New Yorkin yliopiston taloustieteen professorin Nouriel Roubinin mukaan Kreikan valtion lainojen uudelleenjärjestely on vain ajan kysymys.
– Kyse ei ole siitä, joutuuko Kreikka hakemaan velkojensa järjestelyä, vaan siitä, milloin se tehdään. Espanja saattaa seurata Kreikkaa, hän sanoin Kazakstanin Almatyssä pidetyssä kokouksessa tänään.Roubinin mielestä sama kohtalo voi uhata myös myös Portugalin hallituksen ja Irlannin pankkien velkoja.
– Kun Kreikka epäonnistui, sanottiin, että Portugali on eri asia. Nyt sanotaan, että Espanja on eri asia. En ole varma, onko Espanja eri juttu, Roubini sanoi.
Hän on maineikas taloustieteilijä, joka aikoinaan ennakoi maailmanlaajuisen finanssikriisin puhkeamisen.
EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan Kreikan velkasaneeraus ei ole mahdollista. Velkojen uudelleenjärjestely aiheuttaisi hänen mukaansa ketjureaktion Euroopan pankkijärjestelmässä.
Viime vuonna Kreikan hallitus joutui turvautumaan 110 miljardin euron apupakettiin Euroopan unionilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta. Tukirahojen avulla maan on määrä välttää velkojensa laiminlyönti.
Kreikan pääministeri George Papandreou sanoi tänään, että Kreikan ongelmia ei ratkaista järjestelemällä velkoja uusiksi, vaan järjestelemällä Kreikkaa uudelleen. Hallituksen keskipitkän aikavälin ohjelma sisältää 22 miljardin euron edestä budjettivajetta supistavia toimia vuoteen 2015 mennessä. Suurin osa näistä on erilaisia menoleikkauksia.
Torstaina Kreikan valtion joukkovelkakirjalainojen korot nousivat ennätyskorkealle, kun Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäuble arvioi, että maa saattaa tarvita velkojensa uudelleenjärjestelyä.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/15/roubini-kreikan-velkasaneeraus-on-vain-ajan-kysymys/20115420/12

Vastaukset 7
Vanhimmat
Näkeehän tuon pihtiputaan mummokin, miten tulee käymään.
Nämä kaikki oliivivaltiot laitetaan halki-poikki-pinoon.
Siestallako ne maksaa lainansa:D
Eipä muuta voi todeta.
Kreikan velkasaneeraukseen joutuminen on ollut jo pitkään tiedossa. Kataisen, kepun ja Reenin jengi taas on työntämässä päitänsä yhä syvemmälle pensaaseen, niinkuin sillä saataisiin itse ongelman ydintä ratkaistua. Suomen hallituksen ajama pää puskaan linja suistaa meidätkin ennen pitkää vararikkoon.
suomi oli mennä konkurssiin vahvamarkka Manun talouspolitiikan seurauksena. Korot nousivat huimasti, 10000 ihmistä tappoi itsensä ja konkurssiaalto oli valtava.
Miksi oppositio hekumoi samanlaiseen kurjuuteen joutumisella?
Kuka siitä hyötyy, miettikää sitä.
90 luvulla SDP ja peruSS ei vaatinut pankkeja ja sijoittajia mihinkään vastuuseen mistään?
Koivisto Holkeri ajoivat Suomen tuohon EUROKUNTOON, näin on näreet, kun luet, oikeita asiakirjoja!
Surullista, että nuo ihmiset tappoivat itsensä, sekä laittomasti otettiin omaisuuksia "oikeilta omistajilta"!
Ehkä nyt laman sukupolvi -90 luvulta, tajuaa ketä äänestää, ei KOK, KEPU, aika aikaa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin!
siitä hyötyvät helvetin rikkaat Jyllembergit.
Ei SDP eikä peruSS välitä tavallisen ihmisen lainojen koroista eikä omaisuuden ryöstämisestä pankkien haltuun.