lismia - ja spirutualismia, koska ne kumpikin olettavat metafyysillisen prinsiipin. Ja tässä suhteessa metafyysillinen monismi eli 2-eri-muotoa, eli oppi jossa toinen on aineellinen ja toinen sielullinen. Identiteetti oppi.
Sielu ja ruumis edustavat kahta eri substanssia jotka ovat syy ja seuraus yhdessä - eli (kausaalisessa yhteydessä). Descartes ihmetteli aikoinaan kysymystä, että kuinka voidaan pitää tallaista ajattelua totuuden mukaisena, että kaksi niin erilaista substanssia, ulottuvainen ja sielu voivat vaikuttaa toisiinsa? No turvauduttiin Jumalaan, että hän saa tallaista aikaan.
Darwin sanookin: "Kaikkien aikojen suurimmat tutkijat ovat tietysti myöntävästi vastanneet kysymykseen Luojan ja "ihmisen kaitsijan eli kaitselemuksen" olemassaolosta". Mutta kun maapallo ei olekkaan maailmankaikkeuden keskus, eihän silloin myöskään taivaalle ja Jumalalle jää tilaa se "läpuolelle". Koska unohdetaan, että Jumala on henki. Joh.4:24. Eli siis kaikkialla läsnäoleva.
Jeremia.23:24."Saattaako joku niin piiloutua, etten minä häntä näe? Sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata sanoo Herra.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Puhut taas kerran potaskaa adventisteista.
Eihän adventismi tietyskikkään ymmärrä siitä totuudesta mitään joka Jeesuksen ristin kuoleman kautta selvitettiin, mutta adventismi uskoo vain, että kun syö vihanneksia ja ahtaa kupunsa täyteen jotakin mahdollisimman halpa roska ruokaa, että voi antaa jämpitit kymmenykset amerikkalaisille kultin johtajille, niin kyllä ne lupaavat järjestää taivaspaikat säännöllisille kymmenyksien maksajille.
Puhut potaskaa. Et muuta osaa.