Helkatti!

Kertokaas miten ootte ostaneet matkailuautonne? Siis lähinnä kiinnostaa tuo rahoituspuoli. Meitin kun pitäisi saada kesään mennessä hommattua auto ja ei rahoitusyhtiöillä oikein ole intoa lähteä rahottaan, vaikka muutama tonni oli ihan rahaakin antaa käsirahnana. Ei silti riittänyt. Ennen kun autokaupan saattoi tehdä ilman käsirahaakin.

Niin että kertoisitteko hieman vinkkiä miten kannattaisi edetä. Mistä kannattaisi rahoitusta alkaa kyseleen? Me aateltiin sellaista hieman vanhempaa, kuiteskin ihan asiallista ajopeliä. Luultiin että liikkessä kaupat tulis, mutta...
431123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

MULLA ON KURAA KALSONKEISSA

Äänestä
  • Ja päässäsi Niuva

    Äänestä

Velkaa on yli 40 tonnia! Se vituttaa ja tiedän kaikkien vastaantulevien autoista vm 2009 ylöspäin olevan velkaa saman verran.
Jos en olisi surkea savolainen ja sönkkä siilinjärveläinen tappaisin itteni.

Äänestä

Nostin rahat tililtä ja maksoin myyjälle. Sillä tavalla ainakin uuden auton saa.

Luulisi että vanhemmissakin pelaa sama. ja kyllä autroliikeistä saa osamaksua ja pankista lainaa jos tarvitsee. Siis jos on luottotietdot kunnossa. Ja muuten katsotaan että pystyy ma

Äänestä

Riippuu minkälaista rahoitusta olet kysellyt hankkeellesi. Vakuudetonta luottoa vai vakuudellista missä esim. ajoneuvo pysyy rahoitusyhtiön omistuksessa koko laina ajan. Rahoituslaitoksilla on yleensä erillinen ajoneuvorahoitusyksikkö joiden kanssa autoliikkeet sopimukset. Yksityishenkilö voi´myös neuvotella autorahoituksesta suoraan mikäli ei halua autoliikkeen kanssa tehdä kauppaa. Tässä tapauksessa tietenkin et ole ajoneuvon omistaja lainaikana. Näitten hankintojen luottopäätökset helposti mikäli tulot ja luottotiedot kunnossa.
Nyrkkisääntönä kuitenkin se että omarahoitus ja laina aika semmoinen että auton arvo kokoajan korkeampi kuin jäljellä oleva velkaosuus. Mitä korkeampi arvo suhteessa velkapääomaan niin aina pienempi riski rahoitusyhtiölle ja lainan saa paremmilla ehdoilla ja korolla.

Itse olen ostanut pari vaunua sekä moottoripyörän siten että omarahoitus ollut 50-70% kaupantekohetkellä. Pari hankintaa siten että olen maksanut pitkin talvea suoraan liikkeelle lyhennykset ilman korkoja ja hakiessani ne keväällä pois loput kauppahinnasta mikäli jotain ollut vielä velkaa.

Äänestä
  • niin rahalla kait sitä vielä ostetaan eikä isolla kuormalla oravannahkoja.Tää ei oo mikään sijotusneuvonta palsta mee pankkiiin kyseleen tai kysy myyjältä se antaa vaihtoehdot.Älä hyvä veli osta lainaksi..korotkin nousee.Kannattaa äänestää porvareita muuten tulevana sunnuntaina.Upeeta kun monikin ostaa tän harrasteen itselleen.Moni haaveilee ja toteuttaa kun varaa siis mahtavaa.Ihanaa kesää caravaanareille ja pysykää poissa paikkakunnilta missä haukutaan ja mollataan turhaan.Turistien rahat ei oo sinne tervetulleita..

    Äänestä

Kyllä se vaan on niin että vakuudet tarvitaan. Sitten voi saada luottoa vaikka koko kauppasummalle. Jos sulle ei ole vakuutta niin luottoa saat vain summan joka on pienempi kuin auton vakuusarvo. Ja omaa rahaa pitää olla loput.

Äänestä

No tuohan olikin sitten varsin tyhjentävä vastaus. Kiitos vaan. :)

Luottohäikkää ei ole. Ja tosiaan Tarjottiin tuota käsirahaa ihan riihikuivana. Mutta ilmeisesti tarjottiin liian vähän, tai liian kallis auto. Ei oikein lapsia ihan mihin vaan kyytiin halua laittaa.
No katsellaan mitä kevät tuo tullessaan. Nyt olisi ollut hyvä tehdä kauppaa kun tuota tarjontaakin löytyy.
Tre:n seudulla näyttäs olevan ainakin yksi liike joka ei edes vaadi käsirahaa (??) , mutta kun nuo autot sattuu oleen hiukka liian pieniä meijän sakille.

No samapa tuo..

Äänestä

Minä ostin m-autoni siten, että kävin sitä koeajamassa ja testaamassa ja sitten tinkasimme hinnan sopivaksi ja siirsin myyjän kotona myyjän tietokoneella maksun hänen tililleen.

Oli se helppoa. Ja miksi sitä vaikeammaksi tarvitseekaan tehdä? Rahatukkujen kantaminen on niin työlästä.

Äänestä
  • Koska karavaanari on ollut köyhä?
    Ottaneet pankista lainan ja siirtäneet lainan omalle tililleen,ja maksaneet sieltä sitten tietokoneella reppavasti pois myyjän kotona.
    Ja näytelleet rikasta myyjän kotona,
    Tää on niin tätä.

    Äänestä

  • kake6543 kirjoitti:

    Koska karavaanari on ollut köyhä?
    Ottaneet pankista lainan ja siirtäneet lainan omalle tililleen,ja maksaneet sieltä sitten tietokoneella reppavasti pois myyjän kotona.
    Ja näytelleet rikasta myyjän kotona,
    Tää on niin tätä.

    Me kuule Nokialle CARTRADEN poikien juttusille . On valikoimaa ja uskon että rahoitus löytyy sinulle,jos asiasi on muuten kunnossa

    Äänestä

  • No kannattaako ilman vaihdokkia ja rahamiehenä ostaa liikkeestä asuntoauto. Vastaus on ei kannata. Vuoden kahden vanhoja on myynnissä yllinkyllin yksityisillä. Ihmiset huomanneet, ettei siinä ahtaassa kopissa jaksa olla ja kallistakin on. Niin arvon alennus 15-20 tonnia eka vuosi,,sitten 5 tuhatta vuosi. Miksi maksaa liikkeelle 10 tonnia liikaa....

    Äänestä

  • Tukatomies kirjoitti:

    No kannattaako ilman vaihdokkia ja rahamiehenä ostaa liikkeestä asuntoauto. Vastaus on ei kannata. Vuoden kahden vanhoja on myynnissä yllinkyllin yksityisillä. Ihmiset huomanneet, ettei siinä ahtaassa kopissa jaksa olla ja kallistakin on. Niin arvon alennus 15-20 tonnia eka vuosi,,sitten 5 tuhatta vuosi. Miksi maksaa liikkeelle 10 tonnia liikaa....

    Herra kysyykin mistä saa rahoituksen. On ensimmäin joka tarvii rahoitusta karavaanareissa
    Kaikki muut ostavat käteisellä ,rikkaita kun ovat

    Äänestä

Mie lähin uudella autolla Seinäjoelta ! Pankkisiirron antoivat mukkaan, sanoivat jotta maksa parinviikon sisällä (yli 50 tuhatta €) Ja minä maksoin..... kaikki toimi !

Äänestä
  • Niin minäkin vein pankkisiirron pankinjohtajalle maksettavaksi,kun sain 50.000 eur lainani sillooin ulos
    Kyllä minäkin ole rikas.
    Tosin en ostanut keneltäkään Seinäjoen huijarilta autoa

    Äänestä

Kyllä se taitaa "karavaanarin rikkaus" olla siellä valtiovarainministerin silmässä :D

Onkohan noilla PerSuilla tai muillakaan puolueilla suunnitteilla vaikuttaa tuohon epätasa-arvoiseen käyttömaksupuoleen?

Äänestä

Aloittaja heitti hyvän kyssärin. On nimittäin tullut havaittua tuo kumma seikka, että kun auto on hieman vanhempi, ei tosiaan rahoitusta heltiä helpolla. Mekun kanssa tykkäisimme vähän vanhemmasta autosta joka sopii sille omalle kukkarolle. Tarkoitushan ei ole taloutta konkurssiin ajaa, vaan viettää yhteisiä hetkiä perheen kanssa.
On ikävää kun rahoitusasiat ovat menneet vaikeaksi.
Oli sitten kyse mistä tahansa hankinnasta missä puhutaan yli 20 000 euron summista niin vaikiaksi menee, vaikka on työt ja tulot ja vakaa elämäntyyli.

Eräs tuttavani ehdotti,että pitäisi lähteä ulkomaille reissuun ja ottaa sieltä lainaa ja laitteet. Ei kuulemma tartte elämänkertoja kirjootella.

Äänestä
  • Mene hyvä mies Nokialle Cartradeen ,niin uskon että siellä homma järjestyy. toivomalla tavalla.
    Tai laita jotenkin yhteystietosi ,niin pojat ottavat sinuun yhteyden

    Äänestä

J. Lundan , myy Lempäälässä osamaksulla . melkein mitä vaan.

Äänestä

Nää pikavipit on hyviä. Ota sellaisen ja osta auto.

Äänestä

Jaan akkani persettä velkoihin vieläkin ja alla on vain Fiiu.

Äänestä

No eipä ole häävi reuhale akallasi ,jos et ole parempaa autoa saanut sillä hommattua ,kuin Fiu.

Onko akkasi kuin piironki,Jolla on jalat kulmissa???

Äänestä

Kyä se on hianoo ! ku kerranki voi tuntea olevansa eliittiä, vaikkakin vain paskaporukassa ! Ei ole velkaa, täppiä on ostaa vaikka viisi matkailuautoa käteisellä, ja jääkin vielä ainakin saman verran, kiinteistöistä puhumattakaan. Mutta en minä mikään räikkönen ole..... mutta ette aavistakkaan kuinka vaatimaton mies siellä joukossanne ! Joskus oikeen naurattaa tuulipuvussa ja kumisaappaissa...... akkakin on lihava, eikä kelpaa kennellekkään !

Äänestä
  • Koska karavaanari köyhä on ollut ?? Tuli vaan mieli kysästä???

    Äänestä

Kulettiin lapissa melkein joka kesä, märkää telttaa kuivateltiin ja hyttysiä, mäkäriä pyöri ympärillä. Ei saanu olla edes missään rauhassa näistä inisijöistä. Nuorempana kyllä kesti vaikka olla pesulla jääkylmien purojen rannoilla, mutta se riitti.
Vanhemmillani oli ensimmäinen asuntoauto 1993 ja seuraavan ostivat 2000, saksalainen pikku kulkupeli on edelleenkin.
Ihailtiin heidän karavaanari kulkurinelämää, joten ostimme pienellä lainalla ensimmäisen vm.2002-4v vanha Italiaano ja siitä sitten saman merkkinen uusi vm. 2008 italiaano sekin, pidettiin 3v, kyllästyttiin italiaanojen manjaana laatuun, myös tuon firman työn laatuun joka oli kehnoa työtä näissä takuu huolloissa.
Huoltonikkarit enemmän tärvelivät, kuin huolsivat, sama juttu oli fiatin takuuhuollon kanssa.
Turun messuilla ihastuttiin saksalaiseen karvalakki malliin isompaan peliin ja teimme kaupat asuinkunnan pikkufirman kanssa. Kunnes sitten nainen ajoi meidän upouuden auton kylkeen, Vastapuolen vakuutusyhtiö ei tunne asuntoautojen korvausta, vaan henkilöautojen. joten olemme olleet ilman a-autoa muutaman viikon ja menee varmasti vielä 4viikkoa, kunnes saadaan kulkupeli. helvetti, mitä tunareita naisia on liikenteessä.
Autoliikkeet kyllä huolehtivat auliisti nuo laina-asiat. Karavaanari sivuilla on lista autoliikkeistä ympäri suomea, myös nettikaravaani sivuilla on myynnissä olevia. Kannattaa ostaa auto läheltä missä asuu, koskapa huollot ym. ovat lähellä.
Uuden auton hinta tippuu 5000e vuodessa, näitä vähän käytettyjä on nyt liikkeet täynnä.
Yksikin liike pirkanmaan alueella mainostaa vm, 2007 uutena 2011 mallina, vaikka auton pohja on vuosimallia 2007, muka uusi ja pyytää siitä huimasti. Liekö tuotu saksasta halvalla, myös automallia ei tehdä enää.

Auto tyttö kun olen, karavaanarina olen kolunnut nuo nettimyynnissä olevat moneen kertaan. Rasittavaa tuo autokuume.

Äänestä

Kannattaa todellakin huolellisesti ja tarkkaan katsoa mitä vuosimallia papereiden ja muiden tietojen mukaan se liikkeessä "uutena" myytävä auto todellakin on. Tätä ilmiötä on useassa liikkeessä eri puolilla Suomea liikkeellä kun kauppa ei olekaan käynyt ja ajoneuvoja on jäänyt ylivuoteisiksi ja ns. käsiin. Tämä koskee erityisesti myyntitilastojen mukaan heikosti myyviä automerkkejä. Toki ajoneuvo voi olla aivan ajamatonkin mutta hinnan pitää alentua myös vanhasta vuosimallista johtuen. Myös huoltoihin on syytä kiinnittää tällöin huomiota jos ajoneuvo on seisonut jossakin taivasalla vaikkapa pari vuotta lähes paikallaan ajamattomana. Ajamattomuus ei koskaan tee hyvää auton tekniikalle.

Äänestä

Eihän se autokuume mitään haittaa, vaan ne rahoitusyhtiöiden ihmekiemurat.
Olis selkeetä auto kun auto 10% käsiraha ja loput maksuajalla. Tai vanhempi auto ilman käsirahaa ja sopivat kk. erät. Ei kauvoja seisois kalut pihoissa. Vaan kun ei. Suomi ei ole todellakaan bisnesmaa. Eihän nopita autoja edes hanki kuin marginaalinen osa automiehistä. Reilut ehdot vaan niin bisnes pyörisi ja euro rullaisi.

Äänestä

Tosi luuseritouhua ostaa ajoneuvoa velaksi!

Meillä on tapana säästää rahat ja ostaa vasta sitten ihan omalla rahall, emme huoli käytettyjä.

Äänestä
  • Ostettiin hyvä käytetty muijan veronpalautuksilla.

    Äänestä

olen ostanut kaiken käteisellä elämässäni. Talon,autot,mökin,veneen ym... onneksi on rahaa niin ei tarvi ottaa lainaa pankista niin kuin nuo jotkut tyhmät ihmiset tekevät

Äänestä

No, minä ainakin olen tyhmä ja pysyn sellaisena jonkin aikaa. Muuta velkaa ei olekaan muuta kuin tuo m-auto. Ihan hyvä idea jos ostettaisiin vain autot käteisellä eikä velkarahalla, mahtaisi autobaanat olla rauhallisia ajettavia, ilman ruuhkia. Tai sitten autot olisivat iäkkäitä menopelejä, kun uuteen ei olisi varaa.
Yksi hyvä esimieheni aikoinaan sanoi, että kun ottaa lainaa, niin on hyvä olla melkeimpä sen verran säästössä muita yllättäviä menoja varten. Mielestäni hyvin oivallettu.

Äänestä
  • En minäkään viimeisiäni autoon laittaisi.
    Riippuu tietysti lainan määrästä, ei välttämättä koko lainan määrää vastaavaa summaa tarvitse tilillä lepuuttaa mutta jonkinlainen puskuri on syytä olla.
    Jos mietitään tuota asuntokuviota, normiduunarinuoripari vääntää mukulan ja ostaa 250t euron talon, lyhentelee sitä 1600 euroa kuussa. Mistä revitään rahat kun pesukone hajoaa?

    Jostain syystä rahoituksella auton ostavia osoitellaan sormella, en kyllä ole keksinyt miksi. Jos taas kaveri tekee itsestään pellen niin se on asia sitten erikseen. Harrastus-, työ- ja elämäntavoilla ei tässä ole merkitystä.

    Äänestä

Kaivoin mytyn taskusta, maksoin asuntoauton ja laitoin mytyn takaisin taskuun.

Äänestä

Hyvä tiettää, että suomalaisilla on vielä rahaa. Voidaan sitten hoitaa tuo Portugalitakauskin ihan cashina. Eiköhän "mytyt" panna liikkeelle sieltä taskunpohjalta.

Todella olen kuvitellut että ne 50 000 asuntoautot kulkee velkarahalla.Jos todella on noin paljon rahaa niin takuisiin vaan mukaan ilman muuta.
Suomellahan menee hyvin !

Äänestä

Eikö teitä ole koskaan opetettu että velkaraha on kalleinta rahaa mitä on.
Kun säästää rahat itse eikä ota velkaa niin säästyy paljon rahaa.
En koskaan ostaisi mitään velkarahalla.

Äänestä

Mihin noita rahoitusyhtiöitä nyt sitten enään tarvitaan , kun te kaikki olette niin saatanan rikkaita.ja tietysti kovia panumiehiä

Äänestä
  • Sijoitusyhtiöt ovat teikäläisten rahoittajia. Pankit kun eivät lainaa anna ilman kunnon vakuuksia tai luotettavia takaajia. Omaa käsiraha osuuttakaan ette pysty itsellenne säästämällä aikaan saamaan.

    Äänestä

Olenko nyt ainoa ,kun kaikki muut ovat rikkaita käteisostajia

Äänestä

Äläpä hättäile.
Et ole ainoa, suurinpiirtein 75% kulkee velkakärryillä.
Näille velattomille on hankalaa reissatessa arvuuteella, kenelle nostaa tervehdys käden. Luultavasti, ne ne jotka eivät tervehdi, niitä velattomia. Morjestetaan me sitten..

Äänestä

Jos karvaanarit pyöritäis tätä maata,se pysähtyis,ne ei osta kun säilyketä lidistä ja polttoainetta.

Äänestä

Ne jotka eivät edes morjestele ,ovat lainavehkeillä kulussa,kun eivät saa edes velkaa riittävästi.

Äänestä

Velaksi en autoa ostaisi vallankaan asuntoautoa kun se ei ole mikään välttämättömyys. Laske kuinka monta yötä yövt pelkästään korolla, vakuutusmaksuilla, käyttö maksulla, dsl verolla ja katsastusmaksulla hotellissa tai leirintä alueen mökissä. Päälle tulevat vielä polttoaine ja rengaskulut jotka eivät ainakaan ole pienemmät kuin henkilöautossa. Me ollan reissattu henkiöautolla ja majoituttu sitten hotelleihin ja mökkeihin. Rahaa olisi ostaa vaikka usea uusi matkailuauto, mutta paljon huolettomampaa matkustaa h-autolla, ja lisäksi joskus voi sitten vaikka lentää eurooppaan ja vuokrata sieltä auton.

Äänestä
  • Karav.matkailu ei ole alkuunkaan rahakysymys - vaan sitä tehdään kun se koetaan miekekkääksi ja kivaksi harrasteeksi. Voihan sitä mennä myös sinne "eurooppaankin", vaikka siellä jo ollaankin. Velaksi auto kannattaa hankkia, vaikka tilillä olisi heti käteisellä maksaa, koska kun sen ottaa asuntolainana, saa korotkin vähennyksenä. Siisspäs voidaan sanoa kute Ranny - "Tunnen vapauden tuulen, jota hengittää mä saan".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihan äimän käkenä kirjoitti:

Kertokaas miten ootte ostaneet matkailuautonne? Siis lähinnä kiinnostaa tuo rahoituspuoli. Meitin kun pitäisi saada kesään mennessä hommattua auto ja ei rahoitusyhtiöillä oikein ole intoa lähteä rahottaan, vaikka muutama tonni oli ihan rahaakin antaa käsirahnana. Ei silti riittänyt. Ennen kun autokaupan saattoi tehdä ilman käsirahaakin.

Niin että kertoisitteko hieman vinkkiä miten kannattaisi edetä. Mistä kannattaisi rahoitusta alkaa kyseleen? Me aateltiin sellaista hieman vanhempaa, kuiteskin ihan asiallista ajopeliä. Luultiin että liikkessä kaupat tulis, mutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu