Se oli vanha nainen, syöpä. Olin tuntenu sen yli 20 vuotta. Oli sen kanssa paljon samanlaisia mielipiteitä ja toisinaan oltiin tosissaan erimieltä. En ois uskonu, ett sen kuolema tuntuu näin pahalta. ei se ensin ees tuntunu, ekan parin päivän aikana. nyt aina iltasin-varsinkin- sen suu-kun se hymyili-tulee mun siihen unta edeltävään valvetilaan ja hiukset. ei sillä ikinä mitenkään erikoiset hiukset ollu, mutt jostain syystä ne nyt kummittelee mulle. muistan, kun ne oli ensin ruskeet, mutt kun se vanheni ne muuttu harmaaks-ehkä sen takia ne muistan. se oli ateisti tai en usko, ett oli, mutt jos on kommari pitää olla ateisti. se pyys mua rukoilemaan sen puolesta. nyt oon sen kuoleman jälkeen käyny tuolla kirkon pihamaalla sellasella paikalla minne voi jotain kukkia ja muuta viedä. vein sinne kynttilän, kun olin pari yötä sitä miettiny ja itkeny ja ollu valveilla-se valvominen lisää sitä sellasta tuntemisen tuntemista-jos tiiät mitä meinaan. istuin sillon syksyllä siinä ja juttelin sille. nyt oon taas valvonu itkeny ja miettiny-aattelin ett veisin sinne narsisseja-sen lempiväri oli keltanen-se röökas ja kaikki meni keltaseks:). kävin kaupassa ja kattelin niitä narsisseja, en ostanu. en tiiä jostain syystä on niin vitun ikävä!
kaveri kuoli
viime syyskuussa
1334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En itse ole menettänyt ystävää mutta siskoni menetti. Oli lokakuu olimme koko perheen voimin ollut puusavotassa. Kello oli jotain 17 illalla. Kävimme kotona ja siskoni jäivät kotiin tekemään ruokaa. Äitini käski minut ulos odottamaan. Katsoin ikkunaan näin vanhemman siskoni hänellä oli vakava ilme. Menin autolle ja äitini tuli. Luulin että heillä oli tyttöjen juttuja. Ajoimme uudestaan puusavottapaikalle siis minä ja äitini. Isäni oli vielä siellä. Menimme jatkamaan kunnes äitini sanoi: Elinan rinnakkaisluokkalainen poika on kuollut. Sydämeni pysähtyi ja kysyin että kuka? Äitini sanoi sen ja mietin aluksi kuka mutta sitten muistin kuka hän oli. Ajattelin koko puusavotan ajan asiaa. Kun menimme kotiin siskoni Elina istui tuolissa ja itki hänen lempilelu kainalossaan. Minä rupesin myös itkemään ja isäni tuli ja halasi Elinaa ja sanoi että: Tämä on se elämän karu totuus. Kaikki olimme hiljaa ja itkettiin. Lähdimme illalla kuolleen pojan onnettomuuspaikalle (poika siis kuoli mopo-onnettomuudessa) siellä oli nuoria paljon. kaikki toivat sinne kynttilöitä. Semmoinen on tarinani joka on tosielämästä. (Huom! Nimet ovat muutettu)