Nyt kaikki kynnellekykenevät uurnille ja antamaan ääni persuille. Nyt tapahtuu Suomessa suunnanmuutos ja rikkaat omahyväiset porvarit jää rannalle ruikuttamaan.
SOINISTA PÄÄMINISTERI, HYVÄ!
Jeeeees
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
SULKU KOKOOMUKSEN TUHOPOLITIIKALLE JA KANSALLISOMAISUUDEN ULKOISTAMISELLE
Eihän Soini halua itsekään pääministerin virkaa, sillä hän tietää aivan hyvin, miten paljon työtä siinä tehtävässä joutuu tekemään. Eihän Soinin kunto yksinkertaisesti riitä pääministerin työhön. On kai jokainen jo huomannut vaalitenteissäkin, miten hyväkuntoisia ja energisiä muiden suurten puolueiden puheenjohtajat ovat. Soini on siinä porukassa aivan kuin väärässä seurassa. Napa on aivan liian kaukana selkärangasta, poskissa aivan liikaa pöhötystä ja läskiä. Ei kukaan nykyaikana selviä läskiensä avulla.
Jos Soini ottaisi pääministerin tehtävät hoitaakseen, hän olisi pian sairauslomalla. Lääkäriambulanssin pitäisi päivystää muutenkin pääministerin perässä.
Kyllä se on niin, että jo tässä vaiheessa Soini kaipaa Brysselin rauhaan. Siellä ei kukaan kysele mitään, ei vaadi mitään, eikä kukaan tunne ja tule höpöttämään tyhjänpäiväistä asiaa. Suoraan sanoen tavallisesta rahvaasta ei ole mitään haittaa Brysselissä.