Roubini: Seuraavaksi Kreikan velkasaneeraus

New Yorkin yliopiston taloustieteen professorin Nouriel Roubinin mukaan Kreikan valtion lainojen uudelleenjärjestely on vain ajan kysymys.


– Kyse ei ole siitä, joutuuko Kreikka hakemaan velkojensa järjestelyä, vaan siitä, milloin se tehdään. Espanja saattaa seurata Kreikkaa, hän sanoin Kazakstanin Almatyssä pidetyssä kokouksessa tänään.Roubinin mielestä sama kohtalo voi uhata myös myös Portugalin hallituksen ja Irlannin pankkien velkoja.

– Kun Kreikka epäonnistui, sanottiin, että Portugali on eri asia. Nyt sanotaan, että Espanja on eri asia. En ole varma, onko Espanja eri juttu, Roubini sanoi.

Hän on maineikas taloustieteilijä, joka aikoinaan ennakoi maailmanlaajuisen finanssikriisin puhkeamisen.

EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan Kreikan velkasaneeraus ei ole mahdollista. Velkojen uudelleenjärjestely aiheuttaisi hänen mukaansa ketjureaktion Euroopan pankkijärjestelmässä.

Viime vuonna Kreikan hallitus joutui turvautumaan 110 miljardin euron apupakettiin Euroopan unionilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta. Tukirahojen avulla maan on määrä välttää velkojensa laiminlyönti.

Kreikan pääministeri George Papandreou sanoi tänään, että Kreikan ongelmia ei ratkaista järjestelemällä velkoja uusiksi, vaan järjestelemällä Kreikkaa uudelleen. Hallituksen keskipitkän aikavälin ohjelma sisältää 22 miljardin euron edestä budjettivajetta supistavia toimia vuoteen 2015 mennessä. Suurin osa näistä on erilaisia menoleikkauksia.

Torstaina Kreikan valtion joukkovelkakirjalainojen korot nousivat ennätyskorkealle, kun Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäuble arvioi, että maa saattaa tarvita velkojensa uudelleenjärjestelyä.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/15/roubini-kreikan-velkasaneeraus-on-vain-ajan-kysymys/20115420/12
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kataisen pitäisi pystyä selättämään Aleksander Karelin, jotta EU:n onnistuisi pelastamaan velkaantuneet maat, mikä on utopiaa.
Turha suomalaisten on mennä takaamaan tuhoontuomittua yritystä, siinä leikis Suomi menettää miljardeja. Ruotsalaiset ovat taas näyttäneet mallia miten pelataan kortit viisaasti. Sotien aikanakin Ruotsi teki tiliä, kun sai myidä ruokaa ja materiaalia sotaa käyville maille.
Saksas on peli jo siinä vaihees, että menot alkaa olla saksalaisten pankkien hyötyjä suuremmat ja on aika sanoa Auf Wiedersehen kriisimaiden solidaarisuurelle.
Kyllä Jyrki ja Mari nyt suuttuu ja korokkin nousee..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katainen syrjäään kirjoitti:

New Yorkin yliopiston taloustieteen professorin Nouriel Roubinin mukaan Kreikan valtion lainojen uudelleenjärjestely on vain ajan kysymys.


– Kyse ei ole siitä, joutuuko Kreikka hakemaan velkojensa järjestelyä, vaan siitä, milloin se tehdään. Espanja saattaa seurata Kreikkaa, hän sanoin Kazakstanin Almatyssä pidetyssä kokouksessa tänään.Roubinin mielestä sama kohtalo voi uhata myös myös Portugalin hallituksen ja Irlannin pankkien velkoja.

– Kun Kreikka epäonnistui, sanottiin, että Portugali on eri asia. Nyt sanotaan, että Espanja on eri asia. En ole varma, onko Espanja eri juttu, Roubini sanoi.

Hän on maineikas taloustieteilijä, joka aikoinaan ennakoi maailmanlaajuisen finanssikriisin puhkeamisen.

EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan Kreikan velkasaneeraus ei ole mahdollista. Velkojen uudelleenjärjestely aiheuttaisi hänen mukaansa ketjureaktion Euroopan pankkijärjestelmässä.

Viime vuonna Kreikan hallitus joutui turvautumaan 110 miljardin euron apupakettiin Euroopan unionilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta. Tukirahojen avulla maan on määrä välttää velkojensa laiminlyönti.

Kreikan pääministeri George Papandreou sanoi tänään, että Kreikan ongelmia ei ratkaista järjestelemällä velkoja uusiksi, vaan järjestelemällä Kreikkaa uudelleen. Hallituksen keskipitkän aikavälin ohjelma sisältää 22 miljardin euron edestä budjettivajetta supistavia toimia vuoteen 2015 mennessä. Suurin osa näistä on erilaisia menoleikkauksia.

Torstaina Kreikan valtion joukkovelkakirjalainojen korot nousivat ennätyskorkealle, kun Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäuble arvioi, että maa saattaa tarvita velkojensa uudelleenjärjestelyä.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/15/roubini-kreikan-velkasaneeraus-on-vain-ajan-kysymys/20115420/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu