Älykäs Suomen kansa kääntyy tukemaan vastuunkantajia,

eikä edistä eurooppalaista uusoikeistolaista liikettä, johon persut ja Soini muualla ulkomailla yhdistetään.

Suomen kansa arvostaa kriisiaikoina vastuunkantajia.

Siksi äänestämme kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi ja Jyrki Kataisen muodostamaan yhteistyöhallituksen, johon vastuunkantoon valmiit puolueet tulevat.
42130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Juuri niin,kannetaan huolta yksinhuoltajista heidän arkensa tulisi huomioida
entistä paremmin.
Useat yksinhuoltajat joutuvat tekemään kahtatyötä lasten hyvinvoinnin vuoksi.
Maksamattomien elatusmaksujen määrät kertoo elatusvelvollisten luistamisen
vastuustaan.
Elatusmaksurästien kasaantuessa (ulosmittaus) eivät nuo luikurit työllisty missään
olosuhteissa,joten elätämme heitä verovaroilla.
Toivoisin kovasti kokoomuksen paneutuvan näihin seikkoihin. terveisin äänestäjä.

Äänestä

KOKOOMUS HUUTAA VÄÄRÄÄ ISÄNMAATA , SEHÄN ON

PORTUGALI , menkää sinne KILJUUN.

Äänestä
  • Hyvänen aika, oletko juonut kiljua. Kerroppa mistä sait, niin
    poliisilla on asiaa.

    Äänestä

  • -<0 kirjoitti:

    Hyvänen aika, oletko juonut kiljua. Kerroppa mistä sait, niin
    poliisilla on asiaa.

    Paljonko sinä olet jo juonut kun luetun ymmärtäminen on noin huonoa.

    Äänestä

  • q> kirjoitti:

    Paljonko sinä olet jo juonut kun luetun ymmärtäminen on noin huonoa.

    Olen juonut vain vettä ja kupin kahvia tässä tunnin sisällä.

    Äänestä

  • Sehän on Israel.

    Äänestä

  • Kokoomus ajelee linja-autolla ja juttelee niitä näitä mitään sanomatta.

    Äänestä

Erinomainen näkökohta vastuunkannosta.

Äänestä

Miten persut voi muuttua ei-puolueesta ensi viikolla asioiden puolesta puolueeksi.

Siinä vasta kysymys. Kuka johtaa eduskuntaryhmää, kuka mitäkin.

Jos puolue on kolmen suuren joukossa, silloin tulee eduskunnan puhemiehistöön
käsitykseni mukaan paikka.

Äänestä

Nyt leikitään Suomella heppoisin perustein.

Äänestä

Vastuunkantajia? Kokoomushan on tappajien puolue.

Äänestä

Kokuumuksen puolesta itsekin! "hieman" sivistymättömäksi meni taas tämäkin keskustelun alku yllättäen.. Mielevaltaisia heittoja tappajien puolueesta jne. Ja tuttuun tapaan ilman minkäänlaisia perusteluja. Hohhoijakkaa..

Äänestä
  • Kokoomus tappaa kuntalaisia estämällä pääsyn terveydenhuoltoon, työttömiä tämä saitojen barbaarien puolue tappaa masennukseen, työläiset nämä kerjäläiset tappavat unihäiriöihin ja työtapaturmiin. Sivistyksen nämä juutalaiset tappavat "yliopistouudistuksella". Länsimaisen sivistyksen puolesta: EI Kokoomukselle!

    Äänestä

Katainen nujersi juuri Urpilaisen Portugal asiassa MTV 3:ssa

Äänestä
  • Selättikö se Jutan saiko Jyrki syöksyn uuteen nousuun

    Äänestä

  • Jutta Urpilainenhan osoitti, että suomalaisilla eläkeyhtiöillä ei ole Portugalissa mainittavia riskejä. Urpilainen siis osoitti Jyrki Kataisen valehtelevan.

    Teille disinformaation tuottajille, monetaristipaskoille, tullaan langettamaan kovin mahdollinen tuomio.

    Äänestä

  • Antimonetaristi kirjoitti:

    Jutta Urpilainenhan osoitti, että suomalaisilla eläkeyhtiöillä ei ole Portugalissa mainittavia riskejä. Urpilainen siis osoitti Jyrki Kataisen valehtelevan.

    Teille disinformaation tuottajille, monetaristipaskoille, tullaan langettamaan kovin mahdollinen tuomio.

    Ei se noin mennyt. Asiantuntijat katsomossa, joista toinen oli demari, olivat Kataisen kanssa samaa mieltä eli jos pankkikriisi syntyy, on sama, missä ne sijoitukset on Euroopassa.

    Äänestä

Juuri noin.

Äänestä

Näin tekee. Merkkejä vastavoiman kasvamisesta on olut havaittavissa eli äänesätjiä, jotka äänestävät persuja vastaan.

Äänestä

Toivon mukaan syntyy myös vastareaktio, joka innostaa äänestämään
vastuunkantajien puolesta.

Äänestä

Persut leikkivät Suomella.

Äänestä

Sanat kokoomus ja isänmaa eivät liity toisiinsa millään tasolla.

Äänestä
  • Kyllä ne muilla liittyvät, muttei sinulla

    Heippa !

    Äänestä

PERSUJEN PÄÄVASTUSTAJA ON KATAINEN-STUBB POLITIIKKA, JOSSA SUOMALAISTEN RAHAT KAADETAAN KREIKAN KAUTTA MERKELIN TASKUUN.

MERKEL MYI LEOPARD-PANSSAREITA JA SUKELLUSVENEITÄ JA THYSSENIN KRANAATTEJA VALTAISAT MÄÄRÄT KREIKALLE MUTTA MERKEL EI HALUA
KERÄTÄ VEROJA LISÄÄ SAKSAN METALLILTA KREIKKAA VARTEN

SIKSI MERKEL KIRISTÄÄ LÖKÄPÖKSYISTÄ KATAISTA, JOKA meni tekemään
virheen ja aloitti Kreikan tuen.

Nyt tulee tuettavia maita puolen vuoden välein, sen taki 6 kuukauden välein,
että finanssimaailma haluaa näytellä, että joka kerta olisi viimeinen, kun vielä tämän maksatte

Nyt ovat kortit pöydällä. Nyt on äänestyksen aika. Pientä puserrusta vielä
hyvät persusisaret ja veljet. VOITTO TULEE VARMASTI.

Merkel vaatii ASERAHAT KREIKALTA ELI rahat Kataiselta, koska ei halua
panna veroja Saksan metallille, Saksan metalli on jo nyt napannut töitä suomalaisilta telakoilta

joten Katainen tukee työpaikkojen katoamista Suomesta tällä Kreikka-tuella.

Kreikka on konkassa mutta ostaa sukellusveneitä ja Leopard -panssarivaunuja
http://www.spiegel.de/politik/ausland/0,1518,695569,00.html

Das Land stand kurz vor dem Staatsbankrott, doch auf Waffen wollte die griechische Regierung nicht verzichten. Jahrelang hat sie Leopard-Panzer und U-Boote geordert - vor allem made in Germany. Und die Shoppingtour geht weiter.

Äänestä

Merkkejä siitä, että kokoomus voi olla hyvinkin nousukiidossa ennen vaaleja
ja persut laskussa. Mutta sen näemme sunnuntaina.

Äänestä
  • Persut on riski Suomelle ja Euroopalle

    Äänestä

Mille lökäpöksyinen Katainen on vasta tai voima?

Tämähän on ammatinvalintakysymys,
ja Katainen on väärässä ammatissa.

Hänen pitäisi olla hössöttämässä varietee-alalla tai
jääkaappimyyjän eskimoille.

Äänestä

Kaikki ylivelkaantuneet asuntovelliset luulevat olevansa porvareita eli 200-400000 euroa . Nyt minusta on hyvä, että vuosien huijauksen saa kokoomus hoitaa, kun ensi kesänä todellisuus laukeaa Portugalin ym kohdalta.

Äänestä

Kiitos kokoomukselle tästä kaudesta ja leipäjonoista.

Äänestä

Ottaako Soini ja Urpilainen vastuun maanantaista , jos rahoitusmarkkinat joutuvat
sekasortoon.

Äänestä

Varmasti tukee

Äänestä

Aina kriisin uhatessa kansa tukee vastuunkantajia

Äänestä
  • Näin teemme, eli emme äänestä Kokoomusta.

    Äänestä

Suomalainen vastuullinen äänestäjä antaa tukensa kriisiaikoina
vastuunkantajille, kuten täällä on jo todettu.

Äänestä

Näin tehdään

Äänestä

Ei tämä kansa ole niin ajattelematonta, miten persut antaa ymmärtää.

Äänestä

Mikään Euroopan maa ole jättänyt velkojaan maksamatta. Poikkeus oli v. 1949 Länsi-saksa, mutta nyt Saksa kantaa suurimman vastuun näistä tukipaketeista.

Aikoihin eletty, että täältä Suomesta kehotetaan oikein, että älkää maksako velkoja )persut ja demarit)

Äänestä
  • Olet taas ymmärtänyt asjat väärin kysymyshän on enempikin kokoomuken rakastamista Saksalaisista pankeista jotka ovat vaarassa jäädä saamatta rahansa lähinnä näiltä etelä-euroopan mailmanlopun-mailta elikäs että ovat luotottaneet etelä- eurooppalaisia hupiloitsioita vastuuttomasta rahan käytöstä ja tahtoisivat että muutkin osallistuisivat heidän itsensä aiheuttamien ongelmiensa maksuun kollegtiivisesti eli ei ole kysymys Saksalaisten ja ylipäitensä kokoomuksenkaan vastuun kannosta vaan omien etujensa ajamisesta pohjimiltaan.

    Äänestä

Ei todellakaan haluta kääntyä taaksepäin rautaesiripun aikaan.

Äänestä

Onhan tämä erikoista, että herkässä markkinatilanteessa Suomi on joutunut näin
pramille. Ja minkä sakin johdosta.

Äänestä

Yes ./..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ääni isänmaalle kirjoitti:

eikä edistä eurooppalaista uusoikeistolaista liikettä, johon persut ja Soini muualla ulkomailla yhdistetään.

Suomen kansa arvostaa kriisiaikoina vastuunkantajia.

Siksi äänestämme kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi ja Jyrki Kataisen muodostamaan yhteistyöhallituksen, johon vastuunkantoon valmiit puolueet tulevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu