Maailmansensaation, joka ei päässyt otsikoihin

4170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinä ja sinun maailmansensaatio

Jopa tuo naisellisen sielun eli tajunnan omistava R.Goldstone on huomannut,ettei
palestiinalaiset halua perustaa enää omaa valtiota;Israelin imperialistinen arvovalta
on esteenä.Palestiinalaisten lisäksi Kiina,Venäjä ja Intiakin ovat YK:sta riippumatta
sitä mieltä,että Israelin pitää lopettaa jo vuodesta 1967 jatkunut laiton miehitys palestiinalaisalueilla.Vasta sitten voimme tulla hyviksi ja viisaiksi.

Äänestä

onko tämä maailmansensaatio, mutta hyvä kuitenkin, että otit asian esille. Tälläkin palstalla on suu vaahdossa toitotettu Israelin brutaaleista toimista Gazassa. Kummasti nyt ollaan hiljaisia poikia, kun suuri osa on paljastunut suureksi huijaukseksi.

Äänestä

Niin, Israel on ainut itsenäine maa maailmassa, jolla ei ole oikeutta puolustaa olemassaoloaan ja kansalaistensa turvallisuutta.

Ja Israel on ainut maa, jonka armeijalla on selkeät, yksiselitteiset moraalisäännöt, joilla suojellaan siviilejä. Jokainen toimittaja on voinut halutessaan tarkistaa asian ja epäillä raportin uskottavuutta. Ja nyt kun raportti on osoitettu kiistatta valheeksi, ei löydy toimittajia, joita oikaisu kiinnostaisi.

Kiina ja Venäjä miehittävät laittomasti alueita. Venäjä osia Georgiasta ja Kiina Tiibettiä. Ja silti näiden maiden mielipidettä tulisi edelläolevan kirjoittajan mielestä pitää perusteltuina. Israel on vihollisten hyökkäysten estämiseksi miehittänyt alueita. Jos verrataan Venäjään, niin Kajalan miehitys oli Neuvostoliiton aloittaman sodan tulos: ja Karjalan miehitystä ei saisi kyseenalaistaa.

Israel on rauhansopimuksilla luopunut Siinaista, ja luovuttanut Gasan ja Länsirannan hallinnan "palestiinalaisille". Ja rauhan sijaan ovat saaneet raketti ja kranaatinheitin iskuja.

Vielä 1980-luvulla osa kommunisteista julisti Mainilan laukaukset suomen tekemäksi rikokseksi, joka oikeutti Talvisotaan.

Mutta Israelilla ei ole oikeutta vastata todelliseen raketti ja kranaatti tuleen.

NINEL

Äänestä

Sinäpä sen sanot...hehheh

"Mutta Israelilla ei ole oikeutta vastata todelliseen raketti ja kranaatti tuleen".
Voisitko sinä NINEL opiskella muuten suomen kielioppia hiukan lisää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vesa. kirjoitti:

http://www.icej.fi/uutiset/2011/04/11/maailmansensaatio/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu