Omistan yhdessä kolmen sisareni kanssa maatilan omakotitaloineen ja rantatontteineen, peltoa sekä metsää useammassa eri paikassa samalla kylällä. Kaksi siskoistani haluaisi nyt ostaa meidän kahden muun osuudet itselleen, mutta eivät ole halukkaita maksamaan hintaa, jolla luopuisimme osuudestamme. He ovat siellä kesäisin aina aikaansa viettäneet. Itse olen käynyt siellä viimeksi yli 2 vuotta sitten muutaman päivän oleskelulla. Lisäksi he vaativat, että meidän pitää osallistua kaikkiin kuluihin tasapuolisesti ja ilman suostumusta. Pyysin suullisen arvion kiinteistövälittäjältä tilan arvosta, mutta se ei riitä heille. Pitääkö kirjallinen arvio välttämättä hommata ?Jos he eivät suostu maksamaan pyytämääni hintaa, niin pitääkö hommata yhteisomistuksen purku käräjäoikeudesta ensin, jotta voi antaa koko homman myytäväksi kiinteistövälittäjälle ?
Oman osuuden myynti yhteisomistuksessa olevasta tilasta
1
233
Vastaukset
- 15
Juuri näin se tapahtuu. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen tosin hinta, millä se menee kaupaksi jää roikkumaan ilmaan. Joko siinä voitat, tai häviät. Häviät silloin, jos muita ostajia ei tule ja sisaresi saavat maatilan haluamallaan hinnalla. Se, joka kiinteistöä eniten käyttää, maksaa tietysti siitä myös enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4522315Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2382076Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1891592- 1091571
- 531345
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit31341Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1511326Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt521226- 681105
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s1011069