Eilisen Ajankohtainen kakkonen käsitteli mm. taitettua indeksiä, joka otettiin käyttöön Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana 1995-1999. Taitetun indeksin perusteella tulee suuri kuilu eläkeläisten ja palkansaajien välillä isommaksi, kun eläkkeet lasketaan niin, että niihin vaikuttaa 20-prosenttisesti palkkaindeksi ja 80-prosenttisesti elinkustannusindeksi. Aikaisemmin prosenttiluvut olivat 50-50. Eläkeläisjärjestöt ja oppositiopuolueet ovat kritisoineet voimakkaasti taitettua indeksiä.
Eilisen tv-ohjelmassa oli ote eräästä eduskuntadebatista vuodelta 2003. Siinä Keskustan Mauri Pekkarinen kritisoi hyvin vahvasti taitettua indeksiä, ja antoi ymmärtää, että se on jotakin, jonka Keskusta tulee poistamaan sinä päivänä, kun se pääsee valtaan. Ohjelman lopussa oli vastaus siihen, miten puolueet tänä päivänä näkevät taitetun indeksin. Keskusta, joka on nyt ollut hallitusvastuussa kahdeksan vuotta Pekkarisen lupauksen jälkeen poistaa taitettu indeksi, on nyt muuttanut mielipidettään, ja haluaa säilyttää taitetun indeksin eläkeläisten harmiksi. No, eipä tämä kysymys ole ainoa, jossa Keskusta on muuttanut kantaansa." - Bjarne Kallis (KD)
http://ehdokas8blogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/68283-keskustalta-ei-tukea-elakelaisten-vaatimukselle

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä se on niin väärin, ettei optiot vaikuta tuleviin eläkkeisiin. Millä yhteiskunnan paras aine tulee eläkkeillään toimeen. Olisiko syytä perustaa kansalaisrahasto heidän surkeiden eläkevuosiensa pelastajiksi. Varat voitaisiin kerätä vaikka vaalien yhteydessä kerättäväksi. Esim. jos äänestät kokkareitä se maksaa 12€,
ristillisiä 20, vasemmistoa tai jotain muuta turmiollista puolutta 100.