Kuulostan varmaan melko samanlaiselta kuin edellisen viestin kirjoittaja, mutta itselläni on myös tilanne että olen vakavasti alka ja mnut harkita itsemurhaa. Olen ollut koulukiusattu ala-asteelta saakka. Välini vanhempiini ovat kylmät. Ystäviä minulla ei ole, ei ollut lukiossa ja en ole onnistunut luomaan yhtään ystävyyssuhdetta edes yliopistossa. Mut kasvatettiin muottiin, olemaans se kiltti tyttö ja miellyttämään muita. No, elämä meni ohi muiden miellyttämiseen ja kymppien hankkimiseen. Ja minkä takia, jotta mulla olis kiva työ vanhempieni mielestä ja hyvä elämä. Olen ruma, hyljeksitty ja epäsosiaalinen. Olen käynyt 6 vuoden ajan psykologilla siitä ei ole ollut mitään apua. Olen purkanut ajatuksiani ja tuntemuksia, mutta koska niistä ei ole ollut mitään apua, lopetin käynnit. Olen nyt tuijottanit tyhjää seinää viimeisen 4 kk:n ajan ja en ole saanut yhtään soittoa. Edes psykologiakaan ei hetkauta että ollaan puhuttu itsemurhasta paljon ja lopetin käynnit yhtäkkiä. Mun elämässä ei todella ole ketään. Olen ruma, epäsosiaalinen ja kiusattu jopa työpaikallakin. Ikää mulla on 23v ja oon tyttö. Jos elämä ei ole antanut mitään 23v:teen niin voiko se muuttua enää paremmaksikaan? Itsestähän se suurimmaksi osaksi on kiinni saako poikaystävää. Oon yrittänyt lähestyä ihmisiä, mutta mut työnnetään pois. Jos mulla ois edes pieni usko, että joku vois rakastaa mua joskus ja haluta jakaa elämänsä niin ehkä jaksaisin jaksaa eteenpäin. Nyt tilanne on kuitenkin se että mä saan yhä itkukohhtauksia iltaisin ja pyörittelen kädessä unilääkkeitä.
Kuinka kauan voi jaksaa paskaa ennen kuin tappaa itsensä? Onko tää mun elämä oikeesti elämisen arvosta? Mä todella tarvitsisin yhden kunnon syyn jaksaa eteenpäin! Jumalanrakkaus ei pelasta että unohtakaa se. Keksitkö mitään syytä miks en tappais itseäni!?! Mulla ei todella oo ketään jonka kanssa jutella tästä, joten te olette mun ainut toivo! Miksi ei? Vai teenkö oikeesti sen? Yksi tuleva spurku vähemmän teille...
Kuinka kauan voi jaksaa paskaa ennen kuin tappaa itsensä? Onko tää mun elämä oikeesti elämisen arvosta? Mä todella tarvitsisin yhden kunnon syyn jaksaa eteenpäin! Jumalanrakkaus ei pelasta että unohtakaa se. Keksitkö mitään syytä miks en tappais itseäni!?! Mulla ei todella oo ketään jonka kanssa jutella tästä, joten te olette mun ainut toivo! Miksi ei? Vai teenkö oikeesti sen? Yksi tuleva spurku vähemmän teille...
Vastaukset 28
Vanhimmat
Elämän tarkoitus on murheen karkoitus. Joten ala ELÄÄ ja karkoittaa sitä, äläkä käytä lahjaasi väärin märehtimällä joutavia.
Niin jokainen saa uskoa ja olla uskomatta on vapaus valita. Mutta jos olet kaikkea muuta jo kokeillut ja noin epätoivoinen, niin mitä sä siinä häviät jos kokeilet sitä Jumalaa, vastaanotat hänet elämäsi Herraksi. Voin kertoa että saat elämääs toivoa, jota sulla ei nyt ole.
Uskallatko kokeilla, vai annatko ihmisten miellipiteiden estää tekemästä sun elämän tärkeimmän päätöksen? Jumala kun on luvannut pitää omistaan huolta, niin miksi kantaa yksin kaikkia maailman murheita.
Ei elämällä ole mitään virallisesti määriteltyä tarkoitusta, sun pitää itse löytää omasi.
Tee ensin parhaasi niiden asioiden eteen, joille on jotain tehtävissä ja jotka auttavat jaksamaan. Aloita vaikka siitä, että reenaat itsesi kovaan kuntoon. Etsi tyylisi, hanki tyylillesi sopivat vaatteet. Ulkonäkö vaikuttaa mielialaan.
Sitten sun pitää vaan ruveta tekemään asioita, joista edes vähän tykkäät. Pitää mennä pois mukavuusalueelta ja TEHDÄ uusia juttuja. Tekeminen on avainsana, vaikka olisi kyse pienistäkin asioista, menet vaikka leffaan, yksin jos ei ole seuraa. Asioiden liiallinen miettiminen tutkitusti vain masentaa. Tekeminen vie pikkuhiljaa mukanaan, ja alat voida paremmin, jos jaksat jatkaa sitä muutaman kuukauden. Kaipaamasi poikaystäväkin löytyy sitten, kun olet aktivoinut itsesi.
Ihan samaa olen minäkin miettinyt. Liian paljon pahaa tapahtui muutaman vuoden aikana. Elämäni kirjaimellsesti tuhottiin ja hajosin pieniksi murusiksi. Tein yhden lupauksen helmikuussa ja aion pitää sen. Nyt täytyy vain uskaltaa..
Tekotavan jo tiedän. Kivuton mut varma..
Elämässä on vastoinkäymisiä (kaikilla) sitä varten, että niiden mukana on tarkoitus kasvaa, kypsyä, kehittyä ... Tulla vahvaksi, terveeksi, ehjäksi, kokonaiseksi sellaiseksi kuin itse on.
Sinun elämääsi ei kykene kukaan muu tuohoamaan kuin sinä itse ja sen tuhon olet nyt kruunannut lupauksellasi. Kannattaisiko lupailla itselleen jalostumista, valaistumista, positiivisuutta, elämäniloa, toivoa ja uskoa, että elämä ja omat siivet kantavat, kun antaa niille luvan.
Jaa a.. Ei ne kokemukset olleet millään tavalla vahvistavia. Päinvastoin.. Oli pari musertavaa (veljen kuolema ja eräs traumaattinen kokemus) ja ne muut edesauttoivat hajottamaan minut ja elämäni. Toisin sanoen, koin liian paljon liian lyhyessä ajassa.. Niihin muutamaan vuoteen ei mahdu juurikaan hyviä kokemuksia. Tai ainakaan niitä ei sieltä pahojen kokemuksien seasta juuri enää huomaa. (Ja tosiaan ne pahat kokemukset tuli kylläkin ihan ulkopuolelta.)
Jäljellä on vain todella rikki mennyt ihminen.. Joskus kaikki voi olla liian myöhäistä.
En lupaile sellaista enää. Juuri tässä mietin milloin haen tekovälineet ja pistän nuo muutamat avatut laatikot takaisin teipillä kiinni. Olen muuttanut vähän yli kuukausi sit tähän asuntoon mut mitään en ole purkanut.. Enkä aio purkaakaan.
Eikä minun ajatukset enää hirveästi kulje tuolla tasolla. On niin pitkään ollut 'pelkkää pimeää' ja vaikeuksia.
Enkähän minä ole enää katselemassa niitä lisävaikeuksia. Ja ihan suoraan sanottuna, ei edes kiinnosta enää. Juuri mietin et tässähän voisin alkaa kirjoittamaan sen jäähyväiskirjeen ja huomenna sit apteekkiin.. Ja sitä rataa..
Minulle tämä on vain helpottava päätös. Niin pilalle kaikki meni kuin vain voi.. Kiitos siitä kuuluu muutamalle ihmiselle.
En ole sit kirjoittanut tänään muihin ketjuihin tälle palstalle kuin tähän ja siihen 'Millainen on hyvä itsemurhaviesti..'. Ei luultavasti mitään väliä tällä tiedolla mut joka tapauksessa..
Enkä tosiaan aio kirjoittaakaan.
Kokemukset voivat ja saavat tulla ihan mistä vaan, sisältä tai ulkoa, elämä-nimisen jutun juoni on siinä, miten sinä suhtaudut asioihin, millainen sun elämänasenteesi on.
Jos se on oikea, niin "pahat kokemukset" kasvattavat ymmärtämään elämää, maailmaa ja kaikkia sen asioita ja aiheita. Täällä on paljon pahaa, jota ei tee mieli kenenkään kestää ja hyväksyä, mutta vastineeksi täällä on myös jumalattoman kauniita ja hyviä asioita. Elämäntaito tarkoittaa sitä, että vaakakupit saa jotenkin tasoihin.
Myöhäistä täällä ei ole yhtään mikään, ennen kuin koittaa se päivä, jolloin mennään pois, kun Luoja niin määrää. Ja sinä et ole Luoja.
Elämänasenne on nyt se et tämä loppuu tähän. En aio enkä halua enää katsoa tätä mitään enää yhtään pidemmälle. Mitä pikemmin pystyn sen tekemään, sen parempi.
Ne kauniit ja hyvät asiat ovat kadonneet jo aika päiviä sitten taivaan tuuliin. Elämällä OLI tarkoitus.. Vaan ei ole enää.
En minä aio jäädä tänne ihmettelemään et mitä p*skaa seuraavaksi. Joten lähtö tapahtuu näin.
Ei ! "Kiitos siitä" kuuluu vain sulle ja sun väärille asenteille. "Muutamat ihmiset" eivät voi pilata kenenkään elämää, koska jokaisen ihmisen elämä on kiinni vain omasta itsestä. Jos sun tiellesi on sattunut ikäviä ihmisiä, niin anna niitten mennä menojaan ja jatka omaasi välittämättä heistä tai heidän laisistaan. Niitä on muolima pullollaan eikä niille mahda kukaan mitään.
Mutta omalle itselle mahtaa ja voi. Sinä voit päättää, että sinä et ole ikävien ihmisten kaltainen ja käytät elämäsi paremmin kuin toisten tallomiseen. Ne ikävät ihmiset ovat olleet elämässäsi sitä varten, että sinä opit jotain, sillä on joku tarkoitus, millainen tiesi, polkusi on ollut tähän asti. Sulle yritetään opettaa jotain sillä lailla, joten ota opiksesi ja ryhdy raottamaan pimeän verhoja. Niitten takana paistaa aurinko ja loistaa valo.
Kirjoita mieluummin voimaantumiskirje itsellesi, jotta saat ajatukset oikealle tasolle: kiinnostuksen heräämään ja vaikeudet tuntumaan koetinkiviltä, joilla on joku tarkoitus.
Jospa vain hoitaisit itsesi kondikseen: syö hyvin, nuku riittävästi ja liiku paljon. Niillä pääsee jo pitkälle ja sitten jaksaa alkaa kiinnostumaan muustakin elämästä. Perusasiat järjestykseen ja hyvään kuntoon, kaikki muu seuraa pikkuhiljaa perässä oikeassa järjestyksessä.
En ole ajatellut asioiden enää korjautuvan tuolla tavalla. Ne menivät ihan solmuun eräiden ihmisten takia. Ja kun muutin, järkytys oli melkoinen kun huomasin millä tolalla asiat todella ovat.
Sitä paitsi, liikun kyllä päivittäin ettei siitä ole minulla ainakaan puutetta.
Huomenna vain sit asiat toteukseen.. Pitää kovasti toivoa etten sit oikealla hetkellä jänistä. Pitää uskaltaa.. Kerran se vain kirpaisee.
Jaaa, mutta elää et uskalla ? Siinä kohdassa vinksahtaa joku juttu aika pahasti. Onx sen nimi itsesääli vai mikä ?
Kyllä siinä niin vain valitettavasti on käynyt.
Tuota, en ole ihan samaa mieltä kanssasi tuosta asiasta. Eikä ne ihmiset (ainakaan se joka aiheutti minulle traumaattisen kokemuksen) ole olleet elämässäni. Lukuunottamatta ihastusta joka kai jollain tavalla oli elämässni.. Vaan hänkin jää nyt historiaan.
En halua enää.. Minulle tämä kaikki saa riittää nyt.
Tuossa paperi odottaa jo.. En tosin tiedä jaksanko kirjoittaa sitä nyt koska olen valvonut koko viime yön. Mut aamulla sit viimeistään..
Unohtui..
Siis hyvästienjättämiskirjeen kirjoitus odottaa aamulla..
En halua enää elää. Itsesääli? No tuskinpa.
Minkä nimen sitten annat sille tyhjyydelle ihmisen sisällä, joka panee heittämään elämän lahjan kankkulan kaivoon ? Elämänhalu on sisäsyntyinen juttu ja jos ihmisellä ei ole sellaista, niin tiedot, taidot, kyky, kaikki elämänhallintataidot puuttuvat.
Ja kun ne uupuvat, ihminen rypee itsesäälissä ja ahdistuksessa ja kaikissa väärän asenteen tuomissa ja suomissa ajatuksissa. Keksimättä, että toisenlaisia tapoja ja vaihtoehtoja on, ne täytyy vain löytää, uskaltaa löytää ja uskaltaa alkaa elää uusin elkein. Rohkeus elää on se, jota uupuu itsarikandeilta.
Paha olo minulla on (eikä tyhjä olo). Siitä kaikesta p*skasta mitä muutamassa vuodessa koin.
Eikö sinulla ole sisälukutaitoa vai mikä on? Kerroinhan tuossa jo aiemmin et elämällä OLI tarkoitus.. Vaan ei ole enää.
Luuletko tosiaan etten olis yrittänyt ratkoa tätä tilannetta. Jopa useamman kerran..
Rohkeuttako minulta puuttuis? Älä viitsi.. Jos tuntisit minut niin et tosiaankaan sanois noin.
Elämän tarkoitukset eivät häviä mihinkään, ne vain vaihtuvat ja muuttuvat matkalla toisiin ja toisen laisiin. Se "paska", jota olet kokenut, voi olla sinun parhain voimavarasi elämässä vielä jonain päivänä, jos sinä jaksat nyt kantaa sen, odottaa ja elää ja suhtautua oikealla asenteella: positiivisesti, uskoen, luottaen ja toivoen, että elämä kantaa.
Sinulta puuttuu sekä rohkeus, sitkeys, sietokyky, pitkäjänteisyys ... että kaikki se ns. tieto, jolla tehdään elämästä elämisen arvoista ja ymmärretään sen tarkoitus.
"Täysiä ihmisiä ovat vain ne, jotka ovat paljon matkustelleet ja vaihtaneet kaksikymmentä kertaa ajattelunsa ja elämänsä muotoa." (A. de Lamartine)
Kyllä se voi monien asioiden seurauksena kadota. Mut kaipa sen voi löytää myös uudelleen.
Ei se p*ska ole voimavarani missään tapauksessa. Ne on sellaisia asioita jotka täytyy ehdottomasti unohtaa.
Tässä on tavallaan uuden elämän rakentaminen käynnissä joka ei ole ihan kivuttomasti sujunut. Ja siihen on omalta osaltaan vaikuttanut myös ihastuksen käyttäytyminen. Sitä ei ole vaikea huomata..
Ei puutu.. Et voisi sanoa noin jos vähänkään minua tuntisit. Että hakoteillä olet..
Mut sen vain sanon tähän loppuun et tulin toisiin ajatuksiin aamulla.. Lähinnä miettiessäni veljeäni (joka kuoli jokunen vuosi sitten) ja isääni.. Ja tajusin et elämä on ehkä sittenkin tärkeä ja arvokas asia. Eikä isäni välttämättä kestäisi jos menisin tekemään jotain niin älytöntä. Ennen vaihdan vaikka paikkakuntaa (ihan uuteen kaupunkiin).. Koska tiedän sen et joskus maiseman vaihtaminen ja ihan uudet ihmiset voivat olla vain hyväksi. Ja tavallaan sekin uuden sivun kääntäminen elämässä. Että ehkä tämä tästä..
Hyvä, ihan mahdottoman hyvä, että ajatuksesi muuttuivat. Enhän voi mitenkään tuntea sua, vastaan ja kommentoin sen perusteella, mitä sinä olet tänne kirjoittanut.
Minä uskon sillä viisiin, että itsari-ihminen tulee tänne takaisin jatkamaan siitä, mihin edellisellä kerralla jutun jätti. Siis kannattaako ? Ja mun uskoon kuuluu myös sellainen juttu, että täällä maan päällä ollaan kehittymässä ja kasvamassa oikeaksi, täydelliseksi, siksi Jumalan kuvaksi, joita meidän sanotaan olevan. Mutta kun oomme matkalla vasta, olemme epätäydellisiä virheinemme ja vajavaisuuksinemme.
Ihastuksia tulee ja menee, älä jää niin pieniä ja turhia suremaan ja tuleen makaamaan sellaisten tähden. Aukaise silmät ja korvat, katsele ja kuuntele avoimin mielin kaikkea, niin maailman hyvää kuin pahaakin. Avarra mieltäsi, jotta näet ja kuulet oikein. Voimia ja valaistusta.
Niinpä..
Jaa a.. Mut minäpä en usko siihen. En ole sellainen ihminen. Jokainen kuulemma ainakin kerran elämässän harkitsee sitä.
En ole uskovainen joten en hirveästi jaksa ajatella asiaa tuolta kantilta.
Niin, voihan se olla parempi et unohtaa sellaisen ihmisen jolta ei saa vastakaikua. Siltä se ainakin tähän asti on hyvin pitkälti tuntunut.
Kiitos sinulle tuosta.. Voimia ja aurinkoa sinun kevääseen!
Mä olen myöskin ollut hyvin masentunut ja ahdistunut, huono itseluottamus aivan turhaan. aloin juoda jotta olisin rohkeampi ja sen jälkeen tekoni olivat todella typeriä, liian rohkeita..
muutin ulkomaille jotta menneisyys päästäisi irti. Se auttaa vaikka ongelmat seuraakin. Kokeile vaihto-opiskelua. On paljon asioita joita voit vielä saada ja elämä muuttua. Mene vuodeksi töihin vaikka vapaaehtoistyöhön. Varmasti saat ainakin yhden ystävän. Ihmisiin ei ole helppo tutustua. Itse sain ystäviä ulkomailla, mutta moni heistä tuli kateelliseksi kun löysin ihanan uskovan puolison. He katkaisivat välit kun näkivät miten paljon elämä muuttui hyvässä parisuhteessa henkisesti ja taloudellisesti. Kokeile jotain kivaa nuorekasta seurakuntaa, et menetä mitään jos käyt katsomassa. Voit saada todellisia ystäviä. Tai voit myös saada sielunhoitoa seurakunnassa tai puhelimitse ilmaiseksi. googlaa sielunhoito netissä. Heösingissä on myös seurakunta arkki, joka antaa apua 2h kerrallaan.
psrykiatrisi käytös osoittaa juuri sen jonka itsekin olen todennut, he välittävät VAIN rahasta.
Mun elämästä tuli ihanaa 27 vuotiaana. Ulkomailla olo oli mukavaa ennen sitäkin kyllä. Älä heitä elämääsi hukkaan. Tiedän hyvin miltä susta tuntuu kun ei puhelin soi tai kukaan kysy vointia...
Jumalan rakkaus pelastaa ja sitä myötä saa terveitä suhteita omaan elämään.
Älä jätä kokeilematta jos todella toinen vaihtoehtosi on vain kulla pois.
alan olemaan niin väsynyt..... En saa mielihyvää enää mistään, en varsinkaan ihmissuhteista, koska niitä ei ole, siis ihmisiä, jotka olisi samalla aaltopituudella. Menetin rakkaimman ja hauskimman ihmisen minulle ikinä ja nyt sen huomaan, kuinka en koskaan edes naura enää! Ihmiset on tylyjä ja tympeitä, äkäisiä ja tylsiä. Onneksi on sentään muutama hyvä kaveri. Mutta ei se ole sama asia, tai ei vastaa tarpeen määrää. Ihan oikeasti alkaa tuntumaan siltä että on parempi vetää itsensä hirteen pian. Olen kuoleman väsynyt. Lisäksi koko maailman meno saa minut kihisemään raivosta ja surusta. En jaksa tätä paskaa kauaa.
Miehiä olisi tarjolla, mutta minulle ei yksinkertaisesti riitä se perussetti, mitä ihmiset elää. "Kivat häät, pari muksua, asuntolaina, tylsää työarkea, seksi muuttuu velvollisuudeksi ajan myötä, mies tiiraa pornoa." Lisäksi minulla on jyrkät mielipiteet syrjittyjen oikeuksista ja niistä en tingi piirun vertaa.
Etkö oikeasti tiedä, mitä pitää tehdä silloin, jos on "väsynyt" ? Oli väsymys sitten henkistä tai vain fyysistä laatua. Eikä kannata olla missään asiassa hirveän "jyrkkä", se väsyttää henkistä puolta tarpeettoman paljon. Viisas ihminen ymmärtää ja myötäilee - kaikkea ja kaikkia.
Ai miksi ? Siksi, että sinä et ole maailman ainut olevainen, etkä takuuvarmasti oikeassa missään asiassa. Siis tarkoittaa, että kukaan ei voi tietää, mikä on oikein, mikä väärin, kullekin. Jokaisella on omat oikeansa ja vääränsä eikä toisia voi määrätä.
Parisuhde ei ehkä ole sulle oikea juttu just nyt joten ei sun tarvitsekaan sellaista haluta, mutta voin sanoa, että mieli kyllä senkin suhteen muuttuu. Never say never, ainakin oikean ihmisen tultua kuvioihin. Eikä kukaan sano että kaikkien pitäs asua ok-talossa ja omistaa auto ja koira(?) se on vaan sun oma luulosi, mutta jos joku haluaa niin elää niin ei siinä mitään vikaa ole.
Mä oon sitä mieltä et ehkä sun vaa pitäis pitää yhteyttä vanhempiin enemmän. Ja jos töissä ei oo kivaa vaiha työpaikkaa...
Et ainakaa tee itsemurhaa! Ajattele sun lähimmäisiäs! niillehä se suru tulee!!!
Ja ehk jos sä vaik laittaisit itses kampaajal kauniiks ja menisit baariin viettää aikaa ja etsisit ystäviä!! TÄÄ MAAILMA ON TÄYNÄ IHMISIÄ!! HERÄÄ JO!!!
Ei aina voi ajatella itteää, itsemurhasta ei oo mitää hyötyy, otat nyt vaa itseäs niskasta kiinni ja alotat elämäs ALUSTA!!!!