Olon klo 13.00 saakka Ruoholahden ala-asteen äänestyspaikalla hoitamassa invalidiyhdistyksille tulevaa keräystä. Ruoholahtihan on läntisessä kantakaupungissa, alueella, jossa on myös Tallinna laivojen länsiterminaali, Ruoholahden ja Hietalahden erottamassa Jätkäsaaressa – joka aikoihin ei ole ollut saari, vaan niemi. Alue on valtaosin viimeisen 20 vuoden aikana rakennettua hienoa asuinaluetta, jota jakaa myös rakennettu Ruoholahden kanaali eli kanava.
Vaalitoimikunnalta kuulin, että äänestysalueella asuu n. 3500 äänioikeutettua. Äänestysvilkkaus oli nyt suurempi, suurempi kuin kolmissa edellisissä ek-vaaleissa, kertoi eräs vaalitoimikunnan jäsen. Ennakkoäänet mukaan lukien klo 13 mennessä äänestänyt oli reippaasti yli puolet äänioikeutetuista. Alueella asuu melko paljon myös uussuomalaisia, joita äänestämässä kävi paljon.
Vihreät ovat aikaisemmin olleet alueella selvästi suosituin puolue, ja saattavat olla nytkin. Tuskinpa kepu sai siltä paljonkaan ääniä, tuskin edes noilta uussuomalaisilta, vaikka kepun ehdokkaana Helsingissä onkin Hussein Mohamed Abdirahim. Onhan noita uussuomalaisia ehdokkaita muillakin puolueilla, ainakin Nasima Razmyar demareilla, Zahra Abdulla vihreillä ja Fatbarde Hetemaj kokoomuksella.
Aika monet äänestämään tulleet katselivat vielä tarkkaan päivystyspisteeni edustalla olleita kaikki ehdokkaat käsittäviä listoja, eräät pariskunnat vielä ehdokkaista keskenään keskustellen. Eräs rouva sanoi miehelleen, että ”mitäpä, jo äänestäisin Mari Kiviniemeä”. Tähän mies: ”Jos sen teet, panen avioeron vireille välittömästi”.
Aikalailla tuli kilisevää ja kahisevaakin hoitamani keräyksen kahteen lippaaseen, jotka lähes täyttyivät, ja seuraajakseni tullut sai varmaan ottaa varalla olleet uudetkin lippaat käyttöön. Yleisluonnehdintana voin sanoa, että mitä iäkkäämpi oli äänestäjä, sitä varmemmin hän rahaa keräykseen laittoi; oli toki myös ihan nuorissakin anteliaita. Tällä kertaa ei tainnut kukaan antaa kaksikymppistä suurempaa seteliä, mutta niitä tuli paljon, jotkut laittoivat vielä lisäksi kolikoita. Tuollainen reilu oli myös eräs entinen Valion johtaja – nyt jo valioeläkeläinen hänkin – joka asuu alueella, jolla aikoinaan muuten sijaitsi myös Valion pääkonttori ja laboratorio, ennen kuin ne muuttivat Pitäjänmäelle. Hän kävi äänestämässä yhdessä rouvansa kanssa. Heidän kanssansa tarinoin melko pitkään, mutta en sentään kysynyt ketä he äänestivät – tuskinpa kuitenkaan kepuehdokasta hekään, sillä mies kuului aikoinaan Valion ylimpään, palkattuun johtoon.
Kävin sitten itsekin äänestämässä omalla äänestyspaikallani Paloheinän ala-asteella. Siellä oli nyt hiljaisempaa, enkä tullut kysyneeksi, onko ollut vilkkaampaa aamupäivällä. Täältä kepu saa varmaan ainakin yhden äänen, sillä asuuhan täällä Timo Laaninen. Ketä hän äänestänee, ei kai sentään itseään, vaikka ehdokkaana onkin)
Nytpä sitten jään vain odottamaan tv:n vaalilähetystä ja jännäämään, miten äänet ja edustajapaikat jakautuvat Helsingissä ja koko maassakin. Tietenkin toivon myös äänestämäni ehdokkaan menevän läpi. Suurin mielenkiinnon aihe on, että onko kestänyt galluppien osoittama persujen kova nousu vielä vaaleissakin. Tietenkin myös toivon, että kepu putoaisi varsin rutkasti, ja niin myös uskon käyvän. No, myöhäisillalla se nähdään kuten muukin. Kokoomus kuitenkin pysyy varmasti suurimpana täällä Helsingissä ja jokseenkin varmasti myös koko maassa. Mutta kävipä vaaleissa kuinka tahansa, minun elämääni se ei hetkauta vähääkään, mutta silti toivon, että mahdollisimman moni olisi ottanut todesta Paavo Väyrysen tv:ssa esittämän opastuksen: ”hyvin käy, kun äänestät oikein”. Minä sen uskoin ja äänestin oikein, eli en antanut ääntäni kepuehdokkaalle.
Vaalitoimikunnalta kuulin, että äänestysalueella asuu n. 3500 äänioikeutettua. Äänestysvilkkaus oli nyt suurempi, suurempi kuin kolmissa edellisissä ek-vaaleissa, kertoi eräs vaalitoimikunnan jäsen. Ennakkoäänet mukaan lukien klo 13 mennessä äänestänyt oli reippaasti yli puolet äänioikeutetuista. Alueella asuu melko paljon myös uussuomalaisia, joita äänestämässä kävi paljon.
Vihreät ovat aikaisemmin olleet alueella selvästi suosituin puolue, ja saattavat olla nytkin. Tuskinpa kepu sai siltä paljonkaan ääniä, tuskin edes noilta uussuomalaisilta, vaikka kepun ehdokkaana Helsingissä onkin Hussein Mohamed Abdirahim. Onhan noita uussuomalaisia ehdokkaita muillakin puolueilla, ainakin Nasima Razmyar demareilla, Zahra Abdulla vihreillä ja Fatbarde Hetemaj kokoomuksella.
Aika monet äänestämään tulleet katselivat vielä tarkkaan päivystyspisteeni edustalla olleita kaikki ehdokkaat käsittäviä listoja, eräät pariskunnat vielä ehdokkaista keskenään keskustellen. Eräs rouva sanoi miehelleen, että ”mitäpä, jo äänestäisin Mari Kiviniemeä”. Tähän mies: ”Jos sen teet, panen avioeron vireille välittömästi”.
Aikalailla tuli kilisevää ja kahisevaakin hoitamani keräyksen kahteen lippaaseen, jotka lähes täyttyivät, ja seuraajakseni tullut sai varmaan ottaa varalla olleet uudetkin lippaat käyttöön. Yleisluonnehdintana voin sanoa, että mitä iäkkäämpi oli äänestäjä, sitä varmemmin hän rahaa keräykseen laittoi; oli toki myös ihan nuorissakin anteliaita. Tällä kertaa ei tainnut kukaan antaa kaksikymppistä suurempaa seteliä, mutta niitä tuli paljon, jotkut laittoivat vielä lisäksi kolikoita. Tuollainen reilu oli myös eräs entinen Valion johtaja – nyt jo valioeläkeläinen hänkin – joka asuu alueella, jolla aikoinaan muuten sijaitsi myös Valion pääkonttori ja laboratorio, ennen kuin ne muuttivat Pitäjänmäelle. Hän kävi äänestämässä yhdessä rouvansa kanssa. Heidän kanssansa tarinoin melko pitkään, mutta en sentään kysynyt ketä he äänestivät – tuskinpa kuitenkaan kepuehdokasta hekään, sillä mies kuului aikoinaan Valion ylimpään, palkattuun johtoon.
Kävin sitten itsekin äänestämässä omalla äänestyspaikallani Paloheinän ala-asteella. Siellä oli nyt hiljaisempaa, enkä tullut kysyneeksi, onko ollut vilkkaampaa aamupäivällä. Täältä kepu saa varmaan ainakin yhden äänen, sillä asuuhan täällä Timo Laaninen. Ketä hän äänestänee, ei kai sentään itseään, vaikka ehdokkaana onkin)
Nytpä sitten jään vain odottamaan tv:n vaalilähetystä ja jännäämään, miten äänet ja edustajapaikat jakautuvat Helsingissä ja koko maassakin. Tietenkin toivon myös äänestämäni ehdokkaan menevän läpi. Suurin mielenkiinnon aihe on, että onko kestänyt galluppien osoittama persujen kova nousu vielä vaaleissakin. Tietenkin myös toivon, että kepu putoaisi varsin rutkasti, ja niin myös uskon käyvän. No, myöhäisillalla se nähdään kuten muukin. Kokoomus kuitenkin pysyy varmasti suurimpana täällä Helsingissä ja jokseenkin varmasti myös koko maassa. Mutta kävipä vaaleissa kuinka tahansa, minun elämääni se ei hetkauta vähääkään, mutta silti toivon, että mahdollisimman moni olisi ottanut todesta Paavo Väyrysen tv:ssa esittämän opastuksen: ”hyvin käy, kun äänestät oikein”. Minä sen uskoin ja äänestin oikein, eli en antanut ääntäni kepuehdokkaalle.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Onko sinun mukaan suomessa vain kaksi puoluetta kepu ja kommunistit, ja äänesi sai kommunistit. Vai teitkö todella noin suuren vaali virheen, että äänestit kaikkia muita puolueita. Törkeetä!!!!!!!!
Me sosiaalidemokraatit...
Kepulainen ottaa ja rauhoittuu sekä keskittyy nytvaan kunnioittamaan ruplien voimalla toiminutta Kekkostaan.
Niin aikanaan sinä kapu-vaari et äänestänyt itseäsi Santiksessa. No me aliupseertoverit ihmettelimme miksi et saanut yhtään ääntä. No huumori aliupseerina vastasit, että kuka hullu nyt punikkia äänestäisi.
No silloin jäi tietty valttuustopaikka saamatta, kuten RUK:n paikkasikin varusmiesaikanasi.
varusmiesikäluokan pohjasakkaa rukkiin oteta. Sehän on aivan selvää.
niin vitun iloisia, kun sinäkin ääliö onnistuit sentään äänestämään.
Joko sinä pääset äänestämään? Ei taida ikä vielä riittää;)))
eipä tullut selostettua tapausta täällä hetki hetkeltä.
Vähästä onnellinen. Vai ???
Toivottavasti Kapuvaari jaksaa vielä sitkutella presidentin vaaleihin, kun presidentin linnastaa häädetään asennevamma pois.
Sitten sillekin periodille Suomen historiassa voidaan laittaa piste.
Mistähän se johtuu, että sosialismi on mielensairaus, joka saa luulemaan toisten omaisuutta omaksi ja velkoja saatavaksi ??
Onkohan kapuvaarille selvinnyt tämä ?
Hetki lyö, pian viime hetki lyö..
http://countdown.free-and-online.com/?timer=kgsnjr8503
Vähiin käy kepun aika!
Vai mitä perseapina;)))?
Vastaa kunhan runkkaamiseltasi ehdit;)))
Joo, niin se kello näkyy käyvän kepulle!
sitähän te punikit olette hokeneet jo 70-luvulta lähtien. ja taas tulee punikille pettymys
Jokohan pitkästä aikaa äänestysprosentti nousisi tavallista korkeammalle, poikkeuksellisen jännät vaalit on menossa. Mielenkiintoista katsoa, että miten pitkälle persujen hypetys kestää.
Samaa toivon - äänestysprosentin kohoamista - ihan vain demokratian kannalta. Sama on myös mielenkiintomme kohde, eli miten kestää persujen gallup-nousu vielä vaaleissa. Ilta sen näyttää.
Vai kävit äänesi demareille antamassa: No, kaltaisiasi vanhushöppänöitähän ne kaikki demuäänestäjät alkavat olla. Mitä nyt muutama sosiaalitantta siellä joukossa.
ihmetellyt miksi kaltaisesi ovat niin innokkaita vahtimaan keräyslippaita.
Paljonko kahisevaa oli päivän tienesti?
On se hyvä, että toiset tekee hyödyllistä ja tärkeää työtä vapaaehtoisesti. Sinun panos oli tuollainen lapsellinen viesti ja Kapu on kerännyt varoja tärkeään asiaan. Toiset tekee ja toiset ihmettelee.
Kapu -vaari kävi keräämässä matkakassa. Viimeksi lähti reissuun 200 taskussa ja sukulaiset joutuivat taatan lunastamaan kotisuomeen. Semmonen matkamies tämä aliupseeri evp......;)
Prokeskusta näkyy sinua reppanaa jo valistaneen, joten ei puoleltani muuta kuin halveksuntaa alhaisuudellesi.
Sinuun nähden olen ylhäisyys. Muista se tumppi, äläkä varasta enää.
Oletpas aika tolvana
Luuletkos, että ihan tosissaan otetaan tuo avioerojuttusi. Vaikka se olisi tottakin, ei tuo liitto ihan kuosissaan ole.
Olet sinä tosiaan aika tolvana!
Kun et ymmärtänyt, että ilkikurisuuttaan tuo rouva miehelleen niin sanoi, eikä miehen varmaan tarvinnut vakavissaan avioerolla uhata, sillä kyllä hän oletettavasti vaimonsa tunsi ja tiesi niin järkeväksi, ettei tämä kepua äänestäisi. Eivät olleet kumpikaan kepulaisen näköisiä eikä tapaisiakaan, kun eivät piilossa lusmuilleet.
Vielä minä esille tulenkin ja näytän Sinulle närhen munat. Saat silloin hävetä juttujesi vuoksi silmätkin päästäsi.
Otit muuten provikkaa kuten jotkut epäilevät?
Etkö sinä saatanan kusihaarukan kuvaaja tiedä, että pro-keskusta on ryssä ernesto, sinun ainoa kehujasi? Jopa Transu-Jäbä ja mielitollo häpeävät sinua vitun tollisko-punikkia.
Miten tätä narsistista juttuketjua aanetaan jatkaa näin kauan!!
Hätäsi on turha! En minä enää voi tällä ketjulla vaikuttaa kepun kannatuksen putoamiseen, eikä tarvitsekaan, se tapahtuu minusta riippumatta.
Mutta tehän olette olleet sitä mieltä, että minä täällä päinvastoin lisään kepun kannatusta. Miksi et ole siitä iloinen ;))
Aliupseeri reppana lisää vaan pellen mainettaan ja tekee tyhmyyttaään julki vai mitä munakavojesi kuvailija....;)
Mötkön haarovälikuva oli muuten kapu komeampi kuin tuo irstas naamataulusi....;)
Eikö puberteetisilla ole oma palstalla jossain suomi-24:ssa.
Menkää oman tasoiselle palstalle!
Älä ole noin tyly noille reppanoille! Ymmärrystä, pyydän; onhan heidänkin saatava esittää jossakin sitä, mitä heille on tuottanut kepukodin antama kasvatus. Muuta kasvatusta heillä ei tietenkään ole eivätkä he tule koskaan muuta oppia saamaankaan - ei ole mahdollista heidän lahjoillaan.
Vituttaako olla noin saatanan ruma punikki?
Totuutta Sinulle
Meilläpäin mustalaiset äänestävät Keskustaa, lähes laidasta laitaan.
Onnistut noin lyhyeen esitykseen tekemään kaksi virhettä: en ole ruma enkä ole punikki.
Mutta sinun täytyy olla ulkonäöltäsikin yhtä ruma kuin olet puheiltasi, koskapa piilossa pysyt, raukka. Vain yksi ominaisuus sinulla saattaa viedä voiton rumuudestasi: typeryytesi, jota et pysty peittämään etkä edes yritä, vaikka ulkoisen rumuutesi piilossa pidätkin.
Tarkoitin kyllä sinua kapu-reppana. Olet häpeäksi kaikille vanhoille miehille!
Kyllä sinä luuseri olet lihava ja ruma. Aivan kuin riihen seinästä revitty rantapiru.
Kaiken lisäksi ole äärettömän tyhmä....;)
No ruma olet ja sen me tiedämme kaikki, että demareita äänestit eli olet punikki
Miksi sinä kapua punikiksi nimittelet? Eihän hän ole talikkokommari, yhteiskunnan loinen. Eikä ole ruma, vaan tyylikäs charmantti herrasmies, ei ihme, että naiset viihtyy hänen seurassaan. Katsoppas vaikka tätä toisella avauksellaan olevaa eilistä kuvaa
http://a5.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/221691_10150163694289182_758244181_6601582_3420477_n.jpg
Laitappas oma kuvasi likaisissa haalareissa Hankkijan lippis päässä, niin saadaan vertailla. Tai siinä ainoassa tummassa puvussasi, alusvaatekerrassa.
Kapulla on pukujakin joka lähtöön, on nähty, ja nähdään niitä monia sen profiilillakin. Sen ei tartte nuukailla vaatteissakaan eikä matkoissaan, kun sillä on niihin varaa. Omilla töillään ansaittua kaikki, toisin kuin tukiaisilla loisivilla talikkokommareilla. Sellaisen perheen vesa varmaan olet, peräkammarin naiseton, avuton ja rahaton poju,
Voi sinua onneton aliupseerireppana. Lihava kuselle haiseva porsas. Ei ihme , että nainen taustalla pidättelee oksennusta.
Ja käytä vaan omaa nikkiäsi, ei tarvitse esiintyä itseäsi puolustuvana puska-alipseerina....;)
Ei kannata syyttää hänen vanhempiaan, sillä ehkä heillä oli niin vaikeat olinteet, että joutuivat jättämään heitteille reppanan, joka sitten täältä on luullut löytäneensä turvapaikan. No, ehkä hänessä on myös jonkin verran geneettistä perimää, jonka sitten on täällä kasvattanut. noihin surullisiin mittoihin.
Eikä saa yleistää ainakaan keskustalaisia vanhempia hänen perusteellaan. Kyllä se keskustalainenkin kasvatus on tuottanut myös toisenlaisia tuloksia, se nähdään Prokeskustassa. Toki hänen lähtökohtansa varmaan ovat olleet paremmat, samoin myös perimänsä, jota hän puolestaan on kasvattanut toiseen suuntaan kuin tuo onneton reppana.
Pari pahaa mokaa on kuvassa. Ote punaviinilasista ei ole oikea vaan kielii vähäisestä sivistyksestä.
Vain moukka katselee kameraan syödessään.
Kravatin väri ei ole balanssissa muuhun pukeutumiseen, kontrasti on liian jyrkkä.
Mitä tekee muuten puoliksi kaluttu näkkileipä valkoisella liinalla?
Pahapa sinun on vanhempiasi syyttää, isätön reppana. Tuntematon mustalainen polkaisi huolimattoman äitisi....;)
Kapu se vain reppanalla on mielessä. Eikö sen nyt pitäisi olla kepu eikä kapu. Kapulla ei ole mitään hätää, mutta kepulla on.
On muuten ihan ammatti-ihmisen arvio kokonaisuudesta. Paidan kalvosimet tulevat myös liian korostetusti esille.
Eipä sinusta reppanasta ole stailistiksenikaan. Pääsiäisen väri on keltainen - kuten joulun väti punainen, juhannuksen väri sininen ja vapun värit aatesuunnasta riippuen punainen, sininen tai vihreä - ja pääsiäislounaalle oli hyvin sopiva tuo keltainen kravattini, kravattejakin kun vaatekaapeistani löytyy joka lähtöön. Hyvin se sitäpaitsi sopi myös sinisävyiseen pukeutumiseeni, kun siinä kravatissakin on sinisiä pilkkuja.
Keltainen kravatti oli muuten myös vastapäätäni istuneella miehellä, joka on entisiä KOP:n suurimpia johtajia, ja keltaista oli yllään myös hänen vaimollaan.
Pöydän reunalla oleva palanen on juutalaisten pääsiäisleipää, siis happamatonta, jota jokaiselle murrettiin pala, kun teemanamme oli myös juutalainen pääsiäinen eli pesah.
Otteeni punaviinilasista on aivan oikea, sillä eihän huoneenlämpöistä viiniä tarvitse kädessään lämmittää.
Tietysti katsomme kameraan - katsoi myös tuo vastapäinen pariskunta - kun kuva otettiin meistä pyynnöstäni minun kamerallani, ja kun kuvan ottaja - entisiä TesTV:n - Maikkarin edeltäjä - perustajia ja nimenomaan kuvaajan hyvin tunnettu vanha herra niin pyysi.
Missähän lienet "sopivuuskäsityksesi" oppinut? Et ainakaan missään sotakoulussa.
Voi sinua kapuvaari...
Joudut vielä katsomaan Halosen häädön linnasta..
Terveisin kepureppana...
se lahjaton ja sivistymätön..
heheheee...
E.V.V.K. mikään kuin Halosen lähtö linnasta, joka tosiaan tapahtuu, kun presidentti voi olla meillä nykyisin vallassa vain kaksi kautta. Suomi ei nääs enää ole Kekkoslovakia.
Aika avutonta yrittää tuolla tavalla paeta paljon pikemmin eli jo tänä iltana tapahtuvaa!
Hekottelusi kuulostaa kovin väkinäiseltä.
Vaippa-aliupseerilla on otsasuonet kuin oven kahvat ja huonosti hoidetussa turvassa kultahampaat kirskuvat ja amalgaama paukkuu....;)
murrosikäinen ääliö sinä kuvittelet olevasi???
"EVVK" - voi vitun onneton taukki....
Oho! Avaukseni on taas nopeasti tuottanut melkoista tulosta. Liian myöhään kuitenkin sikäli, että kaikki ovat kohta käyneet äänestämässä, eikä tuo tulos voi enää vaikuttaa edes pieneltä osalta vaalien tulokseen, jonka nuo reppanat tyhminäkin ilmeisesti arvaavat ihan oikein. Suuresta hädästä kai tuo heidän törkytulvansa kertoo. No, kohta se vaalien tulos aletaan nähdä. Sitä jään nyt jännäämään ja puoleltani lopetan toistaiseksi tähän.
reilusti paskalle, jos sinulla kerran on hätä.
Tulet sitten taas tuijottamaan putkea...
Vaippa-aliupseeri kykenee vaikuttamaan vain aika ajoin siihen tuleeko paskat housuun vai ei. Yleensä housut sotkeutuvat....;)
Vaan kyllä on taas lapsellisia vastauksia tullut ja pyydän jälleen kerran anteeksi näiden keskustan nuorisoketjun päästöjä. Todella mielenkiintoiset vaalit on tulossa ja jännitystä piisaa loppuun asti. Keskustellaan illalla tai huomenna lopputuloksesta ja kuten tiedät, minulle suurin jännityksen aiheena on kehumani Paavo Väyrynen.
Jälleen toistan, että ethän sinä ole veljiesi vartija, varsinkaan, kun et tunnusta noita keskustalaisina esiintyviä reppanoita edes velipuoliksisikaan. Olen hyvin iloinen tähänastisesta vaalituloksesta, jonka uskon kyllä jo luotettavasti enteilevän lopullista. Mutta Sinua ja tunteitasi ajatellen omatkin tunteeni ovat ristiriitaiset, mutta en kai voine tehdä muuta kuin esittää osanottoni. Mutta lohduttakoon sinua varma käsitykseni, että jos kaltaisiasi keskustalaisia olisi enemmän, vaalien tulos olisi varmaan keskustalle parempi.
Ei tämän takia pidä yöunia menettää. Elämä jatkuu edelleen ja toivotaan parasta suomelle ja suomalaisille. Persut on vähän peloittava puolue, mutta kyllähän heidän nousuun on suurimpana syynä keskustan vaalirahasotkut ja Vanhasen toiminta. Kiviniemen ylimielisyys oli myös yksi syy siihen, että keskusta menee alaspäin, kyllä olen huomannut meidän omissa kokouksissamme sen, että kentällä käsitykset oli pahasti jakautuneet ja usko oli lopussa. Mutta näin tänään ja neljän vuoden päästä taas uudestaan.
Pakko antaa välikommentti! Aplodeja Suomen kansalle! Tap tap tap tap tap tap tap...!
Kyllä nuo ennakkoäänet jo siittävän hyvin näyttävät, että sittenkin olemme enemmistöltämme varsin viisaita ihmisä! Mari Kiviniemen ilmeet olivat vielä puhuvammat kuin hänen kommenttinsa, joissa hän jo kepun tappion tunmmusti.
Tap tap tap tap tap tap tap tap tap... Aplodit eivät ota loppuakseen. Yhtykää niihin kaikki muutkin kunnon suomalaiset!
Niin innoissani olin minäkin - tällainen villi ja vapaa - että tuli kirjoitusvirheitä - kepulaisittain sanottuna kijoitusvihreitä. Näin tuon yhden lauseen piti kuulua:
>> Kyllä nuo ennakkoäänet jo riittävän hyvin näyttävät, että sittenkin olemme enemmistöltämme varsin viisaita ihmisiä!
Lopuksi puoleltani tällä erää
Kun nuo vaalitkaan ja niiden tulokset eivät mitenkään järkytä normaalia elämänjärjestystäni – ei edes niiden minua kovin ilahduttava tulos – niin vakiintuneiden tapojeni mukaan lähden tässä taas kirjan kanssa vuoteeseen. Selvillähän on jo vaalien merkittävin tulos: kepun rökäletappio, joka tietenkään ole yllätys minulle enempää kuin muillekaan tuossa vaalihuumassakin järkensä ja sen mukaisen politiikan seuraamiseen perustuvan ajattelu- ja arviointikykynsä säilyttäneille.
Haluan vain vielä lopuksi esittää kiitokseni Paavo Väyryselle, joka televisiossakin opasti, että ”hyvin käy, kun äänestät oikein”. Kansa totteli ja äänesti oikein, jopa niin hyvin että Paavo itse näyttää näillä näkymin jäävän ulos eduskunnasta. Pahoitteluni siitä Prokeskustalle ja ehkä myös Paavon vahvalle ihailijalle Seppo Hietaselle, jota toisaalta saanen onnitella persujen hyvästä menestyksestä myös Helsingissä, sillä persujanahan kepuun uskonsa menettänyt Seppokin lienee äänestänyt.
Hyvää yötä!
Vielä kerran vilpittömät onnittelut voittajalla. Täytyy myöntää, että Väyrysen putoaminen oli täydellinen yllätys. Tarkoittaa sitä, että keskustassa on tapahtumassa kova muutos ja vaikea sanoa, että mihin suuntaan. Harvoimpa olen näin pahasti pieleen veikannut, mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta ja kyllä fakta on se, että Vanhasen virheitä ja Kiviniemen valintaa maksetaan ja koko rahalla. Oikein hyvää yötä ja katsotaan mitä hallitusneuvottelut tuo tullessaan.
Onneksi olkoon kapuvaari! Onnittelut siitä, että vaalien tulos oli sulle mieluinen ja oikein ennustit, että Kiviniemi kakkosta ei tule. Vaarit on usein viisaita.
En tiedä onnitella siitä, että pääsikö oma ehdokkaasi eduskuntaan. Ehkä kerrot sen huomenna.
Juuri nyt Kiviniemi puhui tv:ssa. Ensimmäisen kerran vaalitaistelun aikana kuultiin häneltä selvää tekstiä, kun myönsi nöyrästi kepun rökäletappion. Sen syiden selittelyssä Kiviniemi on entisellään, eli ei sano, että yhden selvän syyn hän näkisi peilistä.
Ei päässyt oma ehdokkaani eduskuntaan, mutta en ole siitä paljonkan harmissani, vaan ajattelen niin kuin sanon omalla uudella avauksellani:
Oma äänestämäni ehdokkaani ei päässyt eduskuntaan, ei päässyt se toinenkaan, joka toisessa puolueessa oli vaihtoehtonani lähes loppuun asti, ja tietenkin se hieman harmittaa, mutta vaalin tulosta kokonaisuutena ajatellen voin hyvin mukailla Rakel Wihurin aikoinaan tunnetuksi tekemää mietelausetta: ”Niin on hyvä, kuin kävi”. Toivottavasti myös palstan kepulaiset ottavat puolueensa tappion yhtä realistisesti.