New Yorkin yliopiston taloustieteen professorin Nouriel Roubinin mukaan Kreikan valtion lainojen uudelleenjärjestely on vain ajan kysymys.
– Kyse ei ole siitä, joutuuko Kreikka hakemaan velkojensa järjestelyä, vaan siitä, milloin se tehdään. Espanja saattaa seurata Kreikkaa, hän sanoin Kazakstanin Almatyssä pidetyssä kokouksessa tänään.Roubinin mielestä sama kohtalo voi uhata myös myös Portugalin hallituksen ja Irlannin pankkien velkoja.
– Kun Kreikka epäonnistui, sanottiin, että Portugali on eri asia. Nyt sanotaan, että Espanja on eri asia. En ole varma, onko Espanja eri juttu, Roubini sanoi.
Hän on maineikas taloustieteilijä, joka aikoinaan ennakoi maailmanlaajuisen finanssikriisin puhkeamisen.
EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan Kreikan velkasaneeraus ei ole mahdollista. Velkojen uudelleenjärjestely aiheuttaisi hänen mukaansa ketjureaktion Euroopan pankkijärjestelmässä.
Viime vuonna Kreikan hallitus joutui turvautumaan 110 miljardin euron apupakettiin Euroopan unionilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta. Tukirahojen avulla maan on määrä välttää velkojensa laiminlyönti.
Kreikan pääministeri George Papandreou sanoi tänään, että Kreikan ongelmia ei ratkaista järjestelemällä velkoja uusiksi, vaan järjestelemällä Kreikkaa uudelleen. Hallituksen keskipitkän aikavälin ohjelma sisältää 22 miljardin euron edestä budjettivajetta supistavia toimia vuoteen 2015 mennessä. Suurin osa näistä on erilaisia menoleikkauksia.
Torstaina Kreikan valtion joukkovelkakirjalainojen korot nousivat ennätyskorkealle, kun Saksan valtiovarainministerin Wolfgang Schäuble arvioi, että maa saattaa tarvita velkojensa uudelleenjärjestelyä.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/15/roubini-kreikan-velkasaneeraus-on-vain-ajan-kysymys/20115420/12

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jyllembergit odottaa talousromahdusta niinku kuuta nousevaa. :))
Ei suinkaan, vaan sitä että kaikki näkevät Kiviniemen valehdelleen Suomen kansalle asiassa, jossa kansan rahat palavat takuulla. Soini halusi minimoida vahingot. Soini on vastuullinen.
Perussuomalaiset varoittivat että Kreikka tulee joutumaan velkasaneeraukseen ennemmin tai myöhemmin ja äänestivät sen vuoksi Kreikan tukipakettia vastaan viime kesänä.
Järkevintä olisi ollut erottaa Kreikka euro-liitosta ja päästää maa hallittuun velkasaneeraukseen jo tuolloin, kuten Perussuomalaiset sanoivat. Jos heitä olisi silloin eduskunnassa kuunneltu, niin Suomelta olisi nyt miljardi euroa vähemmän velkaa.