta niin
kommunismi kontra sinun käsityksesi kapitalismista
on väärä lähestymiskulma.
Kommunismi on yksilöidympää kuin "kapitalismi"
siirtomaa ajoista tähän päivään.
No, kommunistin täytyy aina valehdella sehän on
selvää.
Ymmärrettävääkin.
Aate kun on paskaa läpikotaisin ja sitä maistaneet
ovat siitä halunneet eroon.
Eivät pyytäneet lisää.
Kerros rovasti miten se "tappaminen" jatkuu
Euroopassa ja etenkin sen scandinaavisessa
osassa?
Vai meneekö taas globaaliksi kiljumiseksi kun
olet väitteesi kanssa kaulaasi myöten suossa. - texkiller
hannu_rainesto kirjoitti:
Ihmiskunta on kapitalsitien kokeilu ja riistokenttä, joten oma katsantokulmasi se tässä surkea on. Pieni, mitätän ja vain historiaan tuijottava. Olekko käynyt ulkona lainkaa?
Kommunismi on utopia, kommunistien syyttäminen on saa kuin syyttää utopiaa. Jumalaakaan ei saa syyttää, vaikka kaikkinäkevä onkin, mutta juuri nämä jumalaiset sitä tekevät jaa syyttävät muita.
Olette te jeesuksen lapset aika perverssejä. Teille ei ole olemassa kuin olematon ja kaikki oleva on olematonta, kuten nyt tämä paska kapitalsimi. Ja sen surkeat suomalaiset hallitsijat ja oikeusmiehet.olet sinä merkillinen tiedemies kun historiasta et ymmärrä höykäsen pölähtämää enempää kuin tilastotieteestäkään. kapitalismille minä en voi mitään joten en siihen puutu mutta kommunismin tai jos pidät enemmän sanasta sosialismi niin yhtä kaikki sen minä olen jo nähnyt. ja edelleen olkoon kapitalismi mitä tahansa niin kommunismin eri malleja on sovellettu eri puolilla maailmaa ja aina ne ovat perseelleen menneet kansan toimesta. kansa on sanonut näille kokeiluille "ei". ja tästä päästään sitten sinun "tieteellisyyteesi". sinä yrität sanankäänteillä väittää, että kommunismi on joku tieteellinen tosiasia, että se odottaa polun päässä kuin taivaspaikka mutta se on vain uskoa. tieteelliseltä kantilta tarkastellen kommunismin onnistuminen on samaa todennäköisyysluokkaa kuin lotossa voittaminen. utopia on vain pelkkää usvaa ja epämääräisyyttä.
oletko muuten huomannut, että "tieteellisyytesi" vähenee kirjoitus kirjoitukselta ja tilalle nousee se, kaiken yhteisöllisyyden estävä, ihmisluonto kiukkuineen, solvauksineen ja kiroiluineen? mistä pääsenkin uskonasioihin ja siihen kun kerrot, että yhteinen yhteiskuntamme pitää mullistaa ja järjestykset kumota koska olet mielestäsi saanut siipeesi siltä yhteiskunnalta. joka tapauksessa sinunkin olisi syytä kenties vähän perehtyä Isoon Kirjaan. Mooseksen opeissakin sanotaan näin, että;
Psalmi 63. - Jos teillä on syytä ajatella, että teidän liiketoverit aikovat harjoittaa kieroutta teitä vastaan, ja että tulette siten kärsimään tappiota heidän kauttansa, ja jos sen syyn tähden tahdotte yhtiöstä luopua, niin lukekaa tämä psalmi ja ajatelkaa sen yhteydessä pyhää nimeä Jach, niin voitte petollisten liiketoverien yhteydestä vetäytyä ilman mitään vahinkoa, sekä tulette nauttimaan edelleen hyvää onnea.
ja siunausta.
Tämän pyhän nimen kirjaimet ovat sanoissa: Jasjmach, värssy 11 ja Jechuda, värssy 1. - että jumalaa
texkiller kirjoitti:
olet sinä merkillinen tiedemies kun historiasta et ymmärrä höykäsen pölähtämää enempää kuin tilastotieteestäkään. kapitalismille minä en voi mitään joten en siihen puutu mutta kommunismin tai jos pidät enemmän sanasta sosialismi niin yhtä kaikki sen minä olen jo nähnyt. ja edelleen olkoon kapitalismi mitä tahansa niin kommunismin eri malleja on sovellettu eri puolilla maailmaa ja aina ne ovat perseelleen menneet kansan toimesta. kansa on sanonut näille kokeiluille "ei". ja tästä päästään sitten sinun "tieteellisyyteesi". sinä yrität sanankäänteillä väittää, että kommunismi on joku tieteellinen tosiasia, että se odottaa polun päässä kuin taivaspaikka mutta se on vain uskoa. tieteelliseltä kantilta tarkastellen kommunismin onnistuminen on samaa todennäköisyysluokkaa kuin lotossa voittaminen. utopia on vain pelkkää usvaa ja epämääräisyyttä.
oletko muuten huomannut, että "tieteellisyytesi" vähenee kirjoitus kirjoitukselta ja tilalle nousee se, kaiken yhteisöllisyyden estävä, ihmisluonto kiukkuineen, solvauksineen ja kiroiluineen? mistä pääsenkin uskonasioihin ja siihen kun kerrot, että yhteinen yhteiskuntamme pitää mullistaa ja järjestykset kumota koska olet mielestäsi saanut siipeesi siltä yhteiskunnalta. joka tapauksessa sinunkin olisi syytä kenties vähän perehtyä Isoon Kirjaan. Mooseksen opeissakin sanotaan näin, että;
Psalmi 63. - Jos teillä on syytä ajatella, että teidän liiketoverit aikovat harjoittaa kieroutta teitä vastaan, ja että tulette siten kärsimään tappiota heidän kauttansa, ja jos sen syyn tähden tahdotte yhtiöstä luopua, niin lukekaa tämä psalmi ja ajatelkaa sen yhteydessä pyhää nimeä Jach, niin voitte petollisten liiketoverien yhteydestä vetäytyä ilman mitään vahinkoa, sekä tulette nauttimaan edelleen hyvää onnea.
ja siunausta.
Tämän pyhän nimen kirjaimet ovat sanoissa: Jasjmach, värssy 11 ja Jechuda, värssy 1.ei ole olemassa! Joten pokkailet ihan turhaan sinne mekkaan päin!
- onko piensijoittajalla
T Urpo kirjoitti:
Mites se "kapitalistien" globaali ruumisläjä
on verrokkina YHDEN VALTION eli neukkuvankilan
3 miljoonaan?
Siis YHDEN VALTION!
Onko tautien tappamissa mukana pakkotyön sankarit
mm. stalinin kanavan rakennustyömaalla?
Nyt ei tule heti mieleen pakkotyöleirejä Suomessa
tai Ruotsissa?
Rainesto on listannut vanhuuteenkin kuolleet
kapitalismin lipun alle.
Mutta voisit sen verran pysyä asiassa että jos
kerran pitää puhua "aatteen" tappavuudesta niin
kommunismi kontra sinun käsityksesi kapitalismista
on väärä lähestymiskulma.
Kommunismi on yksilöidympää kuin "kapitalismi"
siirtomaa ajoista tähän päivään.
No, kommunistin täytyy aina valehdella sehän on
selvää.
Ymmärrettävääkin.
Aate kun on paskaa läpikotaisin ja sitä maistaneet
ovat siitä halunneet eroon.
Eivät pyytäneet lisää.
Kerros rovasti miten se "tappaminen" jatkuu
Euroopassa ja etenkin sen scandinaavisessa
osassa?
Vai meneekö taas globaaliksi kiljumiseksi kun
olet väitteesi kanssa kaulaasi myöten suossa.muistinkatkos kun tämmöstä sontaa lykkäät:
"Nyt ei tule heti mieleen pakkotyöleirejä Suomessa"
Mites on kotimaiset vanki- ja keskitysleirit: kansalaissodassa, neuvostosotavankien vankileirit ja itä-karjalan keskitysleirit? Jokaisessa tehtiin enemmän tai vähemmän pakko- ja orjatyötä!
"Kerros rovasti miten se "tappaminen" jatkuu
Euroopassa ja etenkin sen scandinaavisessa
osassa?"
Käviskös scnadinaavisesta mallista 30 000 suomalaisen murhaaminen lahtareitten toimesta? Käviskös kans mallista 19 000 neuvostovangin tappaminen -41-44. Käviskös kans mallista 4000-8000 venäläisperäisen naisen, lapsen ja vanhuksen tappaminen itäkarjalan keskitysleireillä? kaikissa oli lahtarit murhatöissä asialla - texkiller
että jumalaa kirjoitti:
ei ole olemassa! Joten pokkailet ihan turhaan sinne mekkaan päin!
no, niin tai näin; lainaukseni oli kabbalasta eikä sillä ole penninkään vertaa arvopohjaa mitä mieltä sinä olet tai edes mitä mieltä minä olen. kuten salaisissa kansioissakin on todettu niin totuus on jossain tuolla ulkona.
- T Urpo
onko piensijoittajalla kirjoitti:
muistinkatkos kun tämmöstä sontaa lykkäät:
"Nyt ei tule heti mieleen pakkotyöleirejä Suomessa"
Mites on kotimaiset vanki- ja keskitysleirit: kansalaissodassa, neuvostosotavankien vankileirit ja itä-karjalan keskitysleirit? Jokaisessa tehtiin enemmän tai vähemmän pakko- ja orjatyötä!
"Kerros rovasti miten se "tappaminen" jatkuu
Euroopassa ja etenkin sen scandinaavisessa
osassa?"
Käviskös scnadinaavisesta mallista 30 000 suomalaisen murhaaminen lahtareitten toimesta? Käviskös kans mallista 19 000 neuvostovangin tappaminen -41-44. Käviskös kans mallista 4000-8000 venäläisperäisen naisen, lapsen ja vanhuksen tappaminen itäkarjalan keskitysleireillä? kaikissa oli lahtarit murhatöissä asiallaTarkoitin rauhan aikana.
Sotatohinat ovat asia erikseen.
Rajataan rauhan aikaiseen omien kansalaisten
tappamiseen.
Siis RAUHAN!
Ei kapinan eikä muunkaan mullistuksen.
Tulee vertailukelpoista.
Mutta ollaanko nyt samaa mieltä?
Rauhantila niin sisä- kuin ulkopoliittisesti.
Vaikka rajaan näin niin silti voin kirkkain
mielin ja otsin toistaa sanat.
STALININ KANAVA!
PUHDISTUKSET!
MIELIPIDEVANGIT!
VORKUTA!
BALTIT SIPERIASSA!
KIDUTUKSET BALTIASSA!
Ja rovastihan väitti että tappaminen jatkuu
missä kapitalististä näkyy vain toinen tennissuk-
ka!
Miten se on jatkunut rauhan tilassa skandinaavias-
sa?
Mitä muutoin tulee tuohon höpinääsi niin kaiken
luettelemasi murheen on käynnistänyt Suomea
uhannut KOMMUNISMI!
Ei ruotsalainen markkinatalous. - T Urpo
onko piensijoittajalla kirjoitti:
muistinkatkos kun tämmöstä sontaa lykkäät:
"Nyt ei tule heti mieleen pakkotyöleirejä Suomessa"
Mites on kotimaiset vanki- ja keskitysleirit: kansalaissodassa, neuvostosotavankien vankileirit ja itä-karjalan keskitysleirit? Jokaisessa tehtiin enemmän tai vähemmän pakko- ja orjatyötä!
"Kerros rovasti miten se "tappaminen" jatkuu
Euroopassa ja etenkin sen scandinaavisessa
osassa?"
Käviskös scnadinaavisesta mallista 30 000 suomalaisen murhaaminen lahtareitten toimesta? Käviskös kans mallista 19 000 neuvostovangin tappaminen -41-44. Käviskös kans mallista 4000-8000 venäläisperäisen naisen, lapsen ja vanhuksen tappaminen itäkarjalan keskitysleireillä? kaikissa oli lahtarit murhatöissä asiallaYmmärtämisessaä.
Lainataan punapökkelön pläjäyksestä:
Kerros rovasti miten se "tappaminen" jatkuu
Euroopassa ja etenkin sen scandinaavisessa
osassa?"
Käviskös scnadinaavisesta mallista 30 000 suomalaisen murhaaminen lahtareitten toimesta? Käviskös kans mallista 19 000 neuvostovangin tappaminen -41-44. Käviskös kans mallista 4000-8000 venäläisperäisen naisen, lapsen ja vanhuksen tappaminen itäkarjalan keskitysleireillä? kaikissa oli lahtarit murhatöissä asialla"
Huomaatko virheesi? No etpä tietysti.
Minä kysyin että miten tappaminen JATKUU?
Sinä vastasit luettelemalla tapauksia joissa
se on LOPPUNUT!
Meneeköhän jakeluun tällainen pikku juttu kuin
jatkuu ja loppunut sanojen välinen ero?
Jos alkaa nuottasille niin pitäisi osata edes
vähän keskittyä. T Urpo kirjoitti:
Mites se "kapitalistien" globaali ruumisläjä
on verrokkina YHDEN VALTION eli neukkuvankilan
3 miljoonaan?
Siis YHDEN VALTION!
Onko tautien tappamissa mukana pakkotyön sankarit
mm. stalinin kanavan rakennustyömaalla?
Nyt ei tule heti mieleen pakkotyöleirejä Suomessa
tai Ruotsissa?
Rainesto on listannut vanhuuteenkin kuolleet
kapitalismin lipun alle.
Mutta voisit sen verran pysyä asiassa että jos
kerran pitää puhua "aatteen" tappavuudesta niin
kommunismi kontra sinun käsityksesi kapitalismista
on väärä lähestymiskulma.
Kommunismi on yksilöidympää kuin "kapitalismi"
siirtomaa ajoista tähän päivään.
No, kommunistin täytyy aina valehdella sehän on
selvää.
Ymmärrettävääkin.
Aate kun on paskaa läpikotaisin ja sitä maistaneet
ovat siitä halunneet eroon.
Eivät pyytäneet lisää.
Kerros rovasti miten se "tappaminen" jatkuu
Euroopassa ja etenkin sen scandinaavisessa
osassa?
Vai meneekö taas globaaliksi kiljumiseksi kun
olet väitteesi kanssa kaulaasi myöten suossa.On teillä outo tarve epärehellisyteen, eikö edes hävetä. Jos uskotte paskaanne, ette taida ymmärtää silloin lukemanne, siksi monesti teille on totuus selitetty.
Suomella oli keskitysleirejä pakkotyöleirejä, lentolemntänrakentyajia, siirtotyöläisleirejä ja kaikke apaskaa mitä kapitalsiniinnyt kuuluu.
Näistä meidän leireistä on dokumentteja, tutkimuksia ja kaikea faktaa. Meiilä oli jopa lapsille omat leirinsä, joissa kuolleisuus ylitti jopa saksalaisten leirien kuolemat.
Perustuuko tosiaan teidän porvaripaskojen ideologia todella tietämättömyyteen, kun siltä alkaa vaikuttaa. Tietämättömyyteen ja tyhmyyteen selvittää tosiasioita esiin. Tämän tyhmyyden taistalla ei voi olla kuin uskonto, jeesuksennen ja jumalanne. Ei täällä muita yhtä tyhmiä voi olla.texkiller kirjoitti:
olet sinä merkillinen tiedemies kun historiasta et ymmärrä höykäsen pölähtämää enempää kuin tilastotieteestäkään. kapitalismille minä en voi mitään joten en siihen puutu mutta kommunismin tai jos pidät enemmän sanasta sosialismi niin yhtä kaikki sen minä olen jo nähnyt. ja edelleen olkoon kapitalismi mitä tahansa niin kommunismin eri malleja on sovellettu eri puolilla maailmaa ja aina ne ovat perseelleen menneet kansan toimesta. kansa on sanonut näille kokeiluille "ei". ja tästä päästään sitten sinun "tieteellisyyteesi". sinä yrität sanankäänteillä väittää, että kommunismi on joku tieteellinen tosiasia, että se odottaa polun päässä kuin taivaspaikka mutta se on vain uskoa. tieteelliseltä kantilta tarkastellen kommunismin onnistuminen on samaa todennäköisyysluokkaa kuin lotossa voittaminen. utopia on vain pelkkää usvaa ja epämääräisyyttä.
oletko muuten huomannut, että "tieteellisyytesi" vähenee kirjoitus kirjoitukselta ja tilalle nousee se, kaiken yhteisöllisyyden estävä, ihmisluonto kiukkuineen, solvauksineen ja kiroiluineen? mistä pääsenkin uskonasioihin ja siihen kun kerrot, että yhteinen yhteiskuntamme pitää mullistaa ja järjestykset kumota koska olet mielestäsi saanut siipeesi siltä yhteiskunnalta. joka tapauksessa sinunkin olisi syytä kenties vähän perehtyä Isoon Kirjaan. Mooseksen opeissakin sanotaan näin, että;
Psalmi 63. - Jos teillä on syytä ajatella, että teidän liiketoverit aikovat harjoittaa kieroutta teitä vastaan, ja että tulette siten kärsimään tappiota heidän kauttansa, ja jos sen syyn tähden tahdotte yhtiöstä luopua, niin lukekaa tämä psalmi ja ajatelkaa sen yhteydessä pyhää nimeä Jach, niin voitte petollisten liiketoverien yhteydestä vetäytyä ilman mitään vahinkoa, sekä tulette nauttimaan edelleen hyvää onnea.
ja siunausta.
Tämän pyhän nimen kirjaimet ovat sanoissa: Jasjmach, värssy 11 ja Jechuda, värssy 1.Ottaako kuupaan, kun sovitan tasoani teihin, kohta on kuin katsoisitte peiliin.
Moukille moukkamaisuuksia, muille heidän tasonsa mukaan.
Mitä on historia? Miten se opettaa?- texkiller
hannu_rainesto kirjoitti:
Ottaako kuupaan, kun sovitan tasoani teihin, kohta on kuin katsoisitte peiliin.
Moukille moukkamaisuuksia, muille heidän tasonsa mukaan.
Mitä on historia? Miten se opettaa?vastuunkantoa, virheistä oppimista...
sitä ettei enää koskaan anneta minkäännäköisten aatteiden sanella ihmiskunnalle mikä näille on parasta ja että miten näiden pitää toimia. että opitaan ettei minkäännäköinen aate ole sen arvoinen, että pieni eliitti julistaa ihmisille omaa oikeuttaan ja omaa yhteiskuntajärjestystään ja kertoo sille tavalliselle mattimeikäläiselle ettei tämä osaa itse ajatella ja tämän puolesta pitää "älykkäämmät" yksilöt tehdä päätöksiä...
kapitalismi on mitä on mutta miksi sitä tieten tahtoen mennä ojasta allikkoon...? texkiller kirjoitti:
vastuunkantoa, virheistä oppimista...
sitä ettei enää koskaan anneta minkäännäköisten aatteiden sanella ihmiskunnalle mikä näille on parasta ja että miten näiden pitää toimia. että opitaan ettei minkäännäköinen aate ole sen arvoinen, että pieni eliitti julistaa ihmisille omaa oikeuttaan ja omaa yhteiskuntajärjestystään ja kertoo sille tavalliselle mattimeikäläiselle ettei tämä osaa itse ajatella ja tämän puolesta pitää "älykkäämmät" yksilöt tehdä päätöksiä...
kapitalismi on mitä on mutta miksi sitä tieten tahtoen mennä ojasta allikkoon...?Vastuuntuntoa, vastuunkantoa, virheistä oppimista...
sitä ettei enää koskaan anneta minkäännäköisten aatteiden sanella ihmiskunnalle mikä näille on parasta ja että miten näiden pitää toimia. että opitaan ettei minkäännäköinen aate ole sen arvoinen, että pieni eliitti julistaa ihmisille omaa oikeuttaan ja omaa yhteiskuntajärjestystään ja kertoo sille tavalliselle mattimeikäläiselle ettei tämä osaa itse ajatella ja tämän puolesta pitää "älykkäämmät" yksilöt tehdä päätöksiä...
kapitalismi on mitä on mutta miksi sitä tieten tahtoen mennä ojasta allikkoon...?
Eikö kapitalismin ideologia ole porvarismia, onko kapitalismi siis ilman ideologiaa. Niin eipä tietystikkää ole, mutta tulee vain hyväksyä se, kuten T.Turpo hyväksyy oikeusmurhat, kuten hän olisi samalla logiikalla hyväksynyt polttouuni tuomiot?
Kapitalismi on tuotantotapa, kuten kommunismi tai feodalismi. Kapitalismi hyväksyi itselleen feodalismin syrjäyttämisen, mutta ei enää itsensä syrjäyttämistä. Texkillerin logiikkaa tämä.
Pojat vaikutatte kovasti blondeilta, jos logiikan kautta teitä miettii.
Käsityksesi on väärä, mitä tulee ideologiaan eli aatteeseen. Käsityksesi palvelee hyvin rikkaiden ideologiaa porvarismia, mutta kieltää saman työväenluokan ideologialta, jotta he voisivat yhtyä itsensä vapauttamiseen.
Puhut pienestä eliitistä, joka hyvin sopii kapitalismiin, mutta ei enää sosialismiin, jossa eliitti onkin yhtäkkiä työväenluokkaa itseään siis heitä itseään. Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään.
Yksinkertaista, mutta mahdotonta ymmärtää jos omat edut edellyttävät jotain muuta, toveri porvari.- texkiller
hannu_rainesto kirjoitti:
Vastuuntuntoa, vastuunkantoa, virheistä oppimista...
sitä ettei enää koskaan anneta minkäännäköisten aatteiden sanella ihmiskunnalle mikä näille on parasta ja että miten näiden pitää toimia. että opitaan ettei minkäännäköinen aate ole sen arvoinen, että pieni eliitti julistaa ihmisille omaa oikeuttaan ja omaa yhteiskuntajärjestystään ja kertoo sille tavalliselle mattimeikäläiselle ettei tämä osaa itse ajatella ja tämän puolesta pitää "älykkäämmät" yksilöt tehdä päätöksiä...
kapitalismi on mitä on mutta miksi sitä tieten tahtoen mennä ojasta allikkoon...?
Eikö kapitalismin ideologia ole porvarismia, onko kapitalismi siis ilman ideologiaa. Niin eipä tietystikkää ole, mutta tulee vain hyväksyä se, kuten T.Turpo hyväksyy oikeusmurhat, kuten hän olisi samalla logiikalla hyväksynyt polttouuni tuomiot?
Kapitalismi on tuotantotapa, kuten kommunismi tai feodalismi. Kapitalismi hyväksyi itselleen feodalismin syrjäyttämisen, mutta ei enää itsensä syrjäyttämistä. Texkillerin logiikkaa tämä.
Pojat vaikutatte kovasti blondeilta, jos logiikan kautta teitä miettii.
Käsityksesi on väärä, mitä tulee ideologiaan eli aatteeseen. Käsityksesi palvelee hyvin rikkaiden ideologiaa porvarismia, mutta kieltää saman työväenluokan ideologialta, jotta he voisivat yhtyä itsensä vapauttamiseen.
Puhut pienestä eliitistä, joka hyvin sopii kapitalismiin, mutta ei enää sosialismiin, jossa eliitti onkin yhtäkkiä työväenluokkaa itseään siis heitä itseään. Kyse on luokkajaosta, joka vallitsee ja mahdollistaa riiston kapitalismin oloissa, mutta häviää sosialismissa ja vie riiston mennessään.
Yksinkertaista, mutta mahdotonta ymmärtää jos omat edut edellyttävät jotain muuta, toveri porvari.eikä missään ole työväenluokka saanut päättää asioistaan. kommunismissa valtaa on aina pitänyt ja pitää eliitti. tämä on fakta eikä se siitä muutu minkäännäköisillä teorioilla. kommunismi ei aatteena ole kykeneväinen kansanvaltaan; senhän olet itsekin tuonut useasti esiin kertomalla, ettei kansa tiedä mitä se haluaa ja että kansa tarvitsee johtajikseen teidät kommunistit.
minä vanhana demokraattina taas olen sitä mieltä, että jokaiselle yksilölle pitää antaa mahdollisuus. osa onnistuu ja osa katkeroituu mutta siitä huolimatta jokaiselle on annettu mahdollisuus. silti myös oravanpyörään sopeutumattomatkin yksilöt niin heistä on pidettävä huoli. silti ei saa estää yhteiskunnan kehittymistä eikä ihmiskunnan kehitystä sen ollessa matkallaan kohti tulevaisuutta ja, tietyntapaista, itsensä löytämistä ja ehkäpä vähän kornisti heitettynä, valaistumista. meistä jokainen valitsee ne omat keinonsa edistää tätä tarkoitusta. minä olen valinnut sosialidemokratian, koska uskon että myös heikommista pitää pitää huoli.minä en ole porvari. silti minulla ei ole mitään estoa kilistellä ystävänmaljaa sen mustimmankaan porvarin kanssa, koska tiedän että omalla tavallaan hänkin haluaa vain maan parasta. ja mikä on maan parasta? se on pitää ääriliikkeet poissa ja antaa luonnollisen kiertokulun kulkea estämättä matkaansa. texkiller kirjoitti:
eikä missään ole työväenluokka saanut päättää asioistaan. kommunismissa valtaa on aina pitänyt ja pitää eliitti. tämä on fakta eikä se siitä muutu minkäännäköisillä teorioilla. kommunismi ei aatteena ole kykeneväinen kansanvaltaan; senhän olet itsekin tuonut useasti esiin kertomalla, ettei kansa tiedä mitä se haluaa ja että kansa tarvitsee johtajikseen teidät kommunistit.
minä vanhana demokraattina taas olen sitä mieltä, että jokaiselle yksilölle pitää antaa mahdollisuus. osa onnistuu ja osa katkeroituu mutta siitä huolimatta jokaiselle on annettu mahdollisuus. silti myös oravanpyörään sopeutumattomatkin yksilöt niin heistä on pidettävä huoli. silti ei saa estää yhteiskunnan kehittymistä eikä ihmiskunnan kehitystä sen ollessa matkallaan kohti tulevaisuutta ja, tietyntapaista, itsensä löytämistä ja ehkäpä vähän kornisti heitettynä, valaistumista. meistä jokainen valitsee ne omat keinonsa edistää tätä tarkoitusta. minä olen valinnut sosialidemokratian, koska uskon että myös heikommista pitää pitää huoli.minä en ole porvari. silti minulla ei ole mitään estoa kilistellä ystävänmaljaa sen mustimmankaan porvarin kanssa, koska tiedän että omalla tavallaan hänkin haluaa vain maan parasta. ja mikä on maan parasta? se on pitää ääriliikkeet poissa ja antaa luonnollisen kiertokulun kulkea estämättä matkaansa.No ei tietystikään ole, koska ei ole ollut koskaan kommunismiakaan. Tyhjästä on siis paha nyhjästä!
- texkiller
hannu_rainesto kirjoitti:
No ei tietystikään ole, koska ei ole ollut koskaan kommunismiakaan. Tyhjästä on siis paha nyhjästä!
kuitenkin on ollut maailman sivu täys.
ihmiskokeet on nyt kokeiltu ja jos luulette, että laboratoriossa on luotu sitten joku täydellinen ihminen, joka ajattelee vain sitä lähimmäisen parasta niin ottakaa yhteyttä nasa:an ja ensimmäisen miehitetyn mars-lennon koittaessa lähettäkää ensimmäiset geenimuunnellut kommunistit raketin mukana matkaan rakentamaan sitä sosialistista paratiisia. eikös se phoenix jo siellä myllerrä? mutta kokeilkaa jatkossa jossain muualla niitä testejänne? me ihmiset emme ole luotu siksi, että meitä testataan kuin jotain rottia... - sodassa ja rauhassa
T Urpo kirjoitti:
Tarkoitin rauhan aikana.
Sotatohinat ovat asia erikseen.
Rajataan rauhan aikaiseen omien kansalaisten
tappamiseen.
Siis RAUHAN!
Ei kapinan eikä muunkaan mullistuksen.
Tulee vertailukelpoista.
Mutta ollaanko nyt samaa mieltä?
Rauhantila niin sisä- kuin ulkopoliittisesti.
Vaikka rajaan näin niin silti voin kirkkain
mielin ja otsin toistaa sanat.
STALININ KANAVA!
PUHDISTUKSET!
MIELIPIDEVANGIT!
VORKUTA!
BALTIT SIPERIASSA!
KIDUTUKSET BALTIASSA!
Ja rovastihan väitti että tappaminen jatkuu
missä kapitalististä näkyy vain toinen tennissuk-
ka!
Miten se on jatkunut rauhan tilassa skandinaavias-
sa?
Mitä muutoin tulee tuohon höpinääsi niin kaiken
luettelemasi murheen on käynnistänyt Suomea
uhannut KOMMUNISMI!
Ei ruotsalainen markkinatalous.suurin osa punikkien murhista tapahtuivat kun sisällissota oli jo ohi, rauhan aikana, ja 19 000 neuvostovankia tapettiin vankileireilleen, suhteellisen rauhallisiin oloihin, ei niistä enää vastusta saanu, kuten ei itä-karjalan vanhuksista eikä lapsistakaan. Ymmärrätkö upi yhtään mitä selität? sinun mielestäsi avuttoman vangin tappaminen on oikeutetumpaa ja ymmärrettävämpää kun hiukan on sodan ja murroksen tynkää maailmassa! Ja kyllä se suomen porvari osasi lahdata -20-30 luvuillakin vasemmistolaisia useita satoja.
Mutta viattomien kansalaisten lahtaaminen loppui kun fasismi lyötin ja työväenliike sai jälleen samalla perustuslailla toimintaokeutensa kuin oli vankileireille suljettukin.
Kato upi porvarit ja lahtarit ne on suomen itsenäisyyden aikana tappaneet valtaosan kotimaan surmatuista, työväenliike on pitänyt huolen, että demokratia on pelannut ja ihmisoikeudet olleet vallalla! texkiller kirjoitti:
kuitenkin on ollut maailman sivu täys.
ihmiskokeet on nyt kokeiltu ja jos luulette, että laboratoriossa on luotu sitten joku täydellinen ihminen, joka ajattelee vain sitä lähimmäisen parasta niin ottakaa yhteyttä nasa:an ja ensimmäisen miehitetyn mars-lennon koittaessa lähettäkää ensimmäiset geenimuunnellut kommunistit raketin mukana matkaan rakentamaan sitä sosialistista paratiisia. eikös se phoenix jo siellä myllerrä? mutta kokeilkaa jatkossa jossain muualla niitä testejänne? me ihmiset emme ole luotu siksi, että meitä testataan kuin jotain rottia...”””kommunistisia kokeiluja kuitenkin on ollut maailman sivu täys. Ihmiskokeet on nyt kokeiltu ja jos luulette, että laboratoriossa on luotu sitten joku täydellinen ihminen, joka ajattelee vain sitä lähimmäisen parasta niin ottakaa yhteyttä nasa:an ja ensimmäisen miehitetyn mars-lennon koittaessa lähettäkää ensimmäiset geenimuunnellut kommunistit raketin mukana matkaan rakentamaan sitä sosialistista paratiisia. eikös se phoenix jo siellä myllerrä? mutta kokeilkaa jatkossa jossain muualla niitä testejänne? me ihmiset emme ole luotu siksi, että meitä testataan kuin jotain rottia...””””
HR: Älä yritä selittää, meillä on kapitalismi meneillään, me saamme siitä tietoa joka hetki ja kaikki tieto osittaa, että päin persettä mennään. Mietin juuri äsken, suomalaistenkyky kapitalistiseen kilpailuun ei ole lankaan tietoista vaan pelkkää sattumaa ja tunnelmaa. Ajatus syntyi siitä, kun LIDL ketjun asiakasmäärä ei ole kasvanut. Jos nyt hylkäämme LIDL ketjun kasvattamisen, hylkäämme totiasiassa sen kapitalistisen vapaan kilpailun, jolla hintojen muodostus hakeutuisi edullisemmaksi.
Huomaamme tuosta, että jopa markkinoiden hinnan muodostus ei pelaa sellaisena kuin kapitalisti sitä selittää. Voimme kysyä, että mikä sitten menee niin kuin kapitalisti selittä?
Kommunistinen kokeilu, joka on noussut pintaan nyt yhtenä uutena kokeiluna. Josko sieltä irtoaisi aukko kommunistien teorian romuttamiseen, vaan väitän, että eipä aukea. Kommunistiset teoriat voi kumota, kun kumoaa sen keskeiset teoriat, ei muuten. Tämä on myös minkä tahansa tieteellisen teorian falsifioinnin perusvaatimus.
Tuo mistä yrität aukkoa muodostaa kommunismin muuriin, sotii tieteen tekemisen tosiasioita vastaan. Sillä tieteellinen menetelmä edellyttää hypoteeseja ja niiden testaamisia. Testit voivat olla teoreettisia tai myös käytännöllisiä. Hypoteesien ei tarvitse olla testattuja, jotta niitä voi esittää, mutta niiden tarvitsee olla perusteltuja. Koska, hypoteesien tehtävä on yrittää kumota aiemmat hypoteesit. Tieteen tulee siis pyrkiä kumoamaan tai itse kumoutuun.
Koska maailma muuttuu, on kaiken muututtava siinä mukana, sitä sanotaan evoluutioksi ja sopeutumiseksi. Kapitalismi, vaikka se oli tällaisen vaatimuksen mukainen syntyään, ei ole sitä enää. Tästä seuraa, että kapitalismin on väistyttävä, koska tarve muuhun ajaa sen tiehensä. Halusivat kapitalistit tätä tai eivät, he ovat tosipaikan edessä. Kommunistiset kokeilut sosialismiin siirtymisessä ovat osoittaneet, että kommunistinen teoria on oikea. On tullut myös osoitetuksi, että sovellukset eivät toimi, koska vanhavalta saa aina liian suuren osuuden kehityksessä ja alkaa tuottaa vastavoimaa. Muutosprosessista tulee siten sahaavaa ja se ei ole tehokasta ja sisältää hajoamisen riskin.
Tämä kaikki kuitenkin osoittaa, että muutostarve on huutava, koska muutostekijöitä nousee kuin sieniä sateella aina uudelleen. Tämän sinä tulet myös vahvistaneeksi väittämilläsi kokeilujen suuresta määrästä, jotka kuitenkin käännät muutosta vastaan. Muistetaan, että laadullista muutosta tulee esiintyä valtavamäärä määrällisiä muutoksia. Tieteen kentässä tämä tarkoittaa, että teorian kumoutuminen edellyttää hypoteesien testaamista, kunnes uusi paradigma on asetettavissa.- T Urpo
sodassa ja rauhassa kirjoitti:
suurin osa punikkien murhista tapahtuivat kun sisällissota oli jo ohi, rauhan aikana, ja 19 000 neuvostovankia tapettiin vankileireilleen, suhteellisen rauhallisiin oloihin, ei niistä enää vastusta saanu, kuten ei itä-karjalan vanhuksista eikä lapsistakaan. Ymmärrätkö upi yhtään mitä selität? sinun mielestäsi avuttoman vangin tappaminen on oikeutetumpaa ja ymmärrettävämpää kun hiukan on sodan ja murroksen tynkää maailmassa! Ja kyllä se suomen porvari osasi lahdata -20-30 luvuillakin vasemmistolaisia useita satoja.
Mutta viattomien kansalaisten lahtaaminen loppui kun fasismi lyötin ja työväenliike sai jälleen samalla perustuslailla toimintaokeutensa kuin oli vankileireille suljettukin.
Kato upi porvarit ja lahtarit ne on suomen itsenäisyyden aikana tappaneet valtaosan kotimaan surmatuista, työväenliike on pitänyt huolen, että demokratia on pelannut ja ihmisoikeudet olleet vallalla!Jaettiin toki punaisten antautumisen jälkeen.
Mitäs ihmeellistä siinä on?
Viattomia kansalaisia kuoli kyllä 1939 tapahtuneen
hyökkäyksen seurauksena.
Kommunismi tuon kaiken käyttävä voima on ollut.
Kapinasta Talvisotaan ja sen jatkumoon Jatkosotaan.
Kaikkiin luettelemiisi onnettomuuksiin on
syypää kommunismi.
Jos kommunismia ei olisi keksitty niin kaikki
tuo olisi toisin.
Vankileirejä mielipidevangeille ja heidän käyttä-
mistään orjatyövoimana ei Suomessa ole harrastet-
tu rauhan aikana.
Kuten neuvostovankilassa sodan jälkeen.
Ja demokratiaan sekä parlamentarismiin on aina
tarvittu kaikkia kansan kerroksia.
Kyllä se on kommunisti joka osaa tappaa omiaan
myös rauhan aikana opin voimalla.
Mites se karjavaunuliikenne Baltiasta Siperiaan?
Loppuiko se vuonna 1945?
Sinivalkoisen Suomen perusta on aina ollut joku
muu kuin maansa halulla myyvä kommunisti.
Isänmaaton syöpäläinen. - T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
On teillä outo tarve epärehellisyteen, eikö edes hävetä. Jos uskotte paskaanne, ette taida ymmärtää silloin lukemanne, siksi monesti teille on totuus selitetty.
Suomella oli keskitysleirejä pakkotyöleirejä, lentolemntänrakentyajia, siirtotyöläisleirejä ja kaikke apaskaa mitä kapitalsiniinnyt kuuluu.
Näistä meidän leireistä on dokumentteja, tutkimuksia ja kaikea faktaa. Meiilä oli jopa lapsille omat leirinsä, joissa kuolleisuus ylitti jopa saksalaisten leirien kuolemat.
Perustuuko tosiaan teidän porvaripaskojen ideologia todella tietämättömyyteen, kun siltä alkaa vaikuttaa. Tietämättömyyteen ja tyhmyyteen selvittää tosiasioita esiin. Tämän tyhmyyden taistalla ei voi olla kuin uskonto, jeesuksennen ja jumalanne. Ei täällä muita yhtä tyhmiä voi olla.Eteenpäin? Ehei Rainesto, kyllä uskonnollinen
kotisi piti huolen moisesta aktiviteetistä.
Saman uskonnon voimalla johon sinäkin sokeasti
uskot.
Stalin käytti vankeja orjatyövoimana sodan jälkeen.
OMIA KANSALAISIAAN.
Joita mm. ilmiantojen perusteella tuomittiin.
Häpeisit saatana.
Suomessa oli sodan aikana myös maataloissa
renkeinä sotavankeja.
Viitsitkö vähän perustella tuota "ylitti saksa-
laisten leirien kuolemat" osiota.
On hiukan heiton makua.
Mutta varsinainen asia oli, rajataan se nyt sitten
vaikka 50 lukuun, että kommunistisessa onnelassa
nimeltä neukkuvankila oli mielipidevankeja orja-
töissä.
Omia kansalaisia.
Ja muista Baltit. - T Urpo
sodassa ja rauhassa kirjoitti:
suurin osa punikkien murhista tapahtuivat kun sisällissota oli jo ohi, rauhan aikana, ja 19 000 neuvostovankia tapettiin vankileireilleen, suhteellisen rauhallisiin oloihin, ei niistä enää vastusta saanu, kuten ei itä-karjalan vanhuksista eikä lapsistakaan. Ymmärrätkö upi yhtään mitä selität? sinun mielestäsi avuttoman vangin tappaminen on oikeutetumpaa ja ymmärrettävämpää kun hiukan on sodan ja murroksen tynkää maailmassa! Ja kyllä se suomen porvari osasi lahdata -20-30 luvuillakin vasemmistolaisia useita satoja.
Mutta viattomien kansalaisten lahtaaminen loppui kun fasismi lyötin ja työväenliike sai jälleen samalla perustuslailla toimintaokeutensa kuin oli vankileireille suljettukin.
Kato upi porvarit ja lahtarit ne on suomen itsenäisyyden aikana tappaneet valtaosan kotimaan surmatuista, työväenliike on pitänyt huolen, että demokratia on pelannut ja ihmisoikeudet olleet vallalla!Et keskittynyt sanojen "jatkuu" ja "loppunut"
eroon. T Urpo kirjoitti:
Eteenpäin? Ehei Rainesto, kyllä uskonnollinen
kotisi piti huolen moisesta aktiviteetistä.
Saman uskonnon voimalla johon sinäkin sokeasti
uskot.
Stalin käytti vankeja orjatyövoimana sodan jälkeen.
OMIA KANSALAISIAAN.
Joita mm. ilmiantojen perusteella tuomittiin.
Häpeisit saatana.
Suomessa oli sodan aikana myös maataloissa
renkeinä sotavankeja.
Viitsitkö vähän perustella tuota "ylitti saksa-
laisten leirien kuolemat" osiota.
On hiukan heiton makua.
Mutta varsinainen asia oli, rajataan se nyt sitten
vaikka 50 lukuun, että kommunistisessa onnelassa
nimeltä neukkuvankila oli mielipidevankeja orja-
töissä.
Omia kansalaisia.
Ja muista Baltit.Ai nyt jo rajaukset maittaa...... Rajaa sinä poika mitä rajaat, paskaan uppoat.
Ei minun tarvits perustella mitään enempää kuin te järjenjättiläiset teette. Voit lukea tutkimukset asiasta, kunhan muistan tekijän ja nimen, niin laitan esiin.
Orjatyövoimaa argumenttina, joita Suomi on pullollaan vuonna 2008.- T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
”””kommunistisia kokeiluja kuitenkin on ollut maailman sivu täys. Ihmiskokeet on nyt kokeiltu ja jos luulette, että laboratoriossa on luotu sitten joku täydellinen ihminen, joka ajattelee vain sitä lähimmäisen parasta niin ottakaa yhteyttä nasa:an ja ensimmäisen miehitetyn mars-lennon koittaessa lähettäkää ensimmäiset geenimuunnellut kommunistit raketin mukana matkaan rakentamaan sitä sosialistista paratiisia. eikös se phoenix jo siellä myllerrä? mutta kokeilkaa jatkossa jossain muualla niitä testejänne? me ihmiset emme ole luotu siksi, että meitä testataan kuin jotain rottia...””””
HR: Älä yritä selittää, meillä on kapitalismi meneillään, me saamme siitä tietoa joka hetki ja kaikki tieto osittaa, että päin persettä mennään. Mietin juuri äsken, suomalaistenkyky kapitalistiseen kilpailuun ei ole lankaan tietoista vaan pelkkää sattumaa ja tunnelmaa. Ajatus syntyi siitä, kun LIDL ketjun asiakasmäärä ei ole kasvanut. Jos nyt hylkäämme LIDL ketjun kasvattamisen, hylkäämme totiasiassa sen kapitalistisen vapaan kilpailun, jolla hintojen muodostus hakeutuisi edullisemmaksi.
Huomaamme tuosta, että jopa markkinoiden hinnan muodostus ei pelaa sellaisena kuin kapitalisti sitä selittää. Voimme kysyä, että mikä sitten menee niin kuin kapitalisti selittä?
Kommunistinen kokeilu, joka on noussut pintaan nyt yhtenä uutena kokeiluna. Josko sieltä irtoaisi aukko kommunistien teorian romuttamiseen, vaan väitän, että eipä aukea. Kommunistiset teoriat voi kumota, kun kumoaa sen keskeiset teoriat, ei muuten. Tämä on myös minkä tahansa tieteellisen teorian falsifioinnin perusvaatimus.
Tuo mistä yrität aukkoa muodostaa kommunismin muuriin, sotii tieteen tekemisen tosiasioita vastaan. Sillä tieteellinen menetelmä edellyttää hypoteeseja ja niiden testaamisia. Testit voivat olla teoreettisia tai myös käytännöllisiä. Hypoteesien ei tarvitse olla testattuja, jotta niitä voi esittää, mutta niiden tarvitsee olla perusteltuja. Koska, hypoteesien tehtävä on yrittää kumota aiemmat hypoteesit. Tieteen tulee siis pyrkiä kumoamaan tai itse kumoutuun.
Koska maailma muuttuu, on kaiken muututtava siinä mukana, sitä sanotaan evoluutioksi ja sopeutumiseksi. Kapitalismi, vaikka se oli tällaisen vaatimuksen mukainen syntyään, ei ole sitä enää. Tästä seuraa, että kapitalismin on väistyttävä, koska tarve muuhun ajaa sen tiehensä. Halusivat kapitalistit tätä tai eivät, he ovat tosipaikan edessä. Kommunistiset kokeilut sosialismiin siirtymisessä ovat osoittaneet, että kommunistinen teoria on oikea. On tullut myös osoitetuksi, että sovellukset eivät toimi, koska vanhavalta saa aina liian suuren osuuden kehityksessä ja alkaa tuottaa vastavoimaa. Muutosprosessista tulee siten sahaavaa ja se ei ole tehokasta ja sisältää hajoamisen riskin.
Tämä kaikki kuitenkin osoittaa, että muutostarve on huutava, koska muutostekijöitä nousee kuin sieniä sateella aina uudelleen. Tämän sinä tulet myös vahvistaneeksi väittämilläsi kokeilujen suuresta määrästä, jotka kuitenkin käännät muutosta vastaan. Muistetaan, että laadullista muutosta tulee esiintyä valtavamäärä määrällisiä muutoksia. Tieteen kentässä tämä tarkoittaa, että teorian kumoutuminen edellyttää hypoteesien testaamista, kunnes uusi paradigma on asetettavissa.Koko ajan. Vaikka kommunismia ei ole mailla eikä
halmeilla.
Suomikin muuttuu ja parempaan suuntaan.
Ilman kommunisteja.
Taantumuksellisinta kansan osaa, joka osaa pyöriä
vain kapinan ja sotien ympärillä.
Sisältäen stallareita jotka kieltävät menneen.
Kansan tiedon ja sivistyksen taso on noussut
ryöstökapitalismin ja kommunismin yläpuolelle
jo ajat sitten.
Sinulta se vain jäänyt punaisten lasien takaa
huomaamatta. - T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Ai nyt jo rajaukset maittaa...... Rajaa sinä poika mitä rajaat, paskaan uppoat.
Ei minun tarvits perustella mitään enempää kuin te järjenjättiläiset teette. Voit lukea tutkimukset asiasta, kunhan muistan tekijän ja nimen, niin laitan esiin.
Orjatyövoimaa argumenttina, joita Suomi on pullollaan vuonna 2008.Niitä orjia on Suomessa anno domini 2008, samoissa
olosuhteissa kuin vankileirien saaristossa 50
luvulla.
Kerro niin lähden het aamusta katsomaan.
Tosiasiahan on että stalinin kupparuven kuoleman
jälkeen alettiin rehabilitoimaan SYYTTÖMIÄ !
Ja niitä riittikin vähän enemmän kuin Rainestoja
Suomessa.
Sivumennen sanoen voit muuten valittaa Strasbour-
giin ansiottomasta tuomiostasi!
Sieltähän ne muutkin ovat oikeutta hakeneet!
EU:STA KUTEN ANTTI SIILIN JA SAIKIN VIELÄ.
Upposit muuten 50 luvun rajauksella stalinin
vankileirien huussien paskaan!
Mikäli sitä nälältä tuli. T Urpo kirjoitti:
Niitä orjia on Suomessa anno domini 2008, samoissa
olosuhteissa kuin vankileirien saaristossa 50
luvulla.
Kerro niin lähden het aamusta katsomaan.
Tosiasiahan on että stalinin kupparuven kuoleman
jälkeen alettiin rehabilitoimaan SYYTTÖMIÄ !
Ja niitä riittikin vähän enemmän kuin Rainestoja
Suomessa.
Sivumennen sanoen voit muuten valittaa Strasbour-
giin ansiottomasta tuomiostasi!
Sieltähän ne muutkin ovat oikeutta hakeneet!
EU:STA KUTEN ANTTI SIILIN JA SAIKIN VIELÄ.
Upposit muuten 50 luvun rajauksella stalinin
vankileirien huussien paskaan!
Mikäli sitä nälältä tuli.Korpeeko, kun pistää jo viheltään..?? Valsettilaulaja...
- T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Korpeeko, kun pistää jo viheltään..?? Valsettilaulaja...
Eikä kapitalistin tappamia työläisiä.
Kommunisti on veikeä veikko kun ensin valehtelee
ja onnistuu pitämään luikuriaan totena.
Kun väitit että "missä kapitalismista on muruakin
niin siellä on kapitalismin tappamia...".
Eikös se noin jotenkin mennyt.
Missäs ne leirien koordinaatit viipyy.
Pyysin pekkasen huomiseksi ja lataan navigaatto-
rin illalla ja lähden aamulla.
Jos niitä ei klo 21,00 mennessä tule niin
taas sinut nimitettään viikon verbaaliviemäriksi.
Vaikka sellainenhan kunnon punikki on jo luon-
nostaan.
Mutta Hannu. Klo 21.00 ne leirien koordinaatit.
Eikä minua mikään korpea. Vapaassa Sinivalkoi-
sessa Suomessa jossa oikeuslaitos pistää
viheltävät filunkiäijät järjestykseen.
Niin herrat kuin narrit.
Teikäläinen kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. - upi taas metsässä
T Urpo kirjoitti:
Et keskittynyt sanojen "jatkuu" ja "loppunut"
eroon.Tässähän se jatkuu ja loppunut tulee huomioitua, eli tappamisen loppuminen oli Neuvostoliiton ja työväenliikkeen ansiota!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000035640971
"Mutta viattomien kansalaisten lahtaaminen loppui kun fasismi lyötin ja työväenliike sai jälleen samalla perustuslailla toimintaokeutensa kuin oli vankileireille suljettukin.
Kato upi porvarit ja lahtarit ne on suomen itsenäisyyden aikana tappaneet valtaosan kotimaan surmatuista, työväenliike on pitänyt huolen, että demokratia on pelannut ja ihmisoikeudet olleet vallalla!" T Urpo kirjoitti:
Eikä kapitalistin tappamia työläisiä.
Kommunisti on veikeä veikko kun ensin valehtelee
ja onnistuu pitämään luikuriaan totena.
Kun väitit että "missä kapitalismista on muruakin
niin siellä on kapitalismin tappamia...".
Eikös se noin jotenkin mennyt.
Missäs ne leirien koordinaatit viipyy.
Pyysin pekkasen huomiseksi ja lataan navigaatto-
rin illalla ja lähden aamulla.
Jos niitä ei klo 21,00 mennessä tule niin
taas sinut nimitettään viikon verbaaliviemäriksi.
Vaikka sellainenhan kunnon punikki on jo luon-
nostaan.
Mutta Hannu. Klo 21.00 ne leirien koordinaatit.
Eikä minua mikään korpea. Vapaassa Sinivalkoi-
sessa Suomessa jossa oikeuslaitos pistää
viheltävät filunkiäijät järjestykseen.
Niin herrat kuin narrit.
Teikäläinen kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan.Sinä väität, mitä väität, mutta et saa kapitalismin rikoksia lähtemättömäksi. Et toista maailmansotaa, Suomen osuutta siinä, et keskitysleirejä, et Saksan tai omiamme, etkä fasistisuuttamme. On röyhkeää kieltääkin moinen rikos jossa Suomi oli yksi päätekijöistä, mutta nyt se ei onnistu.
Suomi on syyllinen suuriin Ihmisoikeusrikoksiin ja Suomea ei tule siitä kiitellä tai peitellä. Suomen on aika pestä kasvonsa...
Oletpa puolesi väärin valinnut.
Koordinaatitkin on sinulle annettu, joten ota GPS:ssi ja mene paikalle seisoon.
Outo näkemys, että omat virheet piilottuu sillä, että tuodaan esiin muiden vastaavat ja ollaan omista hiljaa.
Kyllä se on niin, että voit ottaa omaksi nimeksesi minulle tarjoamasi. Kenellekään ei liene enää epäselvää mitä joukkoa on pesiytyneenä kommunistien listalla.
Minusta. jos täällä Suomessa toimisi jokin oikeus vääryyden sijaan, olisi teidät jo pitänyt häätää hiivattiin tältä listalta. Asia on kuten olen sanonut, Suomen oikeuslaitos pistää kuriin syyttömiä ja pikkurikollisia ja peittelee isot konnat. Tämä paistaa joka päätöksestä, joka Hovista ulos pullahtaa.
Haagissa olisi heidän oikea paikkansa, vaikka en sitäkään oikeutta minään totuuden torvena pidä. Yksi kapitalistien pesupaikka sekin, syyttää ketä lystää. Parempaakaan ei taida kuitenkaan tähän hättään löytyä.
Juutalaisvaltio täytti 60 vuottaa. Israelin lähetystö Suomessa juhli tapahtumaa, mutta sinne ei osallsitunut, vaikka kutsut oli lähetetty, yhtään tyyppiiä, ei peresidentin linnasta eikä hallituksesta. Ymmärrän tuon, kun Israel kerran toimii väärin Palestiinalaisia kohtaan. Kuten natsit aikanaa, mutta en sitä, että vaikenemalla ja boikoteilla asia jotenkin paranisi. Meillä on toimiva hallinto, joka edustaa meitä, ei itseään, kuten se luulee.
Tämä Suomen Israel episodi edustaa muutakin kuin vain Palestiinalaisten suojelua, nimittäin hallinnollista vaikeutta erkaantua natsimenneisyydestämme.
Minä olen Palestiinan ystävä, mutta minä en salli siltikään juutalaisten vainoja ja muuta rotuerottelua! Miljooniamaksavan lähetystöleikkimme hinnalla, luulisi saatavan jotain hyvää aikaiseksi, mutta ovatkin vain kauppapoliittisia ja turistien hysäämistä varten perustettuja.
Suomi oli natsivaltio ja on edelleen, mutta nyt natsimme istuvat puolihiljaa joukossamma, mutta kuten listalta näkee, eivät pysty olemaan vaiti, kun asiaa tonkii. Aina osuu jonkun koipeen...- T Urpo
upi taas metsässä kirjoitti:
Tässähän se jatkuu ja loppunut tulee huomioitua, eli tappamisen loppuminen oli Neuvostoliiton ja työväenliikkeen ansiota!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000035640971
"Mutta viattomien kansalaisten lahtaaminen loppui kun fasismi lyötin ja työväenliike sai jälleen samalla perustuslailla toimintaokeutensa kuin oli vankileireille suljettukin.
Kato upi porvarit ja lahtarit ne on suomen itsenäisyyden aikana tappaneet valtaosan kotimaan surmatuista, työväenliike on pitänyt huolen, että demokratia on pelannut ja ihmisoikeudet olleet vallalla!"Kyllä tapaturmissa on itsenäisyyden aikana
kuollut enemmän!
Ja jos punikit olisivat voittaneet kapinan voisi
kuolleena pitää talonpoikia, tehtailijoita, opetta-
jia ja virkamiehistöä sekä Valkoisen armeijan
rivimiehiä.
Riittäisikö 200 tuhatta?
Päälle stalinin vainot kun raja olisi edistyksen
nimissä otettu pois.
Ehkä pari miljoonaa olisi suoraan kuolleita!
Vähemmällä riesalla pääsi valtaväestö torjuessaan
kapinna.
Tappamisen ALOITTAMINEN johtui neuvostotunkiosta
ja kommunismista.
Ja edelleen missä se tappaminen Suomessa jatkuu? - T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Sinä väität, mitä väität, mutta et saa kapitalismin rikoksia lähtemättömäksi. Et toista maailmansotaa, Suomen osuutta siinä, et keskitysleirejä, et Saksan tai omiamme, etkä fasistisuuttamme. On röyhkeää kieltääkin moinen rikos jossa Suomi oli yksi päätekijöistä, mutta nyt se ei onnistu.
Suomi on syyllinen suuriin Ihmisoikeusrikoksiin ja Suomea ei tule siitä kiitellä tai peitellä. Suomen on aika pestä kasvonsa...
Oletpa puolesi väärin valinnut.
Koordinaatitkin on sinulle annettu, joten ota GPS:ssi ja mene paikalle seisoon.
Outo näkemys, että omat virheet piilottuu sillä, että tuodaan esiin muiden vastaavat ja ollaan omista hiljaa.
Kyllä se on niin, että voit ottaa omaksi nimeksesi minulle tarjoamasi. Kenellekään ei liene enää epäselvää mitä joukkoa on pesiytyneenä kommunistien listalla.
Minusta. jos täällä Suomessa toimisi jokin oikeus vääryyden sijaan, olisi teidät jo pitänyt häätää hiivattiin tältä listalta. Asia on kuten olen sanonut, Suomen oikeuslaitos pistää kuriin syyttömiä ja pikkurikollisia ja peittelee isot konnat. Tämä paistaa joka päätöksestä, joka Hovista ulos pullahtaa.
Haagissa olisi heidän oikea paikkansa, vaikka en sitäkään oikeutta minään totuuden torvena pidä. Yksi kapitalistien pesupaikka sekin, syyttää ketä lystää. Parempaakaan ei taida kuitenkaan tähän hättään löytyä.
Juutalaisvaltio täytti 60 vuottaa. Israelin lähetystö Suomessa juhli tapahtumaa, mutta sinne ei osallsitunut, vaikka kutsut oli lähetetty, yhtään tyyppiiä, ei peresidentin linnasta eikä hallituksesta. Ymmärrän tuon, kun Israel kerran toimii väärin Palestiinalaisia kohtaan. Kuten natsit aikanaa, mutta en sitä, että vaikenemalla ja boikoteilla asia jotenkin paranisi. Meillä on toimiva hallinto, joka edustaa meitä, ei itseään, kuten se luulee.
Tämä Suomen Israel episodi edustaa muutakin kuin vain Palestiinalaisten suojelua, nimittäin hallinnollista vaikeutta erkaantua natsimenneisyydestämme.
Minä olen Palestiinan ystävä, mutta minä en salli siltikään juutalaisten vainoja ja muuta rotuerottelua! Miljooniamaksavan lähetystöleikkimme hinnalla, luulisi saatavan jotain hyvää aikaiseksi, mutta ovatkin vain kauppapoliittisia ja turistien hysäämistä varten perustettuja.
Suomi oli natsivaltio ja on edelleen, mutta nyt natsimme istuvat puolihiljaa joukossamma, mutta kuten listalta näkee, eivät pysty olemaan vaiti, kun asiaa tonkii. Aina osuu jonkun koipeen...Siis väite kuului "missä kapitalismia on nimeksi-
kään siellä tappaminen jatkuu".
Ei tullut koordinaatteja Suomen leireihin.
TÄMÄN VIIKON VIRALLINEN VERBAALIVIEMÄRI ON
HANNU RAINESTO!!!!
APLOODEJA!
- Työeläkeläinen
Kovasti on vaikeaa pysyä tosiasioissa näköjään näissä piireissä. Epäedullisia asioita vähätellään ja edullisia liioitellaan tässä pari esimerkkiä.
Stalinin uhreiksi on saatu varsin pieni määrä kun lainataan oikeasta lähteestä. Katselin netistä hieman lisää ja tässä muutama muu laskelma, tosin englanniksi vaan se ei liene ongelma:
http://www.moreorless.au.com/killers/stalin.html
The campaign of terror, flamed by the secret police (the NKVD, or People's Commissariat of Internal Affairs - the forerunner of the KGB, or Komitet Gosudarstvenoi Bezopasnosti), extends throughout the party and into the general community, including the military high command. Also targeted are scientists, artists, priests and intellectuals.
All told, about one million are executed, in that will come to be known as 'The Great Terror', 'The Great Purge', or the 'Yezhovshina' (after the head of the NKVD, Nikolai Yezhov). At least 9.5 million more are deported, exiled or imprisoned in work camps, with many of the estimated five million sent to the Gulag never returning alive. Other estimates place the number of deported at 28 million, including 18 million sent to the Gulag.
http://www.gendercide.org/case_stalin.html
How many died?
In the original version of his book The Great Terror, Robert Conquest gave the following estimates of those arrested, executed, and incarcerated during the height of the Purge:
Arrests, 1937-1938 - about 7 million
Executed - about 1 million
Died in camps - about 2 million
In prison, late 1938 - about 1 million
In camps, late 1938 - about 8 million
http://findarticles.com/p/articles/mi_m1282/is_n4_v41/ai_7441389
Figures indicating seven to eight million arrests in 1937-38 have also appeared; 17 million in the labor camps over the whole period have been put forward; 16 million post-Stalin rehabilitations have been mentioned publicly. And at least a million executions for 1937-38 (not counting executions inside camps) have been given-the same figure as my own, reached in 1968. But it now looks, from other Soviet evidence, that this may be an underestimate.
Olisihan niitä enemmänkin vaan hakekaa itse. Näistäkin jo näemme Aatun olleen lastentarhan ope Josefiin verrattuna.
Toisen maailmansodan voittajista voidaan käyttää hieman laajempaakin käsitettä kuin ainoastaan Neuvostoliitto. Ilman USA:n ja muiden länsivaltojen apua olisi Saksan itäraja todennäköisesti paljon idempänä ja "lebensraum" olisi suunnitellulla kohdallaan. Neuvostoliitto oli vain yksi monista voittajavaltioista joka oli meille suunnaton tappio.
Tappio monessakin mielessä eikä vähiten koska heillä oli uskonnollinen hurmos päällä kommunistiuskonnon levittämiseksi koko maailman orjuuttamiseksi kommunistien eli Moskovan alaisuuteen. Länsivaltoja USA mukaan lukien saamme polvillamme kiittää siitä, että homma epäonnistui ja saamme elää vapaassa maailmassa.
Tämä hurmos taitaa täälläkin vielä olla joidenkin korvien välissä, nyt kannattaa ravistaa ja lujaa jotta se poistuu jonnekin mistä ei paluuta ole.Yksi töyssy lisää, joka uskoo, uskoo ja lopuksi sokeutuu...
Luuletko, että Suomen akatemian tutkimus valehtelee?- T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Yksi töyssy lisää, joka uskoo, uskoo ja lopuksi sokeutuu...
Luuletko, että Suomen akatemian tutkimus valehtelee?Ei se sinun vikasi ole että 30 luvun puhdistuksissa
ja leirityksissä kuoli ihmisiä rauhan aikana.
Se oli kommunismin perusvitsaus.
Se antaa mahdollisuuden väärälle johtajavalinnalle,
kuten stalinin paskan kanssa kävi.
Kun parlamentarismi loistaa poissa olollaan, on
kommunismissä aina vaara väkivaltaiselle diktatuu-
rille, jolle työläisten näennäisvalta ei voi
yhtään mitään.
Diktatuuri kaikessa mielessä on kielteistä ja
jos asoita tarkastellaan edes jollain tieteelli-
sellä lähestymistavalla se pitäisi jokaisen
ymmärtää.
Kommunismin historian taustaa vasten.
Kansanvaltaa se ei ole käytännössä.
Ainoastaan teoriassa. T Urpo kirjoitti:
Ei se sinun vikasi ole että 30 luvun puhdistuksissa
ja leirityksissä kuoli ihmisiä rauhan aikana.
Se oli kommunismin perusvitsaus.
Se antaa mahdollisuuden väärälle johtajavalinnalle,
kuten stalinin paskan kanssa kävi.
Kun parlamentarismi loistaa poissa olollaan, on
kommunismissä aina vaara väkivaltaiselle diktatuu-
rille, jolle työläisten näennäisvalta ei voi
yhtään mitään.
Diktatuuri kaikessa mielessä on kielteistä ja
jos asoita tarkastellaan edes jollain tieteelli-
sellä lähestymistavalla se pitäisi jokaisen
ymmärtää.
Kommunismin historian taustaa vasten.
Kansanvaltaa se ei ole käytännössä.
Ainoastaan teoriassa.Sinä yrität puhua historiasta ja peitellä sillä nykyhetkeä ja Suomen uusfasistisuus.
Ns. Stalin vainot on tutkittu ja todettu rikoksiksi, mutta ei ne ole luvuiltaan sinnepäinkään kun sanotte. Jos ette pysty uskomaan mitä akatemiamme asiata lausuu niin ketä te sittenuskotte? Jos kommunistit pystyy uskomaan porvatiedemiesten laitosta niin miksi ei sitten porvaristo?
Me elämme nyt rahan diktatuurissa, mutta emme ikuisesti.- T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Sinä yrität puhua historiasta ja peitellä sillä nykyhetkeä ja Suomen uusfasistisuus.
Ns. Stalin vainot on tutkittu ja todettu rikoksiksi, mutta ei ne ole luvuiltaan sinnepäinkään kun sanotte. Jos ette pysty uskomaan mitä akatemiamme asiata lausuu niin ketä te sittenuskotte? Jos kommunistit pystyy uskomaan porvatiedemiesten laitosta niin miksi ei sitten porvaristo?
Me elämme nyt rahan diktatuurissa, mutta emme ikuisesti.Rahan vallasssa sosialismissakin eletään.
Aina.
Kuten sanottu, suhteutettuna Leningradin pimeille
markkinoille 70 luvlla pitäisi sukkahousujen
maksaa K-Marketissa 1.000,- euroa.
Se on henkilökohtainen kysymys kuka antaa millekin
vallan.
Sinä olet antautunut kateusvetoiseen rahan
valtaan.
Minulle taas on yksi lysti mitä Nalle tai Räikkö-
nen tienaa.
Vaikka eivät tienaisi mitään niin se ei heilauta
meikäläisen oloa sinne eikä tänne.
Akatemian lausunnoista välitän saman verran
kuin koira uusista Ray Baneista.
Mualimaan mahtuu puhetta.
Vastuu on kuulijalla. - aukeeko vantaan sossu
T Urpo kirjoitti:
Rahan vallasssa sosialismissakin eletään.
Aina.
Kuten sanottu, suhteutettuna Leningradin pimeille
markkinoille 70 luvlla pitäisi sukkahousujen
maksaa K-Marketissa 1.000,- euroa.
Se on henkilökohtainen kysymys kuka antaa millekin
vallan.
Sinä olet antautunut kateusvetoiseen rahan
valtaan.
Minulle taas on yksi lysti mitä Nalle tai Räikkö-
nen tienaa.
Vaikka eivät tienaisi mitään niin se ei heilauta
meikäläisen oloa sinne eikä tänne.
Akatemian lausunnoista välitän saman verran
kuin koira uusista Ray Baneista.
Mualimaan mahtuu puhetta.
Vastuu on kuulijalla.vi ootko skarppina ehtoon ryyppyannoksista, sorbustako se oli mitä otat ja gambinaaaaaa!
- Työeläkeläinen
hannu_rainesto kirjoitti:
Yksi töyssy lisää, joka uskoo, uskoo ja lopuksi sokeutuu...
Luuletko, että Suomen akatemian tutkimus valehtelee?meistä on sokeutunut? Näyttää ainakin Hannu-pojalla olla vitsit vähissä kun joutuu aina vaan samoja virheitään toistelemaan.
Eikö nyt sinunkin umpiluuhusi ole hiljalleen hiipumassa uutinen suurien kommunististen yritysten hajoamisesta. Sinne on lipsunut koko Itä-Eurooppa, samassa tilassa on Cuba ja Kiinakin yrittää sinnitellä lisäämällä kapitalismia alueellaan. Kiinallakaan ei ole mitään kapitalismia vastaan kunhan vanhat huru-ukot vaan pysyvät vallassa väkivallankin avulla.
Miten luulet saavasi uuden uskontosi siten siemennettyä ihmiskuntaan, ettei samanlaisia kaaoksia taas synny?
Kävin katsomassa akatemian julkaisuja mutta haut stalin ja vaino eivät tuottaneet tulosta. Stalinin uhreista on ilman akatemiaakin runsaasti dataa netissä ja uhrien määrä lienee jossain 20 - 30 miljoonan hujakoilla ynnä ne joiden elämä meni pilalle niillä Josefin partioleireillä. Kommunistit ovat olleet lähimenneisyyden suurimmat pyövelit, varsinkin jos kaikki Maon uhrit vielä lasketaan. Työeläkeläinen kirjoitti:
meistä on sokeutunut? Näyttää ainakin Hannu-pojalla olla vitsit vähissä kun joutuu aina vaan samoja virheitään toistelemaan.
Eikö nyt sinunkin umpiluuhusi ole hiljalleen hiipumassa uutinen suurien kommunististen yritysten hajoamisesta. Sinne on lipsunut koko Itä-Eurooppa, samassa tilassa on Cuba ja Kiinakin yrittää sinnitellä lisäämällä kapitalismia alueellaan. Kiinallakaan ei ole mitään kapitalismia vastaan kunhan vanhat huru-ukot vaan pysyvät vallassa väkivallankin avulla.
Miten luulet saavasi uuden uskontosi siten siemennettyä ihmiskuntaan, ettei samanlaisia kaaoksia taas synny?
Kävin katsomassa akatemian julkaisuja mutta haut stalin ja vaino eivät tuottaneet tulosta. Stalinin uhreista on ilman akatemiaakin runsaasti dataa netissä ja uhrien määrä lienee jossain 20 - 30 miljoonan hujakoilla ynnä ne joiden elämä meni pilalle niillä Josefin partioleireillä. Kommunistit ovat olleet lähimenneisyyden suurimmat pyövelit, varsinkin jos kaikki Maon uhrit vielä lasketaan.Olet itse uskosi vanki. Et osaa edes määritellä usko nja ei uskon eroa.
Kommunistien uhrit luku on kolmemiljoonaa, joista 80% vankileireillä kuolleita. Muulle luvulle et löydä todellsiä peruteita. Keksittyjä,joita itsekin toistat riittää loputtomasti.
Tuo todistettu luku on suhteutettuna karmea, mutta nimenomaan siksi, että omat lukumme suhteutettuna ovat vastaavat.
Kapitalismin uhrien todistettu luku on 147 miljoonaa ja luku senkun kasvaa kaiken aikaa, joten kapitalismin uhrit ovat omaa luokkaansa. Mutta tästähän porvaripäättelysi ei osaa tehdä mitään, kuin möllöttää.
Kommunismilla on loistava tulevaisuus edessä, mutta samaa ei voi sanoa kaatuvasta kapitalismista.- Työeläkeläinen
hannu_rainesto kirjoitti:
Olet itse uskosi vanki. Et osaa edes määritellä usko nja ei uskon eroa.
Kommunistien uhrit luku on kolmemiljoonaa, joista 80% vankileireillä kuolleita. Muulle luvulle et löydä todellsiä peruteita. Keksittyjä,joita itsekin toistat riittää loputtomasti.
Tuo todistettu luku on suhteutettuna karmea, mutta nimenomaan siksi, että omat lukumme suhteutettuna ovat vastaavat.
Kapitalismin uhrien todistettu luku on 147 miljoonaa ja luku senkun kasvaa kaiken aikaa, joten kapitalismin uhrit ovat omaa luokkaansa. Mutta tästähän porvaripäättelysi ei osaa tehdä mitään, kuin möllöttää.
Kommunismilla on loistava tulevaisuus edessä, mutta samaa ei voi sanoa kaatuvasta kapitalismista.hienoa kun joku uskoo omiin juttuihinsa kuten se pässi niihin sarviinsa. En ole minkään uskon vanki toisin kuin sinä, voin vapaasti vaihtaa suuntaa jos toinen näyttää paremmalta. Tähän mennessä vaan ei juurikaan ole vaihtoehtoja näkynyt, ainakaan kiinnostavia.
Miksi ne ihmiset piti viedä sinne kommareiden leireille? Oliko se nyt sitten demokratian ja veljeyden osoitusta? Miksei sallita toisinajattelijoita? Miksi vain oikea uskonto on sallittua kommariporukoissa?
Pitäisikö meidänkin nyt julistaa kaikki toisinajattelevat rikollisiksi ja leirittää? Jos ei niin miksi jos siirtyisimme kommunismiin? Mikset leiritä itseäsi koska olet toisinajattelija, jos uskosi on vahva niin sinun pitää käyttäytyä sen mukaan ja leirittää itsesi piikkilankojen taakse.
Oikeastaan säälin sinua, koko elämä menee tuollaisen tyhjänpäiväisen hömpän puolusteluun.
Eikö sekin jo herätä, että niin harva loppujen lopuksi omaa saman uskonnon kuin sinä vai tukeudutko siihen vanhaan juttuun kärpäsistä? Paskan täytyy olla herkullista koska ainakin 5 miljoonaa kärpästä on samaa mieltä. Huolimatta hyvistä perusteluista en muista maistaneeni.
Kommunismi on rikollista. Työeläkeläinen kirjoitti:
hienoa kun joku uskoo omiin juttuihinsa kuten se pässi niihin sarviinsa. En ole minkään uskon vanki toisin kuin sinä, voin vapaasti vaihtaa suuntaa jos toinen näyttää paremmalta. Tähän mennessä vaan ei juurikaan ole vaihtoehtoja näkynyt, ainakaan kiinnostavia.

Kommunismi on rikollista.hienoa kun joku uskoo omiin juttuihinsa kuten se pässi niihin sarviinsa. En ole minkään uskon vanki toisin kuin sinä, voin vapaasti vaihtaa suuntaa jos toinen näyttää paremmalta. Tähän mennessä vaan ei juurikaan ole vaihtoehtoja näkynyt, ainakaan kiinnostavia.
HR: Sinulla ei oikein lanttu leikkaa, koska luulet, että kommarit ovat viemässä Ihmisiä jonnekin. Kyse on siitä, että tarkasteltaessa tätä maailmaa on osoittautunut tosiasiaksi se, että tuotantotavat muuttuvat ja että kapitalismi tuotantotapana on näin ollen muuttuva. Sinun ja porvariston katsannossa muutoksen tulee suhtautua kuin ei sitä olisi ja jos on, niin ei siitä ainakaan tule selvää ottaa. Eikös tällainen asenne ole vähintään leväperäinen?
Miksi ne ihmiset piti viedä sinne kommareiden leireille? Oliko se nyt sitten demokratian ja veljeyden osoitusta? Miksei sallita toisinajattelijoita? Miksi vain oikea uskonto on sallittua kommariporukoissa?
HR: Mitä höriset omiasi... Kommunisteille ei ole mikään ongelma toisin ajattelijoissa, kyllä he mielensä muuttavat kun keksivät mistä on kyse. Heille, jotka itkevät suurten määräävien omaisuuksiensa perään, ei riitä ymmärrystä, mutta ei heitä siksi vainota. Uskonasiat on kunkin oma asia, mutta jos kommarit eivät sulata joukossaan uskovaisia johtuu se vain filosofian peruskysymyksen erilaisesta ratkaisusta. Ei täälläkään, porvaristo juurikaa sulata jumalankieltäjiä, kommunisteja ja muita valtaväestöstä poikkeavia. Historia on esimerkkejä täynnä, joten minun argumentointi väitteelle ei liene ongelma, kuten sinulla.
Pitäisikö meidänkin nyt julistaa kaikki toisinajattelevat rikollisiksi ja leirittää? Jos ei niin miksi jos siirtyisimme kommunismiin? Mikset leiritä itseäsi koska olet toisinajattelija, jos uskosi on vahva niin sinun pitää käyttäytyä sen mukaan ja leirittää itsesi piikkilankojen taakse.
HR: Mitä höriset taasen omiasi… Kai sinullakin, kuten muillakin porvareilla, jokin velvollisuus on pysyä totuudessa ja todistaa väitteenne. Leireistä ei sinun kannata puhua, juurihan muistelemme omia keskitysleirejämme ja lahtarien kuolemanleirejä.
Oikeastaan säälin sinua, koko elämä menee tuollaisen tyhjänpäiväisen hömpän puolusteluun.
HR: Sinun säälisi tässä hukkaan mene, kun olet valinnut kokonaan väärän kohteen. Jos sääliä kaipaat, sääli leipäjoissa olevia syrjäytettyjä, tämän päivän vapaita kahlehdittuja. Kapitalismin uhreissa sitä riittää säälittävää loppuelämäksesi.
Eikö sekin jo herätä, että niin harva loppujen lopuksi omaa saman uskonnon kuin sinä vai tukeudutko siihen vanhaan juttuun kärpäsistä? Paskan täytyy olla herkullista koska ainakin 5 miljoonaa kärpästä on samaa mieltä. Huolimatta hyvistä perusteluista en muista maistaneeni.
HR: Koska et ymmärrä uskon ja tieteen eroa, tuskin sinun kanttaa tehdä johtopäätöksiäkään.
Kommunismi on rikollista.
HR: Mikäs se rikos siinä on? Oletko nyt varma, että heitellessäsi typeriä uskonkappaleitasi et syyllisty kommunistien kieltämiseen samalla, kun vetoa porvarillisen vapaudenpuolesta.- T Urpo
aukeeko vantaan sossu kirjoitti:
vi ootko skarppina ehtoon ryyppyannoksista, sorbustako se oli mitä otat ja gambinaaaaaa!
Minun konjamiiinipotussani on aina merkintä
XO.
Kossupullossa ei. - T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
hienoa kun joku uskoo omiin juttuihinsa kuten se pässi niihin sarviinsa. En ole minkään uskon vanki toisin kuin sinä, voin vapaasti vaihtaa suuntaa jos toinen näyttää paremmalta. Tähän mennessä vaan ei juurikaan ole vaihtoehtoja näkynyt, ainakaan kiinnostavia.
HR: Sinulla ei oikein lanttu leikkaa, koska luulet, että kommarit ovat viemässä Ihmisiä jonnekin. Kyse on siitä, että tarkasteltaessa tätä maailmaa on osoittautunut tosiasiaksi se, että tuotantotavat muuttuvat ja että kapitalismi tuotantotapana on näin ollen muuttuva. Sinun ja porvariston katsannossa muutoksen tulee suhtautua kuin ei sitä olisi ja jos on, niin ei siitä ainakaan tule selvää ottaa. Eikös tällainen asenne ole vähintään leväperäinen?
Miksi ne ihmiset piti viedä sinne kommareiden leireille? Oliko se nyt sitten demokratian ja veljeyden osoitusta? Miksei sallita toisinajattelijoita? Miksi vain oikea uskonto on sallittua kommariporukoissa?
HR: Mitä höriset omiasi... Kommunisteille ei ole mikään ongelma toisin ajattelijoissa, kyllä he mielensä muuttavat kun keksivät mistä on kyse. Heille, jotka itkevät suurten määräävien omaisuuksiensa perään, ei riitä ymmärrystä, mutta ei heitä siksi vainota. Uskonasiat on kunkin oma asia, mutta jos kommarit eivät sulata joukossaan uskovaisia johtuu se vain filosofian peruskysymyksen erilaisesta ratkaisusta. Ei täälläkään, porvaristo juurikaa sulata jumalankieltäjiä, kommunisteja ja muita valtaväestöstä poikkeavia. Historia on esimerkkejä täynnä, joten minun argumentointi väitteelle ei liene ongelma, kuten sinulla.
Pitäisikö meidänkin nyt julistaa kaikki toisinajattelevat rikollisiksi ja leirittää? Jos ei niin miksi jos siirtyisimme kommunismiin? Mikset leiritä itseäsi koska olet toisinajattelija, jos uskosi on vahva niin sinun pitää käyttäytyä sen mukaan ja leirittää itsesi piikkilankojen taakse.
HR: Mitä höriset taasen omiasi… Kai sinullakin, kuten muillakin porvareilla, jokin velvollisuus on pysyä totuudessa ja todistaa väitteenne. Leireistä ei sinun kannata puhua, juurihan muistelemme omia keskitysleirejämme ja lahtarien kuolemanleirejä.
Oikeastaan säälin sinua, koko elämä menee tuollaisen tyhjänpäiväisen hömpän puolusteluun.
HR: Sinun säälisi tässä hukkaan mene, kun olet valinnut kokonaan väärän kohteen. Jos sääliä kaipaat, sääli leipäjoissa olevia syrjäytettyjä, tämän päivän vapaita kahlehdittuja. Kapitalismin uhreissa sitä riittää säälittävää loppuelämäksesi.
Eikö sekin jo herätä, että niin harva loppujen lopuksi omaa saman uskonnon kuin sinä vai tukeudutko siihen vanhaan juttuun kärpäsistä? Paskan täytyy olla herkullista koska ainakin 5 miljoonaa kärpästä on samaa mieltä. Huolimatta hyvistä perusteluista en muista maistaneeni.
HR: Koska et ymmärrä uskon ja tieteen eroa, tuskin sinun kanttaa tehdä johtopäätöksiäkään.
Kommunismi on rikollista.
HR: Mikäs se rikos siinä on? Oletko nyt varma, että heitellessäsi typeriä uskonkappaleitasi et syyllisty kommunistien kieltämiseen samalla, kun vetoa porvarillisen vapaudenpuolesta.Joille on viety mielipiteen ilmaisun takia
ovat kielteisiä.
Vai mitä? Kielsit kierrolla kysymyksen mihin
meidät toisinajattelijat tungettaisiin fiktiivises-
sä sosialismissasi.
Fakta kun on että että ilmaisun ja mielipiteen
vapaus on aina kriminalisoitu sosialismissa.
Onko niin että sinun mallissasi ei niin olisi?
Mitä tulle tuotantotapaan niin se on muuttunut
20 vuoden aikana aikas rajusti.
Ilman "punaista edistystä" ja muuttuu vastedeskin.
Markkinoiden ja kysynnän mukaan.
Sosialismissä ne eivät muuttuisi tarpeen mukaan,
koska olisivat poliittisessa ohjauksessa.
En antaisi edes Suomen porvareille määräysvaltaa
operatiivisessa toiminnassa valtion yhtiöissä.
Kaikki menee vituiksi aina kun poliittinen ohjaus
alkaa toteuttamaan teorioitaan.
Viittaan muinaiseen Valcoon.
Demarien "lippulaivaan".
Mutta ongelmasi on se että demokratia ja parlamen-
tarismi eivät kuulu kommunismin agendalle.
Siitä on enää olematon matka perusoikeuksien
polkemiseen.
Kommunismin SYÖPÄÄN! T Urpo kirjoitti:
Joille on viety mielipiteen ilmaisun takia

Kommunismin SYÖPÄÄN!Porvarille kansanvalta on varmaan syöpää
Joille on viety mielipiteen ilmaisun takia
ovat kielteisiä.
HR: Tietysti on
Vai mitä? Kielsit kierrolla kysymyksen mihin
meidät toisinajattelijat tungettaisiin fiktiivises-
sä sosialismissasi.
HR: Minä en kierrä mitään, vaan pyydän kutakin tarkastelemaan argumenttejaan ennen niiden julkaisemista. En siis kiellä niitä, vaan kehotan säästämään meitä, kaikensortin typeryyksiltä.
Fakta kun on että että ilmaisun ja mielipiteen
vapaus on aina kriminalisoitu sosialismissa.
HR: Ei ole, vaan ainoastaan rikoksien teko ja vastavallankumous. Kumpikin on rangaistavaa myös Suomessa ja jopa kuolemantuomiolla, jos mellakoi.
Onko niin että sinun mallissasi ei niin olisi?
HR: Ei ole sosialismissa eikä minun mallissa kiellettyä estää mielipiteitään. Siellä voi saada jopa rahaa, tarkoitukseen, ja myös niihin yhdistyksiin, jotka käyvät vastakampanjaa.
Mitä tulle tuotantotapaan niin se on muuttunut
20 vuoden aikana aikas rajusti.
HR: Minne kapitalismi on kapitalsimista kadonnut, minusta se oli vielä eilen tuolla ja suoritti riistoaan. Muutos on väistämätön, kuten laivamato talosi lankuissa.
Ilman "punaista edistystä" ja muuttuu vastedeskin.
HR: Olen samaa mieltä, jos siihen laitetaan punainen edistys, se edistyy nyt vain taantuu.
Markkinoiden ja kysynnän mukaan.
HR: Höpö höpö, markkinat on täysin ohjattu juttu. Niiden todellinen merkitys on maksimi/minimi hinnan määrittelyssä.
Sosialismissä ne eivät muuttuisi tarpeen mukaan,
koska olisivat poliittisessa ohjauksessa.
HR: Sosialismissa hinnat painetaan ja valetaan tuotteeseen siihen sijoitetun työvoiman käytön mukaan. Hintoja ei muodosteta keinotellen vaan ne lasketaan todellisten kustannusten mukaan. Sosialismissa ei ole tarpeen keinotella, eikä suosia toisia. Työläinen on siellä se joka luo rikkauden ja johtajat vain työläisiä. Omistajat ovat hävinneet sukupuuttoon. Kapitalisteja ei tarvitse kukaan muu kuin kapitalisti itse.
En antaisi edes Suomen porvareille määräysvaltaa
operatiivisessa toiminnassa valtion yhtiöissä.
HR: Valtion yhtiöt ovat kapitalistisia yhtiöitä, jotka nostetaan ja kehitetään kansan varoin ja sitten hävitetään kapitalistien omaisuudeksi.
Kaikki menee vituiksi aina kun poliittinen ohjaus
alkaa toteuttamaan teorioitaan.
HR: Et siis kannata demokratiaa, jonka perään te porvaripellet aina vaahtoatte ja jonka kuolan olemme suupielistänne aina sangollisella vettä naamallenne, pyyhkineet.
Viittaan muinaiseen Valcoon.
HR: Viittaa minne viittaat, asia ei muutu miksikään. Valtionyhtiöt ovat ryöstön esiaste. On kuitenkin niin, että työväen strategioissa valtionyhtiöiden luullaan tuovat jonkin onnen, kun niitä pääsee ohjaileen. He ovat tietysti väärässä. Valtion yhtiöt tulee ottaa kansan haltuun, kuten koko valtio.
Demarien "lippulaivaan".
HR: Demarit ovat porvareita! Ovat myös saaneet USA:stä rahaa kommunistien hävittämiseksi Suomesta. Demarit ovat porvarien peitejärjestö. Haukuin juuri yhden petturin kyläpahasemme kesäjuhlassa.
Mutta ongelmasi on se että demokratia ja parlamen-
tarismi eivät kuulu kommunismin agendalle.
HR: No tämänhän todistit juuri päinvastoin, että ne eivät kuulu porvarien agendaan. Kommunismiin ja sosialismiin ne kyllä kuuluvat.
Siitä on enää olematon matka perusoikeuksien
polkemiseen.
HR: No sitähän te juuri teette. Keinottelette Ihmisten perustarpeilla, jotka perustarpeet sosialismissa on perustuslailla suojattu.
Kommunismin SYÖPÄÄN!
HR: Todistetusti kapitalismin syöpään... Todistit tuon myös tuossa itse, jos muistat niin pitkään….- T Urpo
hannu_rainesto kirjoitti:
Porvarille kansanvalta on varmaan syöpää

HR: Todistetusti kapitalismin syöpään... Todistit tuon myös tuossa itse, jos muistat niin pitkään….Lainaillaan ja laittelen väliin kommentit TU:na.
_______________________
Porvarille kansanvalta on varmaan syöpää
TU: Monipuoleparlamentarismi on voimissaan.
En ymmärrä heittoasi. Yksipuoluejärjelmän
kannattajalta.
Joille on viety mielipiteen ilmaisun takia
ovat kielteisiä.
HR: Tietysti on
Vai mitä? Kielsit kierrolla kysymyksen mihin
meidät toisinajattelijat tungettaisiin fiktiivises-
sä sosialismissasi.
HR: Minä en kierrä mitään, vaan pyydän kutakin tarkastelemaan argumenttejaan ennen niiden julkaisemista. En siis kiellä niitä, vaan kehotan säästämään meitä, kaikensortin typeryyksiltä.
TU: Jaahas vai tarkastelemaan. Vankileirien
saariston kotimaa on selvää aika pienellä tarkas-
telulla ja poliittinen suuntaus joka sen loi.
Sama kuin sinulla.
Fakta kun on että että ilmaisun ja mielipiteen
vapaus on aina kriminalisoitu sosialismissa.
HR: Ei ole, vaan ainoastaan rikoksien teko ja vastavallankumous. Kumpikin on rangaistavaa myös Suomessa ja jopa kuolemantuomiolla, jos mellakoi.
TU: Että jaksaa naurattaa! "Rikoksien teko ja
vastavallankumous". JUMALAUTA TOISIN AJETTELE-
VAT OLISIVAT LUONNOSTAAN TUOLLA METODILLA
RIKOLLISIA! Mihis se mielipiteen vapaus unohtui!
Onko niin että sinun mallissasi ei niin olisi?
HR: Ei ole sosialismissa eikä minun mallissa kiellettyä estää mielipiteitään. Siellä voi saada jopa rahaa, tarkoitukseen, ja myös niihin yhdistyksiin, jotka käyvät vastakampanjaa.
TU: Ja nyt se onkin sitten sallittua? Ei sinusta
punikkipirulaisesta ota selvää! Mitähän se
"vastavallankumouksellisuus" käytännössä tarkoit-
taisi? Toisin ajattelijoita? Todistit juuri
itsesi pesunkestäväksi demokratian vastaiseksi
punikin luteeksi.
Mitä tulle tuotantotapaan niin se on muuttunut
20 vuoden aikana aikas rajusti.
HR: Minne kapitalismi on kapitalsimista kadonnut, minusta se oli vielä eilen tuolla ja suoritti riistoaan. Muutos on väistämätön, kuten laivamato talosi lankuissa.
TU: Meinaat ettei tuotantotavat ole muuttuneet
sadassa vuodessa? Nyt et ymmärrä mistä puhut.
Lähdetäänkö etsimään höyryn voimalla toimivaa
tehdasta jossa työläset tekevät 7 päivää viikossa
nälkiintyneinä ja paskaisina!
Ei taida löytyä. Sotket liikuttavalla tavalla
tuotantotavat ja yhteiskuntajärjestyksen.
Oppisi puutteita, ymmärrän
Ilman "punaista edistystä" ja muuttuu vastedeskin.
HR: Olen samaa mieltä, jos siihen laitetaan punainen edistys, se edistyy nyt vain taantuu.
TU: Missä sitä punaista edistystä olisi nähtävil-
lä? Ei missään. Vain punaisia raunioita joiden
jälleen rakennusta rahoitetaan vapaasta Euroopasta. Ylitsekäymätön fakta myös komukalle.
Markkinoiden ja kysynnän mukaan.
HR: Höpö höpö, markkinat on täysin ohjattu juttu. Niiden todellinen merkitys on maksimi/minimi hinnan määrittelyssä.
TU: Kuka ohjaa? Joku paha setä tai täti?
Markkinat ovat niin monen tekijän summa ettei
niitä juuri tarkoitushakuisesti ohjailla.
Sosialismissä ne eivät muuttuisi tarpeen mukaan,
koska olisivat poliittisessa ohjauksessa.
HR: Sosialismissa hinnat painetaan ja valetaan tuotteeseen siihen sijoitetun työvoiman käytön mukaan. Hintoja ei muodosteta keinotellen vaan ne lasketaan todellisten kustannusten mukaan. Sosialismissa ei ole tarpeen keinotella, eikä suosia toisia. Työläinen on siellä se joka luo rikkauden ja johtajat vain työläisiä. Omistajat ovat hävinneet sukupuuttoon. Kapitalisteja ei tarvitse kukaan muu kuin kapitalisti itse.
TU: Ja kustannuslaskenta unohdetaan punaisen
palon hengessä. Samoin tuotekehitys ja markkina-
tutkimus. Tehdään ja tehdään.
Lopulta paskaa kalliilla jota ostavat vain ne
kenen on pakko. Tässä tuli tiivistettyä punainen
teollisuus ja tuotantohistoria.
Vai väitätkö että sosialistisista maista oliai
tullut hinnaltaan ja laadultaan kilpailukykyistä
edistyksellistä tuotetta?
Eipä ole tullut. Tuotantotapa on sellainen ettei
se vastaa mihinkään kysyntään edistyksellisyydel-
lä. Ja sen tuotantotavan kulmakiviä on arvoton
raha jolla palkat maksetaan.
Taas ylitsekäymätöntä faktaa.
En antaisi edes Suomen porvareille määräysvaltaa
operatiivisessa toiminnassa valtion yhtiöissä.
HR: Valtion yhtiöt ovat kapitalistisia yhtiöitä, jotka nostetaan ja kehitetään kansan varoin ja sitten hävitetään kapitalistien omaisuudeksi.
TU: Tottakai ovat. Ei veronmaksajien rahoja saa
hassata. Veronmaksajathan ne myyntitulot saavat.
Valtion budjettiin.
Ei niitä kukaan varasta.
Kaikki menee vituiksi aina kun poliittinen ohjaus
alkaa toteuttamaan teorioitaan.
HR: Et siis kannata demokratiaa, jonka perään te porvaripellet aina vaahtoatte ja jonka kuolan olemme suupielistänne aina sangollisella vettä naamallenne, pyyhkineet.
TU: Demokratia on myös sitä että osaavimmat
laitetaan oikeille paikoille. Jos tuhat tollikkaa
saa käsiinsä paperitehtaan niin kohta se on
entinen.
Ja osakkeita hankkimalla voi mennä äänestämään
yhtiökokoukseen. Se on todella demokraattista.
Operatiivinen johtaminen ja omistaminen ovat
hiukan eri asioita. Kun ne yhdistetään ja
hommaan liitetään politiikka niin ei ole koskaan
jäänyt lapsille paljoa kerrottavaa.
Näin se vaan on. Entisissä itäsatelliiteissa
olivat kaikki tuotantolaitokset täysin kelvotto-
massa kunnossa.
Kertoo sosialismin tuotantoälystä kaiken.
Viittaan muinaiseen Valcoon.
HR: Viittaa minne viittaat, asia ei muutu miksikään. Valtionyhtiöt ovat ryöstön esiaste. On kuitenkin niin, että työväen strategioissa valtionyhtiöiden luullaan tuovat jonkin onnen, kun niitä pääsee ohjaileen. He ovat tietysti väärässä. Valtion yhtiöt tulee ottaa kansan haltuun, kuten koko valtio.
TU: Valitettavasti sinulla ei ole yhtään esimerk-
kiä sellaisesta globaalissa mitassa modernista
tuotantolaitoksesta jonka katolla liehuisi puna-
lippu.
Kaikki perustuu rajojen sulkemiseen ja sitä kautta
vertailun suorittamisen estämiseen.
Tämä johtaa aina siihen että vesi seisoo ja
politrukit veivaavat valheita kun ei ole mitään
perusteita faktiselle edistyksellisyydelle.
Kaik perustuu propagandaan ja sen takia sosialis-
missa tulee aina narun pää käteen.
Niin on aina tullut ja tulee vastedeskin.
Edellä mainitusta syystä.
Demarien "lippulaivaan".
HR: Demarit ovat porvareita! Ovat myös saaneet USA:stä rahaa kommunistien hävittämiseksi Suomesta. Demarit ovat porvarien peitejärjestö. Haukuin juuri yhden petturin kyläpahasemme kesäjuhlassa.
TU: He saivat rahaa VALLITSEVAN YHTEISKUNTAJÄR-
JESTELMÄN SÄILYTTÄMISEEN.
TE PASKIAISET OTITTE ULKOVALLALTA RAHAA SEN
KAATAMISEEN.
ET TIETYSTI HUOMAA EROA.
AIKA TIEDEMIES OLET.
Mutta ongelmasi on se että demokratia ja parlamen-
tarismi eivät kuulu kommunismin agendalle.
HR: No tämänhän todistit juuri päinvastoin, että ne eivät kuulu porvarien agendaan. Kommunismiin ja sosialismiin ne kyllä kuuluvat.
TU: Siis jakamaton kokoontumisen ja mielipiteen
ilmaisun vapaus? Tuolla ylempänä käytit käsitet-
tä vastavallankumous. Sehän on se taikasana
jolla stalinkin piti kiväärin lukot laulamassa.
Valehtelet saatana niin että korvat heiluu.
Tyypillinen kommunistikäärme!
Siitä on enää olematon matka perusoikeuksien
polkemiseen.
HR: No sitähän te juuri teette. Keinottelette Ihmisten perustarpeilla, jotka perustarpeet sosialismissa on perustuslailla suojattu.
TU: Lässyn lässyn. Perustarpeisiin on ihmisillä
markkinataloudessa paremmin varaa kuin sosialis-
missä koskaan.
Aina oli pulaa ja tavarat maksoivat kuukausipal-
kan verran eikä piisannutkaan.
Kaikissa punaonneloissa kukoisti trokaaminen.
Kommunismi on paras tapa saada musta pörssi
toimimaan.
Ja syy on sosialistinen tehottomuus joka on
oppiin leivottu.
Et voi kiistää koska näin on aina tapahtunut.
Kommunismin SYÖPÄÄN!
HR: Todistetusti kapitalismin syöpään... Todistit tuon myös tuossa itse, jos muistat niin pitkään….
TU: En todistanut. Ja kansakin tietää että
mitä todistuksia on kommunismista saatu.
Vastavallankumouksellisuuden määre tulee kommu-
nismissä aina vallan pitäjien työkaluksi.
Itse todistit että vastavallankumous on sosialis-
missä rikollista.
Mainio käsitys sinulla demokratiasta kun olet
sen valmis kumoamaan heti omin käsin.
99,4 prosenttia äänestäjistä olisi vastavallan-
kumouksellisia.
Demarit, kokoomuslaiset ja kepulaiset pahimpia
viholliasi.
Sinulla on siis unimaailmassasi varattu luoti
yli miljoonalle suomalaiselle!
Hyvä Hannu.
Olet ihan oikea ja pesunkestävä punikki käärme.
Pahimmillaan! T Urpo kirjoitti:
Lainaillaan ja laittelen väliin kommentit TU:na.

Pahimmillaan!Lainaillaan ja laittelen väliin kommentit TU:na.
_______________________
HR: Porvarille kansanvalta on varmaan syöpää
TU: Monipuoleparlamentarismi on voimissaan.
En ymmärrä heittoasi. Yksipuoluejärjelmän
kannattajalta.
HR1: Porvaristo on yksipuoluejärjestelmä, joka ei suvaitse kuin porvareita pienen rikkaiden etujoukon roskatyöt tekemään.
Joille on viety mielipiteen ilmaisun takia
ovat kielteisiä.
HR: Tietysti on
Vai mitä? Kielsit kierrolla kysymyksen mihin
meidät toisinajattelijat tungettaisiin fiktiivises-
sä sosialismissasi.
HR: Minä en kierrä mitään, vaan pyydän kutakin tarkastelemaan argumenttejaan ennen niiden julkaisemista. En siis kiellä niitä, vaan kehotan säästämään meitä, kaikensortin typeryyksiltä.
TU: Jaahas vai tarkastelemaan. Vankileirien
saariston kotimaa on selvää aika pienellä tarkas-
telulla ja poliittinen suuntaus joka sen loi.
Sama kuin sinulla.
HR1: Vankileireistä ei kannata puhua natsi Saksan kannattajien ja liittolaisten. Ukrainassa suomalaiset tappoivat sikana ukrainalasia ja venäläisiä ja ketä nyt eteen sattui. Ja sinä puhut vankileireistä lahtarien kannattaja.
Fakta kun on että että ilmaisun ja mielipiteen
vapaus on aina kriminalisoitu sosialismissa.
HR: Ei ole, vaan ainoastaan rikoksien teko ja vastavallankumous. Kumpikin on rangaistavaa myös Suomessa ja jopa kuolemantuomiolla, jos mellakoi.
TU: Että jaksaa naurattaa! "Rikoksien teko ja
vastavallankumous". JUMALAUTA TOISIN AJETTELE-
VAT OLISIVAT LUONNOSTAAN TUOLLA METODILLA
RIKOLLISIA! Mihis se mielipiteen vapaus unohtui!
HR1: Eikö vallankumous ole porvarikäsitteistössä rikos, tieteen käsitteistössä edistystä ??? Mikä vastavallankumous sitten on?? Tieteenkäsitteistössä se voisi olla vastafalsifiointi.
Onko niin että sinun mallissasi ei niin olisi?
HR: Ei ole sosialismissa eikä minun mallissa kiellettyä estää mielipiteitään. Siellä voi saada jopa rahaa, tarkoitukseen, ja myös niihin yhdistyksiin, jotka käyvät vastakampanjaa.
TU: Ja nyt se onkin sitten sallittua? Ei sinusta
punikkipirulaisesta ota selvää! Mitähän se
"vastavallankumouksellisuus" käytännössä tarkoit-
taisi? Toisin ajattelijoita? Todistit juuri
itsesi pesunkestäväksi demokratian vastaiseksi
punikin luteeksi.
HR1: Minä olen vallankumouksellinen tieteellisessä mielessä eli edistyksellinen. Vallankumous on laillinen uudistustapahtuma, joka konservatiivinen tyhmä porvaristo vastustaa. Työväenluokan kannattaja ei ole koskaan epädemokraattinen, koska ei ole demokraattisempaa tilaa kuin kansanvalta jonka kannattaja hän on.
Mitä tulle tuotantotapaan niin se on muuttunut
20 vuoden aikana aikas rajusti.
HR: Minne kapitalismi on kapitalsimista kadonnut, minusta se oli vielä eilen tuolla ja suoritti riistoaan. Muutos on väistämätön, kuten laivamato talosi lankuissa.
TU: Meinaat ettei tuotantotavat ole muuttuneet
sadassa vuodessa? Nyt et ymmärrä mistä puhut.
Lähdetäänkö etsimään höyryn voimalla toimivaa
tehdasta jossa työläset tekevät 7 päivää viikossa
nälkiintyneinä ja paskaisina!
Ei taida löytyä. Sotket liikuttavalla tavalla
tuotantotavat ja yhteiskuntajärjestyksen.
Oppisi puutteita, ymmärrän
Ilman "punaista edistystä" ja muuttuu vastedeskin.
HR1: Luepas uudestaan ja mieti hieman. Vastaukseni sisältää juuri muutoksen, mutta mitä siitä, kyse pitää olla kumouksesta.
HR: Olen samaa mieltä, jos siihen laitetaan punainen edistys, se edistyy nyt vain taantuu.
TU: Missä sitä punaista edistystä olisi nähtävil-
lä? Ei missään. Vain punaisia raunioita joiden
jälleen rakennusta rahoitetaan vapaasta Euroopasta. Ylitsekäymätön fakta myös komukalle.
Markkinoiden ja kysynnän mukaan.
HR1: Punaista edistystä on mm. SKP, KTP, MTL ja vasurien vasensiipi.
HR: Höpö höpö, markkinat on täysin ohjattu juttu. Niiden todellinen merkitys on maksimi/minimi hinnan määrittelyssä.
TU: Kuka ohjaa? Joku paha setä tai täti?
Markkinat ovat niin monen tekijän summa ettei
niitä juuri tarkoitushakuisesti ohjailla.
Sosialismissä ne eivät muuttuisi tarpeen mukaan,
koska olisivat poliittisessa ohjauksessa.
HR1: Kapitalistit ohjaa ns. markkinataloutta ja kapo joukot toteuttaa sitä ruoskin ja pampuin.
HR: Sosialismissa hinnat painetaan ja valetaan tuotteeseen siihen sijoitetun työvoiman käytön mukaan. Hintoja ei muodosteta keinotellen vaan ne lasketaan todellisten kustannusten mukaan. Sosialismissa ei ole tarpeen keinotella, eikä suosia toisia. Työläinen on siellä se joka luo rikkauden ja johtajat vain työläisiä. Omistajat ovat hävinneet sukupuuttoon. Kapitalisteja ei tarvitse kukaan muu kuin kapitalisti itse.
TU: Ja kustannuslaskenta unohdetaan punaisen
palon hengessä. Samoin tuotekehitys ja markkina-
tutkimus. Tehdään ja tehdään.
Lopulta paskaa kalliilla jota ostavat vain ne
kenen on pakko. Tässä tuli tiivistettyä punainen
teollisuus ja tuotantohistoria.
Vai väitätkö että sosialistisista maista oliai
tullut hinnaltaan ja laadultaan kilpailukykyistä
edistyksellistä tuotetta?
Eipä ole tullut. Tuotantotapa on sellainen ettei
se vastaa mihinkään kysyntään edistyksellisyydel-
lä. Ja sen tuotantotavan kulmakiviä on arvoton
raha jolla palkat maksetaan.
Taas ylitsekäymätöntä faktaa.
En antaisi edes Suomen porvareille määräysvaltaa
operatiivisessa toiminnassa valtion yhtiöissä.
HR1: Kustannuslaskenta on oleellinen osa hinnoittelua sosialismissa, päinvastoin kuin kapitalismissa jossa hinnoittelu on keinottelu ja riiston summa. Sosialismissa tehdasta johtaa johtaja, kuten kapitalismissa ja hyvässä lykyssä sama johtaja.
HR: Valtion yhtiöt ovat kapitalistisia yhtiöitä, jotka nostetaan ja kehitetään kansan varoin ja sitten hävitetään kapitalistien omaisuudeksi.
TU: Tottakai ovat. Ei veronmaksajien rahoja saa
hassata. Veronmaksajathan ne myyntitulot saavat.
Valtion budjettiin.
Ei niitä kukaan varasta.
Kaikki menee vituiksi aina kun poliittinen ohjaus
alkaa toteuttamaan teorioitaan.
HR1: Tässä todistat taasen demokratian vastaisuutesi ja kapitalistisen demokratian vastaisuuden.
HR: Et siis kannata demokratiaa, jonka perään te porvaripellet aina vaahtoatte ja jonka kuolan olemme suupielistänne aina sangollisella vettä naamallenne, pyyhkineet.
TU: Demokratia on myös sitä että osaavimmat
laitetaan oikeille paikoille. Jos tuhat tollikkaa
saa käsiinsä paperitehtaan niin kohta se on
entinen.
Ja osakkeita hankkimalla voi mennä äänestämään
yhtiökokoukseen. Se on todella demokraattista.
Operatiivinen johtaminen ja omistaminen ovat
hiukan eri asioita. Kun ne yhdistetään ja
hommaan liitetään politiikka niin ei ole koskaan
jäänyt lapsille paljoa kerrottavaa.
Näin se vaan on. Entisissä itäsatelliiteissa
olivat kaikki tuotantolaitokset täysin kelvotto-
massa kunnossa.
Kertoo sosialismin tuotantoälystä kaiken.
Viittaan muinaiseen Valcoon.
HR1: Tässä edelleen demokratiaa viedään kuin tiskirättiä päin kannattajiensa naamaa.
HR: Viittaa minne viittaat, asia ei muutu miksikään. Valtionyhtiöt ovat ryöstön esiaste. On kuitenkin niin, että työväen strategioissa valtionyhtiöiden luullaan tuovat jonkin onnen, kun niitä pääsee ohjaileen. He ovat tietysti väärässä. Valtion yhtiöt tulee ottaa kansan haltuun, kuten koko valtio.
TU: Valitettavasti sinulla ei ole yhtään esimerk-
kiä sellaisesta globaalissa mitassa modernista
tuotantolaitoksesta jonka katolla liehuisi puna-
lippu.
Kaikki perustuu rajojen sulkemiseen ja sitä kautta
vertailun suorittamisen estämiseen.
Tämä johtaa aina siihen että vesi seisoo ja
politrukit veivaavat valheita kun ei ole mitään
perusteita faktiselle edistyksellisyydelle.
Kaik perustuu propagandaan ja sen takia sosialis-
missa tulee aina narun pää käteen.
Niin on aina tullut ja tulee vastedeskin.
Edellä mainitusta syystä.
Demarien "lippulaivaan".
HR1: Rajat suljetaan vastavallankumouksen vuoksi, se on selvä. Suomessa ja kapitalismissa rajat suljetaan tullein. Kyse on krotektionismista, sisämarkkinoiden suojelusta. Tulevaisuudessa rajojaan sulkee myös kapitalistit, kuten USA on aina tehnyt, kommunisteilta.
HR: Demarit ovat porvareita! Ovat myös saaneet USA:stä rahaa kommunistien hävittämiseksi Suomesta. Demarit ovat porvarien peitejärjestö. Haukuin juuri yhden petturin kyläpahasemme kesäjuhlassa.
TU: He saivat rahaa VALLITSEVAN YHTEISKUNTAJÄR-
JESTELMÄN SÄILYTTÄMISEEN.
TE PASKIAISET OTITTE ULKOVALLALTA RAHAA SEN
KAATAMISEEN.
ET TIETYSTI HUOMAA EROA.
AIKA TIEDEMIES OLET.
Mutta ongelmasi on se että demokratia ja parlamen-
tarismi eivät kuulu kommunismin agendalle.
HR1: Niin, he saivat rahaa kapitalismin suojelemiseen eli työväen riiston totuttamiseen.
HR: No tämänhän todistit juuri päinvastoin, että ne eivät kuulu porvarien agendaan. Kommunismiin ja sosialismiin ne kyllä kuuluvat.
TU: Siis jakamaton kokoontumisen ja mielipiteen
ilmaisun vapaus? Tuolla ylempänä käytit käsitet-
tä vastavallankumous. Sehän on se taikasana
jolla stalinkin piti kiväärin lukot laulamassa.
Valehtelet saatana niin että korvat heiluu.
Tyypillinen kommunistikäärme!
Siitä on enää olematon matka perusoikeuksien
polkemiseen.
HR1: Väitätkö, että porvaristo laskee aseensa, kun työväki tekee vallankumouksen. Olet puhunut aina muuta??? Teillä porvarilahtareilla on kaikki suomen aseet, ei niitä kommunisteilla ole, eivät tarvitse moisia.
HR: No sitähän te juuri teette. Keinottelette Ihmisten perustarpeilla, jotka perustarpeet sosialismissa on perustuslailla suojattu.
TU: Lässyn lässyn. Perustarpeisiin on ihmisillä
markkinataloudessa paremmin varaa kuin sosialis-
missä koskaan.
Aina oli pulaa ja tavarat maksoivat kuukausipal-
kan verran eikä piisannutkaan.
Kaikissa punaonneloissa kukoisti trokaaminen.
Kommunismi on paras tapa saada musta pörssi
toimimaan.
Ja syy on sosialistinen tehottomuus joka on
oppiin leivottu.
Et voi kiistää koska näin on aina tapahtunut.
Kommunismin SYÖPÄÄN!
HR1: Suomessa on yli 20% kurjalistoa, sosialismissa heitä ei olisi yhtään. Tässä voit hyvin käyttää NL:ää esimerkkinä. Sosialistinen tehottomuus, on seurausta siitä, että sodassa tapettiin 30 miljoonaa Neuvostoliittolaista, merkittävä osa suomalaisten toimesta. Hävitettiin tehtaat, koneet, radat, laivat, talot jne.. Tämän estämiseksi tarvittiin aseita ja rahat menivät niihin, koska kilpavarustelu oli rajua. Nyt USA kaatuu samaan seikkaan, vain sinä olet enää pönkkänä muutama muun kanssa..
HR: Todistetusti kapitalismin syöpään... Todistit tuon myös tuossa itse, jos muistat niin pitkään….
TU: En todistanut. Ja kansakin tietää että
mitä todistuksia on kommunismista saatu.
Vastavallankumouksellisuuden määre tulee kommu-
nismissä aina vallan pitäjien työkaluksi.
Itse todistit että vastavallankumous on sosialis-
missä rikollista.
Mainio käsitys sinulla demokratiasta kun olet
sen valmis kumoamaan heti omin käsin.
99,4 prosenttia äänestäjistä olisi vastavallan-
kumouksellisia.
Demarit, kokoomuslaiset ja kepulaiset pahimpia
viholliasi.
Sinulla on siis unimaailmassasi varattu luoti
yli miljoonalle suomalaiselle!
Hyvä Hannu.
HR1: Kansa tietää mitä sen annetaan tietää, kuten nyt Lissabonin sopimus selkeästi kertoo demokratianne tilasta.
Olet ihan oikea ja pesunkestävä punikki käärme.
Pahimmillaan!
HR1: Olen edistyksellinen Ihminen, jolle lähimmäisten onni on myös oma onni.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491165- 16815
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 14416
- 33398
- 35389
- 30385