SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen

SUOMEN AY-LIIKKEEN KOKEMUKSET LIITTYMISESTÄ TALOUS- JA
RAHALIITTOON
Suomen liittyminen talous- ja rahaliitto EMU:n jäseneksi oli
johdonmukainen seuraus jo toteutuneelle integraatiokehitykselle.
Henkinen kynnys EU- jäsenyysratkaisun jälkeen oli matalampi liittyä
Euroopan talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen vaikka EMUratkaisuun
liittyi tiedostettuja sekä uhkia että mahdollisuuksia.
Kansalaisten oli varsin vaikea hahmottaa EMU:n merkitystä ja
vaikuttavuutta omaan elämäänsä, vaikka Suomessa ja ay-liikkeen
toimesta erityisesti kävimmekin varsin laajan kenttäkeskustelun sen
vaikutuksista. Tämän asian ratkaisussa tunnettiin kansalaisten
keskuudessa kohtuullista luottamusta edustuksellisen demokratian
harkinta- ja päätöksentekokykyyn.
SAK:n ja laajemminkin ay-liikkeen rooli niin EU- kuin EMUratkaisunkin
tekemisessä oli tärkeä kansalaismielipiteen välittämisessä
ja muodostamisessa.
Suomen ratkaisuun vaikuttivat, ja tavallisen kansalaisenkin ajattelun
taustalla varmasti olivat mm. historialliset kokemuksemme
rahataloudellisesta epävakaudesta, kestämättömän korkeista koroista sekä
toistuvien inflaatio-devalvaatio-kierteiden haitallisista vaikutuksista
talouteen, työllisyyteen ja tulonjakoon.
Jäsenyys niin EU:ssa ja kuin EMU:ssakin nähtiin niin taloudellisena kuin
poliittisenakin ratkaisuna.
Ulkomaan kaupasta riippuvainen maa halus i vaikuttaa sisältä käsin
Suomi halus i olla vaikuttamassa EU:n taloudellisen syventymisen suuriin
ratkaisuihin sisältä käsin tiedostaen sen, että EMU:n vaikutukset ulottuvat
kaikkiin EU-maihin siitä riippumatta onko maa EMU:n jäsenmaa vai ei.
Varmaankin ratkaisussa taustalla painoi se tosiseikka, että Suomi on
ulkomaankaupasta riippuvainen hyvinvointiyhteiskunta. Maamme
viennistä suuntautuu EU-alueelle nykyis in 54 prosenttia ja tästä
euromaihin 33 prosenttia. EMU -jäsenyyden myötä tapahtuva
valuuttariskin poistuminen euromaiden ja Suomen väliltä oli siis
ulkomaankaupan kasvuedellytysten kannalta keskeinen tekijä. Samasta
syystä pidimme tietysti toivottavana myös sitä, että mahdollisimman moni
EU-maa, ennen kaikkea myös Ruotsi, liittyis i EMU:un mahdollis imman
pian.

http://netti.sak.fi/sak/pdf/visbypuh.pdf
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Emuun > kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu