Perusuomlaiset ovat oikeasti muutosvoima

Vihreä liitto on vime vuosina keskittynyt omaan sisäiseen valtatraisteluun. Johdossa on liikaa samanhenkisiä. Jos joku on eri mieltä hänen siirretään tylytsi sivuun. Poistetaan jopa jakelusta.

Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä ainoa joka todella pystyy muutokseen. Nykyinen Vihreiden johto liikaa kosiskellut valtaa pitäviä. Missä oikein kulkee raja hallituksessa pysymisellä? Missä on aatteet? Missä toiminta?

Ihan selvästi osa jengistä on suoraan sanoen tullut vanhaksi ja tyytyy virkoihinsa ja asemaansa. Muutos on jäänyt matkan varrelle, samoin aatteet. Vihreät on tullut itsensä irvikuvaksi, aivan kuten SDP. Liian kauan vallassa ja valtaa aletaan rakastaa enemmän kuin aatetta. Valta korruptoi ja täydellinen valta korruptoi täydellsiesti.

Aikooko Vihreät käydä saman tien kuin SDP? Ja SDP:stä erityisemmein kai olette huomanneet kuinka SDP on soluttanut lonkeroitaan jokaiseen nurkkaan ja sopukkaa. Mitä he täällä oikein tekevät muuta kuin myyrän työtä.

Protestin on korvannut näivettyminen ja kaavamaistunen. Missä on se räväkkä toiminta? Tulen nyt äänestämään Perussuomalisia ihan protestiksi nykyiselle Vihreiden "pysähtyneisyyden ajalle".
880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näiden vaalien jälkeen moni puolue joutuu peiliin katsomisen eteen.
Onko puolueen ydin ideologia himmentynyt. Tuota joutuvat kysymään itseltään varsinkin Vihreät ja Demarit...

Äänestä

Joo muuttakaa vaikka Nepaliin.

Äänestä

Eiks kokoomuksessa olekkaan mitään vikaa? Tälläistä syrjintää koko ajan, vihreitä ja SDP:tä mollattaan. Kohta joku pitää meitä persujen kavereina.

Äänestä
  • "Eiks kokoomuksessa olekkaan mitään vikaa?"

    Kokoomus = isänmaan vihollinen n:o 1. Moni alkaa sen nyt tajuta. Kokoomuksen ylipaisunut kannatus johtui siitä, että nousukauden huumassa ihmiset mielellään kuvittelivat olevansa kokoomuslaisia, siis yhteiskunnan parempaa väkeä. Se oli identiteettipolitiikkaa.

    "Tälläistä syrjintää koko ajan, vihreitä ja SDP:tä mollattaan."

    Vihreät on itse asiassa monissa olennaisissa kysymyksissä kokoomuksen apupuolue. Ei sitä turhaan kokoomuksen puisto-osastoksi kutsuta.

    Äänestä

persut on koti maan,isän maan,suomen kansan edun valvojia.meillä ei ole kohta mitään,jos nyky meno saa jatkua...suomessa on ahneus tehnnyt tehtävänsä..KANSANEDUSTAJIEN TYÖHÖN TULIS PUUTTUA;NIIN ETTÄ KÄYVÄT KANSAA TAPAAMASSA USEAMMIN:KUN AINA VAALIEN ALLA:JOKA VUOSI KIERROS KENTÄLLÄ:SAAHAN HE ISOA PALKKAA,olis syytä tehdä työtäkin.heti kun ilmenee kolttosia.pois kansanedustajan työstä.KUKAAN EI MAINOSTA SUOMEA..REHELISENÄ ENÄÄ:noloa.

Äänestä
  • Totta joka sana. Esimerkiksi myös presidentin vierailuja maassa kansalaisten parissa olisin toivonut. Siinä petyin Tarja Haloseen, muuten miellyttävä ihminen.

    Äänestä

Kansanedustajilla on 4 VUODEN koeaika, pitäisi olla myös koeajan palkkaus ja edut.

Äänestä

http://www.vaalimanifesti.fi/index.php/allekirjoittajat
KATSOKAA KETÄ ÄÄNESTÄTTE !!! Nuiva Vaalimanifesti on kriittinen maahanmuuttopoliittinen vaaliohjelma. Allekirjoittajat, 13 Perussuomalaisten kunnallispoliitikkoa, sitoutuvat Manifestissa esiteltyjen tavoitteiden edistämiseen siinä tapauksessa, että he tulevat valituiksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Manifestin allekirjoittajat katsovat, että maahanmuutto on eräs tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä. Tähän asti harjoitetun huonon maahanmuuttopolitiikan yhteiskunnalliset ja taloudelliset seuraukset tulevat olemaan Suomelle kohtalokkaita, ja kurssin muuttamisella on kiire.

Hallitsemattoman maahanmuuttopolitiikan puolestajapuhujat, niin poliitikot kuin mediakin, syyttävät mielellään meitä suomalaisia nuivasta suhtautumisesta etenkin humanitaariseen maahanmuuttoon. Manifestin allekirjoittajat ovat sitä mieltä, että kielteisiin ilmiöihin kuten turvapaikkaturismiin ja suomalaisten sinisilmäisyyden röyhkeään hyväksikäyttöön tuleekin suhtautua nuivasti.

Olet jo nähnyt, millaista maahanmuuttopolitiikkaa saadaan äänestämällä nykyisiä valtapuolueita. Jospa et enää menisi halpaan vaan kokeilisit seuraavissa vaaleissa jotakin uutta?

Juho S.A. Eerola - 73
Kymen vaalipiiri • Kotka
Maahanmuuttotyöntekijä ja yrittäjä
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen
[email protected]
www.juhoeerola.wordpress.com

Jussi Halla-aho - 127
Helsingin vaalipiiri • Helsinki
Kielitieteilijä
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen jäsen
Maakuntavaltuutettu
[email protected]
www.halla-aho.com

James Hirvisaari - 113
Hämeen vaalipiiri • Asikkala
Veturinkuljettaja
Kunnanvaltuutettu
Päijät-Hämeen maakunnallisen
maahanmuuttopoliittisen
ohjelman ohjausryhmän jäsen
[email protected]
http://james.hirvisaari.info/vaalit

Olli Immonen - 39
Oulun vaalipiiri • Oulu
Turvallisuusvalvoja
Kaupunginvaltuutettu
Seutuvaltuutettu
[email protected]
www.olliimmonen.net

Teemu Lahtinen - 237
Uudenmaan vaalipiiri • Espoo
IT-suunnittelija
Varakansanedustaja
Kaupunginvaltuutettu
Käräjäoikeuden lautamies
[email protected]
www.teemulahtinen.fi

Maria Lohela - 102
Varsinais-Suomen vaalipiiri •
Turku
Projektipäällikkö
Kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaisten
puoluehallituksen jäsen
[email protected]
www.marialohela.fi

Heikki Luoto - 163
Pirkanmaan vaalipiiri • Tampere
Ohjelmistosuunnittelija
Kaupunginvaltuutettu
Käräjäoikeuden lautamies
[email protected]
www.heikkiluoto.fi

Heta Lähteenaro - 239
Uudenmaan vaalipiiri • Tuusula
Sairaanhoitaja (oikeuspsykiatria)
Kunnanvaltuutettu
Suomen Kuntaliiton
valtuuston jäsen
Tuusulan Perussuomalaiset ry:n
puheenjohtaja
[email protected]
www.hetalahteenaro.net

Johannes Nieminen - 242
Uudenmaan vaalipiiri • Vantaa
Filosofian ylioppilas, IT-kouluttaja
Kaupunginvaltuutettu
Monikulttuuriasiain
neuvottelukunnan varajäsen
[email protected]
www.nieminen.info

Vesa-Matti Saarakkala - 23
Vaasan vaalipiiri • Kurikka
MEP:n kotimaan avustaja
Perussuomalaisten apulaispuoluesihteeri
Varakansanedustaja
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen jäsen
vesa-matti.saarakkala@
perussuomalaiset.fi
www.saarakkala.fi

Pasi Salonen - 251
Uudenmaan vaalipiiri • Vihti
Ostaja
Kunnanvaltuutettu
Maakuntavaltuutettu
Vihdin Perussuomalaiset ry:n
puheenjohtaja
[email protected]
www.pasisalonen.net

Riikka Slunga-Poutsalo - 255
Uudenmaan vaalipiiri • Lohja
Yrittäjä
Kaupunginvaltuutettu
Puoluevaltuuston jäsen
Lohjan Perussuomalaiset ry:n pj
[email protected]
www.poutsalo.com

Freddy Van Wonterghem - 86
Kymen vaalipiiri • Kotka
Liikkeenharjoittaja
Kaupunginvaltuutettu
Maahanmuuttotoimikunnan jäsen
[email protected]
http://wonterghem.blogit.uusisuomi.fi

PS Ei kannata välittää lokakampanjoista, joita tuntuu riittävän, sillä nämä ovat pakolais- ja maahanmuuttovaalit !!!
PS perusuomalaisilla on tämä :

http://www.vaalimanifesti.fi/index.php/allekirjoittajat

Kun taas RKP:llä ooneton mamuhehkuttelu jatkuu vaan. Aiotteko tehdä mamuista uusia ruotsinkielisiä palvelijoita itsellenne ja uusia renkiä kartanoihin ???

http://www.sfp.fi/fi/etusivu/#front-page?offset_3858=10

Ote tästä onnettomasta ja kuivastakin politrukkisivusta:
"MINISTERI THORS: SUOMEN POHDITTAVA LINJAANSA TURVAPAIKANHAKIJOIDEN KREIKKAAN PALAUTUSTEN OSALTA Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors toteaa, että Suomen on arvioitava linjaansa turvapaikanhakijoiden Kreikkaan palautusten osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tämän päivän päätöksen takia.

JA ÄLKÄÄ TAAS SENSUROIKO TÄTÄ, KOSKA PITÄÄHÄN OLLA VERTAILU KOHDE JA JONKINVERRAN SUVAITSEVAISUUTTA. VOISIHAN SITÄKIN KOKEILLLA VAIHTEEKSI ???

http://www.vaalimanifesti.fi/index.php/allekirjoittajat

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mene ja tiedä kirjoitti:

Vihreä liitto on vime vuosina keskittynyt omaan sisäiseen valtatraisteluun. Johdossa on liikaa samanhenkisiä. Jos joku on eri mieltä hänen siirretään tylytsi sivuun. Poistetaan jopa jakelusta.

Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä ainoa joka todella pystyy muutokseen. Nykyinen Vihreiden johto liikaa kosiskellut valtaa pitäviä. Missä oikein kulkee raja hallituksessa pysymisellä? Missä on aatteet? Missä toiminta?

Ihan selvästi osa jengistä on suoraan sanoen tullut vanhaksi ja tyytyy virkoihinsa ja asemaansa. Muutos on jäänyt matkan varrelle, samoin aatteet. Vihreät on tullut itsensä irvikuvaksi, aivan kuten SDP. Liian kauan vallassa ja valtaa aletaan rakastaa enemmän kuin aatetta. Valta korruptoi ja täydellinen valta korruptoi täydellsiesti.

Aikooko Vihreät käydä saman tien kuin SDP? Ja SDP:stä erityisemmein kai olette huomanneet kuinka SDP on soluttanut lonkeroitaan jokaiseen nurkkaan ja sopukkaa. Mitä he täällä oikein tekevät muuta kuin myyrän työtä.

Protestin on korvannut näivettyminen ja kaavamaistunen. Missä on se räväkkä toiminta? Tulen nyt äänestämään Perussuomalisia ihan protestiksi nykyiselle Vihreiden "pysähtyneisyyden ajalle".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu