Näin sanoo kokoomus verouudistuksesta

Työllistävä verouudistus

Verotuksen tasolla ja rakenteella vaikutetaan talouskasvuun, työllisyyteen ja yrittäjyyteen. Kokoomus kannattaa työllistävää verouudistusta. Verotusta on muutettava vahvistamaan suomalaista työtä ja vauhdittamaan talouskasvua, jolloin tarvittavat verotulot voidaan kerätä ilman suuria veronkorotuksia tai menoleikkauksia.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä pois työn tekemisen ja työllistämisen verottamisesta kohti ympäristöä kuluttavan toiminnan verotusta. Verotuksen kohteet on valittava siten, että verotus kannustaa tekemään työtä, työllistämään, yrittämään ja menestymään. Samalla ohjataan luonnonvarojen viisaampaan käyttöön. Kokoomus vastustaa tasaveroa ja on aina ensimmäisestä vaaliohjelmastaan lähtien kannattanut verotusta, joka peritään maksukyvyn mukaan.

Mitä paremmin tässä onnistutaan, mitä rohkeammin luomme kasvun edellytyksiä, uudistamme työelämää sekä kuntien ja valtion hallintoa, sitä pienemmäksi jää tarve veronkorotuksiin tai menoleikkauksiin.

Share
6
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ansaitsee ylösnoston

Äänestä

Me kannatamme tasaveroa, missä verotaakan kantavat pienipalkaiset, sairaat ja eläkeläiset.

Äänestä

Kokoomus toimii oikein

Äänestä

Tässä eräs naishminen Espoon Tapiolasta sanoi TV-haastattelussa, että ei pitäisi kerätä veroja ollenkaan, vaan ne joilta jää yli, kun kaikki omat kulut on maksettu, antavat köyhemmille vapaasta tahdostaan ja halustaan. Kuinkahan hyvin tämä toimisi? Tulee vain mieleen nämä Suomen yritysjohtajat, joille ei riitä mikään! Mitähän puoluetta tämä nainen mahtoi edustaa?

Äänestä

Älkää unohtako Jyrkin numeroa No 257, niin jatkamme yllämainitulla linjalla.

Äänestä

jos on samallinen kuin ennenkin, kannatan,
sain 920 e kk enemmän käteen kun veroalen jälkeen ja ehkä vain noin 200 meni kun sähköveroa ja muitakin alv korotettiin,

samaan linjaa kiitos eteenkinpäin,

kiitos, iskä 116 ooo € ja äiti 68 ooo € ansaitsevat ,
onnelliset kolmen pienen vanhemmat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palkkaduunari kirjoitti:

Työllistävä verouudistus

Verotuksen tasolla ja rakenteella vaikutetaan talouskasvuun, työllisyyteen ja yrittäjyyteen. Kokoomus kannattaa työllistävää verouudistusta. Verotusta on muutettava vahvistamaan suomalaista työtä ja vauhdittamaan talouskasvua, jolloin tarvittavat verotulot voidaan kerätä ilman suuria veronkorotuksia tai menoleikkauksia.

Verotuksen painopistettä on siirrettävä pois työn tekemisen ja työllistämisen verottamisesta kohti ympäristöä kuluttavan toiminnan verotusta. Verotuksen kohteet on valittava siten, että verotus kannustaa tekemään työtä, työllistämään, yrittämään ja menestymään. Samalla ohjataan luonnonvarojen viisaampaan käyttöön. Kokoomus vastustaa tasaveroa ja on aina ensimmäisestä vaaliohjelmastaan lähtien kannattanut verotusta, joka peritään maksukyvyn mukaan.

Mitä paremmin tässä onnistutaan, mitä rohkeammin luomme kasvun edellytyksiä, uudistamme työelämää sekä kuntien ja valtion hallintoa, sitä pienemmäksi jää tarve veronkorotuksiin tai menoleikkauksiin.

Share
6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu