Päätös

Ei aukene, mutta jos sulla aukenee. niin copypastea vain päätös.

mave kirjoitti:

Ei aukene, mutta jos sulla aukenee. niin copypastea vain päätös.

http://tinyurl.com/6fc3cu4

Perustevaliokunta on yhtä mieltä piispainkokouksen kanssa: täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta eikä myöskään seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska hän on Jumalan luoma. Yhtäläisesti kirkko pitää kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina ja Kristuksen lunastustyötä tarvitsevina, ja kutsuu kaikkia hengelliseen yhteyteensä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville ja eronneille, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Kirkko ja yksittäiset kristityt eivät ole aina kyenneet toteuttamaan lähimmäisenrakkauden vaatimusta, eivät myöskään suhtautumisessaan homoseksuaaleihin. Perustevaliokunta korostaa, että homoseksuaalien tarkoituksellinen loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti ja heihin tulee suhtautua avoimesti ilman leimaamista tai eristämistä.

Loukkaamaton ihmisarvo koskee erilaisiin ratkaisuihin päätyneitä homoseksuaaleja: esimerkiksi heitä, jotka ovat valinneet elämisen sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa, heitä, jotka haluavat elää pidättyvyydessä, ja heitä, jotka tahtovat pyrkiä sisäiseen muutosprosessiin. Piispainkokous korostaa, että jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta tulee kunnioittaa (s. 129-130). Perustevaliokunta pitää näitä näkökohtia tärkeinä. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuulemaan toista (s. 131).



#Tuossa ei sanota sitä, etteikö se olisi syntiä. Se päätelmä on täysin Vilpun ja Mäkisen. #

mave rek. kirjoitti:

Perustevaliokunta on yhtä mieltä piispainkokouksen kanssa: täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta eikä myöskään seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska hän on Jumalan luoma. Yhtäläisesti kirkko pitää kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina ja Kristuksen lunastustyötä tarvitsevina, ja kutsuu kaikkia hengelliseen yhteyteensä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville ja eronneille, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Kirkko ja yksittäiset kristityt eivät ole aina kyenneet toteuttamaan lähimmäisenrakkauden vaatimusta, eivät myöskään suhtautumisessaan homoseksuaaleihin. Perustevaliokunta korostaa, että homoseksuaalien tarkoituksellinen loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti ja heihin tulee suhtautua avoimesti ilman leimaamista tai eristämistä.

Loukkaamaton ihmisarvo koskee erilaisiin ratkaisuihin päätyneitä homoseksuaaleja: esimerkiksi heitä, jotka ovat valinneet elämisen sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa, heitä, jotka haluavat elää pidättyvyydessä, ja heitä, jotka tahtovat pyrkiä sisäiseen muutosprosessiin. Piispainkokous korostaa, että jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta tulee kunnioittaa (s. 129-130). Perustevaliokunta pitää näitä näkökohtia tärkeinä. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuulemaan toista (s. 131).



#Tuossa ei sanota sitä, etteikö se olisi syntiä. Se päätelmä on täysin Vilpun ja Mäkisen. #

Lue lisää

Sama koskee teitysti myös kikossa eläviä pedofiilejä, riippumatta siitä joutuvatko he välillä vankilaan sovittamaan tekojaan, yhteiskunnan säätämiä lakeja rikottuaan. Armoa heille voidaan tarjota myös vankiloihin integroidun maailmankirkon toimesta, ja ripin, sekä synninpäästön läpikytyään he ovat jälleen, periaateella: "täältä pesee ja linkoaa", kirkon hyväksyttyjä rypyttöminä pidettäviä jäseniä.

PS. istuukohan vieressäsi, valkaistu pedofiili? Se setäkö on kirkossa kiltein, joka antaa meille pienimmille karkkiakin?

Onko siis tämän siunauksen tarkoituksena eheyttää näitä ihmisiä? Rukooleko pappi itse asiassa: heidän kokonaisvaltaisen eheytymisensä puolesta, heitä suinatessaan, vai siunako hän julihomoja?

Suiis? Kirkon joku perustelvaliokunta tekstailee näin:


"Yhtäläisesti kirkko pitää kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina ja Kristuksen lunastustyötä tarvitsevina, ja kutsuu kaikkia hengelliseen yhteyteensä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville ja eronneille, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. "
__________________________________________

EM:n tekstin mukaan kirkko pitää "kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina".
Teoreettinen lausuma.

Entä praktinen linja, nyt? Yksi ryhmä on kuin rotupuhdas joukko: homouteen suuntautuneet. Heidän puolestaan Kirkko, arkkipiispa kuoronjohtajana kiivailee, että nämä homot eivät ole synnin alle joutuneita! Heitä ei tarvitse kutsua "lunastustyötä tarvitseviksi!" He ovat erillisjoukko, joka saa tulla alttarille siunattavaksi "synisäkkeineen, kaikkineen"?

Kyllä.

Ja taas pimeyden valheellisuus ja ambivalenttinen kategoriointi saa uuden näytön. Kirkko pitää "kaikkia synnin alle joutuneina" -- mutta jostakin syystä se vaikenee eräästä synnin ja hapatuksen asiasta...

Hyvin selvää.

Voisit vaikka perustella väitteesi ja pappi Vilppu voisi myöskin perustella väitteensä, että homous ei ole syntiä. Myöskin arkkipiispa voisi perustella väitteensä, että homous ei ole syntiä. Hänhän on ilman perusteita väittänyt sellaista, eikä kukaan uskalla huomauttaa asiasta...Toisaalta sen ymmärtää pappien osalta, kun ura tyssää siihen, jos ihmettelee asiaa..

Sonjaa....

"Piispainkokous korostaa, että jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta tulee kunnioittaa (s. 129-130). Perustevaliokunta pitää näitä näkökohtia tärkeinä. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuulemaan toista (s. 131)."

Mikäli minä haluan harrastaa irtosuhteita, niin sinun täytyy se hyväksyä :) Tuletko minun rinnalle?

mikämikäkuka kirjoitti:

Suiis? Kirkon joku perustelvaliokunta tekstailee näin:


"Yhtäläisesti kirkko pitää kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina ja Kristuksen lunastustyötä tarvitsevina, ja kutsuu kaikkia hengelliseen yhteyteensä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville ja eronneille, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. "
__________________________________________

EM:n tekstin mukaan kirkko pitää "kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina".
Teoreettinen lausuma.

Entä praktinen linja, nyt? Yksi ryhmä on kuin rotupuhdas joukko: homouteen suuntautuneet. Heidän puolestaan Kirkko, arkkipiispa kuoronjohtajana kiivailee, että nämä homot eivät ole synnin alle joutuneita! Heitä ei tarvitse kutsua "lunastustyötä tarvitseviksi!" He ovat erillisjoukko, joka saa tulla alttarille siunattavaksi "synisäkkeineen, kaikkineen"?

Kyllä.

Ja taas pimeyden valheellisuus ja ambivalenttinen kategoriointi saa uuden näytön. Kirkko pitää "kaikkia synnin alle joutuneina" -- mutta jostakin syystä se vaikenee eräästä synnin ja hapatuksen asiasta...

Hyvin selvää.

Lue lisää

Periaatteessa ymmärrän perustevaliokunnan kannan. He ovat oikeassa siinä, että luterilaisen uskon mukaisesti kaikki on syntisiä. Kaikki tekevät syntiä ja luterilaisessa/kristinuskossa armon saamisen edellytys on se, että katuu syntejänsä, jolloin voi saada armoa.Piispainkokous ei voi silti antaa mitään syntejä anteeksi, eikä tehdä synnistä hyväksyttyä. Ihmisellä on vain oikeus paheksua, mutta ei tuomita..ja tämän vuoksi ei ole oikeutta antaa synninpäästöjä tai vapauksia synnistä.


Mahdoton yhtälö annettiin mietinnön kirjoittajalle, kun käskettiin keksiä keinot hyväksyä homous. Uskonnon puolelta siihen ei voinut etsiä ratkaisua, joten piti etsiä ratkaisua inhimilliseltä puolelta. Siellä on laveammat säännöt ja perusteet. Ikävä kyllä kun hyväksytään ehdottomasti ihmisten seksuaaliset taipumukset, niin siinä annetaan samalla myöskin hyväksyntä pedofiileille. Mietinnön mukaisesti pedofiilejäkään ei tule tuomita, vaan antaa heille tukea heidän seksuaalisten taipumusten harrastamiseen. Tämä on suuri kömmähdys mietinnössä ja vielä kun kirkko "taistelee" pedofiilejä vastaan....Käytännössä he yrittää vain minimalisoida julkisuuskuvaan tulleita vahinkoja.

Vieläkin odotan pappi Vilpun kommenttia siihen, että missä sanotaan asia, että homous ei ole syntiä? Tuossa mietinnössä ei missään sanota sitä, mutta korostetaan sitä, että jokaisella on oikeus seksuaalisiin taipumuksiin...ja heitä pitää tukea....ja kaikki on syntisiä..

Irtoseksin harrastaminenkin on sallittua tuon mietinnön mukaan ja oikeastaan tuossa annetaan seksuaalinen vapaus kansalle, sillä taipumukset pitää hyväksyä ja pappien pitää heitä siinä tukea. Irtosuhteet ei ole suuri askel kirkolle, koska he on jo muutenkin hyväksynyt aviorikokset, mutta seksuaalinen vapautus on hieno asia, sillä nyt kuka tahansa voi vedota perverssioidensa puolesta ja vaatia kirkolta asialle hyväksyntää.


Miksi Sanna Husso, pappi Vilppu ym...homojen oikeuksien puolesta liputtavat eivät kerro koko totuutta, kun muistavat liputtaa vain homojen oikkareiden puolesta. Syrjivätkö nämä ihmisoikeustaistelijat muita seksuaalisia vähemmistöjä? :)



Mikäli Raamatussa kielletään homostelu, mutta tuon mietinnön mukaan seksuaalista taipumusta tulee tukea ja mietintö voittaa, niin miksi kirkko tuomitsee irtosuhteet, mutta ei homoutta? Miksi arkkipiispa Mäkinen hehkuttaa " homous ei ole syntiä", vaikka sille ei ole mitään perustetta luterilaisessa uskossa. Miksi kysymyksiin ei vastata., vaikka ketjuihun ilmestyy vastaajien raapustuksia, mutta miksi ei vastailla kysymyksiin?

Eheytymistäkö tarkoitit?

Käydyssä jukisessa homoparikestustelussa, ei ole varsi´naisesti kyse homoparin asemasta, vaan kirkon suhteesta syntiin ja Jumalan sanaan. Senverran määäääkin asiasta ymmärrän.

Määäääki kö ooon? kirjoitti:

Käydyssä jukisessa homoparikestustelussa, ei ole varsi´naisesti kyse homoparin asemasta, vaan kirkon suhteesta syntiin ja Jumalan sanaan. Senverran määäääkin asiasta ymmärrän.

Lue lisää

Sehän siinä on ongelma. Luterilaisen uskon mukaisesti homous on syntiä tai ainakin homostelu.Syntiä ei taas voi hyväksyä. Siitä se soppa syntyykin, kun arkkipiispa sanoo, ettei homous ole syntiä, eikä sille ole mitään perustetta. Tuossa mietinnössä varottiin tarkasti ottamasta kantaa sen syntisyyteen, mutta korostettiin inhimillistä puolta, millä taas sitten onnistuttiin hyväksymään pedofiilitkin...Mentiin ojasta allikkoon.

Sonja sanoi :
Miten tuota nyt pitäisi kommentoida? Linkissä on asiaa tarkasteltu monelta kantilta ja sen tuloksena on tehty johtopäätökset. Kun siunataan tai rukoillaan, kohteena ovat ihmiset, ei irrallinen liitto. Parisuhteensa rekisteröineet tarvitsevat varmasti myös Jumalan tukea elämäänsä ja sitä rukoushetkessä voidaan pyytää.
____________
Sinä ja Vilppi Huomo voitte tunkea sen parisuhdemietinnön sinne missä päivä
ei paista.
Mitään monimutkaisia mietintöjä ei tarvita vaan pelkästään Raamatun pitäisi riittää teille.
______________________________________________________________
Sonja sanoi :
Parisuhteensa rekisteröineet tarvitsevat varmasti myös Jumalan tukea elämäänsä ja sitä rukoushetkessä voidaan pyytää.
____________
Kaikki ohjeet ja tuki ovat jo olemassa kirjallisessa muodossa.
Tuosta ao. mooseksen laista eteenpäin voidaan lähteä rukoilemaan parannuksen tekoa "homoliitossa" eläville.

Sinä ja muut papit jotka kumarratte mäkisen sanaa - ettekö ole huomanneet
onnettomat mihin suuntaan pyllistätte??

Kyllähän te Balttiksen Herran palvelijan bannasitte , mutta kun pitäisi olla
kuuliainen Herran Sanalle niin siihen ette halua nöyrtyä.
No Balttis kiersi bannin ja niin tulevat tekemään tästedes kaikki muuutkin vaikka
joillekin banni olisi tarpeenkin.
Voi teitä!!

HOMOUDESTA VANHASSA TESTAMENTISSA :

3.Mooseksen kirja:
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.

3.Mooseksen kirja:
18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

Kirkon työntekijän omantunnonvapaus

Piispainkokouksen mukaan kristityille kuuluu velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista.

Samalla piispainkokous painottaa, että on tärkeää kunnioittaa papin ja kirkon muun työntekijän omantunnonvapautta ja että parisuhteensa rekisteröineiden pastoraali-sessa kohtaamisessa rukous perustuu vapaaseen harkintaan.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokouksen selvityksen mukainen pastoraali-nen kohtaaminen on tulkittavissa julkisen jumalanpalveluselämän ja yksityisen sie-lunhoidon välillä olevaksi alueeksi, josta ei ole olemassa tarkempia ohjeita. Siksi pastoraalinen ohje perustuu joko piispan toimivaltaan tai piispainkokouksen yleis-toimivaltaan. Ohje on luonteeltaan suositus, josta ei seuraa kirkon työntekijälle ka-suaalitoimituksen tavoin virkavelvollisuutta. Toisaalta kirkon työntekijä ei saa lisätä tilanteeseen elementtejä, jotka tekisivät siitä erehdyttävästi julkisen kasuaalitoi-mituksen kaltaisen.

mietintö jatkuu

Valiokunta piti tärkeänä, että keskustelu kirkossa jatkuu. Se katsoi, että kokonaisvastuu asiasta kuuluu piispoille. Piispojen olisi mahdollista pastoraalisen ohjauksen avulla sovittaa keskenään viranhaltijan tai kirkon työhön hakeutuvan oikeudet ja seurakunnan tehtävästä nousevat näkökohdat. Rekisteröidylle parisuhteelle siunausta hakevat kohdattaisiin pastoraalisella keskustelulla, joka merkitsee aitoa kohtaamista, osapuolten kuuntelemista, tarpeitten ja toiveiden huomioonottamista, yhteistä rukoustakin. Perustevaliokunta totesi, että "parisuhteensa rekisteröineet ihmiset toivovat siunauspyynnöllään ainakin yhteisön - kirkon - hyväksyntää suhteelleen. He odottavat, että Jumala siunaisi heidän suhdettaan ja auttaisi sitä kestämään. Näihin odotuksiin kirkossa voitaneen etsiä ja löytää ratkaisuja myös muilla tavoin kuin varsinaisella parisuhteen siunaamistoimituksella. Kirkon työntekijöiden ja homoseksuaalien ihmisten aito kohtaaminen, toisen kuunteleminen ja vuorovaikutuksessa löydettävä tapa toimia yksilöllisesti on haaste, johon kirkossa halutaan vastata."

Valiokunta esitti kirkolliskokoukselle, että molemmat aloitteet jätettäisiin raukeamaan. Mietintöön liittyi eriävä mielipide, jossa korostettiin Raamatun suhtautuvan yksiselitteisen kielteisesti homoseksuaalisuuteen, kritikoitiin mietintöä luomisteologian ja kristillisen etiikan etäännyttämisestä toisistaan ja alistumisesta yhteiskunnalliseen status quohon sekä painotettiin, että kirkon on estettävä homoseksuaalisen elämäntavan tunkeutuminen sen työntekijöiden keskuuteen.

Kirkolliskokous hyväksyi marraskuussa 2003 perustevaliokunnan esityksen ja jätti aloitteet raukeamaan. Lisäksi se hyväksyi lisäponnen, jonka perusteella parisuhteen rekisteröinnin seurauksia kirkossa koskeva asia lähetettiin piispainkokoukselle siihen liittyvien teologisten ja juridisten näkökohtien selvittämiseksi.

Piispainkokouksen esitys 2/2010 kirkolliskokoukselle: Parisuhdelain seuraukset kirkossa

Piispainkokous käynnisti selvitystyön, josta vastasi sen perustama parisuhdelakityöryhmä. Työryhmä jätti 16.3.2009 piispainkokoukselle mietintönsä, jossa ei ehdotettu virkakieltoa eikä esitetty uuden toimituksen laatimista. Sen sijaan työryhmä esitti, että piispainkokous ryhtyisi toimeen pastoraalisten ohjeiden aikaansaamiseksi tilanteeseen, jossa pyydetään rekisteröidyn parisuhteen siunaamista. Piispainkokous käsitteli mietintöä syysistunnossa 2009 ja kevätistunnossa 2010 ottaen huomioon uusimman ekumeenisen ja lainsäädännöllisen kehityksen, erityisesti eduskunnalle jätetyn lakialoitteen sukupuolineutraalista avioliitosta. Toteutuessaan lakialoite merkitsisi nykyisen parisuhdelain kumoutumista eikä kysymys rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta enää olisi ajankohtainen kirkossa. Piispainkokous luovutti selvityksensä kirkolliskokoukselle keväällä 2010 (piispainkokouksen esitys 2/2010: Parisuhdelain seuraukset kirkossa).

Piispainkokouksen selvityksessä tarkastellaan kirkkomme aiempia kannanottoja ja käsitellään kysymystä raamatuntulkinnan, luterilaisen etiikan, ekumenian, liturgisen perinteen, sielunhoidon ja lainsäädännön näkökulmasta. Pyrkimys on kuvata eri näkökantoja edustavien perustelut niin, että kuvaus tekee oikeutta ko. kannan edustajille. Parisuhteensa rekisteröineiden oikeudesta toimia kirkon viranhaltijana tai työntekijänä todetaan, että rajoituksista perusoikeuksiin tulee säätää lain tasolla. Olennaista on, miten asiaa voidaan perustella kirkon opin ja tunnustuksen pohjalta, ja millainen yksimielisyys siitä vallitsee kirkossa. Piispainkokous ei ottanut yhteistä kantaa parisuhteensa rekisteröineiden mahdollisuuksiin toimia kirkon työntekijänä, mutta totesi asian oikeudellisen nykytilan. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este kirkon työlle.

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Valiokunta piti tärkeänä, että keskustelu kirkossa jatkuu. Se katsoi, että kokonaisvastuu asiasta kuuluu piispoille. Piispojen olisi mahdollista pastoraalisen ohjauksen avulla sovittaa keskenään viranhaltijan tai kirkon työhön hakeutuvan oikeudet ja seurakunnan tehtävästä nousevat näkökohdat. Rekisteröidylle parisuhteelle siunausta hakevat kohdattaisiin pastoraalisella keskustelulla, joka merkitsee aitoa kohtaamista, osapuolten kuuntelemista, tarpeitten ja toiveiden huomioonottamista, yhteistä rukoustakin. Perustevaliokunta totesi, että "parisuhteensa rekisteröineet ihmiset toivovat siunauspyynnöllään ainakin yhteisön - kirkon - hyväksyntää suhteelleen. He odottavat, että Jumala siunaisi heidän suhdettaan ja auttaisi sitä kestämään. Näihin odotuksiin kirkossa voitaneen etsiä ja löytää ratkaisuja myös muilla tavoin kuin varsinaisella parisuhteen siunaamistoimituksella. Kirkon työntekijöiden ja homoseksuaalien ihmisten aito kohtaaminen, toisen kuunteleminen ja vuorovaikutuksessa löydettävä tapa toimia yksilöllisesti on haaste, johon kirkossa halutaan vastata."

Valiokunta esitti kirkolliskokoukselle, että molemmat aloitteet jätettäisiin raukeamaan. Mietintöön liittyi eriävä mielipide, jossa korostettiin Raamatun suhtautuvan yksiselitteisen kielteisesti homoseksuaalisuuteen, kritikoitiin mietintöä luomisteologian ja kristillisen etiikan etäännyttämisestä toisistaan ja alistumisesta yhteiskunnalliseen status quohon sekä painotettiin, että kirkon on estettävä homoseksuaalisen elämäntavan tunkeutuminen sen työntekijöiden keskuuteen.

Kirkolliskokous hyväksyi marraskuussa 2003 perustevaliokunnan esityksen ja jätti aloitteet raukeamaan. Lisäksi se hyväksyi lisäponnen, jonka perusteella parisuhteen rekisteröinnin seurauksia kirkossa koskeva asia lähetettiin piispainkokoukselle siihen liittyvien teologisten ja juridisten näkökohtien selvittämiseksi.

Piispainkokouksen esitys 2/2010 kirkolliskokoukselle: Parisuhdelain seuraukset kirkossa

Piispainkokous käynnisti selvitystyön, josta vastasi sen perustama parisuhdelakityöryhmä. Työryhmä jätti 16.3.2009 piispainkokoukselle mietintönsä, jossa ei ehdotettu virkakieltoa eikä esitetty uuden toimituksen laatimista. Sen sijaan työryhmä esitti, että piispainkokous ryhtyisi toimeen pastoraalisten ohjeiden aikaansaamiseksi tilanteeseen, jossa pyydetään rekisteröidyn parisuhteen siunaamista. Piispainkokous käsitteli mietintöä syysistunnossa 2009 ja kevätistunnossa 2010 ottaen huomioon uusimman ekumeenisen ja lainsäädännöllisen kehityksen, erityisesti eduskunnalle jätetyn lakialoitteen sukupuolineutraalista avioliitosta. Toteutuessaan lakialoite merkitsisi nykyisen parisuhdelain kumoutumista eikä kysymys rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta enää olisi ajankohtainen kirkossa. Piispainkokous luovutti selvityksensä kirkolliskokoukselle keväällä 2010 (piispainkokouksen esitys 2/2010: Parisuhdelain seuraukset kirkossa).

Piispainkokouksen selvityksessä tarkastellaan kirkkomme aiempia kannanottoja ja käsitellään kysymystä raamatuntulkinnan, luterilaisen etiikan, ekumenian, liturgisen perinteen, sielunhoidon ja lainsäädännön näkökulmasta. Pyrkimys on kuvata eri näkökantoja edustavien perustelut niin, että kuvaus tekee oikeutta ko. kannan edustajille. Parisuhteensa rekisteröineiden oikeudesta toimia kirkon viranhaltijana tai työntekijänä todetaan, että rajoituksista perusoikeuksiin tulee säätää lain tasolla. Olennaista on, miten asiaa voidaan perustella kirkon opin ja tunnustuksen pohjalta, ja millainen yksimielisyys siitä vallitsee kirkossa. Piispainkokous ei ottanut yhteistä kantaa parisuhteensa rekisteröineiden mahdollisuuksiin toimia kirkon työntekijänä, mutta totesi asian oikeudellisen nykytilan. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este kirkon työlle.

jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

Piispainkokous pohti kuutta eri vaihtoehtoa siitä, kuinka tulisi suhtautua rekisteröityihin parisuhteisiin:
1. liiton siunaaminen
2. ihmisten siunaaminen
3. kodin siunaaminen
4. vapaamuotoinen rukous
5. asian katsotaan kuuluvan yksityisen elämän piiriin
6. erityinen kielto rukoilla tai siunata.

Näistä vaihtoehdot 1 ja 2 merkitsisivät uuden toimituskaavan laatimista, vaihtoehdot 4 ja 5 pastoraalista kohtaamista. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa edellyttäisivät kirkolliskokouksen päätöstä, vaihtoehtojen 3-5 osalta piispainkokous tai piispa voisi antaa menettelyä koskevan pastoraalisen ohjeen.

Osa piispainkokouksen jäsenistä katsoi, että rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen on teologisesti mahdollista; osa taas, ettei siunaamiselle ole kirkon uskonkäsityksestä nousevia perusteita. Selvityksessä todetaan, että molempien käsitysten edustajat haluavat olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle, mutta päätyvät tulkinnoissaan eri lopputulokseen.

Piispainkokous katsoi, että kirkon yhteisen uskon, aiempien kannanottojen ja selvityksen perusteella yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä lähinnä neljännen vaihtoehdon pohjalta. Piispainkokous äänesti pohjaesityksen hyväksymisestä. Vastaehdotus, jonka mukaan kirkkoon tulisi luoda siunauskaava rekisteröityä parisuhdetta varten, kaatui äänin 16-4.

Lisäksi piispainkokous esitti seitsemän peruslähtökohtaa, joiden varaan asian tarkastelu rakentui.

1. Ihmisyyttä ja seksuaalisuutta koskevan kirkon opetuksen klassinen perusta on vakaumuksessa, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Sitoutumiseen ja kunnioitukseen perustuva avioliitto luo turvallisimman kasvuympäristön puolisoiden väliselle seksuaalielämälle ja lasten kehitykselle. Kirkollisessa vihkimyksessä avioliiton osapuolina ovat nainen ja mies. Avioliiton laajentaminen sukupuolen tai lukumäärän puolesta neutraaliksi poikkeaa siitä ihmiskäsityksestä, jonka pohjalta avioliitto on perinteisesti ymmärretty kirkon hengellisessä elämässä ja yhteiskunnallisessa lainsäädännössä. Piispainkokous painottaa miehen ja naisen tasavertaisuutta ja toisiaan täydentävyyttä aviokumppaneina. Molempien puolisoiden velvollisuuksiin kuuluvat kunnioitus, sitoutuminen, huolenpito ja aviouskollisuus. Piispainkokous korostaa tällaisen liiton palvelevan parhaiten uuden elämän syntymistä, lasten kasvua ja koko ihmisyhteisön hyvinvointia.

2. Kirkko liittyy käsitykseen kaikkien ihmisten ihmisarvosta, joka perustuu vakaumukseen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Kirkko kutsuu hengelliseen yhteyteensä kaikkia ihmisiä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville, eronneille ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Piispainkokous korostaa avointa ja kunnioittavaa suhtautumista kaikkiin ihmisiin ja painottaa, että homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on lähimmäisenrakkauden vastaista.

3. Jokaisella ihmisellä on omantunnon vapaus. Kirkko on valmis kohtaamaan jokaisen ihmisen ja tukemaan häntä erilaisista elämänvalinnoista riippumatta. Homoseksuaalisuudesta vallitsee erilaisia lääketieteellisiä ja teologisia käsityksiä. Osa homoseksuaaleista pitää omantuntonsa pohjalta oikeana elää sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa; osa pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.

4. Kirkolla on pastoraalinen vastuu kaikista ihmisistä, myös seksuaalivähemmistöön kuuluvista jäsenistään. Kaste, kirkon yhteyteen ottaminen, konfirmaatio, kodin siunaus, rippi ja hautaan siunaaminen kuuluvat erotuksetta kaikille kirkon jäsenille.

5. Jokaisella on oikeus lähestyä rukouksessa Jumalaa ja pyytää hänen apuaan. Kristityille kuuluu myös velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Piispainkokous katsoo, että pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Rukouksessa voidaan käyttää olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa pyydetään Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa. Rukous voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat. Tällainen esirukous ei muuta kirkon opetusta avioliitosta, eikä sitä varten tarvita erityistä toimituskaavaa kirkkokäsikirjaan. Koska kyse ei ole avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta, siinä ei käytetä avioliittoon vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia osia.

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Piispainkokous pohti kuutta eri vaihtoehtoa siitä, kuinka tulisi suhtautua rekisteröityihin parisuhteisiin:
1. liiton siunaaminen
2. ihmisten siunaaminen
3. kodin siunaaminen
4. vapaamuotoinen rukous
5. asian katsotaan kuuluvan yksityisen elämän piiriin
6. erityinen kielto rukoilla tai siunata.

Näistä vaihtoehdot 1 ja 2 merkitsisivät uuden toimituskaavan laatimista, vaihtoehdot 4 ja 5 pastoraalista kohtaamista. Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa edellyttäisivät kirkolliskokouksen päätöstä, vaihtoehtojen 3-5 osalta piispainkokous tai piispa voisi antaa menettelyä koskevan pastoraalisen ohjeen.

Osa piispainkokouksen jäsenistä katsoi, että rekisteröidyn parisuhteen siunaaminen on teologisesti mahdollista; osa taas, ettei siunaamiselle ole kirkon uskonkäsityksestä nousevia perusteita. Selvityksessä todetaan, että molempien käsitysten edustajat haluavat olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle, mutta päätyvät tulkinnoissaan eri lopputulokseen.

Piispainkokous katsoi, että kirkon yhteisen uskon, aiempien kannanottojen ja selvityksen perusteella yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä lähinnä neljännen vaihtoehdon pohjalta. Piispainkokous äänesti pohjaesityksen hyväksymisestä. Vastaehdotus, jonka mukaan kirkkoon tulisi luoda siunauskaava rekisteröityä parisuhdetta varten, kaatui äänin 16-4.

Lisäksi piispainkokous esitti seitsemän peruslähtökohtaa, joiden varaan asian tarkastelu rakentui.

1. Ihmisyyttä ja seksuaalisuutta koskevan kirkon opetuksen klassinen perusta on vakaumuksessa, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Sitoutumiseen ja kunnioitukseen perustuva avioliitto luo turvallisimman kasvuympäristön puolisoiden väliselle seksuaalielämälle ja lasten kehitykselle. Kirkollisessa vihkimyksessä avioliiton osapuolina ovat nainen ja mies. Avioliiton laajentaminen sukupuolen tai lukumäärän puolesta neutraaliksi poikkeaa siitä ihmiskäsityksestä, jonka pohjalta avioliitto on perinteisesti ymmärretty kirkon hengellisessä elämässä ja yhteiskunnallisessa lainsäädännössä. Piispainkokous painottaa miehen ja naisen tasavertaisuutta ja toisiaan täydentävyyttä aviokumppaneina. Molempien puolisoiden velvollisuuksiin kuuluvat kunnioitus, sitoutuminen, huolenpito ja aviouskollisuus. Piispainkokous korostaa tällaisen liiton palvelevan parhaiten uuden elämän syntymistä, lasten kasvua ja koko ihmisyhteisön hyvinvointia.

2. Kirkko liittyy käsitykseen kaikkien ihmisten ihmisarvosta, joka perustuu vakaumukseen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Kirkko kutsuu hengelliseen yhteyteensä kaikkia ihmisiä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville, eronneille ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville. Piispainkokous korostaa avointa ja kunnioittavaa suhtautumista kaikkiin ihmisiin ja painottaa, että homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on lähimmäisenrakkauden vastaista.

3. Jokaisella ihmisellä on omantunnon vapaus. Kirkko on valmis kohtaamaan jokaisen ihmisen ja tukemaan häntä erilaisista elämänvalinnoista riippumatta. Homoseksuaalisuudesta vallitsee erilaisia lääketieteellisiä ja teologisia käsityksiä. Osa homoseksuaaleista pitää omantuntonsa pohjalta oikeana elää sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa; osa pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.

4. Kirkolla on pastoraalinen vastuu kaikista ihmisistä, myös seksuaalivähemmistöön kuuluvista jäsenistään. Kaste, kirkon yhteyteen ottaminen, konfirmaatio, kodin siunaus, rippi ja hautaan siunaaminen kuuluvat erotuksetta kaikille kirkon jäsenille.

5. Jokaisella on oikeus lähestyä rukouksessa Jumalaa ja pyytää hänen apuaan. Kristityille kuuluu myös velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Piispainkokous katsoo, että pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan. Rukouksessa voidaan käyttää olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa pyydetään Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa. Rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa. Rukous voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti siten kuin asianomaiset yhdessä sopivat. Tällainen esirukous ei muuta kirkon opetusta avioliitosta, eikä sitä varten tarvita erityistä toimituskaavaa kirkkokäsikirjaan. Koska kyse ei ole avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta, siinä ei käytetä avioliittoon vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia osia.

jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

6. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista. Aito kohtaaminen merkitsee myös, että hän kykenee asettamaan omat näkemyksensä taka-alalle ja toimimaan kutsumuksensa mukaisesti. Papin velvollisuus on antaa esirukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista ohjeista. Koska kirkossa vallitsee samaa sukupuolta olevien parisuhteista vastakkaisia käsityksiä, on tärkeää kunnioittaa papin ja muun kirkon työntekijän omantunnon vapautta. Papin tehtävänä on toimittaa kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa säädetyt toimitukset. Parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu papin tai kirkon muun työntekijän vapaaseen harkintaan. Piispainkokous toteaa, että rukoilla voi papin tai kirkon muun työntekijän ja asianosaisten yhdessä sopimassa paikassa. Kirkkotilan käyttämisestä päätettäessä noudatetaan kirkkojärjestyksen ohjeita (KJ 9:7; KJ 14:2), mikä merkitsee sitä, että tilojen käytöstä päätetään paikallistasolla ja seurakunnan yhteisin päätöksin. Piispainkokous lisää, että kirkolliskokous voi antaa piispainkokouksen tehtäväksi pastoraalisten ohjeiden antamisen ja erilaisiin tilanteisiin sopivien rukousten laatimisen. Tällöin kirkolliskokous voi ilmaista oman kantansa kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi rukouksen sisältöä, paikkaa ja vapaaehtoisuutta.

7. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan kirkon työntekijät ja seurakunnan jäsenet jakavat saman Jumalan armon ja samat kristillisen elämän ihanteet. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este toimia kirkon työssä. Kirkon työntekijän tulee sitoutua julistus- ja kasvatustehtävissään kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevaan opetukseen, jonka suuntaviivat on ilmaistu kirkollisissa kirjoissa ja yhteisesti hyväksytyissä kannanotoissa.

Piispainkokous luovutti kirkolliskokoukselle sen pyytämän selvityksen KL 20:7 mom 2 kohdan 2 mukaisessa tarkoituksessa ja esitti, että kirkolliskokous ryhtyisi toimiin selvityksen käsittelemiseksi. Kirkolliskokous käsitteli piispainkokouksen selvitystä kevätistuntokaudella 2010 ja päätti lähetekeskustelun jälkeen lähettää asian perustevaliokuntaan.

Piispainkokouksen esityksen arviointia

Kysymys siitä, millä tavoin kirkko suhtautuu rekisteröityihin parisuhteisiin, on osa laajaa kokonaisuutta. Keskeisiä asian kannalta ovat kristillinen avioliittokäsitys sekä ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden periaatteet. Lisäksi asiaan liittyvät kysymykset raamatuntulkinnasta ja kirkon ykseydestä.

Perustevaliokunnan mielestä pastoraalinen toimintaohje voidaan antaa piispainkokouksen esittämien peruslähtökohtien pohjalta neljännen vaihtoehdon (vapaamuotoinen rukous) mukaisesti. Niiden varassa kirkon työntekijöiden on mahdollista hengellisesti tukea seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kirkon jäseniä.

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

6. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista. Aito kohtaaminen merkitsee myös, että hän kykenee asettamaan omat näkemyksensä taka-alalle ja toimimaan kutsumuksensa mukaisesti. Papin velvollisuus on antaa esirukouksesta tilanteen luonteen mukainen kuva ja pitää kiinni häntä sitovista ohjeista. Koska kirkossa vallitsee samaa sukupuolta olevien parisuhteista vastakkaisia käsityksiä, on tärkeää kunnioittaa papin ja muun kirkon työntekijän omantunnon vapautta. Papin tehtävänä on toimittaa kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa säädetyt toimitukset. Parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu papin tai kirkon muun työntekijän vapaaseen harkintaan. Piispainkokous toteaa, että rukoilla voi papin tai kirkon muun työntekijän ja asianosaisten yhdessä sopimassa paikassa. Kirkkotilan käyttämisestä päätettäessä noudatetaan kirkkojärjestyksen ohjeita (KJ 9:7; KJ 14:2), mikä merkitsee sitä, että tilojen käytöstä päätetään paikallistasolla ja seurakunnan yhteisin päätöksin. Piispainkokous lisää, että kirkolliskokous voi antaa piispainkokouksen tehtäväksi pastoraalisten ohjeiden antamisen ja erilaisiin tilanteisiin sopivien rukousten laatimisen. Tällöin kirkolliskokous voi ilmaista oman kantansa kysymyksiin, jotka koskevat esimerkiksi rukouksen sisältöä, paikkaa ja vapaaehtoisuutta.

7. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan kirkon työntekijät ja seurakunnan jäsenet jakavat saman Jumalan armon ja samat kristillisen elämän ihanteet. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este toimia kirkon työssä. Kirkon työntekijän tulee sitoutua julistus- ja kasvatustehtävissään kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevaan opetukseen, jonka suuntaviivat on ilmaistu kirkollisissa kirjoissa ja yhteisesti hyväksytyissä kannanotoissa.

Piispainkokous luovutti kirkolliskokoukselle sen pyytämän selvityksen KL 20:7 mom 2 kohdan 2 mukaisessa tarkoituksessa ja esitti, että kirkolliskokous ryhtyisi toimiin selvityksen käsittelemiseksi. Kirkolliskokous käsitteli piispainkokouksen selvitystä kevätistuntokaudella 2010 ja päätti lähetekeskustelun jälkeen lähettää asian perustevaliokuntaan.

Piispainkokouksen esityksen arviointia

Kysymys siitä, millä tavoin kirkko suhtautuu rekisteröityihin parisuhteisiin, on osa laajaa kokonaisuutta. Keskeisiä asian kannalta ovat kristillinen avioliittokäsitys sekä ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden periaatteet. Lisäksi asiaan liittyvät kysymykset raamatuntulkinnasta ja kirkon ykseydestä.

Perustevaliokunnan mielestä pastoraalinen toimintaohje voidaan antaa piispainkokouksen esittämien peruslähtökohtien pohjalta neljännen vaihtoehdon (vapaamuotoinen rukous) mukaisesti. Niiden varassa kirkon työntekijöiden on mahdollista hengellisesti tukea seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kirkon jäseniä.

jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

Kristillinen avioliittokäsitys

Perustevaliokunta pitää lähtökohtanaan Raamatussa ja kirkon tunnustuskirjoissa ilmaistua avioliittokäsitystä. Kirkon uskon mukaan avioliitto on Jumalan luomistyössä asettama yhden miehen ja yhden naisen liitto. Käsitys perustuu Raamatun alkukertomuksille (1. Moos. 1:27-28; 2:18-25) ja Jeesuksen vahvistukselle evankeliumeissa (Matt. 19:4-6; Mark. 10:6-9). Miehen ja naisen välinen avioliitto ja siinä toteutuva rakkaus ovat Raamatussa ja kirkon perinteessä myös Kristuksen ja kirkon välisen rakkaussuhteen kuva (Ef. 5:25-31). Samalla katsotaan, että avioliiton ulkopuoliset suhteet (1. Kor. 6:12-20) ja moniavioisuus (1. Kor. 7:2, 1. Tim. 3:2) ovat ristiriidassa miehen ja vaimon välisen aviorakkauden kanssa. Raamattu kutsuu mieheksi ja naiseksi luotua ihmistä Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:27): ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Kristillinen kirkko on katsonut, että ihmisen luominen suhteessa olevaksi olennoksi heijastaa osaltaan Jumalan omaa olemusta, Pyhän Kolminaisuuden persoonien välistä rakkautta ja yhteistyötä.

Kirkkomme tunnustuskirjat ilmaisevat käsityksen avioliitosta olennaisena luomistyön ulottuvuutena. Sellaisena se kuuluu myös yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin. Avioliitto perustuu sekä luonnonoikeuteen että jumalalliseen käskyyn (mandatum Dei). Avioliiton olennainen osa on sukupuolten toisiaan kohtaan tuntema vetovoima. Avioliitto on Jumalan asettama järjestys (ordinatio divina), jota ei voi muuttaa eikä kumota yhteiskunnallisilla tai kirkollisilla laeilla kuten pappien selibaattipakolla. Luomistyössä ilmenevä toiselle hyvää lahjoittavan rakkauden järjestys toteutuu avioliitossa puolisoiden tehdessä työtä yhteisen perhe-elämän, lasten ja yhteiskunnan hyväksi. Tästä syystä Luther piti aviosäätyä pyhänä.

Aviopuolisoiden väliselle kiintymykselle asetettu painoarvo on eri aikoina vaihdellut. Joka tapauksessa rakkautta on aina pidetty kristilliseen avioliittokäsitykseen kuuluvana ihanteena. Modernilla ajalla on korostunut, että avioliiton tunnusmerkkejä ovat keskinäinen kumppanuus, kunnioitus, rakkaus ja huolenpito sekä sitoutuminen ja uskollisuus. Tällaiseen ihanteeseen kirkko voi helposti yhtyä.

Samalla luterilaisessa kirkossa on jo varhain tiedostettu, ettei rakkauden ihanne pyrkimyksistä huolimatta aina toteudu. Keskiaikaisesta avioliiton purkamattomuutta korostaneesta näkemyksestä poiketen uskonpuhdistajat pitivät avioeroa ja uudelleen avioitumista joissain tapauksissa mahdollisena. Yksityiskohtaisemmat avioelämää säätelevät säädökset jätettiin yhteiskunnan päätettäviksi. Tämä koski myös avioliiton solmimistapaa. Lutherin näkemys avioliitosta kiteytyy hänen laatimassaan vihkirukouksessa vuodelta 1529:

”Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.” (Vähä katekismus, Liite: Avioliittoon vihkiminen, Opas tavallisille papeille)

Avioliitto ja siinä toteutuva rakkaus ovat Raamatussa ja kristillisessä perinteessä myös Jumalan ja ihmisen, Kristuksen ja kirkon, välisen suhteen kuva. Perustevaliokunnan mielestä avioliittoa koskevaa raamatullista kuvakieltä ei tule kuitenkaan virheellisesti tulkita toista sukupuolta alistavalla tavalla, kuten ajoittain kirkon historiassa on tapahtunut. Aviokumppaneina mies ja nainen ovat tasavertaisia. Molempien puolisoiden velvollisuuksiin kuuluvat kunnioitus, sitoutuminen, huolenpito ja aviouskollisuus. Molemmat sukupuolet on luotu Jumalan kuvaksi.

Perustevaliokunta pitää tärkeänä, että piispainkokous on ottanut kristillisen avioliittokäsityksen peruslähtökohdakseen. Avioliiton tarkoitus on tukea perheen yhteiselämää ja koko yhteiskunnan rakentumista. Miehen ja naisen välisen avioliiton merkitys tunnustetaan yleisesti myös sekä suomalaisessa lainsäädännössä että kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, esimerkiksi Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietinnössä (PeVL 15/2001), Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12. artiklassa ja YK:n yleismaailmallisten ihmisoikeuksien julistuksen 16. artiklassa.

Viimeaikaisessa keskustelussa on esitetty ehdotus ns. sukupuolineutraalista avioliittolaista. Perustevaliokunta katsoo, ettei kirkko voi tältä osin muuttaa omaa avioliittokäsitystään, joka kuuluu sen uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan.


jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Kristillinen avioliittokäsitys

Perustevaliokunta pitää lähtökohtanaan Raamatussa ja kirkon tunnustuskirjoissa ilmaistua avioliittokäsitystä. Kirkon uskon mukaan avioliitto on Jumalan luomistyössä asettama yhden miehen ja yhden naisen liitto. Käsitys perustuu Raamatun alkukertomuksille (1. Moos. 1:27-28; 2:18-25) ja Jeesuksen vahvistukselle evankeliumeissa (Matt. 19:4-6; Mark. 10:6-9). Miehen ja naisen välinen avioliitto ja siinä toteutuva rakkaus ovat Raamatussa ja kirkon perinteessä myös Kristuksen ja kirkon välisen rakkaussuhteen kuva (Ef. 5:25-31). Samalla katsotaan, että avioliiton ulkopuoliset suhteet (1. Kor. 6:12-20) ja moniavioisuus (1. Kor. 7:2, 1. Tim. 3:2) ovat ristiriidassa miehen ja vaimon välisen aviorakkauden kanssa. Raamattu kutsuu mieheksi ja naiseksi luotua ihmistä Jumalan kuvaksi (1. Moos. 1:27): ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Kristillinen kirkko on katsonut, että ihmisen luominen suhteessa olevaksi olennoksi heijastaa osaltaan Jumalan omaa olemusta, Pyhän Kolminaisuuden persoonien välistä rakkautta ja yhteistyötä.

Kirkkomme tunnustuskirjat ilmaisevat käsityksen avioliitosta olennaisena luomistyön ulottuvuutena. Sellaisena se kuuluu myös yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin. Avioliitto perustuu sekä luonnonoikeuteen että jumalalliseen käskyyn (mandatum Dei). Avioliiton olennainen osa on sukupuolten toisiaan kohtaan tuntema vetovoima. Avioliitto on Jumalan asettama järjestys (ordinatio divina), jota ei voi muuttaa eikä kumota yhteiskunnallisilla tai kirkollisilla laeilla kuten pappien selibaattipakolla. Luomistyössä ilmenevä toiselle hyvää lahjoittavan rakkauden järjestys toteutuu avioliitossa puolisoiden tehdessä työtä yhteisen perhe-elämän, lasten ja yhteiskunnan hyväksi. Tästä syystä Luther piti aviosäätyä pyhänä.

Aviopuolisoiden väliselle kiintymykselle asetettu painoarvo on eri aikoina vaihdellut. Joka tapauksessa rakkautta on aina pidetty kristilliseen avioliittokäsitykseen kuuluvana ihanteena. Modernilla ajalla on korostunut, että avioliiton tunnusmerkkejä ovat keskinäinen kumppanuus, kunnioitus, rakkaus ja huolenpito sekä sitoutuminen ja uskollisuus. Tällaiseen ihanteeseen kirkko voi helposti yhtyä.

Samalla luterilaisessa kirkossa on jo varhain tiedostettu, ettei rakkauden ihanne pyrkimyksistä huolimatta aina toteudu. Keskiaikaisesta avioliiton purkamattomuutta korostaneesta näkemyksestä poiketen uskonpuhdistajat pitivät avioeroa ja uudelleen avioitumista joissain tapauksissa mahdollisena. Yksityiskohtaisemmat avioelämää säätelevät säädökset jätettiin yhteiskunnan päätettäviksi. Tämä koski myös avioliiton solmimistapaa. Lutherin näkemys avioliitosta kiteytyy hänen laatimassaan vihkirukouksessa vuodelta 1529:

”Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.” (Vähä katekismus, Liite: Avioliittoon vihkiminen, Opas tavallisille papeille)

Avioliitto ja siinä toteutuva rakkaus ovat Raamatussa ja kristillisessä perinteessä myös Jumalan ja ihmisen, Kristuksen ja kirkon, välisen suhteen kuva. Perustevaliokunnan mielestä avioliittoa koskevaa raamatullista kuvakieltä ei tule kuitenkaan virheellisesti tulkita toista sukupuolta alistavalla tavalla, kuten ajoittain kirkon historiassa on tapahtunut. Aviokumppaneina mies ja nainen ovat tasavertaisia. Molempien puolisoiden velvollisuuksiin kuuluvat kunnioitus, sitoutuminen, huolenpito ja aviouskollisuus. Molemmat sukupuolet on luotu Jumalan kuvaksi.

Perustevaliokunta pitää tärkeänä, että piispainkokous on ottanut kristillisen avioliittokäsityksen peruslähtökohdakseen. Avioliiton tarkoitus on tukea perheen yhteiselämää ja koko yhteiskunnan rakentumista. Miehen ja naisen välisen avioliiton merkitys tunnustetaan yleisesti myös sekä suomalaisessa lainsäädännössä että kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, esimerkiksi Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietinnössä (PeVL 15/2001), Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12. artiklassa ja YK:n yleismaailmallisten ihmisoikeuksien julistuksen 16. artiklassa.

Viimeaikaisessa keskustelussa on esitetty ehdotus ns. sukupuolineutraalista avioliittolaista. Perustevaliokunta katsoo, ettei kirkko voi tältä osin muuttaa omaa avioliittokäsitystään, joka kuuluu sen uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan.


jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

Ihmisarvo ja lähimmäisenrakkaus

Luterilaisen kirkon eettiselle opetukselle ovat keskeisiä ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden periaatteet. Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö sekä kymmenen käskyä ilmaisevat lähimmäisenrakkauden vaatimuksen. Kirkko korostaa kaikkien ihmisarvoa, jonka perustana on vakaumus, että ihminen on Jumalan luoma, Kristuksen lunastama ja kutsuttu elämään Jumalan yhteydessä. Kirkon uskon mukaan ihmisarvo on perusolemukseltaan ihmisen itsensä ulkopuolelta, luomisessa, annettu lahja.

Perustevaliokunta on yhtä mieltä piispainkokouksen kanssa: täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta eikä myöskään seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska hän on Jumalan luoma. Yhtäläisesti kirkko pitää kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina ja Kristuksen lunastustyötä tarvitsevina, ja kutsuu kaikkia hengelliseen yhteyteensä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville ja eronneille, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Kirkko ja yksittäiset kristityt eivät ole aina kyenneet toteuttamaan lähimmäisenrakkauden vaatimusta, eivät myöskään suhtautumisessaan homoseksuaaleihin. Perustevaliokunta korostaa, että homoseksuaalien tarkoituksellinen loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti ja heihin tulee suhtautua avoimesti ilman leimaamista tai eristämistä.

Loukkaamaton ihmisarvo koskee erilaisiin ratkaisuihin päätyneitä homoseksuaaleja: esimerkiksi heitä, jotka ovat valinneet elämisen sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa, heitä, jotka haluavat elää pidättyvyydessä, ja heitä, jotka tahtovat pyrkiä sisäiseen muutosprosessiin. Piispainkokous korostaa, että jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta tulee kunnioittaa (s. 129-130). Perustevaliokunta pitää näitä näkökohtia tärkeinä. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuulemaan toista (s. 131).

Ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden periaatteen mukaisesti perustevaliokunta pitää tärkeänä piispainkokouksen korostamaa kirkon pastoraalista vastuuta. Se koskee kaikkia ihmisiä, myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kirkon jäseniä, joita kirkko haluaa tukea hengellisesti. Kuten piispainkokouksen selvityksessä todetaan, kaste, kirkon yhteyteen ottaminen, konfirmaatio, kodin siunaus, rippi ja hautaan siunaaminen kuuluvat erotuksetta kaikille kirkon jäsenille (KJ 1:4). Pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan.

Kristillisestä luomiskäsityksestä seuraa, että kaikkien ihmisten elämässä ja ihmissuhteissa on läsnä Jumalan hyviä lahjoja. Ihmiset voivat tunnistaa elämässään näitä lahjoja ja ilmaista kiitollisuutensa ja ilonsa niistä. Vastaavasti myös synnin, kärsimyksen ja kuoleman realiteetit kohtaavat kaikenlaisia ihmissuhteita. Piispainkokouksen selvityksen neljännen vaihtoehdon mukaisessa rukouksessa näitä näkökulmia on otettu huomioon mm. pyynnöissä, ”että Jumala johdattaisi, pitäisi huolta, antaisi voimaa toisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen, auttaisi vaikeuksissa, vahvistaisi tahtoa kantaa vastuuta ja opettaisi kuulemaan Jumalan sanaa” (s. 123).
Raamatuntulkinta ja kirkon ykseys

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Ihmisarvo ja lähimmäisenrakkaus

Luterilaisen kirkon eettiselle opetukselle ovat keskeisiä ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden periaatteet. Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö sekä kymmenen käskyä ilmaisevat lähimmäisenrakkauden vaatimuksen. Kirkko korostaa kaikkien ihmisarvoa, jonka perustana on vakaumus, että ihminen on Jumalan luoma, Kristuksen lunastama ja kutsuttu elämään Jumalan yhteydessä. Kirkon uskon mukaan ihmisarvo on perusolemukseltaan ihmisen itsensä ulkopuolelta, luomisessa, annettu lahja.

Perustevaliokunta on yhtä mieltä piispainkokouksen kanssa: täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta eikä myöskään seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Jokaisella ihmisellä on arvo ja häntä on kohdeltava inhimillisesti, koska hän on Jumalan luoma. Yhtäläisesti kirkko pitää kaikkia ihmisiä synnin alle joutuneina ja Kristuksen lunastustyötä tarvitsevina, ja kutsuu kaikkia hengelliseen yhteyteensä. Kirkossa on tilaa perheille, yksineläville ja eronneille, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

Kirkko ja yksittäiset kristityt eivät ole aina kyenneet toteuttamaan lähimmäisenrakkauden vaatimusta, eivät myöskään suhtautumisessaan homoseksuaaleihin. Perustevaliokunta korostaa, että homoseksuaalien tarkoituksellinen loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti ja heihin tulee suhtautua avoimesti ilman leimaamista tai eristämistä.

Loukkaamaton ihmisarvo koskee erilaisiin ratkaisuihin päätyneitä homoseksuaaleja: esimerkiksi heitä, jotka ovat valinneet elämisen sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa, heitä, jotka haluavat elää pidättyvyydessä, ja heitä, jotka tahtovat pyrkiä sisäiseen muutosprosessiin. Piispainkokous korostaa, että jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta tulee kunnioittaa (s. 129-130). Perustevaliokunta pitää näitä näkökohtia tärkeinä. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuulemaan toista (s. 131).

Ihmisarvon ja lähimmäisenrakkauden periaatteen mukaisesti perustevaliokunta pitää tärkeänä piispainkokouksen korostamaa kirkon pastoraalista vastuuta. Se koskee kaikkia ihmisiä, myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kirkon jäseniä, joita kirkko haluaa tukea hengellisesti. Kuten piispainkokouksen selvityksessä todetaan, kaste, kirkon yhteyteen ottaminen, konfirmaatio, kodin siunaus, rippi ja hautaan siunaaminen kuuluvat erotuksetta kaikille kirkon jäsenille (KJ 1:4). Pastoraalisen kohtaamisen piiriin voi kuulua myös rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta ja heidän kanssaan.

Kristillisestä luomiskäsityksestä seuraa, että kaikkien ihmisten elämässä ja ihmissuhteissa on läsnä Jumalan hyviä lahjoja. Ihmiset voivat tunnistaa elämässään näitä lahjoja ja ilmaista kiitollisuutensa ja ilonsa niistä. Vastaavasti myös synnin, kärsimyksen ja kuoleman realiteetit kohtaavat kaikenlaisia ihmissuhteita. Piispainkokouksen selvityksen neljännen vaihtoehdon mukaisessa rukouksessa näitä näkökulmia on otettu huomioon mm. pyynnöissä, ”että Jumala johdattaisi, pitäisi huolta, antaisi voimaa toisen kunnioittamiseen ja rakastamiseen, auttaisi vaikeuksissa, vahvistaisi tahtoa kantaa vastuuta ja opettaisi kuulemaan Jumalan sanaa” (s. 123).
Raamatuntulkinta ja kirkon ykseys

jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

Kirkkojärjestyksen (KJ 1:1) mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan sanan mukaan.

Jeesuksen opettaman rakkauden kaksoiskäskyn mukaan ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. ”Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Kirkko uskoo, että Jumalan rakastamista on hänen sanassaan ilmoitetun tahtonsa rakastaminen (Joh. 14:23). Jumalan sana on kirkolle se yhteinen viitekehys, jonka pohjalta se pyrkii käsillä olevaa asiaa tarkastelemaan.

Kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa toukokuussa 2010 vallitsi suuri yksimielisyys siitä, että Raamattu suhtautuu homoseksuaalisuuteen torjuvasti. Lähetekeskustelussa kannettiin lisäksi huolta siitä, että rekisteröidyn parisuhteen siunaamiskaavan hyväksyminen merkitsisi sellaista radikaalia muutosta kirkollisessa raamatuntulkinnassa, joka johtaisi kirkon käytännön elämän irtautumiseen Raamatun ohjeellisuudesta ja saattaisi johtaa kirkon jakautumiseen.

Käyty keskustelu osoittaa, että kirkossa vallitsee vastakkaisia Raamatun tulkintalinjoja. Toiset korostavat sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa esiintyviä homoseksuaalisuutta koskevia kieltoja (3. Moos. 18:22, 20:13; Tuom. 19:22-25; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9-10, 1. Tim. 1:10) ja katsovat, ettei homoseksuaalisia parisuhteita voida niiden valossa siunata. Toiset korostavat Kristuksen tapaa kohdata syrjittyjä ihmisiä ja pitävät Raamatun homoseksuaalisuuden tuomitsevia kohtia aikasidonnaisina. Lisäksi näiden kohtien tulkinnan kannalta on merkitystä sillä, kuinka pitkälti Raamatun ajan käsitys homoseksuaalisuudesta on rinnastettavissa nykyajan homoseksuaalisuuden ilmenemismuotoihin, ja missä määrin homoseksuaalisuutta voidaan pitää itsestä riippumattomana, missä määrin taas valittuna käyttäytymismallina.

Piispainkokous totesi, että molempien käsitysten edustajat tahtovat olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle, mutta päätyvät tulkinnoissaan eri lopputulokseen. Ottaessaan kantaa omantunnonvapauteen piispainkokous totesi, että kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yleisen moraaliperinteen, kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa valossa.

Kirkon raamatuntulkintaan ja uskonkäsitykseen on mahtunut moninaisuutta ns. kehällisissä kysymyksissä, jotka eivät liity välittömällä tavalla Raamatun pelastussanomaan. Kirkossa vallitsee vastakkaisia näkemyksiä siitä, käsittelevätkö homoseksuaalisuuteen liittyvät raamatunkohdat kirkon uskon kannalta oleellista vai kehällistä kysymystä. Kirkon haaste on tulkita Jumalan sanaa uskollisesti mutta kuitenkin aktuaalisesti kulloisessakin historiallisessa tilanteessa. Nykytiedon ja raamatuntulkinnan suhde on elävä prosessi. Kyse on työstä, joka tapahtuu eksegeettisen ja historiallisen tutkimustiedon, hengellisen viisauden ja kirkon uskontajun, teologisen argumentaation, omakohtaisen elämänkokemuksen ja tieteellisen tiedon vuorovaikutuksessa.

Perustevaliokunta toteaa, että vaikka kirkossa vallitsee laaja yksimielisyys kristillisestä avioliittokäsityksestä sekä kaikkien ihmisten ihmisarvosta ja lähimmäisenrakkauden periaatteesta, rekisteröityihin parisuhteisiin suhtautumisesta on olemassa vastakkaisia teologisia tulkintoja. Perustevaliokunta katsoo, että tässä tilanteessa on mahdotonta löytää parisuhteen siunaamiselle sellaisia teologisia perusteluja, joista voisi syntyä riittävä yksimielisyys oman kirkkomme sisällä tai kirkkojen kesken.

Piispainkokous toteaa, että kirkolliset toimitukset kirkon yhteisen uskon ja opin ilmaisijoina edellyttävät kirkon oppiin ja tunnustukseen pohjautuvia positiivisia perusteluja. Kirkollisten toimitusten kirjan muuttamisen edellytyksenä on, että kirkossa vallitsee teologisista perusteluista riittävä yksimielisyys. Kirkkolainsäädännön tasolla tämä edellytys on ilmaistu uskoa ja oppia koskevien päätösten määräenemmistövaatimuksessa (KL 20:10). Vaatimuksen tarkoitus on varjella kirkon ykseyttä ja taata, että uskoa ja oppia koskeville päätöksille on olemassa kirkossa laajasti hyväksytyt teologiset perustelut. Siksi parisuhteen siunaamistoimituksen sijasta ratkaisua on etsittävä pastoraalisen toimintaohjeen laatimisesta.

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Kirkkojärjestyksen (KJ 1:1) mukaan Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan sanan mukaan.

Jeesuksen opettaman rakkauden kaksoiskäskyn mukaan ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. ”Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Kirkko uskoo, että Jumalan rakastamista on hänen sanassaan ilmoitetun tahtonsa rakastaminen (Joh. 14:23). Jumalan sana on kirkolle se yhteinen viitekehys, jonka pohjalta se pyrkii käsillä olevaa asiaa tarkastelemaan.

Kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa toukokuussa 2010 vallitsi suuri yksimielisyys siitä, että Raamattu suhtautuu homoseksuaalisuuteen torjuvasti. Lähetekeskustelussa kannettiin lisäksi huolta siitä, että rekisteröidyn parisuhteen siunaamiskaavan hyväksyminen merkitsisi sellaista radikaalia muutosta kirkollisessa raamatuntulkinnassa, joka johtaisi kirkon käytännön elämän irtautumiseen Raamatun ohjeellisuudesta ja saattaisi johtaa kirkon jakautumiseen.

Käyty keskustelu osoittaa, että kirkossa vallitsee vastakkaisia Raamatun tulkintalinjoja. Toiset korostavat sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa esiintyviä homoseksuaalisuutta koskevia kieltoja (3. Moos. 18:22, 20:13; Tuom. 19:22-25; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9-10, 1. Tim. 1:10) ja katsovat, ettei homoseksuaalisia parisuhteita voida niiden valossa siunata. Toiset korostavat Kristuksen tapaa kohdata syrjittyjä ihmisiä ja pitävät Raamatun homoseksuaalisuuden tuomitsevia kohtia aikasidonnaisina. Lisäksi näiden kohtien tulkinnan kannalta on merkitystä sillä, kuinka pitkälti Raamatun ajan käsitys homoseksuaalisuudesta on rinnastettavissa nykyajan homoseksuaalisuuden ilmenemismuotoihin, ja missä määrin homoseksuaalisuutta voidaan pitää itsestä riippumattomana, missä määrin taas valittuna käyttäytymismallina.

Piispainkokous totesi, että molempien käsitysten edustajat tahtovat olla uskollisia Raamatulle ja kirkon tunnustukselle, mutta päätyvät tulkinnoissaan eri lopputulokseen. Ottaessaan kantaa omantunnonvapauteen piispainkokous totesi, että kristitty arvioi oikeaa ja väärää Jumalan sanan, ihmiskunnan yleisen moraaliperinteen, kirkon opetuksen ja yksilöllisen kokemuksensa valossa.

Kirkon raamatuntulkintaan ja uskonkäsitykseen on mahtunut moninaisuutta ns. kehällisissä kysymyksissä, jotka eivät liity välittömällä tavalla Raamatun pelastussanomaan. Kirkossa vallitsee vastakkaisia näkemyksiä siitä, käsittelevätkö homoseksuaalisuuteen liittyvät raamatunkohdat kirkon uskon kannalta oleellista vai kehällistä kysymystä. Kirkon haaste on tulkita Jumalan sanaa uskollisesti mutta kuitenkin aktuaalisesti kulloisessakin historiallisessa tilanteessa. Nykytiedon ja raamatuntulkinnan suhde on elävä prosessi. Kyse on työstä, joka tapahtuu eksegeettisen ja historiallisen tutkimustiedon, hengellisen viisauden ja kirkon uskontajun, teologisen argumentaation, omakohtaisen elämänkokemuksen ja tieteellisen tiedon vuorovaikutuksessa.

Perustevaliokunta toteaa, että vaikka kirkossa vallitsee laaja yksimielisyys kristillisestä avioliittokäsityksestä sekä kaikkien ihmisten ihmisarvosta ja lähimmäisenrakkauden periaatteesta, rekisteröityihin parisuhteisiin suhtautumisesta on olemassa vastakkaisia teologisia tulkintoja. Perustevaliokunta katsoo, että tässä tilanteessa on mahdotonta löytää parisuhteen siunaamiselle sellaisia teologisia perusteluja, joista voisi syntyä riittävä yksimielisyys oman kirkkomme sisällä tai kirkkojen kesken.

Piispainkokous toteaa, että kirkolliset toimitukset kirkon yhteisen uskon ja opin ilmaisijoina edellyttävät kirkon oppiin ja tunnustukseen pohjautuvia positiivisia perusteluja. Kirkollisten toimitusten kirjan muuttamisen edellytyksenä on, että kirkossa vallitsee teologisista perusteluista riittävä yksimielisyys. Kirkkolainsäädännön tasolla tämä edellytys on ilmaistu uskoa ja oppia koskevien päätösten määräenemmistövaatimuksessa (KL 20:10). Vaatimuksen tarkoitus on varjella kirkon ykseyttä ja taata, että uskoa ja oppia koskeville päätöksille on olemassa kirkossa laajasti hyväksytyt teologiset perustelut. Siksi parisuhteen siunaamistoimituksen sijasta ratkaisua on etsittävä pastoraalisen toimintaohjeen laatimisesta.

jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

Ykseyden vaaliminen suhteessa muihin kirkkoihin

Kirkkomme kannanmuodostus toteutuu myös suhteessa toisiin kirkkoihin ja vaikuttaa niihin. Suhtautuminen homoseksuaalisiin parisuhteisiin ja kysymys homoseksuaalien mahdollisuudesta toimia kirkon viranhaltijoina ovat jakaneet protestanttisia kirkkoja. Näin on tapahtunut varsinkin kirkoissa, joissa asiaa koskevat ratkaisut on tehty keskusjohtoisesti. Suurempi harkinnan vapaus paikallistasolla on ollut toimivampi ratkaisu. Tällöin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei ole noussut samalla tavalla kirkon identiteettikysymykseksi.

Homoseksuaalisuuteen liittyvät päätökset ovat eräissä anglikaanisissa ja luterilaisissa kirkoissa johtaneet siihen, että niiden sisälle on syntynyt niistä erillisiä itsenäisiä rakenteita tai jopa kokonaan uusia kirkkoja (mm. Yhdysvalloissa). Kansallisten kirkkojen muista riippumattomat ratkaisut ovat herättäneet arvostelua toisessa kulttuurissa elävissä sisarkirkoissa ja aiheuttaneet uudenlaisia kirkollisia jakautumia. Keskinäisen yhteyden horjuessa kirkot ovat käynnistäneet hankkeita, joilla niiden välisiä siteitä vahvistetaan. Anglikaanisessa kommuuniossa keskinäistä yhteyttä pyritään lujittamaan erityisellä liittoasiakirjalla (Anglican Covenant). Asiakirja ei rajoita kirkkojen itsenäisyyttä, mutta velvoittaa ne entistä vahvemmin ottamaan toisensa huomioon yhteisen uskon vuoksi.

Luterilaisen maailmanliiton piirissä valmistui v. 2007 ohjemateriaali, jonka avulla kirkot voivat käydä sekä sisäistä että keskinäistä dialogia perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Dialogille on annettu aikaa vuoteen 2012. Näin pyritään sekä edistämään keskustelua että varjelemaan luterilaisten kirkkojen yhteyttä repivältä väittelyltä.

Muiden kirkkojen huolen ja vakaumusten ohittaminen saattaa vaikeuttaa kirkon viran vastavuoroista tunnustamista ja jo olemassa olevan ehtoollisyhteyden toteutumista. Ratkaisut vaikuttavat myös suhteisiimme kirkkoihin, joiden kanssa käymme kansainvälisiä ekumeenisia neuvotteluja. Oma kysymyksensä ovat suhteemme kirkkoihin, joiden kanssa teemme yhteistyötä lähetysjärjestöjen välityksellä. Tasaveroinen kumppanuus etelän kasvavien luterilaisten kirkkojen kanssa edellyttää niiden teologisen argumentaation huomioonottamista ja vastavuoroista kuuntelemista. Samalla pohjoisen kirkot ovat edellyttäneet, että niiden esille nostamat ihmisarvokysymykset otetaan näissä kirkoissa vakavasti.

Porvoon sopimuksessa kirkkomme on sitoutunut neuvottelemaan uskoa ja kirkkojärjestystä, elämää ja työtä koskevista merkittävistä kysymyksistä muiden Porvoon yhteisön kirkkojen kanssa (Porvoon sopimus, 58 b viii). Sen mukaisesti Porvoon kirkot ovat vuodesta 2006 käyneet neuvotteluja, joissa ne selvittävät kantaansa homoseksuaalisuuteen ja etsivät välineitä säilyttää keskinäinen yhteys erilaisista ratkaisuista huolimatta.

Paikallinen kirkko ei siten yksinään edusta koko kristillisen uskon täyteyttä, vaan on riippuvainen toisista kirkoista. Oman kirkkomme ratkaisuissa on otettava huomioon ekumeeniset sitoumukset ja pyrittävä vaalimaan jo saavutettua yhteyttä. Ratkaisujen tulee olla sopusoinnussa ekumeenisessa strategiassa (2009) ilmaistun näkyvän ykseyden tavoitteen ja aiemmin käytyjen ekumeenisten neuvottelujen kanssa.

Täsmennyksiä pastoraalisiin ohjeisiin

Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjaa, jossa on todettu asiaa koskeva omantunnonvapauden periaate ja kirkon pastoraalinen vastuu. Tämä varjelee kirkon ykseyttä tilanteessa, jossa mielipiteet ovat voimakkaasti jakautuneet.

Perustevaliokunnan enemmistö katsoo, ettei uuden toimituskaavan laatimiselle ole riittäviä kirkon uskosta nousevia ja yhteisesti hyväksyttyjä perusteita. Osan mielestä toimituskaavan laatiminen parisuhteiden siunaamiseksi olisi perusteltua. Piispainkokouksen tavoin perustevaliokunta ei kannata toimituskaavan luomista.

Valiokunta yhtyy piispainkokouksen näkemykseen, että yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä siltä pohjalta, että piispainkokous antaa pastoraalisen ohjeen niitä tilanteita varten, joissa parisuhteensa rekisteröineet pyytävät esirukousta ja siunausta. Rukouksessa, jota pastoraaliset ohjeet koskisivat, ei ole kyse kirkollisesta toimituksesta. Siksi ohjeet on laadittava niin, ettei rukoustilanne tosiasiallisesti muodostu sisällöltään kirkollista toimitusta vastaavaksi.

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Ykseyden vaaliminen suhteessa muihin kirkkoihin

Kirkkomme kannanmuodostus toteutuu myös suhteessa toisiin kirkkoihin ja vaikuttaa niihin. Suhtautuminen homoseksuaalisiin parisuhteisiin ja kysymys homoseksuaalien mahdollisuudesta toimia kirkon viranhaltijoina ovat jakaneet protestanttisia kirkkoja. Näin on tapahtunut varsinkin kirkoissa, joissa asiaa koskevat ratkaisut on tehty keskusjohtoisesti. Suurempi harkinnan vapaus paikallistasolla on ollut toimivampi ratkaisu. Tällöin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei ole noussut samalla tavalla kirkon identiteettikysymykseksi.

Homoseksuaalisuuteen liittyvät päätökset ovat eräissä anglikaanisissa ja luterilaisissa kirkoissa johtaneet siihen, että niiden sisälle on syntynyt niistä erillisiä itsenäisiä rakenteita tai jopa kokonaan uusia kirkkoja (mm. Yhdysvalloissa). Kansallisten kirkkojen muista riippumattomat ratkaisut ovat herättäneet arvostelua toisessa kulttuurissa elävissä sisarkirkoissa ja aiheuttaneet uudenlaisia kirkollisia jakautumia. Keskinäisen yhteyden horjuessa kirkot ovat käynnistäneet hankkeita, joilla niiden välisiä siteitä vahvistetaan. Anglikaanisessa kommuuniossa keskinäistä yhteyttä pyritään lujittamaan erityisellä liittoasiakirjalla (Anglican Covenant). Asiakirja ei rajoita kirkkojen itsenäisyyttä, mutta velvoittaa ne entistä vahvemmin ottamaan toisensa huomioon yhteisen uskon vuoksi.

Luterilaisen maailmanliiton piirissä valmistui v. 2007 ohjemateriaali, jonka avulla kirkot voivat käydä sekä sisäistä että keskinäistä dialogia perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Dialogille on annettu aikaa vuoteen 2012. Näin pyritään sekä edistämään keskustelua että varjelemaan luterilaisten kirkkojen yhteyttä repivältä väittelyltä.

Muiden kirkkojen huolen ja vakaumusten ohittaminen saattaa vaikeuttaa kirkon viran vastavuoroista tunnustamista ja jo olemassa olevan ehtoollisyhteyden toteutumista. Ratkaisut vaikuttavat myös suhteisiimme kirkkoihin, joiden kanssa käymme kansainvälisiä ekumeenisia neuvotteluja. Oma kysymyksensä ovat suhteemme kirkkoihin, joiden kanssa teemme yhteistyötä lähetysjärjestöjen välityksellä. Tasaveroinen kumppanuus etelän kasvavien luterilaisten kirkkojen kanssa edellyttää niiden teologisen argumentaation huomioonottamista ja vastavuoroista kuuntelemista. Samalla pohjoisen kirkot ovat edellyttäneet, että niiden esille nostamat ihmisarvokysymykset otetaan näissä kirkoissa vakavasti.

Porvoon sopimuksessa kirkkomme on sitoutunut neuvottelemaan uskoa ja kirkkojärjestystä, elämää ja työtä koskevista merkittävistä kysymyksistä muiden Porvoon yhteisön kirkkojen kanssa (Porvoon sopimus, 58 b viii). Sen mukaisesti Porvoon kirkot ovat vuodesta 2006 käyneet neuvotteluja, joissa ne selvittävät kantaansa homoseksuaalisuuteen ja etsivät välineitä säilyttää keskinäinen yhteys erilaisista ratkaisuista huolimatta.

Paikallinen kirkko ei siten yksinään edusta koko kristillisen uskon täyteyttä, vaan on riippuvainen toisista kirkoista. Oman kirkkomme ratkaisuissa on otettava huomioon ekumeeniset sitoumukset ja pyrittävä vaalimaan jo saavutettua yhteyttä. Ratkaisujen tulee olla sopusoinnussa ekumeenisessa strategiassa (2009) ilmaistun näkyvän ykseyden tavoitteen ja aiemmin käytyjen ekumeenisten neuvottelujen kanssa.

Täsmennyksiä pastoraalisiin ohjeisiin

Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjaa, jossa on todettu asiaa koskeva omantunnonvapauden periaate ja kirkon pastoraalinen vastuu. Tämä varjelee kirkon ykseyttä tilanteessa, jossa mielipiteet ovat voimakkaasti jakautuneet.

Perustevaliokunnan enemmistö katsoo, ettei uuden toimituskaavan laatimiselle ole riittäviä kirkon uskosta nousevia ja yhteisesti hyväksyttyjä perusteita. Osan mielestä toimituskaavan laatiminen parisuhteiden siunaamiseksi olisi perusteltua. Piispainkokouksen tavoin perustevaliokunta ei kannata toimituskaavan luomista.

Valiokunta yhtyy piispainkokouksen näkemykseen, että yhteistä ratkaisua on mahdollista etsiä siltä pohjalta, että piispainkokous antaa pastoraalisen ohjeen niitä tilanteita varten, joissa parisuhteensa rekisteröineet pyytävät esirukousta ja siunausta. Rukouksessa, jota pastoraaliset ohjeet koskisivat, ei ole kyse kirkollisesta toimituksesta. Siksi ohjeet on laadittava niin, ettei rukoustilanne tosiasiallisesti muodostu sisällöltään kirkollista toimitusta vastaavaksi.

jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

Piispainkokouksen selvityksessä on hahmoteltu, minkä tyyppisiä pastoraalisia ohjeita piispainkokous tai yksittäinen piispa voisi antaa. Perustevaliokunta pitää piispainkokouksen suuntaviivoja pääosin onnistuneina, mutta katsoo, että ne vaativat joiltakin osin täsmentämistä. Perustevaliokunta on pyrkinyt arvioimaan kirkollisen toimituksen ja rukouksen suhdetta kolmesta näkökulmasta. Nämä ovat pastoraalisen kohtaamisen luonne, suhde kirkollisiin toimituksiin ja kirkon työntekijän omantunnonvapaus. Perustevaliokunnan käsitys on, että mitä enemmän tilanne muuttuu luonteeltaan yksityisestä julkiseksi ja mitä enemmän se sisältää liturgisia toimia, sitä enemmän tilanne siirtyy papin yksityisen harkinnan ja omantunnonvapauden piiristä kirkolliskokouksen hyväksyntää edellyttäväksi ja pappia velvoittavaksi kirkolliseksi toimitukseksi.

Pastoraalisen kohtaamisen luonne

Piispainkokous käyttää selvityksessään nimitystä pastoraalinen kohtaaminen sekä neljännen, laajemman vaihtoehdon (vapaamuotoinen rukous) että viidennen, suppeamman vaihtoehdon (yksityisen elämän piiri) kohdalla. Olennainen kysymys on, miten piispainkokouksen tarkoittama ”pastoraalinen kohtaaminen” ymmärretään.

”Pastoraalinen” (lat. pastor, paimen) viittaa yleisesti kaitsentaan tai hengelliseen ohjaamiseen ja erityisesti papin harjoittamaan sielunhoitoon. Piispainkokouksella on yleistoimivalta (KL 21:2) antaa kirkolliskokouksen säädösten ja päätösten puitteissa pastoraalisia ohjeita kirkon uskoa ja työtä koskevista asioista. Tällöin pastoraalinen ohje tarkoittaa kaitsennallista ohjetta, jolla ohjataan työntekijöitä yhtenäisiin toimintatapoihin esimerkiksi uusissa tai haasteellisissa asioissa, joista ei ole muuta ohjeistusta. Asian, josta ohje annetaan, ei tarvitse kuulua sielunhoidon piiriin. Yleistoimivallan nojalla annetut ohjeet ovat suosituksia, eivät sitovia määräyksiä.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokous on pyrkinyt täsmentämään pastoraalisen kohtaamisen luonnetta rajaamalla sitä eri suuntiin. Koska henkilökohtaiseen elämään liittyvä rukous voidaan toteuttaa myös yhteisöllisesti, sitä ei voida ehdottomasti rajata vain yksityisen ripin tai sielunhoidon piiriin.

Kun pastoraalinen kohtaaminen ymmärretään laajemmin tällä tavalla niin, että ”se voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti” (s. 130), pastoraalisessa kohtaamisessa voi olla läsnä sielunhoitotilannetta laajempi joukko. Olennaista on tällöinkin se, että joukon koosta riippumatta papin velvollisuus on antaa tilanteen luonteesta oikea kuva.

Rukouksen luonne suhteessa kirkollisiin toimituksiin

Toimivalta uuden kirkollisen toimituskaavan luomisessa kuuluu kirkolliskokoukselle ja edellyttää määräenemmistöä. Tämän vuoksi piispainkokouskaan ei esitä kirkkokäsikirjaan sisältyvien toimitusten soveltamista tai rukoushetken kaavan käyttämistä. Sen esittämässä vaihtoehdossa on kyse vapaamuotoisesta, pastoraalisen kohtaamisen piiriin kuuluvasta rukouksesta. Sisäisesti jännitteisten tulkintojen välttämiseksi on tärkeää avoimesti selvittää, mitä vapaamuotoinen rukous merkitsee ja miten se eroaa kirkollisesta toimituksesta.

Piispainkokous toteaa, että rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. Perustevaliokunta pitää tätä mahdollisena. Samalla se toteaa, että mitä enemmän rukouksen yksittäisiä osia luetellaan, sitä lähemmäksi tullaan kaavan luomista, mikä kuuluu kirkolliskokouksen toimivaltaan ja edellyttää määräenemmistöä. Sen vuoksi on parempi, että pastoraalinen ohje on riittävän yleisluontoinen.

Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjausta, että työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa voidaan pyytää esimerkiksi Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa.

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Piispainkokouksen selvityksessä on hahmoteltu, minkä tyyppisiä pastoraalisia ohjeita piispainkokous tai yksittäinen piispa voisi antaa. Perustevaliokunta pitää piispainkokouksen suuntaviivoja pääosin onnistuneina, mutta katsoo, että ne vaativat joiltakin osin täsmentämistä. Perustevaliokunta on pyrkinyt arvioimaan kirkollisen toimituksen ja rukouksen suhdetta kolmesta näkökulmasta. Nämä ovat pastoraalisen kohtaamisen luonne, suhde kirkollisiin toimituksiin ja kirkon työntekijän omantunnonvapaus. Perustevaliokunnan käsitys on, että mitä enemmän tilanne muuttuu luonteeltaan yksityisestä julkiseksi ja mitä enemmän se sisältää liturgisia toimia, sitä enemmän tilanne siirtyy papin yksityisen harkinnan ja omantunnonvapauden piiristä kirkolliskokouksen hyväksyntää edellyttäväksi ja pappia velvoittavaksi kirkolliseksi toimitukseksi.

Pastoraalisen kohtaamisen luonne

Piispainkokous käyttää selvityksessään nimitystä pastoraalinen kohtaaminen sekä neljännen, laajemman vaihtoehdon (vapaamuotoinen rukous) että viidennen, suppeamman vaihtoehdon (yksityisen elämän piiri) kohdalla. Olennainen kysymys on, miten piispainkokouksen tarkoittama ”pastoraalinen kohtaaminen” ymmärretään.

”Pastoraalinen” (lat. pastor, paimen) viittaa yleisesti kaitsentaan tai hengelliseen ohjaamiseen ja erityisesti papin harjoittamaan sielunhoitoon. Piispainkokouksella on yleistoimivalta (KL 21:2) antaa kirkolliskokouksen säädösten ja päätösten puitteissa pastoraalisia ohjeita kirkon uskoa ja työtä koskevista asioista. Tällöin pastoraalinen ohje tarkoittaa kaitsennallista ohjetta, jolla ohjataan työntekijöitä yhtenäisiin toimintatapoihin esimerkiksi uusissa tai haasteellisissa asioissa, joista ei ole muuta ohjeistusta. Asian, josta ohje annetaan, ei tarvitse kuulua sielunhoidon piiriin. Yleistoimivallan nojalla annetut ohjeet ovat suosituksia, eivät sitovia määräyksiä.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokous on pyrkinyt täsmentämään pastoraalisen kohtaamisen luonnetta rajaamalla sitä eri suuntiin. Koska henkilökohtaiseen elämään liittyvä rukous voidaan toteuttaa myös yhteisöllisesti, sitä ei voida ehdottomasti rajata vain yksityisen ripin tai sielunhoidon piiriin.

Kun pastoraalinen kohtaaminen ymmärretään laajemmin tällä tavalla niin, että ”se voidaan toteuttaa yksityisesti tai yhteisöllisesti” (s. 130), pastoraalisessa kohtaamisessa voi olla läsnä sielunhoitotilannetta laajempi joukko. Olennaista on tällöinkin se, että joukon koosta riippumatta papin velvollisuus on antaa tilanteen luonteesta oikea kuva.

Rukouksen luonne suhteessa kirkollisiin toimituksiin

Toimivalta uuden kirkollisen toimituskaavan luomisessa kuuluu kirkolliskokoukselle ja edellyttää määräenemmistöä. Tämän vuoksi piispainkokouskaan ei esitä kirkkokäsikirjaan sisältyvien toimitusten soveltamista tai rukoushetken kaavan käyttämistä. Sen esittämässä vaihtoehdossa on kyse vapaamuotoisesta, pastoraalisen kohtaamisen piiriin kuuluvasta rukouksesta. Sisäisesti jännitteisten tulkintojen välttämiseksi on tärkeää avoimesti selvittää, mitä vapaamuotoinen rukous merkitsee ja miten se eroaa kirkollisesta toimituksesta.

Piispainkokous toteaa, että rukouksen yhteydessä voidaan lukea Jumalan sanaa ja laulaa virsiä ja että esirukoukseen voidaan liittää Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. Perustevaliokunta pitää tätä mahdollisena. Samalla se toteaa, että mitä enemmän rukouksen yksittäisiä osia luetellaan, sitä lähemmäksi tullaan kaavan luomista, mikä kuuluu kirkolliskokouksen toimivaltaan ja edellyttää määräenemmistöä. Sen vuoksi on parempi, että pastoraalinen ohje on riittävän yleisluontoinen.

Perustevaliokunta pitää hyvänä piispainkokouksen linjausta, että työntekijä rukoilee vapaasti tai käyttää harkintansa mukaan olemassa olevaa, kirkon hengelliseen rukousperinteeseen sisältyvää aineistoa. Rukouksessa voidaan pyytää esimerkiksi Jumalan huolenpitoa ja johdatusta, voimaa kunnioittaa toista ja etsiä Jumalan tahtoa.

jatkuu

Lue lisää

mietintö jatkuu

Perustevaliokunnan mielestä sekä kirkon ykseyden että aidon kohtaamisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että pappi antaa tilaisuudesta sen luonnetta vastaavan kuvan. Luterilaiseen perinteeseen kuuluu, että uskon säännön eli kirkon opin sisällön ja rukouksen säännön eli rukouksen ulkoisen toteutuksen tulee olla sopusoinnussa keskenään. Koska kyseessä ei ole kirkollinen toimitus, rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia (mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen). Perustevaliokunta katsoo, että rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa, mikäli siitä on päätetty paikallistasolla ja seurakunnan yhteisellä päätöksellä (KJ 9:7, 14:2).

Kirkon työntekijän omantunnonvapaus

Piispainkokouksen mukaan kristityille kuuluu velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista.

Samalla piispainkokous painottaa, että on tärkeää kunnioittaa papin ja kirkon muun työntekijän omantunnonvapautta ja että parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu vapaaseen harkintaan.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokouksen selvityksen mukainen pastoraalinen kohtaaminen on tulkittavissa julkisen jumalanpalveluselämän ja yksityisen sielunhoidon välillä olevaksi alueeksi, josta ei ole olemassa tarkempia ohjeita. Siksi pastoraalinen ohje perustuu joko piispan toimivaltaan tai piispainkokouksen yleistoimivaltaan. Ohje on luonteeltaan suositus, josta ei seuraa kirkon työntekijälle kasuaalitoimituksen tavoin virkavelvollisuutta. Toisaalta kirkon työntekijä ei saa lisätä tilanteeseen elementtejä, jotka tekisivät siitä erehdyttävästi julkisen kasuaalitoimituksen kaltaisen.

Kysymys määräenemmistöstä

Asian käsittelyn yhteydessä joudutaan ottamaan kantaa myös siihen, vaatiiko pastoraalisen ohjeen antaminen määräenemmistön. KL 20:7 mom 2 mukaan kirkolliskokouksen tehtäviin kuuluu käsitellä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja, sekä ryhtyä toimenpiteisiin niiden johdosta. KL 20:7 mom 2 kohdissa 1, 2, 3 ja 4 mainituista asioista päätettäessä edellytetään ¾ määräenemmistöä. Pastoraalisten ohjeiden antaminen kuuluu puolestaan piispainkokoukselle tai piispalle.

Luovuttaessaan selvityksensä kirkolliskokoukselle piispainkokous totesi, ettei selvitys sisällä KL 20:7 mom 2 kohtia 1, 3 ja 4 koskevia esityksiä kirkkokäsikirjan, kirkkolain tai kirkkojärjestyksen muuttamiseksi. Mikäli kirkolliskokous päättäisi hyväksyä toimituskaavan rekisteröidyn parisuhteen siunaamiseksi tai päättäisi soveltaa rukoushetken yleiskaavaa ko. tilanteeseen, nämä päätökset edellyttäisivät ¾ määräenemmistöä.

Piispainkokouksen myönteinen kanta rukouksen mahdollisuuteen nousee useasta peruslähtökohdasta. Näitä ovat kristillinen avioliittokäsitys ja se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi eikä hänen ihmisarvonsa riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta, ei myöskään sukupuolisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Piispainkokous korosti myös omantunnonvapautta ja kirkon pastoraalista vastuuta kaikista ihmisistä. Tältä pohjalta piispainkokous esitti rukousta koskevaa pastoraalista ohjetta. Piispainkokouksen esitys on siten yksi kokonaisuus, jossa rukousta koskevat näkökannat erottamatta liittyvät mainittuihin peruslähtökohtiin.

jatkuu

PSARI kirjoitti:

mietintö jatkuu

Perustevaliokunnan mielestä sekä kirkon ykseyden että aidon kohtaamisen toteutumisen kannalta on tärkeää, että pappi antaa tilaisuudesta sen luonnetta vastaavan kuvan. Luterilaiseen perinteeseen kuuluu, että uskon säännön eli kirkon opin sisällön ja rukouksen säännön eli rukouksen ulkoisen toteutuksen tulee olla sopusoinnussa keskenään. Koska kyseessä ei ole kirkollinen toimitus, rukoiltaessa ei pidä käyttää esimerkiksi avioliitoon vihkimiseen kuuluvia osia (mm. kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, liiton siunaaminen). Perustevaliokunta katsoo, että rukous voidaan toteuttaa kirkkotilassa, mikäli siitä on päätetty paikallistasolla ja seurakunnan yhteisellä päätöksellä (KJ 9:7, 14:2).

Kirkon työntekijän omantunnonvapaus

Piispainkokouksen mukaan kristityille kuuluu velvollisuus rukoilla toisten ihmisten puolesta. Jokaisen papin tai muun kirkon työntekijän pastoraaliseen vastuuseen kuuluu, että hän on valmis asettumaan rinnalle ja kuuntelemaan toista.

Samalla piispainkokous painottaa, että on tärkeää kunnioittaa papin ja kirkon muun työntekijän omantunnonvapautta ja että parisuhteensa rekisteröineiden pastoraalisessa kohtaamisessa rukous perustuu vapaaseen harkintaan.

Perustevaliokunta katsoo, että piispainkokouksen selvityksen mukainen pastoraalinen kohtaaminen on tulkittavissa julkisen jumalanpalveluselämän ja yksityisen sielunhoidon välillä olevaksi alueeksi, josta ei ole olemassa tarkempia ohjeita. Siksi pastoraalinen ohje perustuu joko piispan toimivaltaan tai piispainkokouksen yleistoimivaltaan. Ohje on luonteeltaan suositus, josta ei seuraa kirkon työntekijälle kasuaalitoimituksen tavoin virkavelvollisuutta. Toisaalta kirkon työntekijä ei saa lisätä tilanteeseen elementtejä, jotka tekisivät siitä erehdyttävästi julkisen kasuaalitoimituksen kaltaisen.

Kysymys määräenemmistöstä

Asian käsittelyn yhteydessä joudutaan ottamaan kantaa myös siihen, vaatiiko pastoraalisen ohjeen antaminen määräenemmistön. KL 20:7 mom 2 mukaan kirkolliskokouksen tehtäviin kuuluu käsitellä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja, sekä ryhtyä toimenpiteisiin niiden johdosta. KL 20:7 mom 2 kohdissa 1, 2, 3 ja 4 mainituista asioista päätettäessä edellytetään ¾ määräenemmistöä. Pastoraalisten ohjeiden antaminen kuuluu puolestaan piispainkokoukselle tai piispalle.

Luovuttaessaan selvityksensä kirkolliskokoukselle piispainkokous totesi, ettei selvitys sisällä KL 20:7 mom 2 kohtia 1, 3 ja 4 koskevia esityksiä kirkkokäsikirjan, kirkkolain tai kirkkojärjestyksen muuttamiseksi. Mikäli kirkolliskokous päättäisi hyväksyä toimituskaavan rekisteröidyn parisuhteen siunaamiseksi tai päättäisi soveltaa rukoushetken yleiskaavaa ko. tilanteeseen, nämä päätökset edellyttäisivät ¾ määräenemmistöä.

Piispainkokouksen myönteinen kanta rukouksen mahdollisuuteen nousee useasta peruslähtökohdasta. Näitä ovat kristillinen avioliittokäsitys ja se, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi eikä hänen ihmisarvonsa riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, rodusta, ei myöskään sukupuolisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Piispainkokous korosti myös omantunnonvapautta ja kirkon pastoraalista vastuuta kaikista ihmisistä. Tältä pohjalta piispainkokous esitti rukousta koskevaa pastoraalista ohjetta. Piispainkokouksen esitys on siten yksi kokonaisuus, jossa rukousta koskevat näkökannat erottamatta liittyvät mainittuihin peruslähtökohtiin.

jatkuu

Lue lisää

mietinnön loppu

eruslähtökohdista tärkeimmät ovat ihmisarvo ja avioliitto. Piispainkokouksen selvityksestä käy ilmi kirkon voimassaolevan opetuksen pitkä linja. Se on ilmaistu monissa piispojen, kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen lausunnoissa ainakin vuodesta 1984 lähtien. Piispainkokouksen mukaan erilaisista painotuksista huolimatta kaikkia näitä kannanottoja yhdistää kaksi teologista perusvakaumusta. Ne ovat: 1) Jumala on luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen, ja jokaista on kohdeltava kunnioittavasti ja ihmisarvon mukaisesti. 2) Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton, joka antaa turvallisimman kasvuympäristön uuden elämän kehittymiselle, puolisoiden yhdyselämälle ja yhteisön hyvinvoinnille (s. 7). Lisäksi piispainkokous toteaa johtopäätöksissään, että pastoraalisen ohjeen tarkoittama ”esirukous ei muuta kirkon opetusta avioliitosta, eikä sitä varten tarvita erityistä toimituskaavaa kirkkokäsikirjaan.” (s. 130).

Perustevaliokunnan mietinnössä on liitytty piispainkokouksen ajattelutapaan. Pastoraalisen ohjeen antaminen ei muuta kirkon opetusta. Tässäkin mietinnössä on toistettu kirkon käsitys avioliitosta ja ihmisen luovuttamattomasta arvosta.

Perustevaliokunta katsoo, että koska sen enempää piispainkokouksen esityksessä kuin tässä mietinnössäkään ei poiketa kirkon opetuksesta, valiokunnan esittämä ponsi voidaan hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä.

Valiokunnan kanta

Perustevaliokunta on yhtä mieltä kristillisestä avioliittokäsityksestä ja jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta. Näihin kahteen kirkko on sitoutunut useassa aiemmassa kannanotossaan, myös piispainkokous esittäessään vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden ihmisten puolesta. Tämä perustevaliokunnan mietintö ei muuta kirkon oppia avioliitosta eikä jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta.

Perustevaliokunta katsoo, että kirkolliskokous voi näiden kahden peruslähtökohdan varassa pyytää piispainkokousta laatimaan pastoraalisen toimintaohjeen. Sen tulee perustua tässä mietinnössä esitettyihin näkökohtiin. Tällainen rukous ei merkitse rekisteröidyn parisuhteen siunaamista, mikä edellyttäisi uuden kaavan luomista.

Piispainkokouksen tulee huolehtia ohjetta antaessaan siitä, että ohje on riittävän yleisluontoinen eikä sen tarkoittamasta rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta.

Perustevaliokunta katsoo, että tällainen rukous tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata pastoraalisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet.

Perustevaliokunta lausuu piispainkokoukselle lämpimät kiitokset sen laatimasta selvityksestä, joka koskee parisuhdelain seuraamuksia kirkossa.

Valiokunnan esitys

Perustevaliokunta esittää, että kirkolliskokous

antaa piispainkokouksen tehtäväksi laatia tämän mietinnön perustelujen mukaisen pastoraalisen toimintaohjeen.





Turussa 10. päivänä marraskuuta 2010

Valiokunnan puolesta




Simo Peura Ilmari Karimies
puheenjohtaja sihteeri





Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Simo Peura sekä jäsenet Aspinen, Grönlund, Kainulainen, Ketonen, Koukkari, Liljeström, Luoma, Marjokorpi (osin), Peltonen, Perret (osin), Rainerma (osin), Rasimus, Repo, Rissanen, Rämä (osin), Salonen ja Vuorikari.


Homojen puolesta rukoilemista on käsitelty hyvin paljon ennen kuin ollaan tultu tulokseen siitä, että heidän puolestaan voidaan rukoilla.