Puheenjohtaja Harri Jyrkiäinen, Suomen Pienyrittäjät
Pienyrittäjä on lainsuojaton maatyöläinen
Useat pienyrittäjät ovat päättäjien edessä lainsuojattomia. Monen yrittäjän elämä on kädestä suuhun kitkuttamista, mutta Hetemäen työryhmän esittää arvolisäveron kiristämistä lisää kahdella prosentilla 25 prosenttiin. Tämä vaikeuttaisi huomattavasti erityisesti pienyrittäjien toimintaa, kun hintoihin olisi leivottava arvonlisäveroa pari prosenttia lisää. Asiakkaiden kadon pelossa hintoja on vaikea korottaa, joten veronkorotus olisi vähennettävä oman työn osuudesta eli omasta palkasta.
Mutta Hetemäki esittää hienosti verotuksen "painopisteen siirtämistä maltillisesti työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen". Käytännössä tämä painopisteen siirto tarkoittaa monien Suomelle tärkeiden pienyrittäjien lakaisemista pois talouselämän kartalta. Me Suomen Pienyrittäjät vaadimme arvonlisäveron laskemista 18 prosenttiin. Tällä veronlaskulla olisi myös merkittävä työllisyysvaikutus. Suomessa yli 200 000 yrittäjää, joista pien- ja yksinyrittäjiä on noin 160 000. Onko Suomella varaa ajaa heitä veronkorotuksilla konkurssiin ja estää uusia, kipeästi tarvittavia työpaikkoja syntymästä?
Yritys- ja pääomatuloverotuksen uudistusesitykset Hetemäen mukaan pyrkivät lisäämään Suomeen tehtävien investointien tehokkuutta ja kannattavuutta. Yhteisöverokannan alentaminen 26 prosentista 22 prosenttiin auttaa yrityksiä, joilla on tulosta. Pienyrittäjät, jotka elävät kädestä suuhun, joutuvat Hetemäen esitysten maksumieheksi.
Yrittäjien on lähes mahdoton lisätä esitettyjä arvonlisäveron korotuksia hintoihin. Tämä korostuu erityisesti kuluttajasektorilla yritystoimintaa harjoittaville yrittäjille. Myöskään kotitalousvähennykseen ei pidä puuttua.
Hallituksen näkemyksen mukaan kotimarkkinat pitävät Suomen talouden pyörät pyörimässä. Hetemäen esittämät linjausten vaarana on nähtävä kotimarkkinoiden pysähtyminen. Hallituksen viestinä on ollut työn verottamisesta siirtyminen kulutuksen verottamiseen. Tämä hallituksen viesti maksatetaan yrittäjillä. Huomattava yritysten kustannuspaineiden lisääminen on tuomittavaa ja erittäin huonoa talouspolitiikkaa, joka voi saattaa koko Suomen taantumaan.
Edellä oleva on Suomen pienyrittäjien puheenjohtajan tekstiä.
Hyvin aiheellista tekstiä hallitusohjelmaa tehtäessä.
Äänestitkö vaaleissa pienyrittäjiä vai suurteollisuutta. Kaksi viimeisintä yritys- ja pääomatuloverotuksen uudistusta on tehty varakkaiden yritysten omistajien eduksi. Hetemäen verotyöryhmän verouudistus rankaisee yhä edelleen pienyrittäjiä ja toteutuessaan toisi lisää verohuojennuksia suuryrityksille.
Pienyrityksillä verotus on ollut kovempaa kuin palkansaajien progressivinen verotus.
Suuryritykset saavat suurien verotukien, 3,6 miljardia, lisäksi suoria tukia 2 miljardia. Näitä tukia on pienyrittäjän ollut turha toivoa.
Suomalaisten ostovoiman parantaminen ja pienyrittäjien tukeminen on ehdottoman tärkeää Suomen tulevaisuuden ja kansantalouden kannalta.
Suurteollisuuuden tukeminen vie työpaikat Suomesta, kun pääoma hakee suuria voittoja halvan työvoiman maista.
Hallitusohjelmassa pitää huomioida pienituloisten yrittäjien asema. Liian moni elinkelpoinen pienyritys on tehnyt konkurssin ja menettänyt kaiken. Liian moni on jätetty yksin ongelmineen.
Maatalousyrittäjien ja isojen yritysten saamia yritystukia pitää kohdentaa myös pienyrittäjille. Pienyrittäjätkin tarvitsevat markkinoinnin ja tuotannon kehittämistukea, investointitukea, neuvontaa eli siis parempia toimintaedellytyksiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pienyrittäjäthän ovat heikommassa asemassa suuryrityksiin nähden monessakin suhteessa. Perussuomalaiset ajaa oikeudenmukaisuutta ja suomalaisen työn kunnioittamista.
Yleensäkin liian moni suomalainen on jäänyt ongelmineen yksin, porvarihallitusta kun ei heidän asiansa kiinnostanut.
Kyllä.
Pienyrittäjiä tuli kansanedustajaksikin puolueesta.
Ruotsin kruunu vetää hyvin, ja jos Suomessa palataan markkaan, niin talous elpyy hyvin.