Hallituskoalitioitten vaihtoehtoja löytyy useitakin

Käytän ilmausta "Jyssäys", kun luonnehdin vaalitulosta ja Perussuomalaisten saavuttaman menestyksen mittasuhdetta. Kyllä se "Jytky" on oiva ilmaus sekin. Kun heti vaali-iltana televisio ja muu media siten perässä alkoi jo tivata tasavallan uuden hallituksen kokoonkasaamista itsensä rättiväsyneiksi riehkasseilta puoluejohtajilta, niin turhan hätiköityä oli se tivaaminen. Toisaalta onhan tässä saatu jokunen olennainen kantakin esille jo parin päivän aikana.

Erittäin keskeisenä kannanottona pidän Jutta Urpilaisen näkemystä, jonka mukaan Perussuomalaisten kuuluu päästä hallitukseen. Ymmärsin Urpilaisen kannan jopa niin, että Perussuomalaisten paikka olisi hallituksessa riippumatta siitä, olisiko SDP mukana vai eikö olisi. Tämä esiintulo oli tärkeä myös taktisesti. Ilman SDP:n mukanaoloa ei saada kunnolla kokoon hallitusta, jonka ulkopuolelle jätettäisiin Perussuomalaiset. Taitava veto Urpilaiselta!

Urpilainen on todennut myös sen, että vaikka Jyrki Katainen yrittääkin ensimmäisenä puoluejohtajana hallituksen kokoamista, niin eihän siitä tietenkään ole varmuutta, että onnistuuko se. Mahdollista on sekin, että Kokoomusjohtaja epäonnistuu ja Kokoomus voi sitä kautta jäädä hallituksen ulkopuolelle. Tai voisi käydä myös nin, että pääministeriksi nousisi joku muu kuin Jyrki Katainen, vaikka Kokoomus hallituksessa olisikin mukana.

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ilmoitti jo vaali-iltana, etttä Keskusta jää oppositioon. Varmaankin monilla tahoilla ollaan tilanteeseen erityisen tyytyväisiä. Ei tarvitsisi vääntää kättä hallitusneuvotteluissa Kiviniemen, Pekkarisen, Kääriäisin, Kallin, ym. keskustalaisten kanssa. On mahdollista käyttäytyä ihan niiin kuin koko Keskustaa ei olisi olemassakaan "- Hallelujaa!" tekee varmaan monen mieli julistaa. Toisaalta kukapa tuota tietää, ovatko Perussuomalaiset sen helpompi neuvottelutaho, kun hallitusohjelmaa ruvetaan tosissaan laatimaan.

Eikä itse asiassa "Keskusta-korttikaan" ole täysin poissa pelistä. Ajatellaanpa tosiaan, että Kokoomus olisi EU-uskovaisuutensa takia niin jästipäisen joustamaton, että se jäisi pois hallituskuvioista. Siinä tilanteessa Keskustalle alkaisi olla taas tilausta 35 kansanedustajan voimallaan. Neuvonpito voisi hyvinkin alkaa kiinnostaa Kiviniemeä, Pekkarista, Kääriäistä...!
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

waskihanska kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu