Vaan ihmiset päättävät itse, gallubit vaan saa aikaan että ihmiset innokkaimmin äänestävät mitä mieltä ovat. Kyllä ihmisillä järki on että gallubbeja voi tehdä millaisia itse haluaa niitä kun ei kukaan valvo. Ääneni menee perussuomalaisille.
Onneksi HS gallubit ei voi antaa ääniä!
Nyt joukolla äänestä
358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vihdoinkin järkipuhetta!
Ja periaatteessa vain äänestäneellä on oikeus arvostella valtakunnassa harjoitettavaa/ harjoitettua politiikkaa.
Kyllä Helsingin Sanomien päätarkoitus, noilla väärennetyillä galluplukemilla, on selvästi antaa singnaali ihmisille jotka ovat epävarmoja äänestävätkö lainkaan, että ihmiset eivät mene vaaliuurnille koska he olettavat ettei heidän äänensä vaikuta mitenkään.
Näistä hatusta vedetyistä galluptiedoista on ihan turha hikeentyä. Tietysti Suomen suurin työväenlehti HS julkaisee sopivasti vaalien alla sellaisen gallupin, jonka avulla pyritään seuraavaan hallitukseen saamaan pääpuolueiksi Kokoomus ja SDP.
Tiedetään ennestään se, että 80 % ihmisistä haluaa aina olla voittajien leirissä, joten Hesarin gallupvedätys on hyvinkin looginen. Sopivasti ajoitetulla gallupilla voidaan tästä 80 %:n ihmisjoikosta houkutella muutamia epävarmoja äänestäjia ennustettujen voittajien leiriin. Me viisaat perussuomalaiset kuitenkin kuulumme suoraselkäisiin ihmisiin, jotka eivät ole valtakuntamme päälehden ohjailtavissa.