Vaaditaanko henkilöauton katsastuksessa, että moottorin alla oleva pohjapanssari täytyy olla?
Itselläni se on tuollainen muoviläpäre 1993 mallisessa autossa, joka on pikkuhiljaa repeytynyt ja siitä on palasia irronnut. Aiemmin olen nippusiteillä vetänyt jäljellä olevan lärpäkkeen kiinni, mutta nyt ei jäljellä ole enää juuri muuta kuin ikävästi maassa roikkuva lepare. Jos otan sen kokonaan pois, mitä sanoo katsastaja? Jotain kohteliasta varmaan, vaikka hylkäisikin? Nykyäänhän ei katsastusmiehilläkään ole varaa alkaa kovin tärkeiksi. Toista oli ennen.
Katsastusmiehiä paikalla?
15
12994
Vastaukset
- jwojvgieorgjiorejgeo
ei tuosta ainakaan 90-luvulla sanottu mitään kun silloisesta 80-luvun japsistani moottorin alusmuovi repeytyi irti upottavassa loskassa peruuttaessa kun muovin takaosa haukkasi loskaa. Väkivaltainen irtoaminen repi sen niin että kiinnityskohtien ympäristökin meni säpäleiksi joten olisi pitänyt uusia suunnilleen koko keulan alusmuovit kaikkineen.
- inssi ..
Ei tuollainen moottorin suojamuovi ole mikään katsastusvaruste. Sen tehtävänä on moottorin suojaaminen likaantumiselta ja jossakin määrin myös ilmanvastuksen vähentäminen.
Ei sen puuttuminen ole hylkäysperuste, mutta ylenmäärin likainen moottori voi kyllä olla. Jos on vielä jotakin öljyvuotoja niin lopputulos voi olla hylkäyskin.- aha,
likainen moottori hylkäysperuste? miksi pitäisi hylätä jos öljypohja onkin hieman kurainen?`vaikuttaako jotenkin liikenneturvallisuuteen?
- ha hah
aha, kirjoitti:
likainen moottori hylkäysperuste? miksi pitäisi hylätä jos öljypohja onkin hieman kurainen?`vaikuttaako jotenkin liikenneturvallisuuteen?
Tee nyt ensin itsellesi selväksi, onko kysymyksessä "ylenmäärin likainen moottori" vai "öljypohja hieman kurainen".
Toinen on hylkäysperuste, toinen ei - saat itse arvata kumpi!
- vanha suikkapää
Laittakaa edes uudet polttimot palaneiden sijalle, älkää miettikö lepareita.
- juytrdcfvgbhn
Mikä lepari? Taitaa jo dementia vaivata...
- Poes vuan
Se roikuva muovilärpykkä mikään panssari ole, sen voi ottaa pois halutessaan.
Se on lisäksi ollut lisävaruste joissain malleissa... - ford f 350
Itse tein tukevasta turkkilevystä kunnon panssarin.Kestää suurempiakin kolauksia,tosin ajelen kotterollani paljon huonoja teitä,jolloin moinen on oiva varuste.
- kfdfd333
Hylätty!
- myynnissä nyt
- mazda121
Tyhmä kysymys: Saako ajokiellossa olevaa autoa hinata, koska sehän ei ole ajamista? Ja mitä sanktioita tulee, jos ajokiellossa olevalla autolla ajaa korjaamolle(kaverin luo). Edellyttäen, että narahtaa.
- käyttäkää järkee
Minkä ympärille te luulette KIIAT ja DAGIAT,HURNAIT ,SAAPIT olis peltiruuveilla kasailtu pitäähän niissäkin olla joku tukevampi kohta
- panhard.lavassor
Suomen autokannan kirjo vaan laajenee, nytkin ilmestyi uudet merkit Dagia ja Hurnai .
- Suoratodiste
Perehtykää http://www.adressit.com/autokatsastus_pois
- Qazw
En tiedä, eikä tiedä Kerttukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613131Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433077- 422427
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa952112- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271780- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä841387- 391290
- 811122