Veret seisauttava hymypoikakisa

Valitettava asia, että kansa ei ymmärtänyt äänestää Keskustaa. Sen sijaan vaalista näkyi muodostuneen lähinnä hymypoikakisa, johon kategoriaan luen itse oikeutetusti myös Jutta Urpilaisen, sillä itse asiallahan vaaleissa ei pärjännyt alkuunkaan. Sen sijaan mitä leveämpi hymy, sitä parempi tulos. Luultavasti jokaisen puolueen pitää tästä lähtien varustaa puheenjohtajansa niin sanotuilla "hurmausominaisuuksilla" jotta sitten vaali-iltana puolue saisi "jytkyn" vaivan palkaksi.

Tosin Timo Soinia on vaikea sijoittaa varsinaiseen hymypoikasarjaan, mutta mitä ilmeisimmin eräänlainen karisma piilee myös Timo Soinissa. Ainakin hän esiintyy vakuuttavasti sanoessaan sen mitä sanoo ja kun siihen lisätään ylivoimaiset sutkautukset, niin näköjään myös tuolla tyylillä voi menestyä. Jää nähtäväksi onnistuuko Timo Soini kehittämään mitään systemaattista polittista ohjelmaa vielä hallituksen muodostamisen loppumetreillä. Ainakaan itse vaalikamppailussa ei tuommoisesta ollut vielä edes merkkejä näkyvissä. Pahaa pelkään, että vallanhalu vie voiton Timostakin ja myös hänen puolueestaan niin, että myös perussuomalaiset ovat sitä samaa perinteistä poliittista hapatusta.

Toinen skenaario on se, että muut puolueet joustavat ja päästävät Timo Soinin tekemään yksinvaltaista sanelupolitiikkaa tai tekevät siinä määrin myönnytyksiä, että valtakuntaa kohtaa sarja erittäin huonoja päätöksiä, jotka eivät edistä yhtään kenenkään asiaa, vaan päinvastoin saattavat koko valtakunnan sekasortoon. Mutta sopii toivoa parasta.

Vaalipäivän tulosohjelma televisio ykköseltä oli kaamea katsottava. Siellä joku salapoliisikirjailija luki sosiaalisesta mediasta kaikkein kapitalistisimmat herjat ja jätti muut oman onnensa nojaan. Siis tyypilliseen hercule poirot -tapaan lukematta. Sen lisäksi studioon oli raahattu joku entinen hesarin toimittaja esittämään madonlukuja muutaman vuosikymmenen takaa ja sitten pakollisena elementtinä joku dosentti, joka onnistui enemmänkin hämäämään kuin kirkastamaan poliittisen taivaan näkymiä.
13123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin että kansa pitäisi vaihtaa. Tulos on nyt tämä ja sillä sipuri.

Äänestä
  • .

    pulinat pois ja sillä silppuri

    .

    Äänestä

Kansa taisi ymmärtää parmemminkin! Itse et ymmärtänyt.

Äänestä

Seppo-Ilmarinen on aatteen mies, siis peiliin ei tarvitse koskaan katsoa ja mistään ei tarvitse mitään oppia. Peruskepulaisuuttako? Toivottavasti ei. Puolueen on nyt viimeistäänkin aika miettiä, miksi kansa ei puoluetta äänestänyt, onko politiikassa jotain vikaa. Muita on turha lähteä haukkumaan, jos vika on itsessä.

Hymypoikakisaan ei tällä tuloksella ollut mitään asiaa. Ja mitähän se puolueen ylivertainen asialinjaisuus sitten oli?

Äänestä
  • .

    ei enää pakkoruotsia

    ei pakkoportugalia

    .

    Äänestä

  • Meille talikkokommareille kävi huonosti ja ymmärrän seppo-Ilmarisen vitutuksen.Kansa huomasi,miten ollaan kusetettu niitä iät ja ajat.Nyt on harmi,kun rupla-apuakaan ei ole tietääkseni saatavilla,kun talous menee ihan kuralle.persut vie kaikki meidän talikkokommarien puolutuet,mutta mehän rosvot kaavoitetaan yrittäjille mieluisia vaihtoehtoja ja rahastetaan ne,niin talous oikenee.

    Äänestä

  • tökköuatra kirjoitti:

    Meille talikkokommareille kävi huonosti ja ymmärrän seppo-Ilmarisen vitutuksen.Kansa huomasi,miten ollaan kusetettu niitä iät ja ajat.Nyt on harmi,kun rupla-apuakaan ei ole tietääkseni saatavilla,kun talous menee ihan kuralle.persut vie kaikki meidän talikkokommarien puolutuet,mutta mehän rosvot kaavoitetaan yrittäjille mieluisia vaihtoehtoja ja rahastetaan ne,niin talous oikenee.

    Mainitset tuossa jotta talikkojommaeille kävi huonosti, kun ruplarahaa ei ollut tai ole enää saatavissa, eikä muka ole sitä ole tulevaisuudessakaan.
    Kyllä sinä itse hyvin tiedät, että nythän tuota "ruplarahaa" vasta käytettiinkin ´tosin demareiden hyväksi, ja käytetään vastaisuudessakin ja paljon.
    Ja tuolla ns ruplarahalla pannaan tosiaankin taloutemme kuralle, ja on ollut ilmeinen tarkoituskin jotta niin käy.
    Persut ei vie mitään talikkokommareiden puoluetukia, sen enempää kuin he he paikkamääränsä perustella sitä saavat. Kepu saa oman osansa,kuten muutkin puolueet.
    Persut vie kaikilta puolueilta osansa tuossakin suhteessa.
    Tokihan nyt ensimmäisenä noita tukia nostettaneenkin, kuten myöskin piilopuoluetukea, mikä on lehdistötuen nimellä annetavaa hynää.

    Yrittäjille ei ole tulossa mitään mieluisia kaavoituspäätöksiä, ei ainakaan Suomalaisille yrityksille, ulkolaisille sensijaan on, ja yleensä jäljet johtavat sitten Itä-Suomen suuntaan.

    Jos arvaukseni osuu oikeaan, niin nuo nokian tyhjiksi jäävät tilat tullevat siirtymään niinsanotusti Itä-Suomalaiseen omistukseen pilkkahinnalla.

    Luulenpa myöskin käyvän niin, että Valmet lakkoilutetaan pois Suomesta.
    tai sitten jenkit yksinkertaisesti siirtävät tuotannon pois maastamme.

    Paperintuotanto on myöskin saamassa uudessa isännät, eikä silloin enää mitään puutulleja peritä, vaan sitä tuodaan, ja se myydään tehtaaalle hyvällä hinnalla, jottei tulos näytä liian hyvältä. mitä se kuitenkin on.
    Jos samat piirit myyvat itselleen puuta, kuin mitkä sitä jalostavatkin, niin sen voitonhan voi ottaa siellä, mistä se puu tuodaankin, ja niin jää suomen verottaja nuolemaan näppejään.

    Nuo ideaparkit olivat Vapaavuorelle liikaa, hänen mielestään ei tarvita maaseudulla mitän sellaista, joka toisi piristystä ja uudistusta maasutuelämään, ja mikä lisäisi ja monipuolistaisi maaseudun palvelutarjontaa.
    Tökköuatra vaemaan tietää, millainen laite tuo tökköuatra on, ja silläpä hän on ilmeisesti tuon nikkinsäkin valinnut.
    Tietää hyvinkin, että sellaisilla ei ei paljoaSuomi- tiluksia hoidella.
    Eli jos töököuatran ajattelun mukaisesti hoidetaan valtakuntaa, niin alaspäin mennään ja kovaa.
    Sitten ollaankin sillä tökköuatra asteella ihan käytännölisesti.

    nyt yritetään sitten saada demaripääministeri, keinoja kaihtamatta, ja voipa vielä käydä niinkin, että kokoomus laitetaan oppositioon, ja keskusta huudetaan mukaan ruotsalaisten kanssa.
    Sekin hallitus olisi kyllä parempi kansan kannalta, kuin että kokoomus ja demarit olisivat samassa hallituksessa.
    Uskon että nyt yritetään heinäluomasta tehdä pääministeri väkisin. voipa olla niinkin, että Paavo lipponen astuu vielä tuolle paikalle.
    Sitä en usko, että Urpilaista päästetään möläyttelemään typeryyksiään vielä tässä vaiheessa.
    SAK/demareiden hierrarkiassa Urpilainen on vielä siinä asemassa, että hänelle annetaan vain opetusministerin salkku.

    Jos Persut, eikä Demarit ala takinkääntöön, niin kokoomusta odottaa oppositio, ja kepu vedetään hallitukseen Kiviniemen saadessa jonkun vähäpätöisen salkun.

    Noin nuo tuon hommelin junailevat, ei demarit halua nyt mitään muuta kuin pääministerin paikan, hinnalla millä hyvänsä.
    Voipa käydä niinkin, että lipponen vedetään pääministeriksi, ja Heinäluomasta tehdään rahaminiseri.

    Lopuksi totean vain sen, että Vanhanen kyllä otti nyt aivan syyyttä Kiviniemen vaalitappion omille niskoilleen.
    Vanhasen johdolla Keskusta olisi voittanut vaalit, mutta kun hänet suorastaan häikäilemättömästi pakotettiin jättämään tehtävät "demokraattisten voimien" myötävaikutuksella, niin tuloshan oli mikä oli.

    Joka tulee minulle sanomaan, että nämä vaalit olivat rehelliset ja puoluettomat, ja että kaikille annettiin vaalirauha, eikä niiden tulokseen ollut julkisella medialla mitään vaikutusta. niin silloin voin kysyä, jotta oliko sinun mielestäsi media puolueeton, ja tasapuolinen kaikkia kohtaan.

    Suomiea hallitsaee SAK/demarit, ja piste. Muilla ei ole enää tämän jälkeen kuin mopen osa. Joko totella, tai sitten kärsiä ja totella.
    nämä vaalit näyttivät sen, että olen arvioinut tilanteen oikein ihan vain omien tekemieni havaintojen pohjalta.

    Nyt kansa saa sitten elää SOSIALIDEMOKRATIASSA.
    Muuttaisin vaikka Kuubaan, jos olisin yksinasuva peräkammarin pankkopoika, niin sielläkin olisi vapaammat ja paremmat olot tulevaan Suomeen verrattuna. Jopa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon osaltakin., puhumattakaan tuloeroroista. Kansalaisten turvallisuuskin on paremmalla tolalla suurimmassa osasa maailman maita Suomeen verrattuna.

    Maailmassa on paljon maita, joissa asuisin mieluummin, kuin sosialidemokraattiisessa nykysuomessa.

    Suuri kusetuskupla puhkesi näissä vaaleissa, suoraan kansan silmille.
    Vuoden päästä viimeistään huomaatte, mikä on totuus, kun huomaat, että rajusti lisääntyvä köyhyys suorastaan räjähtää kaduillemme ja kujillemme koko karmaudessaan.

    Dekkariin aineksia jollekin.

    Äänestä

Aloittaja

Armeijassa ennenvanhaan komennettiin aivan ensimmäiseksi pyyhkimään virnuilu naamalta ja pitämään monttu totisen puolella. Mutta ilmeisesti pulla on saanut kenraalitkin hymyilemään.

Mutta eipä tässä kummempia. Aika näyttää ja kansa tuntee nahoissaan. Missään en ole marissut yhtään mitään. Olen vain todennut, että kaikenmaailman höptötykset ovat uponneet asiaa paremmin minä lisäksi olen esittänyt pari loogista seuraamusta syntyneestä polittisesta tilanteesta. Mutta ilmeisesti tämäkin on monelle jo aivan liian vaikeatajuista. Muusta nyt puhumattakaan.

Äänestä
  • tilanne on aivan fantastinen :) Annetaan nyt ne vaikeat päätökset tehdä niiden jotka ne haluaa tehdä.

    Äänestä

Katsoin ylen aamu tv:stä Laanisen haastattelua, kovin vähäsanainen sihteeri tuntui olevan. On todella hienoa pitkästä aikaa, kun kepu on oppositiossa.

Äänestä
Aloittaja

Paras vaihtoehto olisi ollut, jos porvarit olisivat oppositiossa. Nyt on vaara, että yhteiskuntaa lähdetään todenteolla myllertämään. Luulen, ettei jää kiveä kiven päälle. Ensin porvarit sitten persut. Jos tuolla kombinaatiolla eivät pasmat mene sekaisin, niin millä sitten?

Äänestä

Itse olen näiden vuosien aikana tullut siihen tulokseen,että suurin
syy keskustan tappioon on Korhosen ja Väyrysen porukka,joka koko
ajan on yrittänyt repiä keskustaa kahtia.
Mari Kiviniemen on mahdoton uudistaa puoluetta,ellei päästä eroon näistä
änkyröistä.
Nyt ei eletä Kekkosen aikaa,jossa yksi puolue pystyy mitään sanelemaan
Puolueen on kyettävä yhteistyöhön muiden kanssa.
Korhonen sotki vaalirahajunailuillaan pakan ja media pääsi riekkumaan.
Keskustalaisia on paljon myös kaupunkilaisissa ja uskon,että he pysyivät
sittenkin uskollisempina,he ovat niitä,joille kokoomus on liian oikella ja
vain parempituloisten puolue.
Onneksi nyt saatiin sentään uusia nuoria kasvoja,siitä on hyvä jatkaa.
Väyrysen on aivan turha kuvitella pääsevänsä pressaksi.Suurin osa
kansaa,jolla on vähänkään muistia inhoaa hänen itserakkauttaan ja
tämä sama saattaa tulla vastaan myös kokoomuksen kukkopojille..

Äänestä
Aloittaja

On vaikea henkilöidä Keskustan vaalitappiota. Tuskin siitä on edes kysymys. Yksinomaan kouluarvosanojen ja kielitaidon perusteella Kiviniemi olisi luultavasti ollut ylivoimainen muihin pääministeriehdokkaisiin nähden. Pikemminkin syy Keskustan vaalitappioon on suurella rahalla luotu mielikuva siitä, että nimenomaan Keskusta edustaa valtakunnassamme takapajauisuutta ja nurkkakuntaisuutta. Siis Keskusta on se puolue,joka ei hymyile niin kuin porvarien pepsodenttipojat.

Esittämäni ajatus käy hyvin selkeästi ilmi jo tältä palstalta. Palstaporvarien mukaanhan ihminen suorastaan jalostuu, kun muuttaa Helsinkiin asumaan ja ryhtyy mustamaalamaan maaseutua ja siellä asuvia ihmisiä.

Siksi nykyporvarismi ei ole muuta kuin kokkareporvarismia. Sen mukaan valtakuntaa kehitetään vain osittain, vain yhden kokkareen verran. Tästä kokkareesta voi sitten käyttää paremman puutteessa nimitystä pääkaupunkiseutu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_51493 kirjoitti:

Valitettava asia, että kansa ei ymmärtänyt äänestää Keskustaa. Sen sijaan vaalista näkyi muodostuneen lähinnä hymypoikakisa, johon kategoriaan luen itse oikeutetusti myös Jutta Urpilaisen, sillä itse asiallahan vaaleissa ei pärjännyt alkuunkaan. Sen sijaan mitä leveämpi hymy, sitä parempi tulos. Luultavasti jokaisen puolueen pitää tästä lähtien varustaa puheenjohtajansa niin sanotuilla "hurmausominaisuuksilla" jotta sitten vaali-iltana puolue saisi "jytkyn" vaivan palkaksi.

Tosin Timo Soinia on vaikea sijoittaa varsinaiseen hymypoikasarjaan, mutta mitä ilmeisimmin eräänlainen karisma piilee myös Timo Soinissa. Ainakin hän esiintyy vakuuttavasti sanoessaan sen mitä sanoo ja kun siihen lisätään ylivoimaiset sutkautukset, niin näköjään myös tuolla tyylillä voi menestyä. Jää nähtäväksi onnistuuko Timo Soini kehittämään mitään systemaattista polittista ohjelmaa vielä hallituksen muodostamisen loppumetreillä. Ainakaan itse vaalikamppailussa ei tuommoisesta ollut vielä edes merkkejä näkyvissä. Pahaa pelkään, että vallanhalu vie voiton Timostakin ja myös hänen puolueestaan niin, että myös perussuomalaiset ovat sitä samaa perinteistä poliittista hapatusta.

Toinen skenaario on se, että muut puolueet joustavat ja päästävät Timo Soinin tekemään yksinvaltaista sanelupolitiikkaa tai tekevät siinä määrin myönnytyksiä, että valtakuntaa kohtaa sarja erittäin huonoja päätöksiä, jotka eivät edistä yhtään kenenkään asiaa, vaan päinvastoin saattavat koko valtakunnan sekasortoon. Mutta sopii toivoa parasta.

Vaalipäivän tulosohjelma televisio ykköseltä oli kaamea katsottava. Siellä joku salapoliisikirjailija luki sosiaalisesta mediasta kaikkein kapitalistisimmat herjat ja jätti muut oman onnensa nojaan. Siis tyypilliseen hercule poirot -tapaan lukematta. Sen lisäksi studioon oli raahattu joku entinen hesarin toimittaja esittämään madonlukuja muutaman vuosikymmenen takaa ja sitten pakollisena elementtinä joku dosentti, joka onnistui enemmänkin hämäämään kuin kirkastamaan poliittisen taivaan näkymiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu