Katainen ei ole mikään järjen jättiläinen.

Muistakaa tuo otsikko silloin, kun Katainen uskottelee teille, että Suomen on pakko pelastaa Euroopan suuret pankit ja maat velkaannuttamalla itsensä.
Kataisen puheet ovat täysin verrattavissa siihen raakuntaan, jota raakkui vuonna 1993 silloisen KOP:n pääjohtaja Voutilainen.
"Nää on sellaset kansallistalkoot - irtiotto lamasta", raakkui Voutilainen avustajineen kaikissa tiedotusvälineissä.
Siihen halpaan menivät silloiset ministeritkin. Valtio osti konkurssikypsän KOP:n osakkeita miljardilla markalla ja olisi saanut koko pankin 1,7 miljardilla, mutta ei onneksi ostanut aivan kaikkea, sillä eipä mennyt montakaan päivää, kun KOP:n osakkeet noteerattiin täysin arvottomiksi.
Nyt olivat kusessa muutkin suomalaiset pankit ja alkoi veromarkkojen pumppaus pankkien hyväksi.
Kymmeniä miljardeja markkoja pumpattiin suomalaisille pankeille, joista osa lopetettiin ja osa yhdistettiin keskenään.
Kun pankit olivat saaneet tukea alkoi niiden arvo nousta pörssissä ja pankkien omistajat tekivät puolessa vuodessa useiden miljoonien markkojen tilit itselleen.
Samaan aikaan ajettiin 80 000 yritystä maassamme konkurssiin ja tehtiin 600 000 ihmistä työttömiksi, yli 10 000 konkurssiin ajettua yrittäjää teki itsemurhan.
Lopuksi valtio myi 50 000:n velkakurimukseen joutuneen velallisen velat 5%:n nimellisarvosta ruotsalaisille ja norjalaisille perintäyhtiöille.
Kun kysyttiin, miksi ei annettu velallisille oikeutta lunastaa velkojaan samalla summalla, vastattiin, että velallisia oli liian paljon, että se teettää niin paljon työtä. Haluttiin päästä helpolla eroon velkapapereista.
Siinä nähtiin taas kerran, kuinka päättäjämme ja johtajamme suhtautuvat syntyperäisiin suomalaisiin.
Siispä, älkää todellakaa uskoko noita Kataisen juttuja Euroopan pelastamisesta, sillä tämä meidän Suomi ei ole EU:n suurille ja johtaville maille mitään muuta, kuin l y p s y l e h m ä.
Senhän näkee jo nyt, kuinka kauhuissaan EU:n johtajisto itkee sitä, kuinka on mahdollista, että Suomesta kuuluu sellaisia uutisia, että joku muka uskaltaa pullikoida johtomaiden päätöksiä vastaan.
Se heitä kauhistuttaa, että tulivat ahneuksissaan tappaneeksi hyvin lypsävän lehmän.
Katainen on pelle, lyseon lyhyt matematiikka arvosanalla 6 ja rikosrekisterissä merkintä asiakirjaväärennöksestä. Ei luottoa!
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tietoonvaltaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu