Selkämeren kansallispuistossa saa kalastaa, metsästää ja ampua tykillä
Pyry Lapintie, Helsingin Sanomien toimittaja Turussa.
Selkämeri saa kansallispuistonsa, mutta hyvin poikkeuksellisena, sillä sitä on supistettu tuhansia hehtaareja alkuperäisestä esityksestä ja muutenkin on kumarrettu kaikkiin mahdollisiin suuntiin.
Missään muussa kansallispuistossa ei sallita metsästystä, kalastusta, tykeillä tulitusta ja ydinvoimalan lauhdevesien laskemista.
Selkämeren kansallispuistossa saa poikkeuksellisesti metsästää hylkeitä, ampua merimetsoja ja harjoittaa ammattikalastusta.
Harmaahylkeitten metsästys tapahtuu samalla tavalla kuin muuallakin puiston ulkopuolella ja myös merimetsokantoja voi säädellä, jotta ammattikalastusta puistossa voidaan turvata erimetsokannan mahdollisesti vahvistuessa.
Kansallispuisto kumartaa myös ydinvoimalle, sillä siellä voidaan rauhoitusmääräysten estämättä tehdä Metsähallituksen luvalla Olkiluodon ydinvoimalaitoksen jäähdytysveden kauko-oton ja purun edellyttämiä toimenpiteitä.
Puolustusvoimienkin tarpeet ylittävät tarvittaessa kansallispuistoissa yleensä olevat rajoitukset, sillä lähellä sijaitsevan Reilan ampuma-alueen osalta voidaan rajoittaa liikkumista kansallispuistossa.
Reilan alueella suoritetaan ammuntoja noin 20–30 viikon ajan vuodessa.
Eduskunnan ympäristövaliokunnan tiistaina hyväksymästä Selkämeren kansallispuistosta tulee eduskunnan hyväksyessä sen vielä tämän vaalikauden aikana noin 160 pituinen Selkämerten aavan meren alue, jonka pinta-ala on noin 91 200 hehtaaria.
*
Niin on vihreää hallituspolitiikkaa, Jotta oikein - oikeistolaista.
Mitenkähän tämä uusi kansallispuisto eroaa - ei puisto alueesta tai siis tavallisesta alueesta?
Ei viitsitä kutsua kyseistä aluetta kansallispuistoksi - johan meille suomalaisille nauravat .... kaikki muut maailmassa....
Kansallispuisto, jossa saa kalastaa, metsästää ja ampua tykillä. Myös ydinvoiman lauhdevedet voidaan "kansallispuistoon" laskea...
Onpa vihreää - niin vihreää luonnon suojelua jotta oikein...
... harmaahylkeittein metsästys tapahtuu samalla tavalla kuin puiston ulkopuolellakin.
Merimetsokantoja säädellään, jotta ammattikalastus kansallispuistossa voidaan turvata. Mikä ihmeen kansallispuisto? Mikä maa, joka suojelee - luontoa - ei kun kokoomuksen ja kepun intressiryhmiä - vai miten se olikaan?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.