"Taiteilija Karin Widnäsin valkoiset paperikuidusta valmistetut pelkistetyt uurnat sopivat itselle, mutta myös esteetikon aviomiehelle. -Jos mies kuolisi ensin, voisin pitää tuhkauurnaa vaikka kirjahyllyssä; kerrankin mies sopisi sisustukseen."
Anna 9/2004
Anna 9/2004
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olin jo loukkaantumassa - en muuten paitsi päivystävän sovinistin roolissa - kun miestä TAAAAAS noin törkeästi esineellistetään jopa manan majoille asti. Muistan ajan jolloin leskivaimo murehti miehen kuolemaa eikä sovitellut tuhkauurnaa sävy sävyyn.
Mutta onneksi mies oli ehtinyt ensin: Daniel Katz kirjoitti hyvissä ajoin näytelmän 'Mies se on vainajakin'.
pidän Katzista kovasti mutta tuota en ole lukenut :)
Entäs muistatko, miten tuore leskirouva esitteli ylpeänä uutta kookasta timanttisormustaan kateellisille ystävättärilleen - mies kun oli määrännyt 10.000,- muistokiven ostoon....
Vastaan että en. Tuo kuulostaa siltä 'Jaguaari alla, minkki yllä - ja seurana aasi joka maksaa kaiken' -huumorilta. (Miksi minua muuten ei naurata yhtään?)
sormessa kulkeva muistokivi on käytännöllisempi. Takana ovat ajat, kun ihmiset asustivat kotokyläänsä sukupolvesta toiseen.
Olen kyllä ostanut oikein kauniin paaden mieheni haudalle, mutta se on siellä jossain, safiiri-timanttisormus (10-vuotishääpäivälahja) on tässä ja nyt...
Nyt tajuan - ehkä sinäkin? Ne ajat eivät tosiaankaan ole takana. Talon, jossa asun, rakensi isoisäni isä, eikä paikkaa ole välillä edes lainattu suvun ulkopuolelle. Vainajat lepäävät kirkkomaassa, joten tuhkauurnia ei tarvitse sovitella väreihin.
Sormuksista puheen ollen: oma 1980-lukulaiseni vääntyi soikeaksi, joten käytän nyt v. 1907 päivättyä perintösormusta, sellaista vahvempaa ja kultaisempaa, jossa safiiri loistaa - poissaolollaan.
Mikäli haluat laadukasta tavaraa, matkaa sata vuotta ajassa taaksepäin. Siksi olen pikkuhiljaa elämän vakiintuessa päätynyt sisustamaan pikku asuntoni vain vanhoilla huonekaluilla, antiikkikaupoista ja kirpputoreilta haalituilla, osin perityilläkin.
Perintötalo? Rakastan perintötaloja. Imoitathan nopeasti siviilisäätysi ja lasten lukumäärän sekä ikäsi :)
Oho. Tällaiseen aseistariisuvaan kohteluun en ole femakkopalstalla tottunut. Varattu mikä varattu... siinä mielessä peli ei tietenkään ole pelattu, onpahan vain osoittautumassa varsin haasteelliseksi.
Talo tuli edelliseltä sukupolvelta ja jää seuraavalle - tästä en tingi.
Kun on tottunut talossa asumaan ja koiraa pitämään - molemmista olen luopunut enkä yksin enää aloita. Nyt nökötän pikku asunnossani, kiristän nutturaa ja hoivaan kissoja, silloin tällöin luudallani yötaivaalla pyrähdellen.
Älä muuten pelkää, avioehto on minulle ihan itsestäänselvyys ;)
eli olohuone pitäisi sisustaa siten, että värit ja muodot sopivat yhteen sohvaperunan kanssa. Muun muassa sohvassa pitäisi olla oma, helposti tavoitettava lokeronsa kaukosäätimelle.¤) Sitten kun sohvaperuna muutetaan aikanaan tuhkaperunaksi, kaukosäätimen muotoinen tuhkauurna voidaan sijoittaa tähän lokeroon.
¤) Niska ja olkapää ovat vaarassa vinksahtaa, kun joutuu tavoittelemaan säädintä olan yli sohvapöydältä.
- miksi ihmeessä sohvapöytä on sohvan takana?? Minulla kaukosäädin liuskahtaa sohvatyynyjen väliin. Tai kissa makaa sen päällä. No, kesä on tulossa, telkkarin voi kantaa vintille ja antautua täysillä sanaristikoiden kiehtovaan maailmaan :)
Värit ovat todella tärkitä, syvä viininpunainen on kerrassaan ihastuttava tausta harmaalle kissalle.
Erityisen krapulainen, purppuranpunainen sininenäinen mies on kerrassaan ihastuttava tausta harmaalle kissalle.
olisi tyylikkäämpi? Siis kissa...
Kas kun ei sattunutkaan mieleen; käytetyistä sukkahousuista saa oivallisen apuvälineen katoaville kaukosäätimille! Sujauta kaukosäätimet sukan teräosaan ja kiepauta sukkahousut kiinni vaikka pöydänjalkaan, ja säätimet ovat aina ulottuvillasi eivätkä tomuunnu!
*hirnuu hillittömästi*
lähde; (muistista) Niksi-Pirkka