Nyt on joka puolella sellaiset tuntemukset että persut tulevat saamaan murskavoiton vaaleissa. Syy miksi monet sanovat äänestävänsä persuja on luottamusen menetys nykyisiin kansanedustajiin. Ja tämän on pääosin kepun vaalirahasotkujen syytä, kehtasivat viedä raha-automaattiyhdistyksen rahatkin. Tämä oli se viimeinen niitti monelle.
Kaikkonen selitteli ettei ymmärtänyt silloin tehneensä mitään väärää. Jos ymmärrys on noin heikko niin eihän tällaistä nyt ainakaan eduskuntantaan pidä valita.
Tiedän paljon äänestäjiä jotka eivät täysin kannata Soinin linjauksia mutta persuja äänestetään nyt periaatteesta koska luottamus nykyisiin poliitiikoihin on täysin mennyt. Lisäksi Soini on saanut liikkeelle ihmiset jotka eivät yleensä äänestä.
Kepulla, kokoomuksella ja SDP:llä on aina peruskannattjat jotka äänestävät aina samaa puoluetta mutta hyvin suuri osa äänestäjistä tekee äänestyspäätöksen vallitsevan tilanteen mukaan. Nämä äänet ropisevat nyt täysin persujen laariin. Tämän vuoksi persut tulevat saamaan yli 30% äänistä.
Nämä ovat nyt täysin protestivaalit ja tämä on täysin kepun ansiota.
Kiviniemi sanoo että kepu on valmis kantamaan vastuuta mutta käytännössä se ei sitä pysty tekemään omiensa joukoissa. Kansa olisi halunnut perusteellisen putsauksen ja nörtymisen anteeksipyyntöön kaikkien kähmintöjen jälkeen. Näin ei tietenkään tehty vaan on selitelty, kierrelty ja kaarreltu ja jopa Kaikkonenkin on uudelleen ehdolla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nyt on juhlallista mennä äänestämään kun on kerrankin syytä mennä, ja on puolue jota äänestää.
No vanha totuushan on että kepu pettää aina
Toivon, että ihmiset eivät sentään noin tyhmiä ole. Tosin minun luottamukseni on kyllä mennyt kansaan. Siltä voi odottaa järjettömiä mielipiteitä esim. asevelvollisuuden ylläpito.
Persujen kannatus on kääntynyt laskuun ja moni persua äänestävä on epävarma, poislukien rasistit ym. kiihkoilijat. Toivon siis, että viime hetkellä päädytään kuitenkin äänestämään sitä tuttua puoluetta, moni tuntemani on tehnyt näin.
En usko että ihmiset ovat niin tyhmiä että äänestävät uudestaan vilungin tekijöitä.
Ainakin kepu on ollut täysin ylimielinen tuossa vaaliraha keplottelussa ja säätiöiden rahojen kuppauksessa. Kepun äänestäminen tarkoittaa tavallaan sitä että palkitsee puolueen vilunkipelistä.
Ainakin uimahallien saunoissa yleinen mielipide on se että nyt tarvitaan uutta verta putsamaan vanhat mätämunat pois eduskunnasta.
Ja muissa yleisissä paikoissa on nyt sama henki päällä.
Ilmankos tämän maan asiat ovatkin näin helvetin retuperälle päässeetkin, kun sitä vanhaa totuttua käydään äänestämässä.
Teeppä vaalikoneiden testit ja vastaa niihin kysymyksiin niin rehellisesti, kuin pystyt... vai pitäisikö sanoa ymmärrät esitetyn kysymyksen.
Vuosikausia tiettyä puoluetta ja siellä mutulla milloin ketääkin äänestänyt oli täysin ällikällä lyöty, kun hänen totutun puolueensa ensimmäinen ehdokas olikin vasta sijalla 50.
Se on täysin totta, minkä aloittaja mainitsi, että KEPU on täysin vastuussa seuraavasta protestivaalituloksesta.... kyllä kansa tietää ja valitsee vielä toistaiseksi ryvettymättömän tahon.
Sitähän ei kukaan voi tietää, milloin sieltä persuista alkaa paha kello kolkata.
oho, katsokaa www.varjovaalit.fi
nyt on kyllä muutoksen tuulet ilmassa